Lyhyesti kerrottuna itsestäni olen 19.-v pienen pojan äiti.
Mutta kuinka paljon ihmisen täytyy sietää ja mitä tulisi sietää, missä menee raja?
Ongelmani koskee kylläkin omaa äitiäni ja hänen epäreilua suhtautumista perheen sisällä.
Asun siis mieheni ja ihanan pienen poikamme kanssa melko kaukana kaupungista ja palveluista. En omista ajokorttia, koska ei ole ollut varaa hankkia sitä. Eivätkä vanhemmat ole juurikaan tulleet vastaan minua kyseisessä asiassa millään tavalla.
Oon ajoittain tosi ahistunu siitä, etten pääse vapaasti liikkumaan täältä silloin kun haluaisin. Meillä on kyllä auto ja pojan voisin ottaa mukaan, mutta se ajokortti tosiaan multa puuttuu.. :S Ja on ikävää aina kerjätä miestäkin kuskaamaan jos haluaisin lähtä käymään jossakin.
Meillä ei käy täällä juuri koskaan vieraita, koska asumme niin kaukana, ettei monellakaan tuttavallani olisi mahdollista edes kulkea tänne asti..
Mutta jos kertoisin välillä varsinaisesta ongelmastani..
Kun olin itse pieni minulla oli leluja ja kivoja vaatteita. Mutta sitten kun menin ala-asteen viimeisille luokille, en saanutkaan enään juuri mitään. Minua hävetti kulkea koulussa koska kaikilla muilla oli uusia vaatteita ja minä kuljin aina samoissa tylsissä vaatteissa.
Äitini myös alkoi kontrolloimaan syömisiäni. Laittoi leivät piiloon sekä paljon muuta. Hän ei päästänyt minua käymään tietokoneella, koska kuulemma voisin sekoittaa sen. Muut sisarukset saivat siinä kyllä käydä. Heille oli kerrottu tietokoneen salasala ja vannotettu että sitä ei saisi kertoa minulle. Jos joskus sain käyä netissä niin koko ajan kyseltiin että lopetatko jo? Todella piinaavaa. Kun äitini ei ollut kotona, hän saattoi piilottaa nettijohdon että en varmasti pääsisi koneella käymään.
Ylä-asteelle mentyäni minua ei kiinnostanut enää aamuisin nousta kouluun. Koska olin jäänyt porukan ulkopuolelle, eikä minulla ollut sielä kavereita. Sain muutamia hylättyjäkin joulun todistukseen, jotka kuitenkin sain parannettua niin että pääsin rimaa hipoen seuraavalle luokalle (8).
Äitini oli aina kireänä kun pyysin hygienia tarvikkeita esim, saippuaa, shampoota tai deodotanttia kaupasta. En enää viitsinyt edes pyytää häneltä mitään koska joka kerta hän valitti että siihen menisi kaikki rahat. Vaikka nuohan ovat sellaisia juttuja mitä käsittääkseni kaikki tarvitsevat ?
En voinut oikein harrastaa mitään, sillä minulla oli äitini mielestä väärän mallinen vartalo kaikkeen. Siskollani olisi kuulemma ollut suorastaan täydellinen. Joka siis on useamman vuoden minua nuorempi. Minulle on jäänyt sellainen tunne, että äiti on yrittäny aina oikeen tarkoituksellisesti tuhota minun mieleni ja haaveeni kaikkeen.
Mutta kuinka paljon ihmisen täytyy sietää ja mitä tulisi sietää, missä menee raja?
Ongelmani koskee kylläkin omaa äitiäni ja hänen epäreilua suhtautumista perheen sisällä.
Asun siis mieheni ja ihanan pienen poikamme kanssa melko kaukana kaupungista ja palveluista. En omista ajokorttia, koska ei ole ollut varaa hankkia sitä. Eivätkä vanhemmat ole juurikaan tulleet vastaan minua kyseisessä asiassa millään tavalla.
Oon ajoittain tosi ahistunu siitä, etten pääse vapaasti liikkumaan täältä silloin kun haluaisin. Meillä on kyllä auto ja pojan voisin ottaa mukaan, mutta se ajokortti tosiaan multa puuttuu.. :S Ja on ikävää aina kerjätä miestäkin kuskaamaan jos haluaisin lähtä käymään jossakin.
Meillä ei käy täällä juuri koskaan vieraita, koska asumme niin kaukana, ettei monellakaan tuttavallani olisi mahdollista edes kulkea tänne asti..
Mutta jos kertoisin välillä varsinaisesta ongelmastani..
Kun olin itse pieni minulla oli leluja ja kivoja vaatteita. Mutta sitten kun menin ala-asteen viimeisille luokille, en saanutkaan enään juuri mitään. Minua hävetti kulkea koulussa koska kaikilla muilla oli uusia vaatteita ja minä kuljin aina samoissa tylsissä vaatteissa.
Äitini myös alkoi kontrolloimaan syömisiäni. Laittoi leivät piiloon sekä paljon muuta. Hän ei päästänyt minua käymään tietokoneella, koska kuulemma voisin sekoittaa sen. Muut sisarukset saivat siinä kyllä käydä. Heille oli kerrottu tietokoneen salasala ja vannotettu että sitä ei saisi kertoa minulle. Jos joskus sain käyä netissä niin koko ajan kyseltiin että lopetatko jo? Todella piinaavaa. Kun äitini ei ollut kotona, hän saattoi piilottaa nettijohdon että en varmasti pääsisi koneella käymään.
Ylä-asteelle mentyäni minua ei kiinnostanut enää aamuisin nousta kouluun. Koska olin jäänyt porukan ulkopuolelle, eikä minulla ollut sielä kavereita. Sain muutamia hylättyjäkin joulun todistukseen, jotka kuitenkin sain parannettua niin että pääsin rimaa hipoen seuraavalle luokalle (8).
Äitini oli aina kireänä kun pyysin hygienia tarvikkeita esim, saippuaa, shampoota tai deodotanttia kaupasta. En enää viitsinyt edes pyytää häneltä mitään koska joka kerta hän valitti että siihen menisi kaikki rahat. Vaikka nuohan ovat sellaisia juttuja mitä käsittääkseni kaikki tarvitsevat ?
En voinut oikein harrastaa mitään, sillä minulla oli äitini mielestä väärän mallinen vartalo kaikkeen. Siskollani olisi kuulemma ollut suorastaan täydellinen. Joka siis on useamman vuoden minua nuorempi. Minulle on jäänyt sellainen tunne, että äiti on yrittäny aina oikeen tarkoituksellisesti tuhota minun mieleni ja haaveeni kaikkeen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä esimerkki mielestäni tähän olisi se, kun pyysin rahaa että voisin ostaa herkkuja luokkaretkelle sekä pesuaineita. Muilla oli tietenkin myös käyttörahaa, mutta minulla sitä ei liiemmin ollut. Äitini antoi pari kymppiä ja sanoi että tuot loput rahat takaisin. Raha ei todellakaan riitänyt kaikkeen, ja vielä olisi jotain pitänyt tuoda takaisinkin.
Jos vein pulloja niin sain kauheat huudot siitä, kun olin vienyt ne. Jos olisin kysynyt luvan, en olisi saanut niitä varmasti viedä sittenkään.
Äitini ei suostunut lainaamaan minulle polkupyöräänsäkään koska pian hukkaisin sen. Aikamoista aliarvioimista tuommoinen. Ja minulla ei omaa ollut siinä vaiheessa. Kun sellaisen jossakin vaiheessa sain, sekin varastettiin pihasta vaikka pyörä oli lukittuna.
Minulla on pari vuotta nuorempi veli ja useampia vuosia nuorempi pikkusisko. Vanhempia sisaruksiakin löytyy, mutta ne eivät liity tähän mitenkään. Äitini osti parisen vuotta sitten siskolleni uuden pyörän. Mutta se ei enää kelvannut hänelle koska kavereillakin oli erilaiset. Hänenhän piti sellainen samanlainen saada, ja senhän äiti hänelle ostikin. Todella epäreilua!
Sen lisäksi äitini on hommannut molemmille sisaruksille omat uudet tietokoneet. Ei puhettakaan että minä olisin sellaisia hienouksia saanut kotona asuessani, koska en saanut käydä koneella ollenkaan.
Äitini myös kuskaa sisaruksiani päivittäin kavereille ja kouluun. Kyllä minun on täytynyt kävellä ja keksiä omat keinot millä kuljen.. Heidän ei tarvitse itse nähdä vaivaa minkään eteen. Äitini myös herättää veljeni joka aamu kouluun/ jos on menoa muualle.
Äiti vaan sanoo perusteluksi aina että "kyllähän niille pitää laittaa, ku kaveritki saa". Kyllähän minunki kavereilla on ollu ties mitä sellaista, mistä en ole itse uskaltanut haaveillakaan.
Ollaan aina äidin kans muutenki riidelty todella tulisesti, että on tavarat lennelleet ja hiukset ovat pöllynneet.. Kun lähdin jatko-opiskelu paikkaan niin pääsin asuntolaan ja se oli minulle todellista luksusta. Suorastaan hermolepoa äidistä. Sielä sain olla ihanien ja aitojen ihmisten seurassa viikot. Olin todella onnellinen kun aloin saamaan opintotukea joka oli kylläkin pieni. Mutta osasin arvostaa sitä itse erityisen paljon.
Jouduin myös ottamaan opintolainan, että saisin ostettua koulutarvikkeita. Eipä ole tarvinnut veljeni sellaisia ottaa, koska äiti on ostanut hänelle kaikki kirjat valmiiksi. Kaikki opintotuet hän saa hussuttaa viikonlopun rientoihin yms, koska hän asuu kotona. Hyvähän sielä on asua kun on äiti joka passaa kaiken nenän eteen. Vaatteita eikä mitään muutakaan veljeni tarvitse hankkia itse, vaan äiti ostaa hänelle kaiken tarvitsemansa..
Itse olisin todellakin sen ajokortin tarpeessa. Äitini vaan puhuu että veljelle pitäisi saada jostakin rahat kasaan siihen ajokorttiin. Ottakoot opintolainan, niin minäkin olen joutunut ottamaan aikoinaan. Ja sen takia en voisi sitä enään ottaa. Kumpihan tässä enemmän sitä ajokorttia tarvitsee? Pitäis ehkä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen...
En saa muutenkaan tukea äidiltäni mihinkään. Hän kyllä aina valittelee minulle omia huoliaan ja kertoo mitä on suunnitellut ostavansa sisaruksilleni ja mitä ne tällä kertaa tarvis.. Ihanku äitini koittais tahallaan pahoittaa mun mieltä kertomalla tuollaisia. Joka kerta olen purskahtaa itkuun koska se tuntuu niin pahalta. Ihan kuin en kuuluisi samaan perheeseen ollenkaan.
Tiiän sen että mun kannattais keskittyä omaan tämänhetkiseen perheeseeni ja ihanaan poikaamme. Mutta kyllä se raastaa hermoja kun äiti aina varta vasten soittaa minulle ja valittaa milloin mistäkin.
On niitä vanhempiakin moneksi. On muuten melko tavallista, että vanhemmat kohtelevat omia lapisaan eriarvoisesti. Syynä voi olla että jokin alitajuinen juttu ohjaa vänhempaa suosimaan toista tosien kustannuskella: ovathan laset luonteeltaan ja personnallisuuksiltaan usein hyvin erilaisia: Toisen luonne ja olemus laukaisee vanhemman hoivavietin eri tavalla. Oletko olluit ehkö heidän mielestä vähvempi ja itsenäisempi ja antanut kuvan että pärjäät itsekkin.
Isät ja äidit ovat vain ihmisiä ja ei moni ole perehtynyt kasvatuksen lainalaisuuksiin ja toimivat sitten vain omilla vastoillaan. Vanhemmmilla on myös omat psykeen vammat ja traumat ja ne heijastuvat lasten kasvatuksessa.
Itsellä oli tilanne, että isä suoranaisesti kiusansi ja ärsytti minua. lopulta suutuin ja karkasin jopa päälle ja sain aiheettomasti selkääni. Jopa remmin jälket näkyivät verenpurkautumina viikkoja, joita koulussa häpesin. Isä toi karkkia pikkusiskolle heittäen minut ilman. Olen antanut nyt jo kuolleelle isällenio anteeksi, koska ymmärrän että isä toisti kohdallani lapsuutensa traumoja. Myös hänen isä oli piinannut häntä perheen esikoisena ja isä sitten siirsi käytännön omalle lapselleen.
Jotakin hämminkiä sinunkin kasvatuksessa on. Sinussa itsessäsi ei teitenkään ole mitään vikaan. Sinä voit nyt itse päättää, että ainakin itse haluat kohdella jäkikasvuasi tasapuolisemmin. Jospa saat vielä hankittua sen ajokortin, kun lapsi kasvaa ja pääset töihin.
Elämässä joutuu käymään läpi monenlaista. Huonotkin asiat voi ajan myötä kääntää jopa voimavaroiksi ja opiksi.
maa palaa ja pakenet niitä
eikö sulla ole töitä? jos olet jo yhdeksäntoista niin sulla voisi olla jo ammatti ja olisit voinut olla jo töissä yhden vuoden.. miten jatko-opintojen kävi?