Eli olen aloittamassa kokkiopinnot syksyllä Helsingissä ja kommuunissa asuminen kutkuttelisi kivasti, koska olen kyllästynyt asumaan yksin. Olen 23-vuotias naisen alku joka rakastaa ruuanlaittoa ja hengailua. Puhun ja nauranut paljon. Kuuntelen pääasiassa aika raskasta musiikkia, mutta myös etninen ja psykedeelinen musiikki sekä random korealainen/japanilainen poppi käy. Minulla on 1-vuotias kissavauva, illidan, jonka tietenkin haluan mukaani. Harrastan maalaamista, piirtelyä, itämaisia tansseja, lukemista, tietokonepelejä ja rauhallista poliittista aktivismia. Aina silloin tällöin käyn juhlimassa ja olen aina se joka joutuu katsomaan muiden perään vaikka olisin juonut eniten illan aikana. Tupakoin pihalla, mutta koulun takia tuotakin on vähennettävä. Asuin välillä hollannissa 1 1/2 vuotta, josta 9 1/2kk olin haagissa au pairina 8-henkisessä ( minä ja koira) perheessä. Jos ihmisiä kiinnostaisi laittaa kommuuni pystyyn niin ottakaa yhteyttä. Myös valmiit kommuunit saavat laittaa viestiä. Joko tähän ketjuun tai osoitteeseen [email protected]
kämppistä/kommuunia helsingistä
3
245
Vastaukset
- nnn0ra
Kuulostais oikein letkeeltä, itse olen 19 piakoin täyttävä nainen ja käyn töissä. Tällä hetkellä työmatkat turhan raskaat ja kämppä Helsingistä kelpaisi. Kissa löytyy myöskin ja tupakoin. Vietän aika vähän aikaa yleensä kotona, joten kämppiselo sopisi oikein hyvin varsinkin kun en viihdy yksin! En popittele musiikkia täysillä läpiyön ja huumorintajua löytyy. Jos kiinnostaa yhtään niin vastaile tähän tai spostilla (jota käytän aika huonosti) [email protected]
- lontrihippiäinen
Kuulostais aika hyvältä :3 tällä jengillä pääsis jo kaksioon kivasti.
- Kokkipoju
Hei, olen kans etsimäs jonkinlaista kommuunia tai kämpis meininkiä. Olen 20-vuotias poikamies, joka on myös valmistunut kokki. Munkin työmatka helsinkiin on kans turhan pitkä ja vaivaloinen, joten olisi kiva asuu lähempänä.
Tupakoin silloin tällöin ja lemmikkejä mulla ei tällä hetkellä oo mutta olen asunut maalla 10 vuotta semmosessa asunnossa, jota voitais luokitella eläintarhaksi.
Seikkailin myös viime vuona noin puol vuotta espanjassa ja asuin 5 hengen kommuunissa. Ajattelu maailmani on aika avomielinen, en ehkä ole kaikein yleis sivistynein mutta toivoisin että olisin elämän sivistynyt, edes jonkin verran. Nautin hyvästä ja erilaisista seurasta, mutta myös junnaan koneen todella usein, eli voi olla semmosia kauseja että mua näkyy koko aja tai sitten silloin tällöin ilmestyn paikoille. Musiikkia kuuntelen laidasta laitaan ja en kovin paljon harrasta popittelua, mutta olen tottunut semmoseen ympäristöön jossa musiikki pauhaa. Tällä hetket en harrasta mitään urheilullista mut aattelin aloittaa salin/lenkkeilyn. Pelailen paljon joskus ja joskus taas en ollenkaan, tykkään tatuoinista, niin silloin tällöin ideoin/piirreskelen jotai.
Ennen kuin tästä alkaa kehkeytyä romaanin pituisen tekstin niin lopetan lyhyesti.
Ottakaa yhteytta jos sallitte yhen tämmösen kommuunista haaveilevan miehen mukaan. Ja lopuksi viellä selvennän itsestäni, niin olen aasialainen :) jos sillä on mitään väliä. Vastaaka tähän tai lähettäkää s-postia [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268