Moi!
Mulla meinaa mennä hermo meidän 1-vuotiaan kanssa. Hän on aivan liian takertunut minuun. Siis todellakin L I I A N.
Isä kyllä kelpaa lähes kaikkeen samallailla kuin minä, mutta tietyissä asioissa, kuten kylvettämisessä pitää olla minun aina läsnä. No, ei se ole ongelma tietenkään. Kotona ollessamme minua ei haittaakaan vaikka lapsi touhuaakin koko ajan samassa huoneessa missä minä olen.
Välillä kuitenkin kuten varmastikin jokainen kaipaa sitä omaa aikaa joko kavereiden tai puolison kanssa tai ihan itsensä kanssa. Meillä tämä reilu 1v1kk muksu kyllä viihtyy isänsä kanssa kotona, mutta auta armias kun hänet jätetään tunniksi hoitoon isovanhemmilleen.
Isovanhemmat (niin minun vanhemmat kuin miehenkin) palvovat lastamme, eivätkä siis todellakaa kohtele häntä kaltoin. Muksu kyllä viihtyy sielläkin aina siihen asti kunnes me astumme näyttämölle -> tulemme hakemaan häntä.
Aivan järjetön itku alkaa, minun syliin on päästävä eikä siitä irrota otettaan.
Loppu ilta kotonakin on yhtä kitinää sitten kun sylissä pitäisi saada olla k o k o a j a n. Ja silloin yleensä vain minä kelpaan.
Nyt kaikki, joilla muksu sen harvan kerran mitä on ollut hoidossa ovat lapsemme "mustalla listalla". Niin miehen isä ja minun äitini kuin minun siskonikin. He ovat ne jotka lasta ovat joskus vahtineet. Nyt ei enää kenenkään heistä syliin mene kirveelläkään!
Mikä ihme tällaiseen auttaa? Pitäisikö viedä useammin hoitoon? Nyt kesällä olemme niin pyrkineet tekemäänkin.
Lapsemme on tällainen ollut oikeastaan koko ikänsä.. Ja kun oli alle vuoden vanha ei häntä kukaan "huolinutkaan" hoitoon koska pelkäsivät itkukohtauksia.
Mä en haluaisi kuulla sitä "se menee ohi" tai "kuuluu asiaan" kun tää on niin tätä ollut aina ja tuntuu että eihän tää nyt voi lapsellekaan olla hyvä, että 24/7 pitäisi olla isän ja äidin kanssa?!
Luultavastihan asia kyllä on noin että "se menee ohi", mutta jotenkin sitä vaan toivoo että on jokin ihme kikka jolla tällaisesta pääsee eroon..
Antakaahan nyt rohkasevia sanoja ja kertokaa kokemuksia jos on samanlaista.
Tarviin nyt jotain ns vertaistukea tai jotain.
Mulla meinaa mennä hermo meidän 1-vuotiaan kanssa. Hän on aivan liian takertunut minuun. Siis todellakin L I I A N.
Isä kyllä kelpaa lähes kaikkeen samallailla kuin minä, mutta tietyissä asioissa, kuten kylvettämisessä pitää olla minun aina läsnä. No, ei se ole ongelma tietenkään. Kotona ollessamme minua ei haittaakaan vaikka lapsi touhuaakin koko ajan samassa huoneessa missä minä olen.
Välillä kuitenkin kuten varmastikin jokainen kaipaa sitä omaa aikaa joko kavereiden tai puolison kanssa tai ihan itsensä kanssa. Meillä tämä reilu 1v1kk muksu kyllä viihtyy isänsä kanssa kotona, mutta auta armias kun hänet jätetään tunniksi hoitoon isovanhemmilleen.
Isovanhemmat (niin minun vanhemmat kuin miehenkin) palvovat lastamme, eivätkä siis todellakaa kohtele häntä kaltoin. Muksu kyllä viihtyy sielläkin aina siihen asti kunnes me astumme näyttämölle -> tulemme hakemaan häntä.
Aivan järjetön itku alkaa, minun syliin on päästävä eikä siitä irrota otettaan.
Loppu ilta kotonakin on yhtä kitinää sitten kun sylissä pitäisi saada olla k o k o a j a n. Ja silloin yleensä vain minä kelpaan.
Nyt kaikki, joilla muksu sen harvan kerran mitä on ollut hoidossa ovat lapsemme "mustalla listalla". Niin miehen isä ja minun äitini kuin minun siskonikin. He ovat ne jotka lasta ovat joskus vahtineet. Nyt ei enää kenenkään heistä syliin mene kirveelläkään!
Mikä ihme tällaiseen auttaa? Pitäisikö viedä useammin hoitoon? Nyt kesällä olemme niin pyrkineet tekemäänkin.
Lapsemme on tällainen ollut oikeastaan koko ikänsä.. Ja kun oli alle vuoden vanha ei häntä kukaan "huolinutkaan" hoitoon koska pelkäsivät itkukohtauksia.
Mä en haluaisi kuulla sitä "se menee ohi" tai "kuuluu asiaan" kun tää on niin tätä ollut aina ja tuntuu että eihän tää nyt voi lapsellekaan olla hyvä, että 24/7 pitäisi olla isän ja äidin kanssa?!
Luultavastihan asia kyllä on noin että "se menee ohi", mutta jotenkin sitä vaan toivoo että on jokin ihme kikka jolla tällaisesta pääsee eroon..
Antakaahan nyt rohkasevia sanoja ja kertokaa kokemuksia jos on samanlaista.
Tarviin nyt jotain ns vertaistukea tai jotain.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No kyllä tuon ikäinen lapsi vaan tarvii sitä isää ja äitiä. Tuo käytös on selkeää eroahdistusta. Toiset lapset ovat herkempiä reagoimaan vanhempien poissaoloon kuin toiset. Meillä on tuollainen lapsi. Vielä nytkin, jos on ollut mummolassa (johon aina menee mielellään, puhuu usein mummosta ja vaarista ja on innoissaan siellä) ja mennään poikaa hakemaan, ei suostu minun syliini piiiitkään aikaan, osoittaa selvästi mieltään. Poika on nyt 2,5-vuotias. Pienempänä vierasti kovasti ihmisiä, joita ei nähnyt tosi usein (näitä mummoa ja vaaria näkee ja on aina nähnyt useamman kerran viikossa, ei ole vierastanut ikinä).
Pienempänä (ehkä juuri sinun lapsesi ikäisenä) poika seurasi minua kaikkialle. Kirjaimellisesti. Totuin käymään vessassakin ovi auki, usein poika leikki siinä lattialla samalla. Tulee joskus vieläkin mukaan vessaan. Poika myös tarvitsee äitiä uusiin tilanteisiin, mutta kyllä sitten rohkaistuu aikaa myöten esim leikkimään muiden kanssa.
Itse ajattelen, että lapsi vain on herkkä ja tuntee olonsa turvalliseksi vanhempiensa seurassa, eikös se ole kuitenkin hyvä asia :) Meidän toinen lapsi taas on ihan erilainen, ei vierasta niinkään ja menee päätäpahkaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Eri luonteiset ovat kyllä monella muullakin tavalla.
Aika auttaa tuohon "takertumiseen" ja kyllä jossain vaiheessa tulee sekin aika kun toivoisit, että lapsi viihtyisi sylissäsi edes hetken :) Onneksi viihtyy myös isänsä kanssa, joten saat sillä tavalla hieman hengähdysaikaa. Ei noin pientä kannata väkipakolla viedä hoitoon, jos ei ole mitään pakollista menoa, johon ei voi lasta mukaan ottaa. Näkeekö lapsi isovanhempiaan usein? Vierailetteko siellä koko perhe niinkin, ettei lapsi aina jää hoitoon? Isovanhempien kannattaa vierailla myös teillä usein ja vaikka vaan leikkiä ilman teitä lapsen kanssa pihassa/puistossa/tms. hetki ja sitten palata takaisin kotiin, missä te olette odottamassa. Näin lapsi pikku hiljaa oppii, että isovanhemmat ovat hyvä juttu ja äiti ja isä odottavat kyllä, eivätkä hylkää. Yökylään en jättäisi ennen kuin lapsi itse on siihen valmis, eikä itke enää teitä.
hei!
Lapsi näkee isovanhempiaan vähintään kerran viikossa, mutta yleensä useammin.
Yleensä vieraillaan koko perheen voimin, harvemmin lapsemme jää yksinään heille.