Erektio maantiedon tunnilla

mies ja muistot

Tämä tapahtui yläasteen 9. luokalla eli olin tuolloin noin 15-vuotias. Tytöt kiinnostivat jo kovasti, mutta olin melkoisen ujo enkä juurikaan kanssakäymisessä heidän kanssaan. Poikuuteni oli vielä visusti tallella. Olin kuitenkin korviani myöten ihastunut erääseen saman luokan tyttöön, sanotaan häntä tässä vaikka "Sannaksi". Koko touhu oli sellaista teinipojan kömpelöä etäihailua. En tietenkään ollut puhunut Sannalle mitään tunteistani vaan katselin häntä vain ihaillen kauempaa ja haaveilin kaikenlaista. Tuolloin ajattelin että Sanna ei ollut tietoinen asiasta, tosin jälkeenpäin on tullut mieleen että olikohan hän sittenkin huomannut jotain...

Meidät oli määrätty (muistaakseni maantiedon tunnilla) tekemään ryhmätyötä muutaman oppilaan ryhmissä, mukana oli jotain 5-6 oppilasta ja minä olin samassa ryhmässä Sannan kanssa. Istuimme saman pöydän ääressä kun Sanna jostain suusta istahti syliini! En muista enää oliko siinä kyse tilan puutteesta, teini-ikäisen porukan levottomasta hevosenleikistä ja pelleilystä vai mistä. Joka tapauksessa kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun minulla oli noin läheinen kontakti samanikäiseen tyttöön. Olin ihaillut Sannaa vain kauempaa salaisesti katsellen, nyt neitokainen istui sylissäni.

Arvaahan sen, mitä siinä sitten tapahtui. Kaluni alkoi jäykistyä saman tien kun tunsin Sannan vartalon muodot, lämmön ja liikkeet noin lähellä. Kalu paisui ja kovettui suoraan vasten sylissäni istuvan tytön pyllyä. Sanna tunsi aivan varmasti erektioni kun se painautui häntä vasten.

Tilanne oli samaan aikaan sekä valtavan kiihottava että hävettävä. Saman pöydän ääressä istui koko ajan muu ryhmätyöporukka. Sanna ei onneksi sanonut muille mitään, eikä hän myöskään heti noussut pois sylistäni. Yritin epätoivoisesti ajatuksen voimalla hillitä elintäni mutta eihän se onnistunut. Mitä enemmän hävetti, sitä kovempana kullini seisoi. Housuihin laukeaminen taisi olla lähempänä kun Sanna muutaman kerran liikahteli sylissäni, mutta onnekseni sitäkään ei sentään tapahtunut. Täydellisen nöyryytyksen ja ekstaasin välinen raja voi olla pieni. En muista ollenkaan kuinka kauan tilannetta kesti.

Emme alkaneet seurustella Sannan kanssa tai muuta vastaavaa. Itse asiassa emme olleet ko. tapauksen jälkeen tekemisissä sen kummemmin kuin sitä ennenkään. Nuorelle naiselle tärkeintä taisi olla hänen saamansa kova (heh) todistusaineisto omasta seksuaalisesta vetovoimastaan. Mitä minuun tulee, niin häpeän tunne on ajan myötä haihtunut ja tämän päivän näkökulmasta se oli parasta mitä olen housut jalassa kokenut.

3

6315

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruotsintunilla

      Itse ruotsin tunnilla joskus istuessani takapulpetissa runkkasin lastit housuihin , vähän ilkee olo loppupäivän .

    • 14+3

      Omana kouluaikanani luokan isotissisin tyttö tuli kurkkimaan jotain kirjaa ja painoi tissinsä kiinni mun käsivarteen, melkein hinkkas niitä siihen. Jos erektio voi iskeä salaman lailla sit se oli just tätä.

    • Nolona yläasteella

      Itselläni sellainen nolo tilanne yläasteella että oltiin just saatu kaapin avaimet ja lähin juosten uutta kaappia katsomaan (etsii missä se oli), niin portaista tuli just siin kulman takaa isorintainen tyttö/nainen. Naama uppos sitten sinne tisseihin oikein kunnolla. Kaverit vaan alkaa nauramaan kun tää tapahtu, hieman nolotti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe