Osaisko joku antaa neuvon kuinka toimia seuraavanlaisessa tilanteessa: Äitini kuoli v.2007.Hänellä oli aikanaan testamentti lastenlasten hyväksi,jonka hän eläessään (helmikuu 2004)tuhosi.Tuolloin paikalla, minun lisäksi, oli yksi sisko. Noin vuosi sitten meni sukset ristiin tämän siskon kanssa,jolloin hän uhkasi minua ensimmäisen kerran levittävänsä tietoa,että minä olen testamentin tuhonnut.Nyt hän on lähettämässä kirjeitä sukulaisille(16 kpl)jossa väittää näin asia tapahtuneen(minua kuitenkaan nimeltä mainitsematta).Yhdelle hän on sanonut minun sen tekijäksi. Hänen tarkoitus lienee vain minun mustamaalaaminen ja suvusta pois sulkeminen. Olisko tässä riittävästi syytä kunnianloukkaus-kanteen nostamiseen? Tai mitään muutakaan tehtävissä?
Hullu osakas
Sisko ja sen veli
9434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nyt jo 5 v aikaa tuosta. Siskosi harjoittama mustamaalaus ei enää hyödytä mitään, molemmat olette jakaneet varmaan jo testamentin? Jos sinulla on todisteita mustamaalauksesta, vie ne lakimiehelle, hän osaa arvioida täyttyykö kunnianloukkauksen kriteerit. Siskosi ei voi näyttää toteen että sinä olisit tuhonnut testamentin, hänen olisi pitänyt olla vieressä näkemässä se ja sittenkin olisi vain sana sanaa vastaan, eli tarvittaisi toinen todistaja ja se menisi jo monimutkaisemmaksi.
Kerro puolestasi sukulaisille, että harkitset syytteen nostoa siskollesi jos tämä ei lopeta esittämästä perättömiä syytöksiä. Ei tuossa paljon muuta voi tehdä.
Mene poliisilaitokselle ja tee tutkintapyyntö.
Poliisit sitten tutkivat onko rikosta tapahtunut ja jos on he aloittavat tutkinnan.
Juttu etenee sitten syyttäjälle joka arvioi täyttyykö syytekyynnys ja jos täyttyy syyttäjä lahtee ajamaan asiaa oikeusasteisiin.
Ja mikä parasta tämä ei ole tullut siihen mennessä maksamaan mitään.
Sitten kun asia menee oikeuteen on hyvä jos sinulla olisi asianajaja edustamassa sinua, siinä astuu mukaan taloudellinen riski mutta vain ja ainoastaan oman asianajajan kustannuksista, vastapuolen kustannukset häviötilanteessa maksaa valtio.
Tiedän koska juuri näin meni minun ja anopin välinen kunnialoukkaus jonka anoppi hävisi myös hovioikeudessa, eli syyttäjä teki työn minun puolesta.
Kyseinen pesä on edelleen jakamatta ja osakkaita on kahdeksan. pesään kuuluu pieni, vanha maatila, jossa metsää. on yhteisymmärryksessä myyty metsää ja saaduilla tuloilla remontoitu huonokuntoista asuinrakennusta,joka on yhteisessä käytössä lähinnä kesäisin.Remontti on kesken ja sen tekemiseen osellistuu vain osa perillisistä.Tosi sekanen soppa ja tuskinpa auttaa muu,kun hakea pesänjakaja,vaikka perinnönjättäjän nimemomainen toivomus olikin yhteisomistus.
Onko kokemuksia pesänjakajan toiminnasta ja kustannuksista?
Onko kokemuksia kunnianloukkausjutuista?
Juu kuten tuossa kerroin tein anopista tutkintapyynnön ja hänet tuomittiin 1000€ vahingonkorvauksiin mutta varsinaista tuomiota hän ei saanut.
Hän valitti sitten hoviin jossa hän hävisi.
Hän teki myös minusta vastaavanlaisen tutkintapyynnön johon poliisit totesivat että rikosta ei ole tapahtunut joten hän haastoi sitten itse minut käräjille ja sieltä sitten hoviin.
Kummassakin asteessa hän hävisi.
Kyse oli siitä että anoppi teki minusta ilmoituksen maistraattiin että en ole kykenevä edustamaan alaikäistä lastani vaan elän haavemaailmassa.
Hänen käsitys oli että kun en antanut hänen rosvota apen pesää jossa lapseni olivat osakkaina, niin hän kostaa.
Kosto tuli hänelle kalliiksi, vahingonkorvauksen lisäksi käräjäoikeuden ja hovioikeuden kustannukset.
Edelleenkin hän soittelee rikospoliiseille ja vaatii että minua vastaan on nostettava kanne, kuulin tämän eräältä rikospoliisilta.
No kyseessä olikin erittäin pahasti narsistinen henkilö.
Jos minä olisin sinun tilassa, niin en tekisi yhtään mitään.
Anna sen hullun kaivaa omaa hautaa.
Kyllä ne toiset osaavat arvella kuinka tilanne on.
Tuommoiset kärää jutut antavat vaan paskan maun suuhun, ja aikaa menee hukkaan.
Jos henkilö on narsisti niin sen jutut menevät todella pitkään täydestä.
Auttaako ollenkaan jos on suvun ulkopuolella 20 vuotta ennenkuin suvulle alkaa valjeta totuus?
Mielestäni jos voi saada tällaisen hullun nalkkiin se pitää tehdä heti eikä 20 vuoden päästä, siihen mennessä on voinut tapahtua jo jotain peruttamatonta.
Mutta korostan jos lähtee viemään juttua eteenpäin pitää olla todella varmalla pohjalla, jos epäonnistuu niin tällainen hullu saa niskalenkin ja se vain innostuu.
Jos et ole kuumapää, kuten itse olen, niin vaikeahkoa, itse nimittäin toimisin tilanteessa näin, piittaamatta mistään seuraamuksista:
Tuhoaisin kaiken omaisuuden kaikilta polttamalla kaiken maan tasalle ja lähtisin ilomielin vankilaan, kun oikeus olisi tapahtunut :)
Ei kenellekään sitten mitään.
Hullummaks vaan menee nämä palstat.
Vainaja kauhistuisi.
Älkää jättäkö edes sitä piirongin jalkaa, kellee.
Syyllistetään kaikki jos joukossa on yksi mätä omana.
Muiden pitäisi ilmeisesti sovun takia luopua koko perinnöstä ja maksaa vielä omasta pussista lisää jos yksi perillinen on hankala tapaus.
Miksikä edesmennyt ei sitten opeta näitä jälkikasvua oikeamielisiksi, miksi lapsista pitää kasvattaa narsisteja?
Nyt jokainen peilin eteen joilla on lapsia tai aikovat hankkia lapsia ja miettimään mitä arvoja lapsille opettavat.
Jos lapsille opetetaan pienestä pitäen että ole röyhkeä pidä omat puolesi ja vähän enemmän niin pärjäät elämässä, mitäs luuletta että hän silloin tekee teidän perinnönjaossa?
No tietenkin sitä mitä te olette hänelle opettaneet.
Pistäkääppä ne arvomaailmat nyt kohdalleen. Ahneus perseeseen.