Pomarkun -perhesurmaa käsitteleväst aloituksesta kuuluu seuraavasti:
"Kuuluuko avioehtoon myös se ettei nainen lähde lasten kanssa esim viidensadan kilsan päähän ja tapaamiset sitten viikonloppuisin malliin, heh.. Onhan täällä moni puhunut isien sortamisesta avioerotilanteessa, asiasta on tutkimuksiakin tehty.. Jos näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin.. Odotelkaa vaan, kyllä teon syyt vielä täälläkin ilmoitellaan kunhan "
Huomatkaa kirjoittajan esitys nro 1:
"Jos näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin.. "
Kirjoittaja selvästi syyttää naista siitä että mies tappaa lapset. Mitä tämä kertoo vastuuntuntoiselle aikuiselle? Sitä että mies ei kykene kantamaan vastuutaan omista tekemisistään ja projisoi ne toiseen henkilöön, josta ei tiedä mitään tai edes tunne tätä.
Jos mies tappaa lapset, hän tekee teon, ei nainen. Silti tämä von Lagerbom katsoo että mies ei ole syyllinen omaan tekoonsa.
2. Hän olettaa että kyseessä on avioerotilanne, ja että vaimo on menossa lasten kanssa 500 kilometrin päähän, jotta mies ei saisi tavata lapsia.
Huomaako kukaan mitään logiikkaa asiassa? Onhan se selvää, että jos mies tappaa lapset sen vuoksi, että äiti vie ne kauas hänestä, se tarkoittaa että äiti vaistoaa vaaran miehen suhteen. Ja kuten von Lagerbom omassa esityksessään todistaa, täysin aiheellisesti. Valitettavasti nainen ei tuossa tapauksessa (von Lagerbomin mielikuvitustarinassa), ehtinyt ajoissa viemään lapsia turvaan.
Toisien miesten kohdalla on syytä huolehtia siitä, että mies pysyy kaukana lapsista, ennen kuin tämä tekee jotain ja syyttää siitä naista.
Mies joka välittää lapsistaan EI tapa heitä.
Voimme päätellä tästä myös von Lagerbomin näkemyksen isän rakkaudesta ja oikeuksista. Normaali nainen suojelee lapsiaan tuollaiselta henkilöltä. Parhaiten tietysti sillä ettei tee lapsia hänen kanssaan, mutta naisetkin erehtyvät.
"von Lagerbom" -nimisen kirjoittajan käsitys
18
297
Vastaukset
:-)))))))))))
Minä speguloin kuten ´monet muutkin mikä on ollut johdantona tälle teolle. Kumma ettet tee uusia aloituksia hänestä jolle vastasin kun ensin kirjoitti että kyseessä olisi insestitapaus taustalla. Sinulla on joku merkillinen päähänpinttymä puuttua juuri minun kirjoituksiini. Ilmeisesti olet mies jolla ei enää se miehisyys toimi ja kun olet kuullut minun olevan varsin viriili niin se kalvaa itsetuntoasi joka sitten purkautuu tällaisina vihantunteita minua kohtaan. Kokeileppa jos Viagra auttaisi ja jätä minut rauhaan. Vai onko peräti niin että olen vahingossa tölmäissyt vaimoasi ja siksi tällaiset vainoamiset.. Kuvaileppa hiukan vaimoasi niin yritän muistella onko sellainen käynyt luonani..- Bruus Lii
Jaa. Vai pilkkaat sinä minun miehisyyttäni. Minulla on tuplakulkuset sinun miniisi verrattuna. Ja tässä on vaimoni, jonka päästän irti jollet ryhdy käyttäytymään:
http://images.distractionnetwork.com/uglypeopleunite-com/files/2011/05/scarylookingwoman1.jpg
Saattaa olla että olet törmännyt häneen ennenkin, jos et muuten muista niin musta silmä historiassasi saattaa viitata aiempaan tapaamiseen. - von Lagerbom
Bruus Lii kirjoitti:
Jaa. Vai pilkkaat sinä minun miehisyyttäni. Minulla on tuplakulkuset sinun miniisi verrattuna. Ja tässä on vaimoni, jonka päästän irti jollet ryhdy käyttäytymään:
http://images.distractionnetwork.com/uglypeopleunite-com/files/2011/05/scarylookingwoman1.jpg
Saattaa olla että olet törmännyt häneen ennenkin, jos et muuten muista niin musta silmä historiassasi saattaa viitata aiempaan tapaamiseen.Kivan näköinen kimuli, haluaisin kyllä tavata, aiemmin en ole tavannut kyllä..
- tai chi
von Lagerbom kirjoitti:
Kivan näköinen kimuli, haluaisin kyllä tavata, aiemmin en ole tavannut kyllä..
AI? Joko mustelmasi parani?
- von Lagerbom
Tarkennan vielä hiukan, jospa sitten ymmärtäisit... Kyse oli siis mahdollisista syistä miksi mies olisi tekonsa tehnyt eikä suosituksesta että niin tulisi tehdä. En myöskään ottanut kantaa syyllisyyskysymykseen, sellaiset asiat olet itse kuvitellut päässäsi. Minä siis vaan teoretisoin mikä olisi saattanut olla syynä kyseiseen tekoon. Et taida omata kovinkaan suurta aivokapasiteettia.
- :D15
"Tarkennan vielä hiukan, jospa sitten ymmärtäisit.."
Minäpä tarkennan myös , kun kerran tarkentamaan oikein ruvettiin.
Sinä esität näin:
"sien sortamisesta avioerotilanteessa, asiasta on tutkimuksiakin tehty.. Jos näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin"
Oikeutat aivan selvästi miehen tekemät lasten surmat ja heität syyn äidin niskaan.
Henkilö joka tajuaa jostain edes jotain ei heittele tuollaisia kommentteja edes leikillään.
Mutta ymmärrettävästi seksuaalinen viriliteeti ei korreloi aivokapasiteetin ja järjen käytönkanssa, voisi jopa sanoa että päin vastoin. Lasten siittäminen ei ole temppu eikä mikään, tulosten hoivaaminen ja vastuunkanto onkin sitten kokonaan toinen juttu. Selvästi asia joka on sinulle melko vieras. :D15 kirjoitti:
"Tarkennan vielä hiukan, jospa sitten ymmärtäisit.."
Minäpä tarkennan myös , kun kerran tarkentamaan oikein ruvettiin.
Sinä esität näin:
"sien sortamisesta avioerotilanteessa, asiasta on tutkimuksiakin tehty.. Jos näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin"
Oikeutat aivan selvästi miehen tekemät lasten surmat ja heität syyn äidin niskaan.
Henkilö joka tajuaa jostain edes jotain ei heittele tuollaisia kommentteja edes leikillään.
Mutta ymmärrettävästi seksuaalinen viriliteeti ei korreloi aivokapasiteetin ja järjen käytönkanssa, voisi jopa sanoa että päin vastoin. Lasten siittäminen ei ole temppu eikä mikään, tulosten hoivaaminen ja vastuunkanto onkin sitten kokonaan toinen juttu. Selvästi asia joka on sinulle melko vieras.Sinulle se ei vaan mene perille etten ole puhunut murhien oikeutruksesta mitään, en edes viitannut siihen suuntaan mutta tosiasia on, että isät jäävät taka-alalle avioerotilanteessa ja siitä on tosiaan tehty tutkimuksiakin. Uskon edelleen että nämä lapsenmurhien syyt ovat äitien jaksamattomuus ja mahdollinen psyykensairauskin mukana ja isien tekeminä näen toivottomuuden kun lapset ollaan mahdollisesti viemässä häneltä pois, toisinaan kauaskin jolloin tapaamisten toteuttaminenkin on erittäin vaikeaa. Sinä se taidat olla sellainen siemenlinko ettet lapsistasi välitä vaan nautintosi päättyy pelkkään tekovaiheeseen. Oikea rakastava isä haluaa olla läsnä lapsensa kasvamisessa ja kehityksessä. Mitä jos itsekin alkaisit pohtimaan asioita laajakatseisemmin etkä keskittyisi pelkästään etsimään minun kirjoituksiani tai ota ainakin sellainen katsantokanta että ammennat kirjoituksistani ohjeistuksia omaankin elämääsi, virn.. Ja edelleen pyydän sinua odottelemaan, jossakin vaiheessa tullaan julkistamaan myös tutkimuksia syistä jotka ovat johtaneet lapsensurmiin ja näet että olen ollut oikeassa spekuloinneissani..
- ratakiskoa
MagnusVonLagerbom kirjoitti:
Sinulle se ei vaan mene perille etten ole puhunut murhien oikeutruksesta mitään, en edes viitannut siihen suuntaan mutta tosiasia on, että isät jäävät taka-alalle avioerotilanteessa ja siitä on tosiaan tehty tutkimuksiakin. Uskon edelleen että nämä lapsenmurhien syyt ovat äitien jaksamattomuus ja mahdollinen psyykensairauskin mukana ja isien tekeminä näen toivottomuuden kun lapset ollaan mahdollisesti viemässä häneltä pois, toisinaan kauaskin jolloin tapaamisten toteuttaminenkin on erittäin vaikeaa. Sinä se taidat olla sellainen siemenlinko ettet lapsistasi välitä vaan nautintosi päättyy pelkkään tekovaiheeseen. Oikea rakastava isä haluaa olla läsnä lapsensa kasvamisessa ja kehityksessä. Mitä jos itsekin alkaisit pohtimaan asioita laajakatseisemmin etkä keskittyisi pelkästään etsimään minun kirjoituksiani tai ota ainakin sellainen katsantokanta että ammennat kirjoituksistani ohjeistuksia omaankin elämääsi, virn.. Ja edelleen pyydän sinua odottelemaan, jossakin vaiheessa tullaan julkistamaan myös tutkimuksia syistä jotka ovat johtaneet lapsensurmiin ja näet että olen ollut oikeassa spekuloinneissani..
Sinä vedät jatkuvasti esiin naisten osuuden:
"os näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin."
Koeta nyt tajuta, että tuolla tavalla syyllistät miehen ja siirrät vastuun naiselle.
Tämä on aivan selvää, joten mieti hiukan ennen kuin seuraavaksi vastaat.
On nimittäin aivan sama mitä tutkimukset sanovat: tuo ei oikeuta tappamaan lapsia ja osoittaa vain että lapset olisi tullut pitää kaukana isästä, vieläkin kauempana kuin tapahtui. - von Lagerbom
ratakiskoa kirjoitti:
Sinä vedät jatkuvasti esiin naisten osuuden:
"os näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin."
Koeta nyt tajuta, että tuolla tavalla syyllistät miehen ja siirrät vastuun naiselle.
Tämä on aivan selvää, joten mieti hiukan ennen kuin seuraavaksi vastaat.
On nimittäin aivan sama mitä tutkimukset sanovat: tuo ei oikeuta tappamaan lapsia ja osoittaa vain että lapset olisi tullut pitää kaukana isästä, vieläkin kauempana kuin tapahtui.No sinä nyt et näytä millään ymmärtävän.. Minä en ole puhunut missään vaiheessa että lasten murhaaminen olisi ollut oikeutettu. Pohdein vain mahdollisia syitä jotka maassamme ovat johtaneet lapsenmurhiin. Ja olen nämä syyt murhiin ilmoittanut sekä naisten, että miesten osalta erilaisiksi syiksi ja sinä vaan jatkat hyökkimistäsi minua vastaan. Olen sinulle näköjään joku pakkomielle etkä enää näe ns. metsää puilta..
- Muai Tai
von Lagerbom kirjoitti:
No sinä nyt et näytä millään ymmärtävän.. Minä en ole puhunut missään vaiheessa että lasten murhaaminen olisi ollut oikeutettu. Pohdein vain mahdollisia syitä jotka maassamme ovat johtaneet lapsenmurhiin. Ja olen nämä syyt murhiin ilmoittanut sekä naisten, että miesten osalta erilaisiksi syiksi ja sinä vaan jatkat hyökkimistäsi minua vastaan. Olen sinulle näköjään joku pakkomielle etkä enää näe ns. metsää puilta..
Sinä ohitat toistuvasti miehen tekemät karmeat teot ja siirrät huomion naiseen.
Kyllä sinä pyrit selittelemään miesten tekoja syyttämällä niistä naisia.
Näin se menee. - Kapasiteettia (?)
:D15 kirjoitti:
"Tarkennan vielä hiukan, jospa sitten ymmärtäisit.."
Minäpä tarkennan myös , kun kerran tarkentamaan oikein ruvettiin.
Sinä esität näin:
"sien sortamisesta avioerotilanteessa, asiasta on tutkimuksiakin tehty.. Jos näin ei olisi, vähenisi varmaan nuo surulliset teotkin"
Oikeutat aivan selvästi miehen tekemät lasten surmat ja heität syyn äidin niskaan.
Henkilö joka tajuaa jostain edes jotain ei heittele tuollaisia kommentteja edes leikillään.
Mutta ymmärrettävästi seksuaalinen viriliteeti ei korreloi aivokapasiteetin ja järjen käytönkanssa, voisi jopa sanoa että päin vastoin. Lasten siittäminen ei ole temppu eikä mikään, tulosten hoivaaminen ja vastuunkanto onkin sitten kokonaan toinen juttu. Selvästi asia joka on sinulle melko vieras.:D15 ,Onkohan von Lagerbom mikään arvostelemaan kenenkään aivokapasiteettia,hänen tyhmyytensä paistaa jo siinä.Vaikka netissä ,ei ole korrektia käytöstä vonnilta,saati sitten sonnilta!K
- Mies vm-57
Onkohan tämä keskustelu yleensäkkään tarpeellinen? Onko meidän asiamme yrittää keksiä syitä, miksi mies teki mitä teki?
Itse, kolmannessa liitossani olevana, tiedän, miltä tuntuu esim petetyksitulemisen tuska, ja se, kun matto vedettän alta, totaalisesti.
Kenellekään, en silti ole mitään pahaa tehnyt, en millään muotoa vahingoittanut, saati nyt sitten alkanut omia lapsiani asioista rankaisemaan.. syy, on YKSINOMAAN tekijän, eikä sitä voi millään syyllä muille sälyttää. - Minä von minä
Juurikin näin, kyllä terve pää on varustettu myös kestämään pettymykset.
Siksi kasvatuksenkin pitää olla sen kaltainen, ettei aina sallita kaikkea, vaan opetetaan pienestä pitäen kestämään pettymyksiä, on se aikuisenakin sitten helpompaa.Näin on mutta kun se nyt vaan ei kaikilla kestä se pää. Kerrohan nyt sitten eikö olisi syytä oikeuslaitoksen ja sosiaaliväen aika muuttaa suhtautumistaan isiä kohtaan. Jos on olemassa isä joka tosiaan välittää lapsistaan ja haluaa antaa aikaansa heille niin miksi isät silti työnnetään taka-alalle lasten elämässä. Isistä tehdään väkisinkin viikonloppuisiä huolimatta yhteishuoltajuudesta. Näin siitä huolimatta vaikka vanhemmat olisivat tasavertaisia lapsen hoidon suhteen, siis yhtä kykeneviä lapsen hoitamisessa. Ikiaikainen ajattelu äidin paremmuudesta lapselle olisi nyt viimein muutettava ja annettava isien olla läsnä lapsensa elämässä, arjessakin jos mahdollisuus siihen muutoin on. Ei minkään tulisi olla tasa-arvon esteenä myöskään lapsen huollossa mutta naisvaltainen sosiaaliväki asettuu pääsääntöisesti aina naisen puolelle sanoopa laki mitä hyvänsä.
- ---
MagnusVonLagerbom kirjoitti:
Näin on mutta kun se nyt vaan ei kaikilla kestä se pää. Kerrohan nyt sitten eikö olisi syytä oikeuslaitoksen ja sosiaaliväen aika muuttaa suhtautumistaan isiä kohtaan. Jos on olemassa isä joka tosiaan välittää lapsistaan ja haluaa antaa aikaansa heille niin miksi isät silti työnnetään taka-alalle lasten elämässä. Isistä tehdään väkisinkin viikonloppuisiä huolimatta yhteishuoltajuudesta. Näin siitä huolimatta vaikka vanhemmat olisivat tasavertaisia lapsen hoidon suhteen, siis yhtä kykeneviä lapsen hoitamisessa. Ikiaikainen ajattelu äidin paremmuudesta lapselle olisi nyt viimein muutettava ja annettava isien olla läsnä lapsensa elämässä, arjessakin jos mahdollisuus siihen muutoin on. Ei minkään tulisi olla tasa-arvon esteenä myöskään lapsen huollossa mutta naisvaltainen sosiaaliväki asettuu pääsääntöisesti aina naisen puolelle sanoopa laki mitä hyvänsä.
"nyt vaan ei kaikilla kestä se pää"
Ei se oikeuta silti tappamaan lapsia.
Lakkaa jatkuvasti kiinnittämästä huomio naisiin silloin kun puhe on miehen tekemistä teoista.
Oletat myös asialla olevan aina se, että naiset ovat kohdelleet miestä huonosti vaikka näin ei ole. Narsistiset miehet osaavat tehdä pahoja ihan jo paljon ennen viimeistä tekoa.
"Ikiaikainen ajattelu äidin paremmuudesta lapselle olisi nyt viimein muutettava j"
Ihan kaikkia kaöjaveikkoja ei ymmärettävistä syistä pidetä parhaana mahdollisena vanhempi-kandidaattina. Turhaan siis vingut täällä kun olet ihan itse aiheuttanut ongelmasi. Ei tämä katoa mihinkään sillä, että yrität esittää muiden miesten kohdalla tapahtuneen vääryyden, ja koetat rastastaa omaa asiaasi siinä samalla.
Mies joka oikeuttaa miehen tekemät lasten surmat heitämällä ne naisen viaksi, on henkilö joka tulisi pitää kaukana lapsista. - von Lagerbom
--- kirjoitti:
"nyt vaan ei kaikilla kestä se pää"
Ei se oikeuta silti tappamaan lapsia.
Lakkaa jatkuvasti kiinnittämästä huomio naisiin silloin kun puhe on miehen tekemistä teoista.
Oletat myös asialla olevan aina se, että naiset ovat kohdelleet miestä huonosti vaikka näin ei ole. Narsistiset miehet osaavat tehdä pahoja ihan jo paljon ennen viimeistä tekoa.
"Ikiaikainen ajattelu äidin paremmuudesta lapselle olisi nyt viimein muutettava j"
Ihan kaikkia kaöjaveikkoja ei ymmärettävistä syistä pidetä parhaana mahdollisena vanhempi-kandidaattina. Turhaan siis vingut täällä kun olet ihan itse aiheuttanut ongelmasi. Ei tämä katoa mihinkään sillä, että yrität esittää muiden miesten kohdalla tapahtuneen vääryyden, ja koetat rastastaa omaa asiaasi siinä samalla.
Mies joka oikeuttaa miehen tekemät lasten surmat heitämällä ne naisen viaksi, on henkilö joka tulisi pitää kaukana lapsista.Sinulla on tosiaan paljonkin ymmärryskyvyssäsi toivomisen varaa. Mutta sellainen on yleistä jopa viranhaltijoilla. Toisinaan ihmetyttää miten he pääsevät virkoihinsa, eikö minkäänlaista "seulontaa" suoriteta. En viitsi enää näihin samoihin ala-arvoisiin kommentteihin vastata.
- katso peiliin
von Lagerbom kirjoitti:
Sinulla on tosiaan paljonkin ymmärryskyvyssäsi toivomisen varaa. Mutta sellainen on yleistä jopa viranhaltijoilla. Toisinaan ihmetyttää miten he pääsevät virkoihinsa, eikö minkäänlaista "seulontaa" suoriteta. En viitsi enää näihin samoihin ala-arvoisiin kommentteihin vastata.
Sinun ymmärryskyvyttömyytesi ei ole minun vikani.
- yhyhyyysniff
Pummi on Kikki Hiiri. Se itkee netissä päivät pitkät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 435754
- 455275
- 483678
- 133643
- 313116
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise883103- 592854
- 572700
- 532350
- 381814