Miksi ?nythän ikivelkaiset on yllyttäneet lainanottoon niin paljon vain kuin irtoo.
Samalla he ovat kehottaneet ostamaan niin paljon asuntoja kuin vaan kykenee.
Miksi tulee varoitusta kaupanhan pitäisi palstan huruukkojen mukaan käydä todella raivokkaasti,nythän heidän näkemys on että vaikka kaksi asunto yhtäaikaa ostajia kun on.Luki on on ollut täysin eri mieltä.Ja kehoittanut laitaamaan päänmäräksi maksaen yötäpäivää nukkumatta nyt lainansa ,laitettava vähintään toisen palka lainaan joka kuukausi.
Euroopan keskuspankin päätös laskea ohjauskorkonsa 0,75 prosenttiin vaikuttaa myös asuntolainojen viitekorkoina käytettäviin euribor-korkoihin. Pauna muistuttaa, että korot ovat nyt historiallisen alhaisella tasolla.
– Korkotasosta ei kannata humaltua. On hirvittävän tärkeää, että nyt asuntoa ostavat tai asuntolainaa hakevat kotitaloudet stressitestaavat omaa talouttaan korkeammalla korkotasolla, Pauna sanoi MTV3 Uutisten haastattelussa.
Paunan mukaan sopiva korkotaso testaamiselle on viiden ja kuuden prosentin välillä. Hän kehottaa asuntovelallisia myös lyhentämään määrätietoisesti asuntolainojaan nyt, kun korot ovat alhaalla.
– Nyt jos koskaan, on aika laittaa omaa talouttaan priimakuntoon. Ihan samalla tavalla kuin yritetään laittaa valtiontalouksia kuntoon.
Kahden asunnon loukkua vältettävä
Jos oma talous stressitestinkin jälkeen näyttää hyvältä, voi uuden asunnon ostoon ryhtyä. Yhden varoituksen Pauna kuitenkin antaa.
– Tässä tilanteessa kahden asunnon loukkua pitää välttää.
Ohjauskoron lisäksi EKP päätti tänään laskea talletuskorkoa, joka laski nollaan prosenttiin. Aiemmin talletuskorko oli 0,25 prosenttia.
– Sekä tämä (ohjaus)korkopäätös että erityisesti talletuskorkopäätös pyrkivät vaikuttamaan siihen, että raha virtaisi reaalitalouteen, Pauna kommentoi.

Vastaukset 13
Vanhimmat
En ymmärrä muulit kiven kovaan väittävät asuntokaupan käyvän raivolla,nythän heidän mukaan kannattaa ostaa vaikka kolme asuntoa päämärkänä eikä olisi huolta ostajista menevät kuulema kuumille kiville kun tsunami on iskenyt niin raivolla.
Miksi kaikki muut on eri mielti kuin märkäpää muuli.Liekkö se helle sekoittanut muulin lopullisesti.
Valitettavasti tiedän pirun paljon hölmöjä muuleja joilla nimen omaan on nyt kaksi asuntoa joista kaupataan toista,suurimmalla osalla on myymättä edellinen asunto,tämä on tarkalleen sama tilanne kuin 1990 luvun lamassa.
Muuli menettää nyt tässä rytäkässä erittäin paljon.Kauppa ei käy vaikka huru ukot huutelee sielä mitä vaan.
Ajatella kun korot pomppaa meillä on jumalaton lasku asuntojen hinnoissa jopa 20 vuodeksi erittäin halpoja asuntoja.Ilmaa maksaneet tulevat ottamaan takiin.
ja joku muuli vielä suositteli että kun laina on niin halpaa = ilmaista niin hakemaan sitä lisää että voi ostaa vaikka osakkeita.
huh huh mitä shaissea. jos ei omassa lompsassa ole painetta ostaa rommiosakkeita, niin täysin järjetöntä lähtee velalla niitä hakemaan. yhtä fiksu homma kun hakea pikavippi ja maksaa se toisella pois. näin tekee vain kunnon muuli.
Ei velalla pojat ei ,nämä urvelot eivät tiedä mitä tekevät.Ja toiseksi suomalainen pöljä ostaa edelleen nokiaa on se pöljä.
Velalla ostetaan korkeintaan asunto. ei yhtään mitään muuta.
Älkää missään tapauksessa ostako velalla osakkeita,ei pidä olla typerä,no nythän muuli juoksee jos kykenee lyllertämään samontien velkaa ja osakkeita päämärkänä.
Velka on velka,missä on tsunami? Mitenkä se on kun pauppa on jäissä ,kekäsksi tulin kylmää asuntojen myynti rintamalla,kukaan ei osta.
Taitaa tsunami olla valmis alkamaan. Alkuönkäyksiä onkin jo kuultu. Suomeenhan saattaa seuraavan parin villin huumavuoden jälkeen vaikka alkaa muodostua kuplaa.
Kiinassa on jo rommeli hinnat -30% vaan eihän se tänne asti tule ,EI MILLOINKAAN
Kiinassa on 0 % korko he eivät uskoneet vielä hetki sitten asuntojen hintojen laskevan,he pitivät jopa tyhjillään asuntoja .
Helsingissä siis vain helsingissä on noin 30 000 asuntoa tyhjänä.
Kyllä uskon aikojen käyvän hyvin tiukaksi,ainoa nousuun pääsy olisi eu:sta lähtö ja muutaman vuoden sisään suomi poika porskuttaa.
Siis jos korot ovat korkealla, on asiat huonosti sinusta, mutta jos korot ovat matalalla, on se myös huono asia. Täytyy olla täysin laskutaidoton, jos saa kaikki asiat näyttämään huonolta. Siis mielestäsi on huono asia, että aiemmin 10 vuotta kestävän lainan maksaminen kestää nyt 2-3 vuotta lyhyemmän ajan ja maksaa tuhansia euroja vähemmän. Korkojen aleneminenhan tarkoittaa nykyisten "ikilainojen" laina-ajan huomattavaa lyhenemistä ja maksujen huomattavaa alenemista. Ja muutenkin, nykyään saa 10 vuoden lainojakin reilusti alle 5% korolla, jolloin mikään koronnousu seuraavan 10 vuoden aikana ei vaikuta euroakaan maksuihin.
Lukin sekopäisellä logiikalla 100% palkankorotuskin on merkki maailmanlopusta. Varmaa on, että tuskin sinulla mitään omaisuutta on (en usko, että sinulla on omaa asuntoa, se on pelkkä keksimäsi vale), koska laskea et ainakaan osaa.
Lueppas kummallinen tämä samaa sanoo muutkin nykyään jota kehotin aikaa siten muulien toimimaan.
Paunan mukaan sopiva korkotaso testaamiselle on viiden ja kuuden prosentin välillä. Hän kehottaa asuntovelallisia myös lyhentämään määrätietoisesti asuntolainojaan nyt, kun korot ovat alhaalla.
Toisin sanoen päämärkänä maksamaan ja kiirellä,nyt ei ole aikaa grillata enään vaan pää punaisena niskalimassa raadettava p,erseruvella eurojen eteen yötäpäivää,tällä tienaa,kun oikei nahkera on niin sen lainan maksaa näillä koroilla ykkösvuoteen eikö niin.
100000e ei kauaa kestä kun pää on märkänä näillä koroilla,mutta jos on venkula luuseri muuli niin aikaa kuluu liikaa ja hyötypalaa siihen ja tappioa tulee.
toisen palkka maksettava vähintään näin se lyhentyy vauhdilla.
Palstallahan oli niitä jotka tienasi molemmat osapuolet 3000-5000e no laske vaikka 3000e x 12 on 36000 muutama vuosi niin jättilaina on maksettu.
Vähän kun maksaa enemmän esim:4000e x12 on 48000e
200000e lainan maksaa 5 vuodessa heittämällä oikein kun laitaa pään märäksi molemmat niin 3 vuodessa.
Eli jos muulin tulotaso on niin kuin kerrottu palstalla muuli maksaa nyt päämärkänä ykkösvuoteen lainan pois,ihmettelen ikilainanmaksajia kun maksavat 10 vuotta tai 20 vuota jne ,ei siinä ole järki ollut kotona käymässä.
Ei nänä ole uskon asioita.
siis kun korot laskee ja laskee niin kuin on käynyt minkä jo teille yksinkertaisille kerroin aikaa sitten ,tällöin taantuma syvenee entisestään ,ja korot kun lähtee nousuun niin se on huonompi juttu asuntovelalliselle ei helpota ja laittaa samalla kapuloita rattaiisiin ostajille.
Lukihan on nimen omaan ohajannut velkaista siis kehottanut maksamaan hirveällä vaudilla matalan koron aikana,tällä tienaa,olisi maksettava päämärkänä että hyötyy nyt halvasta korosta ,tämän kun tajuaa eikä jää veltoilemaan ja viettämään rentoa oloa niin hyvä ja papukaija merkki.
Käytännössä olisi laitettava toisen osapuolen palkka luhennyksiin joka kuukausi että matalasta korosta hyötyisi.
Lopuksi pitää kertoa niistä kiinteistöistä,niitä on ollut useita,yleensä kaksi yhtäaikaa.nyt ei ole kuin yksi ja hyvä niin,möin nimittäin toisen viime elokuussa.
Nyt liikun paljon pyörienpäällä, tavallaan kesäkoti matkailuauto.
Mitenhän te muulit aina muukaatte päässänne ne jutut miten sattuu,nyt höpötät jo palkankorotuksista,ei niitä todellisuudessa paljonkaan saa joka vuosi.
Niin ja saahan sitä jäädä omiin uskomuksiin ja olla uskomatta ,ei ne kumminkaan auta sinua jos Lukilla on mitä on tai ei olisikaan.
Sillä ei ole mitään merkitystä talolla,olen omistanut sen verran monta etten noteraa niitä miksikään,no muuli luulee olevansa salavarakas,eli kaikki on siinä.