Täällä on joku, joka sanoo saavuttaneensa nirvanan, nirvana=kärsimyksen loppu. Tutkiskelin itseäni, havaitsin, että on hyvä olo, kärsimystä ei ole, ei minkäänmoista. Olenko siis nirvanassa minäkin? Entäpä jos pahas sairaus iskee, tai hammaskipu, mites sitten? Enkö sitten olekaan nirvanassa, jos se on olosuhteista riippuva. Voiko valaistunut kestää hammaskipua kärsimättä? Toisaalta ehkei hammaskipua tulekaan. Vastaanko siis kysymykseen, olenko nirvanassa, että en tiedä, mistä minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, miten voisin tietää? Kyllähän minä nyt voin olla polleaa poikaa, mutta entäs sitten, jos jotain todella pahaa tapahtuu? Osaako joku valaistunut tai polulla matkaaja vastata tähän?
Nirvanan saavuttanut?
Esa
51077
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viimeiseksi jääneellä taipaleellaan Buddha ennusti kuolinpaikkansa. Hän tulisi kuolemaan Kusinagarassa. Hän ylitti seurueineen Ganges-virran, ja astui sen jälkeen Cundan taloon Pavassa, missä nautti viimeisen ateriansa. Tämän jälkeen, kun hän seurueineen oli jälleen liikekannalla, hänen sairautensa vaikeutui; hänen oli levättävä aika ajoin matkan kestäessä. Lopulta Buddha pyysi uskolliselta seuralaiseltaan Anandalta, että tämä valmistaisi hänelle viimeisen vuoteen. Buddha kysyi kolmeen kertaan, josko häntä ympäröivillä olisi esittää vielä jokin kysymys - hän halusi auttaa heitä vielä, kun aikaa oli. Mutta kaikki hänen ympärillään olivat hiljaa. Buddha sanoi: "Älä unohda; rappeutuminen, heikentyminen, on synnynnäistä kaikille luoduille". Kaiken sanottuaan, opetettuaan 45 vuotta, Sakyamuni Buddhan hengitys lakkasi ja hän siirtyi parinirvánaan.
lue.
olet jumalten valtakunnassa mut ei ilmeisen tyhmäs semmoses ku kyseenalaistat itsesi.eli samsarassa. jos jää nirvanaan ei pysty muita auttaa. täs on tää iso eriävä mielipide ns.hinayana ja mahayana budhalaisten välissä.
mahayanan näkemyksen mukaan nirvana ei ole buddhatila.
"Täällä on joku, joka sanoo saavuttaneensa nirvanan"...Niin, mutta itse kyllä suhtautuisin aika varauksella jos joku sanoo että on valaistunut ym. Eikä valaistunut ole vapaa ruumiillisista kärsimyksistä eikä myöskään henkisistä, kyllä myötätunto meinaa myötäelämistä niiden kanssa jotka kärsii. Vaikka voi saavuttaa mielenrauhan ja pysyvän perustyyneyden, on kaikesta maailmassa luovuttava. Pitää kärsiä ja kuolla jokaisen, sitä varten on turhaa takertua mihinkään maalliseen. Pitäisi vaan tajuta jokaisen mukavan ja kauniin hetken arvo ja nauttia kaikesta sen tarjoamasta hyvästä. Hetki on pian ohi. Valaistunut vapautuu lopullisesti kuolemansa jälkeen. Me muut elämme niin monta elämää kuin tarvitsemme oppiaksemme että täällä ollaan palvelemassa muita, joilta kaikki on saatu.
Jos asiasta puhuu monet asettavat kokemuksen kyseenalaiseksi. Siten siitä puhuminen on turhaa. Eikä sitä edes ymmärrä muut. Eikä siihen löydy edes sanoja. Mutta olisi hyvä saada tietoa millaiselta se toisista tuntuu. Ja tietoa siitä mikä olisi oikeaa, mikä mielen tuomaa huuhaata. Nekin pitäisi osata erottaa. Oman kokemukseni mukaan valon koettuaan poistuu katkeruus ja vihaisuus ja on kuin ulkopuolinen maailmassa, ja kokee rakastavansa kaikkia. Silloin tuli mietittyä mitä sitten tarkoittaa avioliitto. Kun minuus on hiljentynyt ja rakastaa kaikkia muttei ole riippuvaisessa sidoksessa kehenkään. Se ajatus tuntui aika oudolta. Sanotaankin ettei sitä kannata kaikille selittää, voivat loukkaantua kun eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa. Eihän se rakkaus tarkoita sellaista rakkautta mitä ihmiset yleensä rakkaudella tarkoittavat, vaan hiljaista lempeyttä sydämessä joka katselee kaikkea hymyillen toivoen kaikille lämmintä rakkauden henkeä osakseen.
Kuinka sinä olet sen kokenut?