//HUOM! Tämä on fiktiivinen tarina, jonka tarkoitus on ehkä vähän syvällisempikin(?). Jos etsit tunnelmankohottajaa, noh, voit olla väärässä paikkaa - riippuu ihan, mistä nautit. Tarina kertoo yhdestä, näiden kahden ihmisen tavasta, selvitä vaikean asian yli. Tämän on tarkoitus olla omalla tavallaan kaunis ja sisältää myös jotain ajateltavaa. Haluan kirjoittajana herättää tunteita ja saada ihmiset pohtimaan - myös seksiä ja sen eri tarkoituksia. Mitään pelkkää mieletöntä panemista panemisen ilosta en halua kuvata, vaikka tottakai sillekin on omat aikansa ja paikkansa ja välillä mikään ei ole sen ihanampaa :) Tämä on ensimmäinen novellini ikinä ja samalla myös ensimmäinen seksinovellini ikinä. Kommentit ovat erittäin tervetulleita //
On yö. Makaan ypöyksin sängyssäni läppäri sylissäni. Talo on aivan hiljainen. Vain minä ja kissa. Avaan kirjoitusohjelman. Sanat alkavat soljua yksi toisensa jälkeen paperille.
Oven suunnalta kuuluu vaimea koputus. Kolme nopeampaa kopausta ja kaksi hitaampaa. Kukahan siellä on? Siirrän läppärin pois sylistäni ja puen nopeasti silkkiset olohousut jalkaani ja heitän paidan päälleni. Yleensä kun nukun pikkuhousuisillaan. Kävelen ovelle ja kurkistan ovisilmään. Rappukäytävässä on pimeää. Tunnen oloni ehkä hieman suojattomaksi, mutta päätän kuitenkin avata oven.
Tunnen, kuinka kätesi hapuilee olkapäälleni. Halaat minua lyhyesti, tuttavallisesti. Kiität, että saat tulla sisään, vaikka onkin jo myöhä. Pyydät saada teetä. Vien sinut keittiöön, koitan hymyillä iloisesti, vaikka oloni onkin jännittynyt. Mitäköhän on tapahtunut? Sinä et yleensä harrasta yllätysvisiittejä, et varsinkaan tällaiseen kellonaikaan.
Teevesi kuumenee tuskallisen hitaasti kattilassa. Meillä ei ole vedenkeitintä. Pyydän anteeksi, että teessä nyt kestää hetki. Kaivan valmiiksi parit mukit ja teepusseja, kysyn, haluatko teehesi maitoa ja sokeria. Otat maitoa. Sokeri ei mielestäsi kuulu teehen. Onko sinulla nälkä? Hymähdät. Leipä maistuisi, mutta et halua mitään sen kummempaa. Et halua olla vaivaksi. Katselen sinua sivusilmällä mietteliäänä. Jotain on sattunut. En halua olla turhan utelevainen, sinä kyllä kerrot sitten kun on sen aika. Tunnut jännittyneeltä. Katseesi harhailee, lihaksesi näyttävät jäykiltä. Suosittelen sinulle yrttiteetä, väitän sen olevan todella hyvää, vaikka ajattelenkin enemmän sen rauhoittavia ominaisuuksia.
Teevesi alkaa kiehua. Haen kattilan levyltä ja kaadan tulikuumaa vettä mukiisi. Kattilasta on vaikea kaataa, vähän menee ohi. Yritän pyydellä anteeksi, mutta sinä naurahdat ja menet hakemaan rätin hanan päältä. Kuivaat veden myös minun kuppini ympäriltä. Pistämme pussit veteen ja sinä otat maitoa. Siirrymme olohuoneen sohvalle.
Istun rentona polvet koukussa toiseen päähän, sinä istut asiallisesti toiseen. Siemailet teetä hiljaisena. Välillämme on selvästikin jokin jännite. Kenties se johtuu siitä, että sinä olet mies. Meidän on vaikeampaa käyttäytyä luonnollisesti ystävinä. Tuntuu, että joku hengittää niskaamme ja tarkastelee jokaista liikettämme mahdollisesti paheksuvasti, vaikka olemmekin kahden – tai no, onhan minun kissani kotosalla, mutta kissat ovat kissoja. Jos olisit joku tyttöystävistäni, olisin jo varmaan tarjoutunut hieromaan hartioitasi ja kysellyt sinulta visiittisi syytä. Nyt vain istun ja odotan, että sinä murrat jään ja teet ensimmäisen liikkeen.
Joudun odottamaan pitkään. Katsomme toisiamme, arvioimme, voimmeko luottaa. Olemme täysin hiljaa ja jännite välillämme kasvaa. Yritän hengittää normaalisti, mutta joudun keskittymään jokaiseen hengenvetoon. Tilanne on omituinen. Etenkin päiväsaikaan me tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme ja käymme usein yhdessä kahvilla (tai meidän tapauksessamme oikeastaan teellä) ja ulkona syömässä.
Vihdoin sanot jotain. ”Saanko jäädä yöksi?” Kysymys on arka, jopa pelokas. Hymyilen. Tottakai sinä saat jäädä. Minun ystäväni ovat aina tervetulleita. Vastaukseni myötä jokin pato murtuu sisälläsi. Näen, kuinka kyyneleet valuvat poskillesi. Harvinaiset kyyneleet. Miehet eivät yleensä itke näin julkisesti. Eivät hyvien kavereiden seurassa – tai ainakin se on oma kokemukseni. Ystävänvaistoni kuitenkin heräävät ja siirryn nopeasti lähemmäs sinua, halaan sinua lohduttavasti ja kysyn, mikä on hätänä. Pudistat päätäsi, mutta annat minun olla lähellä. Et halua puhua, mutta halaukseni tuntuu lohduttavan sinua. Kuivaat kyyneliäsi ja yrität esittää, ettei mitään olisi tapahtunut. Pysyn kuitenkin lähelläsi, sillä näen pintaa syvemmälle. Kaikki ei ole nyt hyvin.
On yö. Makaan ypöyksin sängyssäni läppäri sylissäni. Talo on aivan hiljainen. Vain minä ja kissa. Avaan kirjoitusohjelman. Sanat alkavat soljua yksi toisensa jälkeen paperille.
Oven suunnalta kuuluu vaimea koputus. Kolme nopeampaa kopausta ja kaksi hitaampaa. Kukahan siellä on? Siirrän läppärin pois sylistäni ja puen nopeasti silkkiset olohousut jalkaani ja heitän paidan päälleni. Yleensä kun nukun pikkuhousuisillaan. Kävelen ovelle ja kurkistan ovisilmään. Rappukäytävässä on pimeää. Tunnen oloni ehkä hieman suojattomaksi, mutta päätän kuitenkin avata oven.
Tunnen, kuinka kätesi hapuilee olkapäälleni. Halaat minua lyhyesti, tuttavallisesti. Kiität, että saat tulla sisään, vaikka onkin jo myöhä. Pyydät saada teetä. Vien sinut keittiöön, koitan hymyillä iloisesti, vaikka oloni onkin jännittynyt. Mitäköhän on tapahtunut? Sinä et yleensä harrasta yllätysvisiittejä, et varsinkaan tällaiseen kellonaikaan.
Teevesi kuumenee tuskallisen hitaasti kattilassa. Meillä ei ole vedenkeitintä. Pyydän anteeksi, että teessä nyt kestää hetki. Kaivan valmiiksi parit mukit ja teepusseja, kysyn, haluatko teehesi maitoa ja sokeria. Otat maitoa. Sokeri ei mielestäsi kuulu teehen. Onko sinulla nälkä? Hymähdät. Leipä maistuisi, mutta et halua mitään sen kummempaa. Et halua olla vaivaksi. Katselen sinua sivusilmällä mietteliäänä. Jotain on sattunut. En halua olla turhan utelevainen, sinä kyllä kerrot sitten kun on sen aika. Tunnut jännittyneeltä. Katseesi harhailee, lihaksesi näyttävät jäykiltä. Suosittelen sinulle yrttiteetä, väitän sen olevan todella hyvää, vaikka ajattelenkin enemmän sen rauhoittavia ominaisuuksia.
Teevesi alkaa kiehua. Haen kattilan levyltä ja kaadan tulikuumaa vettä mukiisi. Kattilasta on vaikea kaataa, vähän menee ohi. Yritän pyydellä anteeksi, mutta sinä naurahdat ja menet hakemaan rätin hanan päältä. Kuivaat veden myös minun kuppini ympäriltä. Pistämme pussit veteen ja sinä otat maitoa. Siirrymme olohuoneen sohvalle.
Istun rentona polvet koukussa toiseen päähän, sinä istut asiallisesti toiseen. Siemailet teetä hiljaisena. Välillämme on selvästikin jokin jännite. Kenties se johtuu siitä, että sinä olet mies. Meidän on vaikeampaa käyttäytyä luonnollisesti ystävinä. Tuntuu, että joku hengittää niskaamme ja tarkastelee jokaista liikettämme mahdollisesti paheksuvasti, vaikka olemmekin kahden – tai no, onhan minun kissani kotosalla, mutta kissat ovat kissoja. Jos olisit joku tyttöystävistäni, olisin jo varmaan tarjoutunut hieromaan hartioitasi ja kysellyt sinulta visiittisi syytä. Nyt vain istun ja odotan, että sinä murrat jään ja teet ensimmäisen liikkeen.
Joudun odottamaan pitkään. Katsomme toisiamme, arvioimme, voimmeko luottaa. Olemme täysin hiljaa ja jännite välillämme kasvaa. Yritän hengittää normaalisti, mutta joudun keskittymään jokaiseen hengenvetoon. Tilanne on omituinen. Etenkin päiväsaikaan me tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme ja käymme usein yhdessä kahvilla (tai meidän tapauksessamme oikeastaan teellä) ja ulkona syömässä.
Vihdoin sanot jotain. ”Saanko jäädä yöksi?” Kysymys on arka, jopa pelokas. Hymyilen. Tottakai sinä saat jäädä. Minun ystäväni ovat aina tervetulleita. Vastaukseni myötä jokin pato murtuu sisälläsi. Näen, kuinka kyyneleet valuvat poskillesi. Harvinaiset kyyneleet. Miehet eivät yleensä itke näin julkisesti. Eivät hyvien kavereiden seurassa – tai ainakin se on oma kokemukseni. Ystävänvaistoni kuitenkin heräävät ja siirryn nopeasti lähemmäs sinua, halaan sinua lohduttavasti ja kysyn, mikä on hätänä. Pudistat päätäsi, mutta annat minun olla lähellä. Et halua puhua, mutta halaukseni tuntuu lohduttavan sinua. Kuivaat kyyneliäsi ja yrität esittää, ettei mitään olisi tapahtunut. Pysyn kuitenkin lähelläsi, sillä näen pintaa syvemmälle. Kaikki ei ole nyt hyvin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olemme pitkään sillä tavalla, sinä sylissäni hiljaiset kyyneleet valuen poskillesi. Silitän selkääsi, yritän lohduttaa. Minua ei jännitä enää. Olen luonnoltani tällainen, auttaja ja rakastava ystävä. Mikään ei ole yhtä luonnollista minulle, kuin olla lähellä, kun joku rakkaistani minua tarvitsee. Olen tiedostanut asian jo kauan. Nautin siitä, että voin olla avuksi. Nautin siitä, että tiedän läheisyyteni parantavan toisten oloa.
Pikkuhiljaa kyyneleesi alkavat putoilla harvemmin ja harvemmin, kunnes ne ehtyvät. Täriset hieman, mutta vaikutat siltä, että olet jonkinlaisessa kunnossa. Uskallan mennä hakemaan vieraspeittoani ja tyynyäni. Petaan sinulle pedin sohvalle. Katselet hiljaisena, mutta näen silmissäsi kiitoksen. Varmistan, että sinun on hyvä olla. Lainaan sinulle ison unisex teepaidan yöpaidaksi ja palaan makuuhuoneeseeni. Sammutan läppärini, jonka näytöllä on vasta muutama rivi tekstiä. Ehtiihän sitä myöhemminkin.
Pujottaudun peiton alle ja sammutan lukulamppuni. Asunnossani on hiljaista. En oikein saa unta, sinun läsnäolosi vaivaa minua. En tarkoita, ettetkö olisi tervetullut. Haluaisin vain tietää, miten voisin auttaa sinua vielä enemmän. Haluaisin myös tietää, mikä sinun on, mutta tiedän, että kertoisit omalla ajallasi.
Kuulen askeltesi äänen. Ehkä olet menossa vessaan? Et varmaankaan saa unta. Mietin, pitäisikö minun tulla katsomaan sinua. Päätän pysyä aloillani, en halua häiritä.
Makkarini ovi avautuu. Kysyt, olenko hereillä. ”Täällähän minä”, vastaan lämpimään äänensävyyn. Tulet lähemmäs ja istut vuoteeni reunalle. Taas outo jännitteen tuntu välillämme. Kuulen hengityksestäsi, että itket taas. Nousen istumaan ja kietoudun takaapäin ympärillesi. Halaan sinua voimakkaasti. ”Etkö kertoisi, mikä sinun on?” kysyn varovaisesti ja lohdutan sinua halauksellani. Tuttu kroppa. Olen halannut sinua niin monesti aikaisemmin. Meidän ystäväpiirissämme halaillaan aina kun tavataan.
Sanot, että tiedät kysymyksen olevan outo, mutta kysyt kuitenkin. Voisitko tulla viereeni nukkumaan? Säpsähdän hieman, mutta palaan nopeasti haliini. Vastaan myöntävästi. On sitä ennenkin vierekkäin nukuttu, tosin kavereilla bileiden jälkeen ynnä muissa sellaisissa tilanteissa, kun erillisiä petejä ei ole ollut tarjolla. Raotan sinulle peittoani ja pujahdat viereeni.
Tuoksut miehekkäälle, hikesi tulee vähän läpi partaveden ja deodorantin hajuista. Menemme makuulle ja annan sinulle yhden tyynyistäni. Kiedot kätesi ympärilleni. Otteesi on tiukka ja tuntuu, kuin se olisit sinä, joka nyt lohduttaa minua. Ehkä kuitenkin vain haet minusta lohtua. Pidät kiinni lujaa, kääriydyt minua vasten. Tunnen oloni omituiseksi, onkohan tämä jo liian lähellä? En halua sanoa sanaakaan. Omituiset tunteet valtaavat minut, kielletyt tunteet. Sinä olet vain ystävä, joka kaipaa lohdutusta ja apua. En saisi tuntea mitään tällaista. Hengitykseni muuttuu pakostakin vilkkaammaksi. Sinäkin huomaat sen.
Silität selkääni vahvalla kädelläsi. Pysyn paikoillani. Tunnen kyyneliäsi niskassani. Yritän olla rauhallinen. Ummistan silmäni ja yritän nukahtaa. Otteesi on kuitenkin outo – en ole tottunut nukkumaan kenenkään kainalossa. Kissani pomppaa jalkopäätyyn, mutta sinä ajat sen hellävaraisesti pois. Jatkat selkäni silittämistä. Hengityksesi muuttuu raskaaksi.
Tunnen, kuinka miehisyytesi heräilee selkääni vasten. Säikähdän ja kavahdan hieman eteenpäin. Sinä olet takanani. Kuiskaat korvaani anteeksipyynnön. Sanot, että olet aivan sekaisin.
Kaikkein kamalinta koko tilanteessa on se, että minäkin haluan! Haluan olla lähelläsi, haluan lohduttaa sinua. Mutta haluan tulla vieläkin lähemmäksi. Haluan olla aivan liki. Yritän hillitä itseni ja pysyn nahoissani. Olen paikoillani ja vain nyökkään sen merkiksi, että olen ymmärtänyt anteeksipyyntösi ja hyväksynyt sen. Hellität otettasi minusta hieman, mutta en voi olla huomaamatta, että olet yhä kovempi selkääni vasten. Yrität yhä olla kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkat selkäni silittämistä.
Tiedän, että olen kostea. Tiedän, että tämä tilanne kiihottaa minua oudosti. Kielletty. Kielletty halu. Yritän hokea jotain mantraa saadakseni tilanteeseen jotain järkeä.
Silityksesi muuttuu erilaiseksi. Kätesi pikemminkin lipuu selälläni. Se tavoittelee olkapäitäni ja sitten kulkee melkein kylkeä pitkin alaspäin. Viet kätesi kyljelleni. Kosketuksesi aiheuttaa kylmiä väreitä. Muriset hellästi samalla, kun kätesi lipuu rinnalleni. Nännini ovat kovana. Tunnet rintani selkeästi, sillä paitani alla ei ole mitään. Hierot rintaani. Pakoyritykseni ovat tuskin pientä nykäystä suurempia. Pyydät koko ajan anteeksi, mutta kätesi on vaativa, eikä päästä irti. Minä en edes pyydä sinua irrottamaan.
Liu’utat toisen kätesi pois altani ja selkääni pitkin alas. Otat tukevan otteen housuistani ja alat työstää niitä alas. Silkki lipuu ihollani vaivattomasti, mutta otteesi on myös alushousuistani. Autan sinua nostamalla takapuoltani hiukan ylemmäs. Saat housut pois jaloistani. Tunnen kovuutesi yhä selkeämmin. Siirrät kätesi omille kalsareillesi (olet aikaisemmin riisunut päivävaatteesi) ja vedät ne pois jaloistasi. Kätesi hieroo yhä rintaani.
Tulet uudestaan lähelleni. Tunnen sinut peppuani vasten. Otat hellän otteen pakarastani ja raotat sitä niin, että saat upotettua kovuutesi pakaroitteni väliin. Halaat minua ja suutelet kaulaani. Tunnen yhä kyynelten valuvan iholleni. ”Haluatko sinä todella?” kysyn varovaisesti. Sinä värähdät, kyllä, kyllä sinä haluat. Osoitat halusi vaihtamalla asentoasi niin, että terskasi lipuu häpyhuulteni väliin kosteuteen.
”Saanko?” kysyt varovaisesti, äänesi värisee. En voi kieltäytyä. Minut on vallannut sanoinkuvaamaton halu. Painut sisääni, koko komeutesi. Tunnen, kuinka se hyväilee jokaista senttiä matkallaan kohti pohjaa. Tunne on silkkinen, olen niin kostea. Sydämeni hakkaa. Omatuntoni huutaa, että olen idiootti. En välitä. Pysyn mahdollisimman rentona paikoillani, annan sinun hoitaa liikkeen. Alatkin liikkua silkkisen pehmeästi sisälläni.
Tunnut hyvältä. Olet todella kova ja en ole saanut miestä pitkään aikaan. En ole koskaan nähnyt tätä edes mahdollisuutena, mutta nyt olet siinä. Nautin jokaisesta hetkestä, vaikka sinun vartalosi vapiseekin tunnemyräkässä ja hyvä olo sekoittuu kyyneliin. Tämän hetken olemme yhtä, sinä ja minä. Tämän hetken me jaamme kaiken, mikä kahden ihmisen välillä voi sanatta liikkua; ilon, surun, pelon, hyvän olon, läheisyyden, intiimiyden…
Kun olet lähellä tulla, äänesi muuttuu vaikerrukseksi. ”Hän on kuollut.” Muuta ei tarvita. Laukeamme yhdessä epätoivoon ja uuteen aikaan. Purkaudut sisälleni ja purkauksesi on tuskaa, verta ja hikeä. Se on kertomus pitkästä taipaleesta, se kertoo kärsimyksestä, kivusta, nautinnosta. Se kertoo vapautumisesta.
Me rakastimme häntä molemmat, me rakastamme häntä. Me olemme pitkään seuranneet hänen taivaltaan tässä pimeässä Jumalan hylkäämässä maassa. Hän on ollut niin sairas. Olen pahoillani. En ollut hänen vierellään niin kuin lupasin. Hän on kuollut yksin. Nyt hänen on kuitenkin parempi. Kenties Jumala ei hyljännytkään.
Sinä painaudut minua vasten. Hengitämme hirveällä tahdilla ja silti tuntuu, ettei happi pääse kulkemaan kudoksiin asti. Suutelet minua epätoivoisesti, hyväilet minua rajusti. Otteesi sattuu, mutta kipu on kuin hunajaa. Se saa minut todellisuuteen, se saa minut tähän hetkeen. Se kertoo, ettei kakki lopu tähän. Me olemme vielä täällä.
Pitkään yrität herättää kehoani rajuin ottein uudelleen kukkaan. Sinä haluat lisää, sinä halua jotain hyvää ja kaunista, jotta tuska hälvenisi. Epätoivon tarjoamin voimin sinä kohoat päälleni, suutelet minua, upottaudut yhä uudelleen nyt jo osittain turtuneeseen emättimeeni. Taot itseäsi voimalla minua vasten ja se tuntuu hyvältä. Lopetat. Näet ilmeessäni myös kivun. Haluat antaa minullekin jotain. Kurottaudut alas ja upotat kasvosi minuun. Kielesikin on voimakas, mutta se ei satu. Se saa minut melkein räjähtämään ja värisen lopulta nautinnosta. Haluan tulla, mutta se on aina ollut minulle vaikeaa. Sinä kyllä hyväilet juuri oikeista paikoista.
Kouraiset pakaroitani, puristat niitä, vedät minua yhä enemmän kasvojasi vasten. Suutelet, imet, nuolet. Tunne on taivaallinen. Värähdän hyvänolontunteesta, joka on melkein kipua. Jalkojeni lihakset sykkivät holtittomasti. Kielesi on liian vaativa klitoriksellani. Tiedän, että tulisin, jos keventäisit otettasi. Sinä aiot kuitenkin tehdä asiat omalla tavallasi, etkä tietenkään tunne minua niin hyvin, että osaisit vastata toiveisiini täydellisesti. Pitkän työn tuloksena saat kuin saatkin minut laukeamaan ja nouset salamannopeasti päälleni työntäen puolikovan peniksesi sisääni. Se nousee pian täyteen seisokkiin ja voit antaa mennä. Unohdan hetkeksi kaiken, oloni on niin tajuttoman hyvä käsissäsi. Luulen melkein rakastavani sinua, enemmänkin kuin ystävänä.
Tunnen, kuinka sykit sisälläni kun olet saavuttamassa huippusi. Nopeasti kiedon jalkani ympärillesi ja pakotan sinut tiiviisti vasten minua. Kuiskaan sinulle: ”Ei vielä”, ja kapuan pois sängystä. Asetun kontilleni maahan ja annan sinun tulla takaapäin. Puristat samalla rintojani ja ymmärrät repiä loputkin vaatteet yltämme. Eritteemme valuvat yhteensekoittuneina reisilleni ja kun purkaudut toisen kerran, voimasi ovat viimeinkin loppu. Saan melkein kiskoa sinut sänkyyn viereeni ja nukahdamme vaivatta.
Tänä yönä meillä oli jotain annettavaa toisillemme: huominen, joka tuntui niin mahdottomalta vain hetki sitten. Me heräisimme aamulla ja muistaisimme, eikä mikään veisi sitä tosiasiaa pois, että rakkaamme oli kuollut, mutta tietäisimme kuitenkin, että meillä oli kaikki mahdollinen tuki toisistamme ja yhdessä voisimme saavuttaa jotakin, mihin emme yksin olisi kyenneet: elämä jatkuisi.