Aina hetkittäin tuntuu että se on ohi. Vaan ei. Hän päästää lähelle ja minä menen. Vaikka niin...heterohan hän on. Miksi minä jaksan elätellä toivoa näiden vuosien jälkeenkin. Rakas ystäväni, olet niin täydellinen kaikkine "vikoinesikin", minuakin ylistät alituiseen, vaan mikset rakastu? :(
Miten tästä pääsee eroon. Jatkunut jo liian kauan...
Miten tästä pääsee eroon. Jatkunut jo liian kauan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pelaako hän tunteillasi? Päästääkö lähelle vain silloin, kun hän tarvitsee sinua? Nauttiiko hän huomiostasi, mutta ei anna itsestään mitään? Onko hän valikoidusti ystäväsi? Koita löytää rehellinen vastaus ja mieti sitten, minkä neuvon antaisit rakkaimmalle ihmiselle, joka tulisi kysymään mielipidettäsi asiassa... Ole itse itsellesi se rakkain ystävä.
Etkö odottaisi minua vielä vähän? Tiedän miltä sinusta tuntuu. Et usko, mutta tiedän.
Minun elämääni juuri.
Pahinta ei ole rakastaa saamatta vastarakkautta, vaan se, miten hän saa välinpitämättömyydellään ja omilla valinnoillaan tuntemaan itseni mitättömäksi ja rumaksi, ja itsetuntoni on painunut pohjalukemiin.
Vuosien rimpuilun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että yrittämällä en irti pääse. Yrittänyt olet monasti, kunnes hän taas tarvitsee minua...
Mutta vielä joku päivä paistaa tähänkin risukasaan uusi valo! Uskon näin. ;)
Eli ap:lle en osaa neuvoa antaa, ymmärrystä kylläkin. :)
Hmm... kokemuksien mukaan, voisi kokeilla samaa peliä takasin. Mä vihelsin pelin poikki sopivassa vaiheessa ja käänsin kelkkani. Tärkeintä oli ettei päästä omia tunteitaan valloilleen, vaikka tosin hankalaahan se on. Sitten kun annat itsesi lipua siihen pisteeseen, että olet täysin toisen vietävissä, umpikujassa, etkä tiedä mitä tekisit, olet jo hukannut itsesi ja itsetuntosi. Olet riippuvainen toisen huomiosta.
Jotkut on vahvempia noissa, että osaa vähän ottaa etäisyyttä sopivassa vaiheessa, näyttääkseen toiselle, että itse ei oo mikään itsestäänselvyys, että sillon kun toinen haluaa pitäis toisenkin haluta automaattisesti, mut kun itse haluaa niin toinen on kuin ilmaa. Eli pitää vähän näpäyttää toista ja sanoa suoraan et ei tollanen vetele. Ja jos toinen "loukkaantuu" tai jotain muuta, niin siinähän ajattelee. Usein ne sit palaa takaisin häntä koipien välissä ja käyttäytyy erilailla.
Toiset taas ei kestä sellasta kuormitusta, kun tunteet on jo niin vahvat ja on jo niin riippuvainen toisen huomiosta, että suostuu toisen käyttäytymismalliin, eli on avosylin ottamassa vastaan, silloin kun se toinen tarvitsee. Silloin se toinen on ottanut ylivallan itsestä. Ja se vasta onkin henkisesti raastavaa ja sekottaa ihan normaalia elämistäkin. Epätietoisuus on kaikkein pahinta maailmassa....
Oon oppinu kantapään kautta, että sanon suoraan mielipiteeni mistäkin tilanteesta, jos toinen ei anna mitään takasin, en anna minäkään. Itsestäänselvyys kun en halua olla, ja muhun ei tepsi mitkään psykologiset pelit. Koska niinkin paljon, kun vaan voikin, haluan säilyttää oman arvoni ja suojella itteeni tollaselta henkiseltä myllerrykseltä. Se on joko tai. Ei mitään välimuotoa.
Oon joskus vierestä seurannut kaverini "samanlaista" tilannetta, ja enpä ole koskaan kaveriani nähnyt niin henkisesti kulutettuna ja rikkinäiseltä, että meni paljon aikaa että sain sen ongittua tollasesta myllerryksestä...
Toiset kestää, toiset ei. Joten tunnistakaa ajoissa omat voimavaranne mihin oikein ryhdytte!
Mä en voi, enkä edes haluaisi laskelmoida ja kontrolloida tunteitani noin. Joo, se on kuluttavaa. Mutta en ole riippuvainen kenenkään huomiosta tai hukannut itsetuntoani.
Sen verran kuitenkin kuvittelen itsestäni, että tunnistaisin jos muhun kohdistuisi jotain "psykologista peliä". Haluan olla sillä tavalla auki, että mun tunteet voi tulla just niinkun ne tulee, ja mennäkin jos on tarpeen.
Lähinnä tarkoitin sitä, että kannattaa miettiä mihin ryhtyy. Tää palsta on täynnä keskusteluja missä voivotellaan, kun ei saanut sitä rakasta itelleen. Joko se oli hetero tai bi, tai joku kuka sit palasikaan miehen luo, tai jotain muuta. Surullisia loppuja. Tai sitä et kuinka pähkäillään et miten saadaan huomioo ihastukselta, että tykkääkö se vai ei, onko se hetero vai bisse jne...
Viestini kuulostaa kyllä laskelmoivalta, mutta se onkin kirjoitettu muoto. Käytäntö on sit erikseen. Käyttäytymistä ja järjenkäyttöö voi miettiä ja kontrolloida. Eihän nyt kukaan ihminen voi tunteitaan tahdonomaisesti kontrolloida?! Tai jos pystyy niin haluisin kyl tavata sellaisen...
Tunteet tulee ja menee, se on totta :) Tottakai mäkin olen avoin kaikelle, enkä mikään umpimielinen laskelmoija. Mä vaan haluun käyttää maalaisjärkee et mihin ryhdyn ja mihin en, enkä olla sinisilmäinen, koska en halua heittää hukkaan tunteitani...