Tein viikolla rundin Porin taidemuseo, Lönnströmin taidemuseo (Rauma), Turun taidemuseo, Wäinö Aaltosen taidemuseo ja Salon taidemuseo. Ohessa tunnelmia rundista.
Porissa on Jarmo Mäkilän näyttely "Poikien leikit", joka täyttää pääsalin. Esillä on Mäkilältä jo tuttua laatua, suurikokoisia realistisia maalauksia; pääosassa on kertomus ja maisema, jossa pojat "leikkejään" harrastavat. Teokset ovat hyviä, Mäkilä maalaa uskottavasti maiseman udun, savun ja siinä olevan tulen, hän saa maalauksiin aistittavan tunnelman.
Maalausten lisäksi esillä on ilmeisesti savesta tehty parinkymmenen poikaviikarin veistosjoukko ja kaksi installatiota. Niistä ja maalauksista nuodostuu nautittava kokonaisuus, joka kannattaa käydä katsomassa.
Lönnströmin taidemuseossa on esillä kolme taiteilijaa. Museorakennuksen tilat ullakkoa lukuun ottamatta hallitsee Katja Tukiainen näyttelyllä "Paradis L (Love)". Näyttely ei puhutellut minua, ei maalausten aihe, nukenomaiset tytöt tai nuoret naiset, eivätkä liioin niiden värimaailma ja maalaustapa.
Ullakolla, Teresia-salissa, on Anni Rapinojan hieno ja oivaltava näyttely "Luonnon garderobi ja muita tarinoita"..Rapinojan teokset on tehty eri luonnonmateriaaleista ja uskottavan hienosti. Heti ylös tullessa edessä on naisten kokoturkki, joka näyttää tosi upealta turkikselta, ja läheltä osoittautuu oljissa kiinni olevista tähkäpäistä tehdyksi! Kaikki muukin garderoobin sisältö on luonnonmateriaalin suoraa käyttöä uskomattoman hienolla tavalla. Ei ehkä perinteistä kuvataidetta mutta täysin sen veroista. Todella hieno esillepano!
Pihatalon Studiossa on Vaula Valpolan "Villiviini ja muita maalauksia" näyttelyn ekspressivisiä maalauksia. Tätä genreä on nykyään tarjolla niin paljon, että sinänsä kelvolliset maalukset eivät erotu massasta.
Turun taidemuseon Fanny Churberg-näyttely oli se, jonka erityisesti halusin nähdä. Olen aiemmin nähnyt vain muutaman yksittäisen Churbergin maalauksen, jotka jättivät kaipaamaan nähdä niitä enemmän.
Näyttelyn pääosassa ovat, kuten Churbergin koko tuotanossa, suomalaiset maisemat. Churberg on aikanaan käynyt Düsseldorfin taideakatemian sen maineen korkeina päivinä, ja on selkeästi düsseldorfilainen. Näyttelyn tekstitauluissa kyllä kerrotaan, että hän liikkuu enemmän koulukuntansa ja puhtaan ulkoilmamaalauksen rajalla, eikä ehkä osin siitä syystä saanut aikanaan varauksetonta tunnustusta kriitikoilta. Nuiva suhtautuminen on myös osoitus sen ajan suhtautumisesta taiteiljaan, joka on nainen.
Minä hämmästyin hänen maalaustensa tummasävyisyyttä, sillä muistikuvani mukaan se ei ollut koulukuntaa leimaava ominaisuus, joka siten näkyisi myös muiden suomalais-düsseldorfilaisten töissä. Churbergin maalaukset ovat tietysti hienoja, hän hallitsee täysin siveltimen ja värin käytön, mutta minua häiritsi niiden maisemasta puuttuva suomalainen valo. Siinä mielessä eivät suuret ennakko-odotukseni näyttelystä täyttyneet. Se kannatti kuitenkin nähdä, Churbergin maalaukset kuuluvat maalaustaiteemme valioihin.
Wäinö Aaltosen taidemuseossa on koontinäyttely "Yhtä juhlaa!". Se ei puhutellut millään tavalla, käynnin pelasti pari Aaltosen itsensä tekemää maalausta. Olen joskus sanonut, että Aaltosesta olisi kotimaassa varmaankin tullut maalarina vähintään yhtä maineikas kuin veistäjänä. Tietysti hänen maalauksissaan näkyy veistoksellisuus, mutta mikä monumenttimaalari hän mahdollisesti olisi ollutkaan!
Rundin viimeinen kohde Salossa tarjosi jälleen lajissaan hienon näyttelyn, joka on nimetty nimitaiteilijansa mukaan "Adolf Bock meritaiteen mestarit". Meritaiteesta kiinnostuneelle näyttely on varmaankin toiveiden täyttymys, vaikka aihe sinänsä, meri ja laivat, on isossa näyttelyssä väkisinkin toistoa. Minulle se kuitenkin oli erityisen kiinnostava muusta syystä: se tarjosi kerrankin paljon guassimaalauksia. Vesiväri ja guassi tuntuu olevan aivan omiaan juuri tähän genreen ja näyttelyssä on mahdollisuus tutkia maalauksia todellä läheltä ja tarkasti.
Paljon kesänäyttelyitä on yhä näkemättä, toivottavasti ehdin niistä joihinkin, silloin annan kuulua niistä.
Porissa on Jarmo Mäkilän näyttely "Poikien leikit", joka täyttää pääsalin. Esillä on Mäkilältä jo tuttua laatua, suurikokoisia realistisia maalauksia; pääosassa on kertomus ja maisema, jossa pojat "leikkejään" harrastavat. Teokset ovat hyviä, Mäkilä maalaa uskottavasti maiseman udun, savun ja siinä olevan tulen, hän saa maalauksiin aistittavan tunnelman.
Maalausten lisäksi esillä on ilmeisesti savesta tehty parinkymmenen poikaviikarin veistosjoukko ja kaksi installatiota. Niistä ja maalauksista nuodostuu nautittava kokonaisuus, joka kannattaa käydä katsomassa.
Lönnströmin taidemuseossa on esillä kolme taiteilijaa. Museorakennuksen tilat ullakkoa lukuun ottamatta hallitsee Katja Tukiainen näyttelyllä "Paradis L (Love)". Näyttely ei puhutellut minua, ei maalausten aihe, nukenomaiset tytöt tai nuoret naiset, eivätkä liioin niiden värimaailma ja maalaustapa.
Ullakolla, Teresia-salissa, on Anni Rapinojan hieno ja oivaltava näyttely "Luonnon garderobi ja muita tarinoita"..Rapinojan teokset on tehty eri luonnonmateriaaleista ja uskottavan hienosti. Heti ylös tullessa edessä on naisten kokoturkki, joka näyttää tosi upealta turkikselta, ja läheltä osoittautuu oljissa kiinni olevista tähkäpäistä tehdyksi! Kaikki muukin garderoobin sisältö on luonnonmateriaalin suoraa käyttöä uskomattoman hienolla tavalla. Ei ehkä perinteistä kuvataidetta mutta täysin sen veroista. Todella hieno esillepano!
Pihatalon Studiossa on Vaula Valpolan "Villiviini ja muita maalauksia" näyttelyn ekspressivisiä maalauksia. Tätä genreä on nykyään tarjolla niin paljon, että sinänsä kelvolliset maalukset eivät erotu massasta.
Turun taidemuseon Fanny Churberg-näyttely oli se, jonka erityisesti halusin nähdä. Olen aiemmin nähnyt vain muutaman yksittäisen Churbergin maalauksen, jotka jättivät kaipaamaan nähdä niitä enemmän.
Näyttelyn pääosassa ovat, kuten Churbergin koko tuotanossa, suomalaiset maisemat. Churberg on aikanaan käynyt Düsseldorfin taideakatemian sen maineen korkeina päivinä, ja on selkeästi düsseldorfilainen. Näyttelyn tekstitauluissa kyllä kerrotaan, että hän liikkuu enemmän koulukuntansa ja puhtaan ulkoilmamaalauksen rajalla, eikä ehkä osin siitä syystä saanut aikanaan varauksetonta tunnustusta kriitikoilta. Nuiva suhtautuminen on myös osoitus sen ajan suhtautumisesta taiteiljaan, joka on nainen.
Minä hämmästyin hänen maalaustensa tummasävyisyyttä, sillä muistikuvani mukaan se ei ollut koulukuntaa leimaava ominaisuus, joka siten näkyisi myös muiden suomalais-düsseldorfilaisten töissä. Churbergin maalaukset ovat tietysti hienoja, hän hallitsee täysin siveltimen ja värin käytön, mutta minua häiritsi niiden maisemasta puuttuva suomalainen valo. Siinä mielessä eivät suuret ennakko-odotukseni näyttelystä täyttyneet. Se kannatti kuitenkin nähdä, Churbergin maalaukset kuuluvat maalaustaiteemme valioihin.
Wäinö Aaltosen taidemuseossa on koontinäyttely "Yhtä juhlaa!". Se ei puhutellut millään tavalla, käynnin pelasti pari Aaltosen itsensä tekemää maalausta. Olen joskus sanonut, että Aaltosesta olisi kotimaassa varmaankin tullut maalarina vähintään yhtä maineikas kuin veistäjänä. Tietysti hänen maalauksissaan näkyy veistoksellisuus, mutta mikä monumenttimaalari hän mahdollisesti olisi ollutkaan!
Rundin viimeinen kohde Salossa tarjosi jälleen lajissaan hienon näyttelyn, joka on nimetty nimitaiteilijansa mukaan "Adolf Bock meritaiteen mestarit". Meritaiteesta kiinnostuneelle näyttely on varmaankin toiveiden täyttymys, vaikka aihe sinänsä, meri ja laivat, on isossa näyttelyssä väkisinkin toistoa. Minulle se kuitenkin oli erityisen kiinnostava muusta syystä: se tarjosi kerrankin paljon guassimaalauksia. Vesiväri ja guassi tuntuu olevan aivan omiaan juuri tähän genreen ja näyttelyssä on mahdollisuus tutkia maalauksia todellä läheltä ja tarkasti.
Paljon kesänäyttelyitä on yhä näkemättä, toivottavasti ehdin niistä joihinkin, silloin annan kuulua niistä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.