Lomaosakevaihtoa....

Hola ja terve vaan!

Meillä oli aiemmin lomaviikko Tenerifalla ,hiihtoloman aikaan.
Halusimme siitä eroon.
Teimme Aikalomien kanssa kaupat.
Aikalomat otti lomaviikkomme ja maksoimme vielä väliä isohkon summan rahaa.
Lomaviikkomme on nyt Levilla viikolla 4, eli ei mikään punainen viikko.

Kauppojen piti olla selvät kaikin puolin, ainakin omalta osaltamme.
Aloimme kuitenkin saada Hollywood Mirgelta yhtiövastikekarhuja.
Niitä on tullut nyt jo kohta kolme vuotta kaupanteon jälkeen. Me emme ole enää lomaviikon omistajia,joten emme myöskään maksa yhtiövastiketta.

Meitä on uhattu sieltä Espanjan puolelta lakimiehillä,mikäli emme maksa,
Aikalomilta sanotaan, ettei meidän tarvitse välittää karhuista.
Meillä on epäilys, ettei Aikalome tai Abgott ole myynyut lomaviikkoja mihinkään eteenpäin , vaan antavat niiden lojua jossain odottamassa, että espanjanlaisen karhuaja lopulta väsyy ja ottaa viikot tappiokseen.
Onko kenelläkään muulla kokemuksia samanlaisetsa lomaviikkon vaihtoprosessista.

102

5760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leila..

      Teneriffan viikkoja ei saa helposti kaupaksi. Ihmiset eivät halua enää sitoutua 'ikuiseen' omistukseen ulkomailla. Lapset kasvavat ja tilanteet vaihtuvat.

      Luultavasti osake on edelleen Aikalomilla. Ehkä he vain odottavat Teneriffa ottaa viikon haltuunsa maksamattomista vahvikkeista. Oletteko ilmoittaneet karhujen lähettäjälle että osake on siirtynyt teiltä eteenpäin ?

      • ppetos

        Olette tulleet loistavasti huijatuksi. Ei noista lomaosakkeista pääse eroon kuin huijaamalla jotain toista. Saatte laskuja vielä haudassakin.


      • omistajanhienous

        Kyllä näitä moni perikunta maksaa ! EN ymmärrä MIKSI yleensä ostaa lomaosaketta ! Lennot joutuu kuitenkin maksamaan. Yhtiövastikkeita maksaa vaikka ei kävisikään, huijattuja on paljon - omasta syystään


      • Anonyymi
        ppetos kirjoitti:

        Olette tulleet loistavasti huijatuksi. Ei noista lomaosakkeista pääse eroon kuin huijaamalla jotain toista. Saatte laskuja vielä haudassakin.

        No,kyllä ne karhut loppuivat,kun jaksoi olla avaamatta. Aikalomilta..huoh...ei vastauksia tullut. RIP. Ja ilmeiseti fenix-lintu nousi tuhkasta jälleen.
        Emme ole lomaviikkoa tarvinneet. Vasta nyt 2021 on siellä omaa perhettä lomalla.
        Lomaosake oli 90-luvun Se juttu. Kun ei vielä ollut mstkatarjontaa samalla tavalla,kuin nyt ja kyllä niitä viikkoja ihmiset edelleen käyttävät.
        Ainoa,mikä tämän 2012 kirjoittamani viestin tiimoilta harmittaa,on tuo asiaton,alatyylinen jatkoviestittely.
        Täällä sitä on helppo huudella ja mollata.
        Mutta se taitaa olls suomi.24 tyyli.
        Tämänkin löysin ihansattumalta kun uteliaisuuttani aloin tutkia,minne kakarat lensivät hiihtelemään.
        Laumaviisaus taitaa olla aika hakusessa. Asiallista tietoa harvoin tulee vastauksina.
        Niin,että kiitos tyhjästä.


    • vinkki huijatuille

      Totta kai Aikalomat otti lomaviikkone, kun tulenpalavasti haluaa "omaa" kauppaa tehdä. Eikö silloin Aikalomat ole myös vastuullinen yhtiövastikkeista ja sitä kautta tieto Hollywood Mirgelle omistajan vaihtumisesta? Haiseeko kusetukselle taas?
      Ai niin se vastuu... ?

      Korvaamaton vinkki tässä juristin ja kuluttaja-asiamiehen avulla Aikalomien kanssa painiville. Noudattakaa tuota Aikalomien omaa lääkettä eli ettei tarvitse välittää karhuista, eikä siten myöskään uhkailuista.

    • huijareita

      nykyään tepa group jossa huseeraa samat ihmiset. Konkurssi toisella nimellä ja uusi pystyyn toisella nimellä. Suomen laki on paska pysyvät liiketoiminta kiellot ja linnaan koko poppoo

    • huijareita

      abgotissa on johdossa herrat jotka ovat: kansainvälisen yhtiön toimitusjohtaja (suomi) sekä kirjanpitotston johtaja jonka pitäisi osata lait ja pykälät kht ja mitä lie titteleitä omaava. omistavat abgotista molemmat n 60 ääntä kumpikin osakkailla n 70 ääntä arvatkaa ketkä yhtiössä jyrää.Pysykää kaukana ja varokaa myös kaksikon muita firmoja loma osake markkinoilla toimii tiukasti yhteydessö tepagroupin kanssa

      • T.O

        Abgottin hallituksessa istuvana voin kertoa, että käytännön jutut ovat tavaroiden ja sopimusten uusimista. Samassa veneessä siinä ollaan riippumatta vaihtoviikosta tai osakkeiden määrästä.

        Aikalomien jäljiltä osakasluettelossa on kuitenkin vielä muutama viikko ilman omistajaa. Käy taloyhtiön sivuilla tarkastamassa tilanne, jos olet nykyinen tai tuleva omistaja.

        http://www.taloyhtiosivut.fi/sirkka/abgottoy


      • outoatoimintaaa
        T.O kirjoitti:

        Abgottin hallituksessa istuvana voin kertoa, että käytännön jutut ovat tavaroiden ja sopimusten uusimista. Samassa veneessä siinä ollaan riippumatta vaihtoviikosta tai osakkeiden määrästä.

        Aikalomien jäljiltä osakasluettelossa on kuitenkin vielä muutama viikko ilman omistajaa. Käy taloyhtiön sivuilla tarkastamassa tilanne, jos olet nykyinen tai tuleva omistaja.

        http://www.taloyhtiosivut.fi/sirkka/abgottoy

        Aikalomien jäljiltä osakasluettelossa on kuitenkin vielä muutama viikko ilman omistajaa. Eikös osakaslistan pitäminen kuulukkaan isännöitsijälle? Outoa.


    • huuhaatakokohomma

      Hallituksessa istuvana tiedät varmaan myös istujan vastuut asioista. Aikalomat teki konkeloita nyt jatkatte yhteistyötä tepa groupin kanssa jossa istuu samat henkilöt kun aikalomissa. Abgottiin niin puheenjohtajan kuin isännöitsijän toimista tarkastus ja tietääkseni tilotsto on puheenjohtajan peukalon alla. Miten voitte sanoa että yhtiössä toimii demokratia jos puheenjohtajalla on 60 äänt' isännöitsijällä on 60 ääntä ja osakkeenomistajia n 80 johan nämä kaksi jyrää kaikki nurin Eli tulkitkaa sitten miten tota firmaa hoidetaan. Olis tässäkin firmassa virkavallalle tutkimista ja mä ainakin yrittäjänä kierrän kyseisten kavereiden firmat kaukaa.Lisäksi hyvä laittaa linkkejä jos tilannetta ei pääse tarkistamaan . Huuhaa toimintaa edelleen

    • mitesvastaatte

      Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus huolehtia, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on järjestetty luotettavalla ja asianmukaisella tavalla. Vastuu kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavuudesta kuuluu silti lain mukaan isännöitsijälle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö isännöitsijä voisi edelleen käyttää esim. tilitoimistoa apunaan. Konkreettisten tehtävien siirtäminen eteenpäin ei kuitenkaan vähennä laissa asetettua vastuuta.Kuka on hoitanut aikalomien osaltta . Hallituksen jäsen ?

      • nötkötissä

        Taloyhtiöiden tilintarkastus on tehtävä taloyhtiön koosta riippumatta asiantuntevasti ja vastuullisesti. Siihen kuuluu oleellisesti hallituksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjoihin tutustuminen. Miten ja kuka sen on tehnyt abgotissa


    • 544545454

      Vai että lomaosake Leviltä viikko 4...ilma osakettakin se olisi onnistunut ja vielä ilman vastikkeita jne. Viikko 4 on niin surkea viikko että sieltä saa kämpän viikoksi 200 eurolla. Ja vai aika tukun rahaa...jotain rajaa näihin juttuihin sillä kyllä on tiedossa nämä Kanarian hinnatkin. Toivottavasti tulee todella iso lasku perässä ja vouti hoitaa homman....sekin onnistuu nykyään eu:ssa.

    • paluutodellisuuteen

      Booking.com antoi halvimmaksi hinnaksi Levillä viikolle 4 (20.1-27.1.2018) 427 euroa. Kerrotko minullekin mistä näitä 200 euron viikkoja saa? Ettet vain elä vielä markka-aikaa ja muistele niitä hintoja silloin 80-luvulla kun olit 40-kymppinen? Nyt sitten iäkkäänä pahasti yläkerrassa heittää volttia.

    • fgrg

      Olisipa mielenkiintoista kuulla vastaukset abgotin edustajalta kaikkiin noihin kysymyksiin.

    • T.O

      Abgotilla ei ole mitään yhteistyötä Tepan kanssa. Joskus vuosia sitten Aikalomat hoiti asioita kai aika hyvin. Itsekin ostin silloin heiltä osakkeen. Sen jälkeen taas Aikalomat teki yhdet oharit meille ja niitä jälkiä selvitetään vieläkin. Aikalomat/Tepa ovat toimineet yhteistyössä yksittäisten osakkaiden kanssa. - tai siis osakkaat ovat ostaneet/myyneet heidän kauttaan. Abgottin osakkaat / hallitus ei erikseen tiedä, onko mitä Tepa puuhailee ja vähän on pelkona myös, että siellä myydään muiden omistamia viikkoja.

      Abgott rupesi viimeisen vuoden aikana tositoimiin omistusten selvittämisessä ja vastikkeiden perimisessä. Jonkun viikon osalta on ilmassa tieto, että viikko on myyty eteenpäin ja edellinen omistaja ei halua maksaa vastiketta. Jotain todisteita siitäkin kuitenkin pitäisi olla. Osa viikoista taas ollaan ottamassa haltuun, kun omistajaa ei löydy. Näissä on sitten pelkona, että osakekirja ilmaantuu jostain tai jopa Tepa myy eteenpäin Aikalomien kautta haltuunsa saamia (siis konkurssipesälle kuuluvia) osakkeita. Tottakai meillä on isot epäilykset Tepan suhteen, mutta en voi oikein jakaa huhuja eteenpäin ilman todisteita.

      Osakeyhtiöt eivät toimi demokraattisesti, vaan äänet perustuvat omistusosuuksiin. Näin se on kaikissa muissakin firmoissa. Jotain suojaa on kyllä olemassa vähemmistöosakkaita vastaan ja tilinpäätökset ovat julkisia ainakin omistajille. Yhtiöjärjestys ja maksut ovat aika hyvin balanssissa näiden isojen omistajien ja muiden kesken.

      Kysymykset olivat vähän epäselviä. Voin vilkaista tätä jonkun päivän päästä uudelleen, jos olisi tullut uusia. Yleisesti siis:
      - Abgottin kuten myöskään muiden vastaavien lomaosakkeiden & Aikalomien/Tepan kanssa ei ole yhteyttä. Abgott ei välitä osakkeita. Tepa myy mitä haluaa ja toivottavasti oikeiden omistajien laskuun. Heidän sivunsa ei nyt vastaa, joten en edes tiedä tilannetta nyt.
      - Abgottin taloustilanne on ihan ok ja mökkejä kunnostetaan jatkuvasti. 80 osakasta maksaa vastikkeen ihan ok. Noin kymmenen viikon kanssa on epäselvyyttä. Kirjanpidossa ei ole epäselvyyksiä ja liikkuva rahamäärä on niin pieni, ettei sellaisten kanssa kannata mitään kupruja yrittää tehdä. Vähän perspektiiviä kannattaa ottaa noihin epäilyihin.
      - Tilitoimiston suhteen mulla ei ole huomautettavaa. Ne hoitaa kirjanpitoa ja lähettelee laskuja / kutsuja. En ole ajatellut, että hinta tuosta olisi kallis.

      • unohdakojuttu

        Merkillistä vääristelyä. Kohdassa 4. rahoituksesta. Kaupan lukkoonlyöminen vaatii valmiiksineuvotellun rahoituksen. Kun kauppa ok, pankki maksaa rahat aikalomille ja he käyttävät sen liiketoiminnan pyörittämiseen. Varainsiirtoveron maksamisella ja rekisteröimisellä isännöitsijälle ei ole tekemistä rahan ja rahoituksen kanssa. Aikalomat ei yksinekertaisesti halunnut maksaa varainsiirtoveroa koska sen tekemällä kaikki tieto kaupoista ja tuloista olisi mennyt verottajalle. Aikalomat kusetti verottajaa ja sinä olet siinä sijaiskärsijä. Abgott on vain kiineteitöyhtiä ja sillä on isännöitsijä, ei mitään tekemistä mainitsemiesi syytösten kanssa. Käräjillä häviät tämän jutun ja oikeudenkäyntikulut on sitten sinun.


      • löpinää

        huh hu mitä löpinää


    • johdolleasiaa

      Johdon huolellisuusvelvollisuuteen sisältyy vaatimus huolellisesta toimimisesta, mutta myös velvollisuus edistää yhtiön eikä esimerkiksi vain keskeisten omistajatahojen etua.
      Velvollisuus suojaa vähemmistöosakkeenomistajia ja velkojia ja on tärkeä esimerkiksi johdon vahingonkorvausvastuun arvioinnin kannalta.

    • Myykkä

      Minkä huoneisto/viikon ostit Aikalomilta?

    • asiastatietävä

      unohda koko jutullle.
      Kannattaa lähteä käräjöimään Kyseessä on petos.
      Ei tollaista toimintaa hyväksytä missään yhtiössä paitsi
      abgotissa. Asiahan oli tiedossa niin isännöitsijällä puheenjohtajalla kuin hallituksellakin.
      Anna palaa saadaan nuo huijarit kuriin

      • Puskahuu

        Sinäkö maksat kaikki kulut kun syytekohdat eivät menesty oikeudessa? Hyvähän sieltä puskista on yllyttää kun joku muu maksaa.


    • omaannilkkaan

      Vaikka hallituksella on taloyhtiön asioiden yleinen hoitovelvollisuus, asunto-osakeyhtiölaissa on lisäksi säädetty hallitukselle nimenomaisia tehtäviä. Esimerkkeinä hallituksen yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvista tehtävistä voidaan mainita isännöitsijän nimittäminen ja erottaminen sekä osakekirjan antaminen tai vaihtaminen. Nämä tehtävät kuuluvat hallituksen yksinomaiseen toimivaltaan, eikä hallitus edes voi saattaa näitä asioita yhtiökokouksen päätettäviksi.

      Hallituksen velvollisuutena on valvoa isännöitsijän toimintaa. Hallitus voi halutessaan ottaa ratkaistavaksi juoksevaan hallintoon kuuluvia erityiskysymyksiä, kunhan juokseva hallinto pääosin kuitenkin säilyy isännöitsijän hoidossa. Toisaalta hallitus voi myös antaa monia tehtäviään - soveltuvin osin jopa laissa sille määrättyjä erityistehtäviä - isännöitsijän hoidettavaksi, mutta ei kuitenkaan voi siirtää tehtäviään kokonaisuudessaan isännöitsijälle.

      Taloyhtiön hallituksella on velvollisuus huolehtia, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on järjestetty luotettavalla ja asianmukaisella tavalla. Vastuu kirjanpidon lainmukaisuudesta ja varainhoidon luotettavuudesta kuuluu silti lain mukaan isännöitsijälle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö isännöitsijä voisi edelleen käyttää esim. tilitoimistoa apunaan. Konkreettisten tehtävien siirtäminen eteenpäin ei kuitenkaan vähennä laissa asetettua vastuuta.

    • okkeliii

      onko aikalomat tullut takasin palstalle. on niin samanlaista toimintaa uhotaan ja pullistellaan.

    • lakiatuossa

      1) Kokoukseen ei ole toimitettu kutsua taikka kokouskutsua koskevia säännöksiä tai
      määräyksiä on rikottu. Yhtiökokouksen päätös voi olla mitätön, mikäli osakkaat
      eivät ole saaneet kutsua kokoukseen lainkaan. Tällöin voi syntyä myös
      olemattomuustilanne, jolloin tulee pohtia onko syntynyt minkäänlaista
      yhtiökokouksen päätöstä. Mikäli kokouskutsu on toimitettu, siten ettei se täytä
      määräaikavaatimuksia, jotka yhtiöjärjestyksessä on asetettu tai kokousaika tai paikka
      on ilmoitettu olennaisen virheellisesti, on päätös mitätön

    • mammaaika

      Olisi sinulle helpomaa kun jättäisit taakse tällaiset negatiiviset asiat. Ne myrkyttävät sinut. Aikalomat on historiaa, ketään ei se enään kiinnosta. Katso etteenpäin, riko peili joka näyttää mennyttä elämääsi. Elämä on tänään, tässä ja nyt ja tulevaisuudessa. Nauti siitä.

    • mumuumaika

      tepagroup ei ole ja samat ........... jatkaa toimintaa.

    • nomani

      Tepagroup ei ole yhtään mitään. Kun takana ei ole rahaa, ei ole myyjiä, ei myyntiä, ei liikevaihtoa....laulu on laulettu.

    • pulliistellaan

      pullistelkaa

    • kokkous

      Seuraava yhtiökokous pidetään Helsingissä ravintola Vltavassa sunnuntaina 8.10.2017 klo17:00. Osoite on Elielinaukio 2, 00100 Helsinki. Voipi olla mukeva kokkous

    • riimitellen

      Yhtiökokous koittaa ja jussi ja lauri taas koitta mustan valkoiseksi oikoa mutta. onko se oikea.

    • ihbfvb

      vajaa kuukausi ..

    • asianajajat

      Odotan mielenkiinnolla kokousta. Tulee johdolle hankalia kysymyksiä asianajajat paikalla

    • Dokumentit

      Vapiskaa johto trio.. vajaa viikko ...OTTAKAA PALJON DOKUMENTTEJÄ MUKAAN. NE TARKISTETAAN NYT.

    • T.O

      Abgott yhtiökokous on nyt tulevana sunnuntaina. Itsekin osakkaana toivon, että osallistujia on mahdollisimman paljon. Olen yrittänyt luoda Abgottille webbinäkyvyyttä , mutta google ei näytä vieläkään ehdottavan kotisivuja hauissa. Pääomistajia on siis täälläkin mainittu kaksi kun taas trioon tarvittaisiin kolme. Ketähän lienee kolmatta yläpuolella odotetaan mukaan..

      Vastauksia pariin kohtaan:
      2. kuka on käyttänyt aikalomien tai tepagroupin äänivaltaa kokuksissa?
      => Olin mukana viime vuonna. Aikalomilta / konkurssipesältä ei ollut edustusta.
      3. miten aiotte estää tälläiset vedätykset ja petokset tulevaisuudessa.
      => Anna joku vinkki, miten se olisi mahdollista. Miten voidaan estää esimerkiksi sinua tekemästä epärehellisiä kauppoja?
      => Toistaiseksi ollaan yritetty kirjoittaa ohjeita ym. webbisivulle. Googleen perustettuja sivuja en ole saanut vielä haltuun. Oma tavoitteeni on, että potentiaalinen/vanha ostaja löytäisi webistä sivuston ja osaisi sen perusteella esim. kysellä vastikkeiden ym. perään.

      Neloskohtaan tuumaan, että itsekin olin pitkään varpasillani varainsiirtoveron suhteen. Lopulta maksoin sen ja meille se ei ollut viivästystenkään kanssa kuin satasen luokkaa. Enemmän tässä epäilyttää osakekirjat ja mahdolliset tulevat epärehellisyydet.

      • b3921253232461518

        Vastauksia pariin kohtaan:
        2. kuka on käyttänyt aikalomien tai tepagroupin äänivaltaa kokuksissa?
        => Olin mukana viime vuonna. Aikalomilta / konkurssipesältä ei ollut edustusta.
        Kysyn toisin. Osakerekisteriin on merkitty omistajaksi aikalomat. Kuka käytti osakkeiden ääniä kokouksessa.B39, D21, D25, D31, D32, D46, D16, D18. esimerkiksi näissä.
        Tepagroup mainostaa edelleen abgott.


    • hvlomaosakkeet

      kuka on käyttänyt tai vuokrannut ko osakkeita eli kuka on rahastanut väärin perustein. Tää abgotin hallitus on jännä siinäkin mielessä että, siinä on henkilöitä joita on kaupoissa petetty mutta kun saa valtaa ja pääsee päättämään he ovatin isoja pomoja .Kaikki hyvin hyvä bisnes. Jos minulta kysyt miten estää epärehellisiä kauppoja niin minun vastaus on että haistatan paskat koko loma osake kauppiaille ja firmoille. Suosoiitelen kaikille että pysyy kaukana ko firmoista ja niiden edustajista.Huijatkoon keskenään toisiaan. Taitaa johdolla puntit tutista. Tapaamisiin.. Vitut mä en ole missään tekemisissä lomaosake bisneksen kanssa

      • T.O

        Haukut yksinkertaisesti väärää puuta. Abgott mökki on rakennettu 2002 ja Aikalomien kuviot menivät sekaisin kai viimeisen viiden vuoden aikana. En edes tiedä, että välittikö Aikalomat Abgottin viikkoja 15 vuotta sitten. Nyt lopussa he aiheuttivat yhtäläisiä ongelmia useaan vastaavaan yhtiöön. Esim. yhtä Holiday Clubin viikkoa en ole saanut vieläkään itselleni paperisotkujen vuoksi. Toivoisin kunnon tuomiota sylttytehtaan suuntaan, mutta en kokenut vaivan arvoiseksi tehdä erillistä rikoskannetta.

        Hallituksen kokouksessa päätettiin esim. tiskikoneiden uusimisesta. Aika pieniä ja käytännöläheisiä päätöksiä. Bisnestä siitä ei saa tekemälläkään.


      • väärätkinpuut
        T.O kirjoitti:

        Haukut yksinkertaisesti väärää puuta. Abgott mökki on rakennettu 2002 ja Aikalomien kuviot menivät sekaisin kai viimeisen viiden vuoden aikana. En edes tiedä, että välittikö Aikalomat Abgottin viikkoja 15 vuotta sitten. Nyt lopussa he aiheuttivat yhtäläisiä ongelmia useaan vastaavaan yhtiöön. Esim. yhtä Holiday Clubin viikkoa en ole saanut vieläkään itselleni paperisotkujen vuoksi. Toivoisin kunnon tuomiota sylttytehtaan suuntaan, mutta en kokenut vaivan arvoiseksi tehdä erillistä rikoskannetta.

        Hallituksen kokouksessa päätettiin esim. tiskikoneiden uusimisesta. Aika pieniä ja käytännöläheisiä päätöksiä. Bisnestä siitä ei saa tekemälläkään.

        hau hau väärä puu


    • kirjoitteluaseurannut

      Onpa kova hinku t.o lla vastailla .Tulee mieleen aikalomien toiminta kun firman edustajat pyöri täällä uhoten ja riekkuen asioista. Mielestäni missään edellä olevissa artikkeleissa ei ole puhuttu vuosiluvuista mitään. Lienee oma johtopäätös.Voi voi nyt vielä holidayclubi .Abgott on antanut aikalomille mahdollisuuden toimia vilpillisesti ja abgotin johto ON TIENNYT asioista. Nythän ne on kokouksessa hyvä selvittää REHELLISESTI osakkaille.Kyseen alaistan isännöitsijän toiminnan sekä puheenjohtajan toiminnan sekä kirjanpito sekä tilintarkastajille EI OLE annettu oikeaa tietoa joten, onko päätökset ja asiat laillisia ja oikeita kysympä vain? Bisnestä siitä ei saa tekemälläkään? Mitä tarkoitat ja miksi sitten olette mukana ko touhussa jossa vedätetään ihmisiä ja usein vanhoja ihmisiä?? Kuva vain vahvistuu siitä että rikos se on mikä kannattaa.Kerrothan itsekkin ettet ole viitsinyt tehdä MUTTA monella ihmiseltä on viety viimeisetkin rahat ko firmojen toimista, t.o lle paukuttele sinä henkseleitäs hallituksessa siellä on hieno olla iso pomo ja istua ns herrojen kanssa samassa pöydässä. kysynkin onko jotain kihahtanut jonnekkin Toivotan teille todella riitaista ja ongelmallista tulevaisuutta. Sitähän te haette

    • Herrojenkanssa

      Vanha laulu viisaus muistui mieleen,lukiessani artikkeleita. Mä kuljin herrojen kanssa pellon laitaa joo joo mä kulin pellon laitaa joo mä kuljin pellon laitaa... Mikäs siinä olikan sitten lopputulos.......

    • perseet

      toivottavasti isännöitsijän ja puheenjohtajan perseet tervataan ja kaikkee muutakin mukavaa herroille perseen tervaukseen

    • edustajat

      tuleekos tepagroup kokoukseen edustamaan

    • lukekaas

      Lukekaas kommentit selinheimosta keskustelu palstalla.

    • patenttija

      Kantelu

      Tilintarkastajan toimintaa koskevan kantelun voi tehdä kuka tahansa. Kantelun tekeminen ei vaadi, että kantelun tekijä olisi osallinen itse kantelun kohteena olevaan asiaan. Kantelusta tulee käydä ilmi, kenen tilintarkastajan toimintaa moititaan, missä asiassa ja millä perusteilla. Kanteluun voi liittää mukaan kirjallista selvitystä. Tilintarkastusvalvonta pyytää aina kantelun kohteena olevalta tilintarkastajalta hallintolain kuulemisvelvoitteen mukaisesti vastineen kanteluun.

      Kantelun voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen [email protected], suojatulla sähköpostilla osoitteessa https://turvaposti.prh.fi tai postitse Patentti- ja rekisterihallitus, tilintarkastusvalvonta, PL 1140, 00101 Helsinki

    • kanteleet

      ABGOTIN OMISTAJAT HUOMIO. Tehdään yhteis kantelu seliheimon toiminnasta abgotissa sekä tilintarkastajista jotka on selinheimon toimistosta.

    • talvituleee

      Kannatetaan.

    • t.olle

      On tainut t.o lle mennä jauhot suuhun kun ei enään osaakkaan vastata

    • laurille

      Miten kantelu tehdään?

      Kantelu auktorisoidun isännöitsijän toiminnasta on tehtävä kirjallisesti (mieluiten sähköpostitse) ja siinä on riittävän selkeästi yksilöitävä se tai ne toimenpiteet tai laiminlyönnit, joihin isännöintiyrityksen katsotaan syyllistyneen. Kantelu toimitetaan postitse osoitteeseen ISA ry, PL 1370, 00101 Helsinki tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Kantelun liitteenä tulee olla hallituksen pöytäkirja josta käy ilmi päätös kantelun tekemisestä.

      Lauri Vanhala mites vastaat tominnastasi? IAS vielä !!!! Hyi HÄPEÄ

    • Poneksi

      EiEi teistä ole tekemään minkäänlaista kantelua.Olkaahan varovaisia mitä meinaatte sanoa hah hah.

      • punttitutisee

        Millä tapaa tarkkoina? Alkaako puntti tutista


    • latekin

      onko lauri itse tullut kehumaan

    • pupupöksyyn

      Mitäs poneksi pelkää?? Meneekö isännöitsijällä pupu pöksyyn

    • kokonsytytyspaperi

      Jos vastikkeiden kanssa on ollut epäselvyyksiä, niin ota yhteyttä isännöitsijään (ks yhteystiedot). Maksamalla puuttuvat vastikkeet saat viikon käyttöösi. Tällä hetkellä epäselvyyksiä on seuraavien viikkojen kanssa: B39, D21, D25, D31, D32, D46, D16, D18.
      Suosittelen seuraavaa Älkää ottako yhteyttä abgottiin kärsikää vahinko ja kun olette maksaneet kaiken abgott/ aikaloma paskan niin sytyttäkää sillä vaikka pääsiäis ta juhannus kokko.abgottiin ei kannata luottaa.

    • päättäjät

      Päättäjätiedot
      Vastuuhenkilöt
      Lauri Kalevi Vanhala, toimitusjohtaja (7/2001), hallituksen jäsen (2/2017)
      Näytä roolit muissa yrityksissä (4)
      Risto Pertti Juhani Selinheimo, hallituksen puheenjohtaja (2/2017)
      Näytä roolit muissa yrityksissä (7)
      Jukka Pekka Iivarinen, hallituksen jäsen (2/2017)
      Näytä roolit muissa yrityksissä (2)
      Pekka Kaukonen, hallituksen jäsen (2/2017)
      Näytä roolit muissa yrityksissä (2)
      Toni Markus Ojanaho, hallituksen jäsen (2/2017)
      Näytä roolit muissa yrityksissä (2)
      Lähde: Kaupparekisteri
      Tilintarkastaja
      Pauli Tapio Jokinen, tilintarkastaja (4/2016)
      Jarmo Tapani Ingalsuo, varatilintarkastaja (4/2016)

    • VikkeVikkeli

      Vanhalavon muuten nyös isännöitsijä. Paha suustasn varokaa

    • frederi

      Yhteystiedot

      Isännöitsijätoimisto
      Mapire Oy
      Nilsaksentie 1
      01510 Vantaa
      [email protected]

      Isännöitsijä
      Vanhala Lauri
      Puh. 040 9030508
      [email protected]

      Hallituksen puheenjohtaja
      Selinheimo Juhani

      Tässä hallinta henkilöt.
      Isännöitsijä toimisto on selinheimon omistuksessa.
      Vanhala jäännyt eläkkeelle entisestä duunistaan ja on nyt
      Isännöitsijä iso herra.
      Selinheimo on pj
      Ääni valta selinheimo n 60 ääntä
      Vanhala 60 ääntä
      muut osakkeenomistajat n70-80 ääntä.

      Selinheimo ja vanhala jyrää 120 äänellään kaikki nurin.

      Ketkähän tätä puljua sitten johtaa?

    • 0920

      Samallatavallahan monessa HCR kohteessa osake-enemmistö HCR:llä ja sen seurauksena tehdään ylimitoitettuja ja kalliita remontteja yhtiöissä. Omistaja määrää ja se on ihan laillista vaikkakin pienomistajaa välillä ketuttaa maksaa ylimääräisiä maksuja.

      • tietämätönnn

        Mites se toimii abgotissa sitten? Kerrotko.


    • 87870

      Onpahan taas yrittäjät. Kieroja kun korkkiruuvit.

    • lainrajoilla

      Luin näitä juttuja ja ajattelin seuraavaa toimintaa näille lomaosake jannuille purtavaksi. Mennään aivan laillisen ja laittoman rajoilla miten nyt lakikirjaa tulkitaan.
      Osakkeen omistajat B39, D21, D25, D31, D32, D46, D16, D18. perustakaa pöytälaatikko firma vaikkapa "vikkelät oravat" joiden toimialana on vaikka käpyjen keräily. Siirtäkää osake heidän nimiinsä Maksakaa varainsiirto vero MUTTA pitäkää kuitti itsellänne hyvin tallessa. Älkää ilmoittako siitä mihinkään vaan ilmoitus velvollisuus on siirretty vikkelille oraville. Sen jälkeen laskette kauanko menee että saatte osakekirjan haltuunne vaikkapa vuonna 2020 . Laskekaa siitä abgotin 3v jonka laskuttavat vastikkeita taaksepäin. Sen jälkeen lahjoitatte osakkeen vaikkapa niemenmaalle,laitatte lahjakirjan ehtoihin että ko henkilö maksaa kaikki vastikkeet ja kulut ja hoitaa rekistöröinnin osakkaaksi( lahjoittajana vikkelät oravat) teette firman kanssa konkurssin tahi lopetatte sen kannattamattomana/varattomana. Sitten 3v päästä nousee lahjakirja esiin abgott oy lle. Teillä on puhtaat paperit olette myyneet sen vikkelille oraville ja olette maksaneet varainsiirtoveron Huomioikaa tässä että tässä kaupassa jätätte kaikki muut maksuvelvollisuudet ja rekistöröinnit vikkelille oraville. Vikkelin oravien konkurssissa lahjakirja jossa kaikki maksu velvollisuudet sille jolle lahjoitatte osakkeen(niemenmaa) Olisi hyvä nähdä Vanhalan ja Selinheimon naama kun tajuavat että entiseltä persaukiselta kaverilta lähetäänkin käräjäteitse hakemaan vastikkeita. Lahjoitusta EI kannata laittaa vanhalalle tai selinheimolle Koska yhtiökokous voikin päättää heidän äänillään vähemmistö osakkaita syrjien ettei vastikkeita peritäkkään heiltä ESIM kauppa/ lahjakirja erimielisyyksien vuoksi. Näinhän toimii nää osake kauppiaat . Hyvää syksyä kaikille muille mutta ei lomaosake kauppiaille eikä niissä piireissä pyöriville Mennään lain rajoilla mutta samalla tapaa kun esim aikalomat ja abgott oy. Niiden temppujahan nämä on. Selinheimoa ihmettelen KHT tilintarkastaja. Vanhala kansainvälisen yhtiön ex toimitusjohtaja. Miten kehtaavat toimia näin. Kannattaa muistaa Ahneilla on paskaainen loppu.

      • videoidaan

        Tuo näky olisi hyvä saada videolle


    • jussijussijuss

      Kirjanpidon oikeellisuuteen on voitava luottaa, siksi kirjanpitorikos on säädetty rangaistavaksi teoksi. Kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävä sekä se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu, on velvollinen kirjaamaan liiketapahtumat ja laatimaan tilinpäätöksen, merkitsemään kirjanpitoon kaikki oikeat tiedot sekä pitämään muutenkin kirjanpitoa ja siihen liittyvää aineistoa huolellisesti. Joka laiminlyö liiketapahtumien kirjaamisen tai tilinpäätöksen laatimisen, merkitsee kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja tai hävittää, kätkee tai vahingoittaa kirjanpitoaineistoa ja siten vaikeuttaa oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta, on tuomittava kirjanpitorikoksesta rangaistukseen.

      • mielenkiintoistaa

        Tilitoimiston suhteen mulla ei ole huomautettavaa. Ne hoitaa kirjanpitoa ja lähettelee laskuja / kutsuja. Mites toiminta oli vuosina 2010-2016? Kerrotteko


    • Halooabgott

      Taloyhtiön perustarkoitus ei ole tuottaa rahallista voittoa, vaan tehtävänä on tuottaa turvallista, terveellistä ja viihtyisää asumista ja asumispalveluita sekä ylläpitää ja lisätä osakkeiden arvoa. Asunto-osakeyhtiöllä voidaan ajatella olevan kaksi päätavoitetta: hyvän asumisen järjestäminen ja asunto-omistuksen arvon kehittäminen. Tavoitteena taloyhtiössä on tyydyttää asukkaiden ja osakkaiden tarpeet.

      Miten tämä toimii abgotissa??? Haloo hallitus

    • läiskät

      Se Koira älähtää mihin kapula kalahtaa on vanha sanonta. Osuu nytkin hyvin kohalleen

    • saatanatkin

      Kunniamerkki ansioituneille taloyhtiön toimijoille (15.12.) VAI VIELÄ KUNNIAMERKKEJÄ. Hyi helvetti ahneilla ei ole mitään rajaa.

    • harakkakin

      Ketkäs ne olikaan kiiltävän perään?

    • naapuriyhtiöstä

      Seuraavankerran kun tulen leville taidan tuoda abgottiin kiiltävää rihkamaa saavat keräillä sitten mieleisensä helyt sieltä.Ei kaikki ole kultaa mikä kimaltaa

    • mitallisti

      Mä voin antaa vanhoja urheilu mitalleja jos niin mitalleja pitääolla. Kun omat ansiot ei riitä..mä lahjoitan laita osoite niin laitan tuleen

      • Anonyymi

        Tavoitteena taloyhtiössä on tyydyttää asukkaiden ja osakkaiden tarpeet.


    • hyihelvetti

      Etusivu > Tärkeää nyt > Ilmoittaudu osakkaaksi
      Tälle sivulle on kerätty tiedot, miten hoidat omistustietosi kuntoon. Monet osakkaat ovat hankkineet osakkeensa välittäjäyrityksen kautta ja tällöin välittäjä on voinut hoitaa kaikki nämä käytännön vaiheet. Viime vuosina näiden kanssa on kumminkin ollut myös epäselvyyksiä, joten tarkasta tämän listan avulla, että tarvittavat tehtävät on tehty.

      1 Varmista osakekirja

      Abgott Oy:n omistus perustuu osakekirjoihin. Varmista ostotilanteen yhteydessä, että saat osakekirjan itsellesi. Aikalomat Oy:n konkurssimenettelyyn liittyen voit tiedustella osakirjaa konkurssipesältä.

      2 Hoida varansiirtovero

      Varainsiirtoveron määrä on 2% kauppahinnasta (vuonna 2017). Verottajan leimaama varainsiirtoveron suoritus vaaditaan omistuksen rekisteröimiseksi. Verottajan sivulla on ohjeet myös viivästysseuraamusten laskemiseksi. Maksa varainsiirtovero ja lähetä lomake verottajalle.

      Tässä linkki verottajan sivulle. (Lomake & tilisiirto)

      3 Ilmoita isännöitsijälle

      Verottaja palauttaa varainsiirtoveron leiman kanssa. Lähetä se yhteistietojesi kanssa Abgott Oy:n isännöitsijälle.

      4 Vastikkeet

      Tarkasta isännöitsijältä, että onko osakkeellasi maksamattomia vastikkeita, jonka vuoksi viikko olisi käyttökiellossa. Vastuiden määrä takautuvasti on selvityksessä. Yhtiökokous 2016 otti kantaa, että vastikkeita peritään maksimissaan 6 vuotta taaksepäin.

      5 RCI

      Mikäli haluat liittää viikkosi RCI:n vaihtojärjestelmään, ota yhteyttä RCI:hin. Yhteyshenkilö on tällä hetkellä Jani Heinonen (sähköposti @rci.com).

      Huom jussi ja lauri mites siellä onkaan toimittu.Hyi hyi

    • Ymmällään

      Omistan Abgott yhtiöstä osakkeen ja nyt Tepagroup Niemenmaa soitti ja kutsui minut viikonlopulle infotilaisuuteen kuulemaan uudet tapahtumat yhtiöstä. Mitä nyt on tapahtunut?

    • pentinanistapojille

      Abgotin hallitus sinne voisivat kertoa penalle miten toimitaan vai jatketaanko tutulla toimintamallilla.

    • ninic

      Lomaosake. Miten joku voi hairahtua moiseen? En ymmärrä!

    • hihiii

      B39, D21, D25, D31, D32, D46, D16, D18. Hihii pommi tulossa vaihattelin osaketta.. pysykää kaukana

    • koijaritkin

      Osa viime vuosien omistajavaihdoksista on jäänyt ilmoittamatta meille ja vuoden 2017 tavoitteena on saada osakasluettelo kuntoon. Mikäli et ole saanut kirjettä vastikkeen maksamiseen viimeisen 12kk aikana, meillä ei todennäköisesti ole ajantasaista tietoa omistajasta. Tämä voi tarkoittaa muuttunutta osoitetta tai omistajaa. Tai sitten ei ole täytetty kauppakirjan ehtoja jonka jussi hyvin tietää ja hyväksyy. Onne tepagroupin kanssa sillä sama malli jatkuu.

    • röhröhnötköt

      Osoitteenmuutoksen ilmoittaminen on osakkaan vastuulla. Muistathan lähettää uuden osoitteesi muuttojen yhteydessä isännöitsijälle.EI TOIMI SAATANA: posti tulee sellaiseen osoitteeseen jota ei ole olemassakaan. Onneksi tuttu postinkantaja joka kyseli asiasta. Haloo abgot vai nötköt mitä haette tällä. ISÄNNÖITSIJÄLLE MONOO EI HOIDA ASIOITAAN

    • vastatkaas

      Mitäs siellä tapahtuu kun isännöitsijä ei vastaa edes puheluihin. SAATANA

    • ringringring

      Mihin pitää soittaa että isännöitsijän saa kiinni. Vastatkaa

    • sattana

      Osoitteenmuutoksen ilmoittaminen on osakkaan vastuulla. Muistathan lähettää uuden osoitteesi muuttojen yhteydessä isännöitsijälle.ISÄNNÖITSIJÄ HERÄÄÄ:

    • hoonosoomikunniaan

      abgott ja tepagroup Hyvää toimintaa tulossa. Hyi helvetti taas. Koskas abgott rantautuu viroon?

    • pinnapalaa

      Ei vastaa selinheimo ei vastaa vanhala. Mihin ilmoittaa osoitteen muutos? Tepagroupillekko?

    • kelitliikkeellä

      Minulle tarjottiin D39 vaihdossa. Hei mitä tää firma touhuaa?

    • PINNAPALAA

      Mikäli et ole saanut kirjettä vastikkeen maksamiseen viimeisen 12kk aikana, meillä ei todennäköisesti ole ajantasaista tietoa omistajasta. Tämä voi tarkoittaa muuttunutta osoitetta tai omistajaa.EDELLEENKÄÄN ISÄNNÖITSIJÄÄ EI SAA KIINNI. HERÄTKÄÄ

    • meneehermotperkele

      Nyt abgott Jos isännöitsijä ei vastaa puheluihin eikä soittopyyntöihin NIIN tästä päivästä eteenpäin EN MAKSA mitään maksuja tms ennenkuin isännöitsijä tms henkilö antaa yhteystiedot. Ihmeellistä toimintaa koko perkeleen lomaosake bisnes.Laittakaa tiedot tänne

    • Penanpaskat

      Surullinen ketju. Osalla kirjoittajista on aivan sekaisin, mitkä ovat kiinteistöyhtiön ja sen hallinnon vastuut/tehtävät, välitysfirman vastuut/tehtävät ja lomanvaihto-organisaation vastuut/tehtävät.

      Aikalomat sotki nuo asiat sujuvaksi sekameteliksi kaikkien osapuolien tappioksi päätyen konkkaan.

    • hullunmylly

      Aikalomat sotki ja tepagroup jatkaa yhteistyötä abgotin kanssa joten hullunmylly jatkuu.

      • Kierrapenakaukaa

        Onko niin tolloja, että puuhaavat edelleen Penan tai Tepan kanssa. Tyhmyyttä.


    • lällälääää

      Erityisesti Aikalomat Oy:n viimeisen vuoden epäselvyyksien ja sitä seuranneen konkurssimenettelyn jäljiltä osakasluettelosta puuttuu vielä tiedot muutamien viikkojen nykyisistä omistajista. Lue alisivuilta, miten päivität omistustietosi kuntoon ja saat viikon käyttöösi.
      Puuhastelu jatkuu samojen omistajien kanssa nimi muuttuu tepagroup.
      HYVÄ ABGOTT ja ABGOTIN OMISTAJAT.

    • vanhojenkusetus

      Osoitteenmuutoksen ilmoittaminen on osakkaan vastuulla. Muistathan lähettää uuden osoitteesi muuttojen yhteydessä isännöitsijälle.Kertokaa miten tän äijän saa kiinni.

    • röhröh

      vaihtakaa nimeksi nötköt kuvaa paremmin toimintaa

    • issäännöitsijäkin

      taloyhtiöllä on mahdollisimman pätevä ja ammattitaitoinen isännöitsijä, Onko?

    • Anonyymi

      Katselin taas tepa groupin sivuja ja vaikka abgotin johto ja hallitus sanoo, että EI
      yhteistoimintaa tepagroupin kanssa katsokaa sivut ja miettikää abgotin toimintaa osakkeenomistajia kohtaan. Abgotin johto olisi uusittava. katsokaa ketä siellä onkaan tyvellä.

      • Anonyymi

        Huhu huh mikä johto ja porukka abgotilla...


      • Anonyymi

        Minulle tarjottin abgotin vkoa 1 ja 2 kenenkähän viikot lie kyseessä? EI IKINÄ
        Erosin myös veronmaksajista ja suomalaisesta seurast kun aabbggoottiinn ihmisiä siellä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle tarjottin abgotin vkoa 1 ja 2 kenenkähän viikot lie kyseessä? EI IKINÄ
        Erosin myös veronmaksajista ja suomalaisesta seurast kun aabbggoottiinn ihmisiä siellä

        Älkää olko mitenkään toiminnassa abgotin ja sen johdon kanssa. AINA hankaluuksia.Paskakin tulee kierteen kanssa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää olko mitenkään toiminnassa abgotin ja sen johdon kanssa. AINA hankaluuksia.Paskakin tulee kierteen kanssa

        Vanha ystävänne aikalomista tarjoaa tepagroupin nimissä viikko oasketta. Abgotthan ei johdon mukaan tee yhteistyötä tepa groupin kanssa... Taas kieroa ketkuilua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää olko mitenkään toiminnassa abgotin ja sen johdon kanssa. AINA hankaluuksia.Paskakin tulee kierteen kanssa

        Homma jatkuu entisen aikalomien nykyisen tepa groupin kanssa.Edelleen nämä kaksi herraa sählää siellä. Kohta on pentti poika polvella taas istumassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää olko mitenkään toiminnassa abgotin ja sen johdon kanssa. AINA hankaluuksia.Paskakin tulee kierteen kanssa

        Suurimmat omistajat ovat tässä matkan varrella vaihtuneet ja hallituksessa on uusi porukka. En käynyt (oliko viime viikon) yhtiökokouksessa ja taisi olla, että tässä on vaihtunut nyt myös isännöitsijä. Taloyhtiösivuilta saa varmaan parhaan arvauksen asioiden hoitajista, kun ne tiedot päivittyvät prh:n tiedoista.

        Tuo purnaaminen jonkun "johdon" suuntaan ihmetyttää tässä ketjussa. Hallitustyöstä ei saa palkkiota. Aikalomat huijasi aika montaa meitä. Mikäänhän ei estä vaikkapa Kiinteistömaailmaa myymästä tai vuokraamasta mun viikkoa ilman lupaa, mut tavalliset rehelliset firmat eivät sellaista tee ja osakekirjaa eivät saa kauppaan mukaan. Joku sähköinen rekisteri näistäkin piti olla tulossa, mutta toistaiseksi ainakin uuden omistajan pitää ilmoittaa itsestään isännöitsijälle. Muutoin ei voi saada vastikelaskuakaan.

        Taloyhtiösivujen tunnukset on vielä mulla, joten päivitän sinne jotain tietoja, kun saan niitä yhtiökokouksesta (nyt 2022). Lisäksi omistajien kannattaa liittyä Facebook-ryhmään. Ei sielläkään tietysti mitään suurempaa keskustelua ole, mutta pientä yritystä viikkojen vaihtoon ym. Aika monta uutta jäsentä on liittynyt viimeisen vuodenkin aikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha ystävänne aikalomista tarjoaa tepagroupin nimissä viikko oasketta. Abgotthan ei johdon mukaan tee yhteistyötä tepa groupin kanssa... Taas kieroa ketkuilua

        Tässä tuo logiikka varmaan meneekin kirjoittajalla sekaisin. Abgott ei omista omia osakkeitaan, vaan Tepagroup on tuossakin tapauksessa kaupannut jonkun yksityishenkilön omistamaa osaketta.

        Missä se yhteistyö on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tuo logiikka varmaan meneekin kirjoittajalla sekaisin. Abgott ei omista omia osakkeitaan, vaan Tepagroup on tuossakin tapauksessa kaupannut jonkun yksityishenkilön omistamaa osaketta.

        Missä se yhteistyö on?

        Mites te muutatte paskan paremmaksi.
        Vieläkö vanhala ja sellihemmo on päättäjinä?
        Ottakaa tepagroup polvelle ja tehkää tuhoja.
        Mielellään hallitukseen niinkuin edelliset herrat toimi.


    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe