Kummallinen uni

Näin todentuntuisen unen että heräsin, ja luulin siis olevani hereillä sillä unessa nousin sängystä. Sitten katselin ympärilleni ja oikean silmäni näkö alkoi sumentua. Lopulta en nähnyt yhtään mitään oikealla silmälläni, vaan siitä tuli täysin sokea. Aloin panikoida koska luulin todellakin että se ei ole unta ja silmäni on sokeutumassa.

Joku mies ilmestyi, hänen ympärillään hohti kirkkaan värinen aura. Hän alkoi mumisemaan jotain ja paransi oikean silmäni. Tulkitsin että hän oli Jeesus tai jokin pyhimys.

Oikean silmän näkö palasi takaisin, mutta ei sellaisena kun se oli alunperin ollut. Näin samaan aikaan vasemmalla silmälläni tämän todellisuuden, ja oikealla silmälläni jonkinlaisen 5 dimension/henkimaailman.
Siellä 5 dimensiossa oli jotain kummallisia 3-4metrisiä ihmisen näköisiä olentoja.

Unessa oli myös hyvin vahvasti uskonnollisia symboleita, kuten ristiä, sädekehiä, ying yangia jne...

Mietin että mistäköhän tuo uni oikein tuli?
Oli jotenkin todella mielenkiintoista nähdä tämä todellisuus, ja samaan aikaan sellainen sinertävä, hämmentävän tuntuinen utopia jossa näin kaikkien "fyysisten" asioiden läpi, ja pystyin myös kävelemään niiden läpi.
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sekava uni kirjoitti:

Näin todentuntuisen unen että heräsin, ja luulin siis olevani hereillä sillä unessa nousin sängystä. Sitten katselin ympärilleni ja oikean silmäni näkö alkoi sumentua. Lopulta en nähnyt yhtään mitään oikealla silmälläni, vaan siitä tuli täysin sokea. Aloin panikoida koska luulin todellakin että se ei ole unta ja silmäni on sokeutumassa.

Joku mies ilmestyi, hänen ympärillään hohti kirkkaan värinen aura. Hän alkoi mumisemaan jotain ja paransi oikean silmäni. Tulkitsin että hän oli Jeesus tai jokin pyhimys.

Oikean silmän näkö palasi takaisin, mutta ei sellaisena kun se oli alunperin ollut. Näin samaan aikaan vasemmalla silmälläni tämän todellisuuden, ja oikealla silmälläni jonkinlaisen 5 dimension/henkimaailman.
Siellä 5 dimensiossa oli jotain kummallisia 3-4metrisiä ihmisen näköisiä olentoja.

Unessa oli myös hyvin vahvasti uskonnollisia symboleita, kuten ristiä, sädekehiä, ying yangia jne...

Mietin että mistäköhän tuo uni oikein tuli?
Oli jotenkin todella mielenkiintoista nähdä tämä todellisuus, ja samaan aikaan sellainen sinertävä, hämmentävän tuntuinen utopia jossa näin kaikkien "fyysisten" asioiden läpi, ja pystyin myös kävelemään niiden läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu