elikkäs lopetin opiskeluni 11.5 ja muutin kuun vaihteessa 1.6 uudelle paikkakunnalle.
nyt sitten tuli kelalta ilmoitus että olen eronnut ja että perivät koko toukokuun tuen takaisin siksi ettei eroamiskuukaudelta makseta tukea.
en ole ennen eroillut eli en moisesta käytännöstä ollut vielä viime kuussa tietoinen aikaisemmalla paikkakunnalla asuessani.
kesäkuulta en ole opintotukea saanut (minulle siis maksoi kela en saa opinto lainaa luottohäiriö merkinnästä johtuen) sen tiesin katkaista heti 1.6 alkaen ja uudella paikkunnalla olen saanut tt tukea toki keskeytyksen vuoksi miinustettua mutta kuitenkin.
kysymys kuuluukin että onko sosiaalitoimi velvollinen maksamaan tämän kelan takaisin perinnän sinne kelalle olenhan saanut siinä tapauksessa sentilleen saman verran liian vähän viime kuussa rahaa sosiaalitoimistosta..
eli kela maksoi minulle toukokuun jonka sossun periaatteessa olisi pitänyt jos olisin tälläisestä käytännöstä tiennyt ja osannut sitä hakea.
no mites nyt sitten jos se kuuluu sossusta hoitaa niin kumman paikkakunnan tehtäviin kuuluu?
on näistä osattu vaikeita tehdä viimesen päälle!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kelan perintä on iloinen asia. Sossu hyväksyy sen menoihin. Yleensä perintä hoidetaan jotakin Kelan etuutta miinustamalla ja Kelahan kysyy, paljonko pystyt lyhentämään per kk.
Ei sossu mitenkään "hoida" asiaa puolestasi vaan sinä itse sovit Kelan kanssa, mitä sovit.
Niin ja "kumman paikkakunnan tehtäviin kuuluu?". Se sossu, jonka asiakas olet, tekee laskelmasi. Ei siinä pysty vierittämään vastuuta entisille asuinkunnille.
olen jostain saanut sellaisen mielikuvan päähäni että sossu hyväksyy menona näitä kelan perimisiä enintään. 25-30e/kk.
mites kun asun yhdessä avopuolisoni kanssa jolla on jo kuukausittainen lyhentämis sopimus kelaan 30e kk ja jos minultakin otetaan se 30e niin eikös se ala olemaan jo liikaa sitten?
ajattelin lähinnä että enkö voi pyytää kelasta "laskua" jossa on tuo koko summa ja vielä sen sos.toimistolle. onhan se väärin jos vaikka työllistyn ensikuussa ja maksan täten laskun sitten itse vaikka olen jäänyt toukokuussa ko. summan sosiaalitoimistolta sitten vajeelle ?
up