Etsin kämppäkaveria kaksioon koska edellinen kämppis on muuttamassa pois. Toivon että voisit muuttaa joko elokuun lopussa tai syyskuun alussa :)
Kyseessä on 50 neliön kaksio todella viihtyisällä Ankkurin alueella. Talo on rauhallinen, naapurit ovat hiljaisia. S-market, R-kioski, Makuuni sekä Kotipizza ovat noin 600 metrin päässä. Keskustaan on matkaa noin kaksi kilometriä eli matkan voi taittaa kävellenkin kauniin sataman ja Kariniemen puiston kautta rantabulevardia pitkin. Lähistöltä löytyy myös uimaranta sekä lenkkipolku. Asunnossa on myös oma sauna sekä parveke. Irtainvarasto sekä hissi löytyvät.
Lisäksi joudut maksamaan tästä vain noin 340 euroa (tai 330 jos et tarvitse autopaikkaa). Vesikin kuuluu vuokraan :) Vuokraan kuuluu myös kahden megan netti jos se sinulle riittää. Sähkö erikseen. Itse olen siisti ja luotettava 21-vuotias opiskelijatyttö. Toivon siisteyttä ja luotettavuutta myös sinulta ja toivon että osaat tehdä osuutesi kotitöistä etkä ole aivan hillitön bilettäjä (kotibileet ovat tietysti neuvoteltavissa). Toivon molemminpuolista kunnioitusta :)
Tupakointi ja lemmikit ovat neuvoteltavissa mutta mieluiten ei kumpaakaan. Voit olla mies tai nainen - ota ihmeessä yhteyttä sähköpostitse: [email protected]
Sinulla on tietysti myös päästä tutustumaan kämppään ja lähialueeseen mikäli Ankkurin alue ei ole ennestään tuttu :)
PS: vuokraa ei voi maksaa luonnossa eikä muutenkaan kuin rahana.
etsitään kämppistä Lahdessa
kiva kaksio
0
122
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2303368- 592877
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I262492Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182471Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve761973Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851869Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191825Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691013