Varoituksen sana!

Olen 40 maatalousyrittäjä pohjanmaalta, kettua on porsasta. Hain matkaseuraa etelänmatkalle (turkki, Marmalyn 1 viikko al exlusive.) Vastauksien pohjalta ja kuvien pohjalta valitsin naisen mukaan. Tavattiin siinä lento kentällä ja baarissa istuttiin ihan vaikutti normaalilta silloin. Vähänpä tiesin!
Kone tuli aika täyteen, siinä odoteltiin snapsua meillä ei ollut vierekkäiset paikat joten itsekseni siinä alkulennon kattelin maisemia ja jutustelin matkustajatovereiden kanssa. Sitten lähdin hakemaan tätä naistani että siihen kymppikerhoon. Nainen ei halunnut että minä vaihdan paikan hänen viereen kun siinä oli joku hurri. Ilmotin että minä haluan olla kymppikerhossa jos on hotellissa sitten muita jotka ovat, että kun minä olen hänet maksanut ja pariskuntana ollaan liikkeellä tämä alkaa siinnä itkua tuhertamaan. Lentoemäntä sitten minulle sanoi että järjestää minulle toisen paikan. No naista ei kuulunut lennon aikana. Minä olin sen loppulennon niin siellä perällä että en ehtinyt siitä sinne laukkupaikkaan ennen häntä ja vasta hotellissa tapasimme- se hyvä puoli lennossa oli että tarjoilu pelasi ja sutjakoita oli kanssamatkaajat. Hotellissa tämä nainen, ollen hän opettajatar, oli selvittämässä siinä tiskillä. Hotellipoika siinä vähän nauroi kun kouraisin eukon hartialle, pikkuinen piika oli tämä emäntä ja huoneeseen pyysin meidät viemään. Vaan hänpä alkoi kirkua. Minä siinä hättäännyin itksekki että sattuko vai mikä on.

Kävi ilmi, että tämä nainen oli vaatinut omaa huonetta kun oli huomannut että yksi huone, siinä oli ilta jo tulossa ja soiteltu ympäri kaupunkia matkaopasta etsi nainen että väärinkäsitys, minä kyllästyin ja odotin siinä baarissa. Hotellimies siinä ehdotti että otamme toisen huoneen, niin tietenkin hänelle plussaa ja mikä läävä se edes oli! Minä sanoin että joo katsotaanpa ja nainen meni huoneeseen, ajattelin siinä että lentomatka on järkyttänyt ja rauhoittuu siellä huoneessa. Kävin siinä vähän tuulettumassa tropiikin yössä ja olihan se monoa- ensimmäinen ilta ja tulisia kaunottaria kuppiloissa tanssimassa.

Aamuyöstä palasin hotellille. Pyysin avaimen huom. huoneeseeni!- Tämä oli toinen työläinen ja sanoin että vaimo se siellä jo oottelee. Olin hänelle tuonut lahjaksi kukkia siitä pihalta ja pullon. Yllätys oli melkoinen kun nainen oli vielä hereillä ja huoneessa joka valo päällä. Kävi ilmi että nainen on huijari! Hän halusi ilmaisen matkan. Selityksiä Napakymppi- ohjelmasta ja avioliitosta, elämästä pikkukylässä! Lopulta minä sitten istuin sen aamuyön siinä uima- altaalla ja join sitä "vaimon" tulijaista. Aamupäivällä minulle neuvottiin toinen, tasokkaampi hotelli rannalta.

Lentokoneessa vielä näin tämän huijarin iso hattu päässä ja aurinkolasit silmillä, taisi olla pitänyt varsin hauskaa tämä piika!
Näillä palstoilla on näitä naisia, jos haluatte heihin uskoa niin suosittelen lämpimästi olemaan yön jo helsingissä matkustajakodissa niin tulee selväksi huijarit ennenkuin matkalle lähdetään, sen lipun saa perua tälläisissa tapauksissa kyllä niin vakuutettiin paluulennolla, paluulennolta sen emännän sitten nappasinkin!
101679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kyllä oot tollo ja tyhmä...kehtaat vielä myöntää,huh!

Äänestä
  • Paluulennolta sen emännän sitten nappasinkin, eikä mitään kertakäyttö kamaa niinku tovereilla tapana!

    Äänestä

Eipä ihmekään jos Pohjanmaalta on! Varmaankain Peräseinäjoesta.

Äänestä

Eiköhän se varotuksen sananen ois paikallaan sunlaisista miehistä eikä tosta mukaan lähteneestä naisesta... :/ Eli kannattaa tosiaan tavata etukäteen ja tsekata kenen matkaan on lähdössä, ettei ota sikaa säkissä... kumpikaan osapuoli...

Äänestä

Aika hölmöläinen ollut reissussa, enkä tarkoita naista. Heh, kehtaa vielä muita varoitella, onneksi tuo on jo vanha juttu,

Äänestä

Vaikka mies olisi miten hölmö, niin nainenhan siinä petturi oli. Ei iki maailmassa tulisi mieleenkään pettää toista ihmistä tuolla tavalla. Mitä siitä hyötyy, muutaman satasen..
Naiset hävetkää.

Äänestä
  • Hölmö olet itse ja niin oli pohjalainenkin.. Luuletteko te ukot oikeesti, että naisen voi ostaa tosta vaan kuvien perustella viikoksi pariksi matkan maksamalla? Olette harvinaisen hölmöä ja itsekästä porukkaa!

    Äänestä

  • naisten oikeus kirjoitti:

    Hölmö olet itse ja niin oli pohjalainenkin.. Luuletteko te ukot oikeesti, että naisen voi ostaa tosta vaan kuvien perustella viikoksi pariksi matkan maksamalla? Olette harvinaisen hölmöä ja itsekästä porukkaa!

    Ja nainenko ei ollut itsekäs?

    Äänestä

No ei ihme ettei täältä löydy normaalille miehelle matkaseuraa jos paikka on täynnä samantyylisiä pervoja.

Äänestä

"Kettua on porsasta",Kirjallisesti lahjakas tarinankertoja.
Kenties ihan moniaita kirjoja julkaissut henkilö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kymppikerholainen. kirjoitti:

Olen 40 maatalousyrittäjä pohjanmaalta, kettua on porsasta. Hain matkaseuraa etelänmatkalle (turkki, Marmalyn 1 viikko al exlusive.) Vastauksien pohjalta ja kuvien pohjalta valitsin naisen mukaan. Tavattiin siinä lento kentällä ja baarissa istuttiin ihan vaikutti normaalilta silloin. Vähänpä tiesin!
Kone tuli aika täyteen, siinä odoteltiin snapsua meillä ei ollut vierekkäiset paikat joten itsekseni siinä alkulennon kattelin maisemia ja jutustelin matkustajatovereiden kanssa. Sitten lähdin hakemaan tätä naistani että siihen kymppikerhoon. Nainen ei halunnut että minä vaihdan paikan hänen viereen kun siinä oli joku hurri. Ilmotin että minä haluan olla kymppikerhossa jos on hotellissa sitten muita jotka ovat, että kun minä olen hänet maksanut ja pariskuntana ollaan liikkeellä tämä alkaa siinnä itkua tuhertamaan. Lentoemäntä sitten minulle sanoi että järjestää minulle toisen paikan. No naista ei kuulunut lennon aikana. Minä olin sen loppulennon niin siellä perällä että en ehtinyt siitä sinne laukkupaikkaan ennen häntä ja vasta hotellissa tapasimme- se hyvä puoli lennossa oli että tarjoilu pelasi ja sutjakoita oli kanssamatkaajat. Hotellissa tämä nainen, ollen hän opettajatar, oli selvittämässä siinä tiskillä. Hotellipoika siinä vähän nauroi kun kouraisin eukon hartialle, pikkuinen piika oli tämä emäntä ja huoneeseen pyysin meidät viemään. Vaan hänpä alkoi kirkua. Minä siinä hättäännyin itksekki että sattuko vai mikä on.

Kävi ilmi, että tämä nainen oli vaatinut omaa huonetta kun oli huomannut että yksi huone, siinä oli ilta jo tulossa ja soiteltu ympäri kaupunkia matkaopasta etsi nainen että väärinkäsitys, minä kyllästyin ja odotin siinä baarissa. Hotellimies siinä ehdotti että otamme toisen huoneen, niin tietenkin hänelle plussaa ja mikä läävä se edes oli! Minä sanoin että joo katsotaanpa ja nainen meni huoneeseen, ajattelin siinä että lentomatka on järkyttänyt ja rauhoittuu siellä huoneessa. Kävin siinä vähän tuulettumassa tropiikin yössä ja olihan se monoa- ensimmäinen ilta ja tulisia kaunottaria kuppiloissa tanssimassa.

Aamuyöstä palasin hotellille. Pyysin avaimen huom. huoneeseeni!- Tämä oli toinen työläinen ja sanoin että vaimo se siellä jo oottelee. Olin hänelle tuonut lahjaksi kukkia siitä pihalta ja pullon. Yllätys oli melkoinen kun nainen oli vielä hereillä ja huoneessa joka valo päällä. Kävi ilmi että nainen on huijari! Hän halusi ilmaisen matkan. Selityksiä Napakymppi- ohjelmasta ja avioliitosta, elämästä pikkukylässä! Lopulta minä sitten istuin sen aamuyön siinä uima- altaalla ja join sitä "vaimon" tulijaista. Aamupäivällä minulle neuvottiin toinen, tasokkaampi hotelli rannalta.

Lentokoneessa vielä näin tämän huijarin iso hattu päässä ja aurinkolasit silmillä, taisi olla pitänyt varsin hauskaa tämä piika!
Näillä palstoilla on näitä naisia, jos haluatte heihin uskoa niin suosittelen lämpimästi olemaan yön jo helsingissä matkustajakodissa niin tulee selväksi huijarit ennenkuin matkalle lähdetään, sen lipun saa perua tälläisissa tapauksissa kyllä niin vakuutettiin paluulennolla, paluulennolta sen emännän sitten nappasinkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu