Alkoholisoitunut nuoriso

pörräsi taas ennen viittä aamulla kulmilla hirweessä humalassa kun meni aamuvuoroon töihin.
Hävetkää koltiaiset
7347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei sitä ennen, kun oli kiire maksaa hankkimaan lapsia ja leikkiä kotia. Nykynuoriso ryyppää ja rellestää ihanasti sossun rahoilla eikä välitä mistään mitään. Miks pitäs juosta jossain duunis kuten sinä kun suunnilleen saman rahan saa ilmaseksi. Nykynuoriso tietää mitä tekee, eikä välitä paskaakaan mistään tuottamisesta tai turhista moraalisonnastanne..

Äänestä

Maksaa hankkimaan lapsia

huomaa että sinulla on jäänyt ne koulut kesken ja aivot pehmenneet sillä viikottaisella ykkös kalja annoksella.

Keskikaljahan onkin jo liian vahvaa sinulle

Äänestä

kaikki koulut olen suorittanut, lisäksi aivot ei mitenkään kovin pehmeät ole, ykkösolutta en ole ikinä maistanut, ja mitä keskikaljaan tulee niin olet sammunut hyvissä ajoin samalla kun ajan sua perseeseen.

Äänestä

on sitä ennen vanhaankin ryypätty ja rellestetty..ei mikään uusi ilmiö. Näin on ja tulee olemaan

Äänestä

Kiitos vaan kirjoituksen aloittaja, itsepähän olet syyllinen ahneudella tähän ja antaisit sen työpaikan josta saa rahaa jollekkin nuorella ja lopeta se lässytys.

Äänestä

Jep, itsekin menen aamuisin töihin ja joskus näkee aikaisin aamulla kun joku ei ole vielä kerennyt kotiin illanvieton jälkeen. Itsellänikin meni joskus aamuun Imatra viikon aikana, on tullut nukuttua puistonpenkillä humalaa pois jne. Oltiin aivan samanlaisia kuin nykyiset nuoretkin ja hyvinhän tässä on selvitty. Enemmänkin huolettaa näiden huolissaan olijat, kuin oma elämä ei ole raiteillaan.
ps. muistelen kaiholla sitä ihanaa nuoruusaikaa.

Äänestä

Maailmalla paikat auki aamuun klo 7 tai 24/7h, Tämmöistä nämä ongelmat on käpykylässä ja muualla ei kukaan edes kiinnitä huomiota tähän.
Eikä tarvia mennä kuin Pietariin joka lähin tän tuppukylän vieressä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eisitäennen kirjoitti:

pörräsi taas ennen viittä aamulla kulmilla hirweessä humalassa kun meni aamuvuoroon töihin.
Hävetkää koltiaiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu