Omaishoito ja jaksaminen

Ollut omaishoitajana

Olen ollut omaishoitajana vuosia. En enää jaksanut kun itsekään en terve.
On Alzheimer potilas ja diabetes johon insuliini pistokset, astma lisäksi muita
sairauksia.
Koin tehtävän raskaaksi ja pidin vapaapäiväni joita 3 pv kuukausi. Kerrytin niitä
että tuli pitempi jakso siten. Tosin omaishoitajan vapaapäiviltä joutuu maksamaan
laitokseen 10,90 € / vrk ja lisäpäiviltä 32,90 € joten vapaastakin pitää maksaa.
Lisäksi koin että kriteerit nostaa omaishoitajan palkkaa on korkeat joten pakko jaksaa sillä mitättömällä omaishoitajan palkalla.
Kuka päättäjä olisi valmis siihen, uskallan epäillä.
Lisään vielä että mikään rakkaus ei anna voimaa kun voimat loppuu. Se ei ole rakkaudesta kiinni vaan ihminen uupuu todella.
Vanha puoliso lisäksi usein hoitajana kun olettaa että jaksettava kun kerran luvannut papin edessä. Niin asia ei ole ei lupautunut toisen "hoitajaksi" koskaan.
Avioliitto laki vaatii vain osallistumisen puolison elättämiseen. Lisäksi ku itse ollut
työelämässä voiko vaatia vielä puolisolta lisää koska eihän toinenkaan enää voi muuta kuin olla hoidettava. Ehkä korjaamista kyseiseen asiaan kun mietitään mitä puolison pitää jaksaa " kunnes kuolema erottaa" Erottaa ehkä molemmat ennen juuri syystä kun ei toinenkaan jaksa.
" Siis omaishoitajan tuki " yhteiskunnalle!
Onko oikein sairaitten kustannuksella kerätä yhteiskunnalle varoja koska verojakin maksetaan kun töissäkin olemme olleet ja eläkkeestä kuten omaishoitajan palkastakin menee esim. palkka 353,63 € / vero 102,55 € / eläkemaksu -21,22 € alle 68 vuotiaalta hoitajalta. Jää palkkaa 229,86. Laskelma 29,4.2011.
Lisään että indeksi noussut vähän ajankohdan jälkeen mutta jos vertaa hoitopalkkaan laitoksessa on omaishoitajan palkka " omaishoitajien tuli yhteiskunnalle" oikea ilmaisu asian tilasta.
On siis aiheellista kertoa niin kuin asia on käytännössä!!

18

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ollut omaishoitajana

      Siis "Omaishoitajien tuki yhteiskunnalle" !!!
      Pieni virhe mutta tuki oli tarkoitus!!!

      • Ollut omaishoitajana

        Pakko lisätä sekin että olin kertonut olevani sydänsairas itsekin silti hyväksyttiin hoitajaksi. Oliko sekään oikein ajateltua ?
        Hoitajien terveystarkastus olisi oltava myös!


    • omaishoitaja

      Juuri noin se on kuin kirjoitit.
      Tiedän sen rankimman kautta omakohtaisesti. Kun en enää jaksanut ilman ylimääräisiä vapaita hoitomaksu oli koko ajan 32,90 siis joka päivältä, hoitokatto onneksi tuli joka vuosi täyteen.
      Ei ole vaihtoehtoja, eikä rakkauskaan auta jos hoitaja uupuu.
      Rahakin menettää merkityksen, ainoa ajatus ja pelko on siitä kuinka taas selviää seuraavaan päivään.
      Täällä on ketju "omaishoito pitäisi kieltää lailla", kun on tehnyt raskaan hoidettavan kanssa töitä yli vuosikymmenen, yhtyy tähän ajatukseen.
      Kun hoitaa tarpeeksi kauan, sumenee käsitys siitä että myös hoitajan jaksaminen on tärkeää, hoitajan pitäisi myös elää elämäänsä, siksi kolme vapaapäivää kuukaudessa on naurettavan vähän. Eihän siinä ehdi edes hengähtää.

    • -----

      Laitoshoito on muutenkin vaikea asia pienituloiselle hoitajalle.
      Se on kallista, monesti hoitaja saa palkakseen elää loppuelämänsä nälkärajalla. Siihen asti on ollut hoidettavan eläke ja omaishoidontuki lisänä, joten on tultu kuitenkin toimeen.

      • Ollut omaishoitajana

        ksSitten kun joutuu pakosta laitoshoitoon kaiken päätteeksi lasketaan puolisoiden tulot yhteen ja jos suurempi tuloinen hoidossa niin otetaan hoitokuluiksi 45 % molempien tuloista muistaakseni hoitomaksuksi. Otetaan huomioon asumiskulut ja puolisolle jäätävä vähimmäis eläkkeen verran rahaa. Hoidettavalle n. 95 € / kk .
        Joten tulojen mukaa otetaan hoitomaksu. Tuo ei ihan tarkaleen mutta laskelma löytyy pitkäaikais hoidon maksuista.


      • ..
        Ollut omaishoitajana kirjoitti:

        ksSitten kun joutuu pakosta laitoshoitoon kaiken päätteeksi lasketaan puolisoiden tulot yhteen ja jos suurempi tuloinen hoidossa niin otetaan hoitokuluiksi 45 % molempien tuloista muistaakseni hoitomaksuksi. Otetaan huomioon asumiskulut ja puolisolle jäätävä vähimmäis eläkkeen verran rahaa. Hoidettavalle n. 95 € / kk .
        Joten tulojen mukaa otetaan hoitomaksu. Tuo ei ihan tarkaleen mutta laskelma löytyy pitkäaikais hoidon maksuista.

        Kaikki tulot lasketaan yhteen, ihan kaikki, korkotulotkin, paitsi omaishoidontukea ei huomioida. Yhteenlasketuista tuloista jää hoitajalle vähän alle 60%. Tiedän, koska itselleni asia on ollut ajankohtainen. Asumiskuluja ei ainakaanmeillä huomioitu. On iso asunto ja siitä korkea vastike. Lisäksi on ollut isoja remontteja taloyhtiössä, on vielä putkistoremontti tulossa.


      • Ollut omaishoitaja
        .. kirjoitti:

        Kaikki tulot lasketaan yhteen, ihan kaikki, korkotulotkin, paitsi omaishoidontukea ei huomioida. Yhteenlasketuista tuloista jää hoitajalle vähän alle 60%. Tiedän, koska itselleni asia on ollut ajankohtainen. Asumiskuluja ei ainakaanmeillä huomioitu. On iso asunto ja siitä korkea vastike. Lisäksi on ollut isoja remontteja taloyhtiössä, on vielä putkistoremontti tulossa.

        Vielä eilen oli Helsingin kaupungin sivuilla nuo ohjeet jotka kerroin pieniä virheitä lukuun ottamatta kuten hoidettavalle kk / 97 € rahaa jäätävä.
        Tänään luin niin puolisoa ja lasta koskee että kun elatusvelvollisuus niin toimeentulo turvattava heille. Vakituista asuntoa ei ole puolison pakko myydä.
        Muut osinkotulot ja vastaavat puolison käytettävä elatukseensa jos niitä on.
        Näin tänään, mitä lienee huomenna! Helsingissä näin muualla vaihtelee kunnittain.


    • Suo siellä

      >Laitoshoito on muutenkin vaikea asia pienituloiselle hoitajalle<

      Tuo on asia, josta liian vähän puhutaan. Kuntien maksamat omaishoidontuet ovat enimmilläänkin niin pieniä, ettei pelkästään niitten varassa oikein elä - ainakaan jos on lapsia. Jos ne maksettaisiin verottomina, niin se auttaisi jo paljon asiaa.

      Moni omaishoitaja jättää vapaapäivänsäkin käyttämättä juuri siksi, ettei niitten pitämiseen yksinkertaisesti ole varaa.

      Yhteiskunta palkitsee huonosti omaishoitajan, ottaen huomioon sen että jokainen omaishoitaja säästää kunnalle vuosittain todella suuret summat.

      Tunnen montakin taakkansa alle uupuvaa iäkästä omaishoitajaa, jotka itsekin ovat fyysisesti niin huonossa kunnossa, ettei heistä oikeastaan edes olisi omaishoitajaksi. He vaan jatkavat päivä kerrallaan, kun eivät taloudellisesti pärjäisi mitenkään jos omaishoidettava menisi laitokseen.

      Nuoremmille omaishoitajille onkin odottamassa pelottava sudenkuoppa. Omaishoitajavuosilta kun ei kerry sanottavaa eläkettä. (Siis kertyy kyllä, mutta mitätön omaishoidontuki kerryttää eläkettä aivan olemattoman vähän.)

      • Ollut omaishoitajana

        Omaishoitaja saa 1/4 osan siitä mitä laitoshoito maksaisi. Siis 3/4 osaa saa kunta omaishoitajilta "tukea" kun hoitajille pitäisi maksaa korvausta oikeasti lisää.


    • O-hoitajamies +10 v

      Tuota tuota, pyytäkää vammaispalvelusta "palveluasumispäätös kotiin", niin pakolliset vapaat ei maksa mitään sulle. Ne ei kerro tuollaisen mahdollisuuden olemassaolosta mikäli vammaispalvelussa niinsanotusti vedetään työnantajan piikkiin eikä haluta olla asiakkaan puolella. Onneksi täällä oli hetken sellainen työntekijä joka teki kaiken asiakkaiden eduksi eikä laskenut montako euroa sai säästettyä kaupungille. Voipi olla jos sattuu olemaan ääliöt työntekijät ettei myönnetä mutta ootpa ainakin yrittänyt.

      Muutenkin, ottakaa selvää kaikesta ja kyselkää sähköpostitse vaikka miten tyhmältä kuulostavia juttuja, voipi olla hyödyllistä.

      • Ollut omaishoitaja

        Kysymys ei ole vammaisesta kohdallani. Monisairaasta Alzheimer potilaasta kysymys. Hän ei todellakaan tule toimeen ilman hoitoa.
        En enää omaishoitaja mutta ollessani omaishoitaja maksut oli juuri nuo vapaapäivien ja lisäpäivien ajalta.
        Nyt hoitaa kotihoito lääketieteellisen puolen ja hygienian.
        Tarkoitan lisäksi asiassa kaiken kaikkiaan miten paljon omaishoitaja "säästää"
        yhteiskunnan varoja kun ei potilas ole laitoshoidossa!!!
        Päivässä maksu se minkä omaishoitaja saa / kuukaudessa.
        Asian ydin siinä !!!


    • on väärin!!!"

      Nyt oli A-talkissa kotipalveluista. Nekin ovat huonosti hoidettuja, ovatkohan päättäjät varautuneet suurten ikäluokkien vanhenemiseen?
      Omaishoitajista ei siellä puhuttu.
      Nyt otetaan vankempi ote oikeuksiemme vaatimiseen, koitetaan jaksaa taistella, vaikka energia tahtoo mennä hoitamiseen.

    • owk/owk

      Omaishoitajien varaan päättäjät laskevat yhä enemmän vanhustenhoidon. Suurten ikäluokkien eläköityminen on tosi-asia. Moni alkaa tarvita apua, halvimmaksi yhteiskunnalle tulisi omaishoitoon panostaminen ja omaishoitajien jaksamisen tukeminen.
      Mutta yhä edelleen ovat tulleet tulokseen, hoitaahan ne kuitenkin.
      Rakkaus ja välittäminen on suuri kannustin, sen on päättäjämme huomanneet.

      • Herätkää jo

        On vaalien aika, ja kannattaa hakea muutosta, ja vaihtoehtoja.
        Kaikki lupaa taas hyvää, mutta kuka ei ole tähänkään asti lupauksista huolimatta tehnyt mitään, niin miksi niitä äänestää?
        Kannattaa ajatella omilla aivoilla, eikä äidinmaidosta saadulla äänestyskäyttäytymisellä, joka ei vastaa tätä påäivää.


    • menenkö karkuun?

      Hoidin äitiäni vuosikausia, nyt sairastui mieheni alzheimeriin!
      Hemmetti!!! En jaksa....
      Miksi joidenkin elämä sujuu tasaista latuaan, joillekin annetaan ylivoimainen kuorma kannettavaksi. Vai onko vika minussa? Pitäisi osata sanoa EI.

    • ristiina ja tytär

      Surullista,alkaa pitkä vaikea taival.Ei sinussa vikaa

    • Ei vielä hautaan

      Ota avioero ja muuta pois, se on ainoa tapa välttää se kituminen.

    • j j

      niikö

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe