laguna primera

No tiedossa on että Renault ja Nissan omistavat toisiaan ristiin noin 40%, mutta onko Lagunassa ja Primerassa jotain muutakin yhteistä kuin omistussuhteet? (alusta, moottorit?) Ainakin ulkonäössä olen huomaavinani jotain sukunäköä?
3840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...ei ole paljon, en ole aivan varma mutta vaihdelaatikot saattavat olla jossain malleissa samoja.

Äänestä

Kummalisen samanlaisesta ulkonäöstä huolimatta sekä uusi Laguna että Primera ovat vielä Rellun ja Nissanin "omaa" suunnittelua.

Tuotekehityssyklit ovat niin pitkiä että molemmat projektit on aloitettu ennen nissanin ostoa vaikka siitäkin on jo vuosikausia.

Itse asiassa ensimmäiset yhteistyöprojektit ovat vasta puoliksi valmiit.

Uusi Nissan Micra on ensimmäinen julkistettu "yhteinen" malli mutta vastaava Clio tulee vasta ensi vuoden puolella.

Vastaavasti Megane II perustuu samalle pohjalevylle kuin tuleva Almera mutta jälkimmäisen lanseeraus ei taida tapahtua kuin 2005?

Megane II:ssa on yhteistä tulevan Almeran kanssa pohjalevyn lisäksi ainakin osa vaihteistoista ja moottoreista sekä tietenkin huomattava määrä piilossa olevaa elektroniikkaa, ilmastointia jne.

Äänestä

Primeran (ja muidenkin Nissaneiden) dCi dieselit on Renaultin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

No tiedossa on että Renault ja Nissan omistavat toisiaan ristiin noin 40%, mutta onko Lagunassa ja Primerassa jotain muutakin yhteistä kuin omistussuhteet? (alusta, moottorit?) Ainakin ulkonäössä olen huomaavinani jotain sukunäköä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu