Millainen rotu?

Nii eli voisko tollasen koiran omistajat kertoo et, millainen rotu kääpiöpinseri on?
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heippa!
Kääpiöpinserit ovat aivan valtavan ihania!
Rotumääritelmän löydät Suomen kääpiöpinserit ry:n sivuilta, mutta muita tietoja voisin hiukan kertoilla.
Eli ne ovat todella vilkkaita ja tarvitsevatkin siksi paljon tekemistä ja liikuntaa. Aikuinen kääkkä saattaa hyvinkin jaksaa aina silloin tällöin jopa 10 km lenkkejä. Liian usein ei tietenkään kannata viedä ekstrapitkille lenkeille. Toisaalta taas koirat kyllä pyytävät sitten syliin, kun eivät jaksa enää. Ja helppoahan noita pikkuisia on kantaa, kun paino on noin 5 kg.
Turkki on tosi helppohoitoinen, kun on niin lyhyt ja karvat saa vaivattomasti imuroitua esim. sohvalta. Pesu riittää silloin kun on hyvin likainen ja muuten joko harjaus tai säämiskällä pyyhkiminen kerran viikossa.
Kääpiöpinseri syö hyvin vähän, n. 200g päivässä, joten siinä asiassa pääsee helpolla.
Sitten hiukan luonteesta, joka ei sitten olekaan mikään sohvaperuna-luonne. Kääpiöpinseri ei ole kaikkein helpoin koulutettava, sillä se saattaa välillä olla hyvinkin itsepäinen ja sisukas toimimaan oman tahtonsa mukaan. Makupaloilla kuitenkin pärjää aika pitkälle; syöppö rotu kun on ja perso herkuille.
Turhat luulot on heti alkuun otettava jo pennulta pois, muuten koira alkaa pomottamaan ja räyhäämään saadakseen tahtonsa läpi. Kääpiöpinserit saattavat joskus luulla itseään huomattavasti suuremmiksi koiriksi mitä ne ovat ja tämä saattaa toisiin koiriin tottumattomalle aiheuttaa "kohtauksia" esim. lenkillä. Muihin koiriin ja yleensäkin ympäristön eri asioihin on siis hyvä totulla jo pienestä pitäen.
Kääpiöpinserit eivät pidä märästä ja kylmästä ilmasta, ja siksi niillä käytetään usein vaatteita. Kesällä viihtyvät auringossa tuntikaupalla ja muutenkin rakastavat yli kaiken lämmintä.
Kääpiöpinserit tarvitsevat paljon huomiota, ja ovat mukavia harrastuskoiria, esim. agilityssä; toisaalta koiran täytyy osata perustottelevaisuus ennen kuin lähdetään kilparadoille kokeilemaan.
Kääpiöpinserit ovat "hyviä" vahtikoiria. Kokonsa puolesta ne eivät ehkä ole hurjimpia, mutta varoittavan haukun ne osaavat luonnostaan. Muuten rotu on ainakin omien kokemusten mukaan vähähaukkuinen.
Naapurisopua on helppo pitää yllä, koska lähes kaikkien mielestä rotu on tosi suloinen ja sitä ei tarvitse pelätä.
Kääpiöpinserit maksavat noin 700 euroa, ja kenneleitä on aika paljon ympäri Suomea. Kannattaa käydä tutustumassa Tunturisuden sivuilla kenneleiden kotisivuihin ja myös koirien omiin kotisivuihin, joista saa erittäin hyvän käsityksen rodulle ominaisista piirteistä!
Tässäpä sitä sitten olikin, kiva jos jaksoit lukea kaiken! Lämmintä kesän jatkoa!

Äänestä
  • Kiitos oikein paljon, tuo auttoi päättämistäni hankkia kääpiöpinseri! =o) (Sitte kun on rahaa)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kääpiöpinseri kirjoitti:

Nii eli voisko tollasen koiran omistajat kertoo et, millainen rotu kääpiöpinseri on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu