Suomen eurosta eroamisen kustannukset ovat vaikeasti laskettavissa. Ratkaisu aiheuttaisi todennäköisesti ainakin alkuun talouden supistumista Suomessa. Yhtä vaikeaa on kuitenkin arvioida, kuinka suuret tappiot nykyisestä tukipolitiikasta seuraisi, jos euroalue kaikista pelastusyrityksistä huolimatta kaatuisi ja tukea saaneet maat eivät kykenisi maksamaan tukipakettilainojaan takaisin.
Jokainen tukitoimenpide - kuten Espanjan pankkien rahoitusoperaatio - kasvattaa Suomen vastuita.
Pelkään pahoin, että nyt ollaan rakentamassa jälleen uutta too-big-to-fail-järjestelmää. Vuoden päästä saatetaan joutua toteamaan, että Italian ja Espanjan ponnisteluista huolimatta niiden talous supistuu edelleen ja niiden lainavuori kasvaa.
Siinä vaiheessa tukipolitiikasta irtautumisesta seuraisi jo niin suuret tappiot, että talouskurimaat, Suomi ja Saksa, yrittäisivät tehdä kaikkensa euron pelastamiseksi - eli maat suostuisivat vielä suurempaan velkojen yhteisvastuuseen.
Pois eurosta?
Tukipolitiikasta irtautumista ei voi esittää, ellei samalla ole valmis hyväksymään euroalueen hajoamista. Jos Suomi ilmoittaisi lopettavansa uusiin tukipaketteihin osallistumisen, muut rahoittajamaat seuraisivat perässä. Rahoituksen loputtua ongelmamailla ei olisi enää edellytyksiä pysyä eurossa.
On vaikea nähdä kovin todennäköisenä tilannetta, että Suomi oma-aloitteisesti lähtisi suunnittelemaan irrottautumista euroalueesta.
Se edellyttäisi lähinnä hallituskriisiä ja uusia eduskuntavaaleja, jonka jälkeen valtaan nousisivat eurokriittiset oppositiopuolueet.
Todennäköisempi vaihtoehto on se, että ensi vuonna havaitaan, että Espanjan ja Italian talous supistuu edelleen eikä alijäämiä saada kuriin.
Silloin ei auta enää muu kuin todeta, että pelastusoperaatiot eivät ole onnistuneet ja pitää suunnitella paras mahdollinen tapa purkaa nykyinen eurojärjestelmä.
Kaksi vaihtoehtoa
Tietynlainen velkojen yhteisvastuullisuus ja talousunioni ovat pitkällä tähtäimellä välttämättömiä, JOS euroalue halutaan pitää kasassa.
Silloin pitäisi myös hyväksyä, että heikoimmin kehittyville alueille suunnataan suoraa taloustukea vahvemmista maista kuten Suomesta ja Saksasta.
On vaikeaa kuvitella, että suomalainen veronmaksaja suostuisi vapaaehtoisesti vastikeettomiin tulonsiirtoihin esimerkiksi Kreikkaan. Laina on ehkä vielä joten kuten hyväksyttävissä, jos veronmaksaja kuvittelee, että se joskus maksetaan takaisin.
Teoriassa tulonsiirtounionin vaihtoehto olisi se, että palkat voisivat joustaa kaikkialla euroalueella. Silloin ei olisi mitään liittojen sopimia vähimmäispalkkoja missään päin Eurooppaa. Tämä ajatus on (muiden kuin saksalaisten ja talousliberaalien mielestä) niin teoreettinen, ettei sitä kannattaisi poliittisissa analyysiseissä edes mainita.
Euro oli kiva eksperimentti...
En ole itse kovin optimistinen sen suhteen, että Italiassa ja Espanjassa talous kääntyisi kasvuun toimenpiteistä huolimatta. Euroalueen hajottaminen olisi monelle nolo juttu. Mutta on välttämätöntä tunnustaa, että se on ainoa vaihtoehto, joka ei sisällä kasvavaa yhteisvastuullisuutta.
Valuutta-alueteorian kärkitutkija, Harvardin taloustieteen professori Robert Barro kirjoitti tammikuussa Wall Street Journalissa, että "euro oli jalo kokeilu, mutta se on epäonnistunut". Hänen mukaansa "olisi EU:lle ja muille parempi selvittää paras tapa palata yksittäisiin valuuttoihin sen sijaan, että tuhlataan yhä enemmän rahaa laajentamalla järjestelmää ja kehittämällä suurempia pelastusrahastoja".

Vastaukset 15
Vanhimmat
Joo. Sellaista se
Tässä samasta European Union as 'Transfere Union'
http://www.europeanfoundation.org/my_weblog/2011/02/european-union-as-transfer-union.html
Tässä on kyllä myös realitalouden intressejä pitää tämä euro pystyssä. Esim. Saksa ja Ranska ovat myyneet aseita Kreikalle, ja se on hyvää bisnestä, se työllistää näissä maissa.
Saksa ja Ranska osasivat hoitaa laina takuut järkevämmin, kuin Suomi. Itse ajattelen eurosta eroamista/pysymistä 50-50 ajatuksella. Jos erotaan, niin on luultavaa lainarahan kallistuminen ja korkea inflaatio. Tämä taas jarruttaa asuntojen hintaa tehokkaasti. häviäjät ovat nykyiset lainarahalla asunnon hankkineet. Eurossa taas pysyminen takaa matalammat korot ja maltillisen iflaation. Toisaalta asuntojen hinnat karkaavat ensiasunnon hankkivan ulottumiin.
"Tämä taas jarruttaa asuntojen hintaa tehokkaasti. häviäjät ovat nykyiset lainarahalla asunnon hankkineet"
Niinpä. Hyvä syy myydä ja odottaa vuosi tai pari?
Tämä viimeinen on juuri päin vastoin. Kriiseissä kiinteä omaisuus on aina valttia. Hinnat eivät karkaa ensiasunnon hankkivan ulottumattomiin vaan hinnat asettuvat sille tasolle, että niitä on varaa ostaa, koska asuntomarkkinat eivät toimi ilman ensiasunnon ostajia. Vuokrat toki nousevat entiseen malliin tai nykyistä maltillista nousua huimasti nopeammin, koska on inflaatio ja korot korkealla. Isäntä haluaa kuitenkin omansa ja vähän päälle, se ei muutu miksikään.
Henkilökohtaisella tasolla haravani oli asetettu velalla(ei niin kovin suurella suhteessa omaisuuteeni, mutta kuitenkin merkittävällä velalla) ikäänkuin inflaatiota vastaan nokitukseksi. Tämä siis sillä odotuksella että eurossa pysytään ja korot pysyvät matalalla, mutta inflaatio kuitenkin 3% ja ehkä ylikin joskaan ei ryöstäytyvä. Tämä juttu oli itse asiassa minulla päällä jo vuoden 2008 lopulta. Euron mahdollista hajoamista en kyllä tuolloin vielä ottanut huomioon joskaan en usko sellaista nytkään tapahtuvan, ei ainakaan vielä muutamaan vuoteen.
Päädyin kuitenkin tästä velastani reilut puolet kuittaamaan pois. En kyllä ainakaan pelkästään siksi että olisin pelännyt korkojen nousua lähelle 2-numeroista lukua, vaikka jossainmäärin tämä korkojen mahdollinen nousukin asiaan vaikutti. Tuli lähinnä muita syitä(investointeihin liittyviäkin) sille miksi halusin realisoida yhden vuokra-asunnoistani, kun siitä kuitenkin ihan asiallisen hinnan nyt sain. Loppujen lopuksi tuo tilanne k.o. asunnon myynnin suhteen oli minulla niin, että menköön jos pyytämäni hinnan joku suht.pian siitä maksaa, mutta yhtä hyvin olisin voinut jatkaakkin sen vuokraamista, kun vuokralainenkin siihen jo oli tulossa.
Ekonomistikin osaa copypasteta. Laitetaas linkki:
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/blogit/70-toimituksen-blogi-uusin-blogi/104449-metelinen-viikatemies-antoi-eurolle-armonaikaa
Nyt koko teksti muuttui valheelliseksi.
Olipas typerä johtopäätös. Varmaan olet tehnyt noita muitakin yksinpuheluja palstalle tänään? Samaa tyyliä löytyy.
kuvitella jonkin "tuo oli kopypaste!" -itkun muuttavan tekstin sisältämiä tosiasioita. Taidat olla melko kusessa.
Lisää typeriä johtopäätöksiä :)
Rakas lapsi, olenko kysenalaistanut tekstin sisällön missään vaiheessa? :)
Voi hellanlettas..
läpinäkyvää:)
Ollaanko sitä vähän yksinkertaisia? Ei voi muuta tulla mieleen kun lukee näitä teidän ekonomistien ja poliitikkojen juttuja, miksi meidän tulisi ottaa edelleenkin takkiin muiden valehtelusta & virheistä? Yritän oikein yksinkertaisella verrannollistamisella selittää mitä tulisi tehdä, katsotaan tajuatteko tomppeliasiantuntijat.
Oletetaan että lääkäriasemalle tulee töihin karvarannelääkäri, pari vuotta menee mutta sitten paljastuu karmea totuus, huippuosaaja olikin valelääkäri ja paperit väärennetty. Mitä tapahtuu? Eroavatko kaikki muut aseman lailliset lääkärit ja lähtiessään vielä jättävät sisälläolevat palkkansa firmalle jotta se voi edelleenkin maksaa palkanmaksua valelääkärille, kenties antaa jopa tuntuvan palkankorotuksen loiselle kun se on elänyt yli varojensa? No tuskinpa lähtevät ne lailliset, lähtö tulee p***pää valehtelijalle eikä taida olla perusteita palkanmaksuun, jo maksettuja peritään takaisin ja lisäksi tulee vahingonkorvausvaateet ym.
Hyvin yksinkertaisesti siis, karvarannemaille ja muille kusettajille kenkää, kaikki maksut & tuet poikki, korvausvaateet perään, maksakoot v..u vaikka lampaanpapanoilla, Suomi, Saksa & ehkä joku muu jäävät EU:hun ja käyttävät kriisirahaston varat jo aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen itselleen, capische s..na.
Viisaamat jättää nyt tai lykkää rakentamista.
Todellisuudessa helsingissä on tyhjiä asuntoja,aivan ydinkeskustassakin.N:30 000kpl
kehä kolmen sisällä ei kaupankäynti ole niinkään hiljentytynyt,kauppaa tehdään vielä joistakin kohteista melko kiivaasti,mikään ei estä niin pitkään kuin lainaa saa edullisesti tai koko talous euroopan rintamalla mullistu.Esim:työttömyys.
Kaikki voi kuitenkin muutua suuntaan tai toiseen,nyt on niin visainen tilanne tuleeko tieto yhdenäkkiä mediasta julki euron erosta vai roikummeko vuosia sinnitellen eurossa.
Jos jääämme euron valuttaan taantumasta tulee rujumpi ja pitempi ja maksumiehiä ollaan vuosia kymmeniä siis vähintään meidän ikä ja lasten ja lasten lasten meneekö jo satoihin vuosiin.
Nyt saattaa käydä niin että lasketaan eurosta eroon koituvia kustannuksia, mutta ei laskelmoitu tai ymmärretty euroon liittyviä kustannuksia jotka siis jatkuvat loputtomiin.
Ja mitä on tulevaisuus ylläpitää valtaissa virkamiesjärjestelmää jotka ei hallitse kriisi tilanteissa eurooppaa,kuvitellaan euron selviytyvän täpärästi,eteemme tulee varmuudella toisenkin kerran vastaavaa 20-40 vuoden sisään.
Nythän emme ole nähneet vielä loppua kaikelle,asuntojen hinnat ja rakentaminen voi tyystin seisahtua erikoisesti jos riipumme eurossa.
Suomi todellisuudessa tienaisi jos se poistuisi melkoisen nopeasti eurosta ja vähitellen eu:n ikeenalta.
Tässä tulee eteen rakentamisen liityvät energia määräyksien kumoaminen eli talot periaatteessa tulee halvemmaksi rakentaa ilman tiukkoja energia määräykiä,samoten maaseudun jätevesi hömpötykset jotka astuvat voimaan nykylain säädännön mukaan 2016 maliskuussa.
Eu on tehnyt kaikenlaisen rakentamisen erittäin kalliiksi päättömillä päätöksillä.
Nyt kannattaa katsoa ensi kevääseen mihin suomea viedään,ennen sitä ei kannata lähteä rakentamaan.
Uskon suomen sinnittelevän yllättävän pitkään eurossa joka toki ei ole ilmaista vaikka toisin annetaan ymmärtää,kansalle ei tulla kertomaan mitä tämä kaikki on tullut maksamaan,jo pelkästään henkilö tasolla.
Unohdin mainita tälläisen seikan.
Saksa on p,aska maa ja sen valuuttaa ei pidä edes puntaroida,nimittäin saksaan tulee taantuma,itse määräisin suomen markaan tai kruunuihin ruotsin kruunuihin.
Saksan kanssa ei veljeillä.He kerran turmelivat suomen polttamalla lapin toista kertaa ei toivottavasti turmele jos suomi älyää ajoissa siirtyä Eu:n ikeen alta.
No nyt täytyy jo vähän puuttua, Lukilla lyö toi nestekaasun määrä kehossa näin viikonloppuisin niin yli, että alkaa karavaaniyksiöstä kuulua kummia.
Jopa kiertokoulussa olisi opetettu, että rauhansopimuksen ehto oli saksalaisten ajaminen pois Suomen Lapista.
Edellisen päivän aseveljistä tuli seuraavan päivän vihollisia.
Sähän varmasti olisit pyörinyt maassa, huutanut kuplaa ja jäänyt vangiksi, mutta sakut taistelivat perääntyessään.
Saksalaiset olivat tärkeänä lenkkinä siihen, että sun spekuloima valuutta ei ole rupla. Tosin siinä yhteiskunnassa sä olisit varmasti pärjännyt hyvin.