katkeruuttani en maksa elatusmaksuja kuin 700e vuodessa

Tulin petetyksi ja hu.or.aavan lasteni äidin ikävän tempun uhriksi.Meni toisen miehen matkaan 7 vuotta sitten ja yhdessä ovat yhä.Meillä 3 lasta.Tässä faktoja:

*en lyönyt
*en tappanut perhettä
*en alkanu dokaa
*olen kestänyt kaiken vit.tuilun vaikka olin pettämisen uhri
* en häirinnyt hänen uutta rakkaussuhdettaan

Henkireikäni on eräänlainen KOSTO, en siis maksa elatusmaksuja ja yhteiskunta ja te veronmaksajat maksatte.Tarkoitan että minulle on hyvin tärkeää että lapset saavat Kelalta elatusmaksut ajallaan, mutta minulta ei elareita revitä.Sitten hyvin tärkeä asia: tapaan alpsiani usein ja annan heille paljon lahjoja ja yhteisiä matkoja. Minulla on yllättävän paljon varaa laittaa itseeni ja lapsiini ja kohta kerron miksi ja silti en maksa elatusmaksuja.
KAKSI asiaa:

1) Työttömänä saan vapautuksen elatusmaksuista täysin, ja velkasaldo kelalle on ja pysyy nollassa.Näin se menee ja pelisäännöt on näin

2) kun teen töitä tai en ole kirjoilla työvoimatoimistossa, elatusmaksut, noin 300e/kk menee perintään ja pahimmillaan ulosottomiehelle. Selvä tähän asti ?

Minulla on tapana tehdä hyvin rahakasta työkeikkaan ulkomailla, sellaista työtä mitä ei kauaa jaksa. Valehtelematta tässä työssä tienaa 3000-4000 euroa käteen kuussa, mutta pitää tehdä ja lujaa.

Nyt kerkesin muutaman kuukauden tehdä ja lujaa. Muutamalta kuukaudelta kertyi ulosottoon kertyvää velkaa elatusmaksuista joita en maksa.

Pe.r.kele sentään, ahneuksissani tein vielä yhden 11 päivän keikan lisää mitä ei pitäny alunperin tehdä. Siitä palkasta, 2100 euroa, ulosottomies nappasi kolmasosan, eli 700 euroa elatusmaksuvelkaan !! Kolmasosa on yleensä se mitä otetaan nettopalkasta.

Nyt lopetin keikat ja taas työttömänä suomessa. Tilit tyhjennetty ja siirretty ulkomana tileille. Kyllä toi 700 euroa on ehdoton maksimi mitä maksan elareita vuodessa, ja sitäkään ei olis pitänyt joutua maksamaan, h.itto ku olin ahne ton 11 päivän keikan suhteen..

Nyt sitten kotona työttömyyspäivärahat,asumistuki ja sosiaalitoimiston maksut juoksee.Palkkarahani työkeikoilta ovat kauniisti Swedbankin ulkomaisilla tileillä, lue monikossa: tileillä.

TE TYÖSSÄKÄYVÄT LUKIJAT maksatte minun elatusmaksut ja elämisen 8-9 kuukautta vuodessa... ja VALTAOSAN elatusmaksuvelastani työssäoloajalta.

Työmarkkinatuen lapsikorotus hiljalleen kuollettaa reilun tonnin velkani nollaan...ulosottomiehen nuollessa näppejään.

Ehkä meen tekee taas keikkaa ensi vuonna 3-4 kk, ehkä en.

Ehkä parannan katekruuttani oikein, ehkä en. Ehkä mun tyyppisen ihmisen olisi pitänyt olla päihdeongelmainen,huumeidenkäyttäjä tai perhesurmaaja ?

Näin minä saan nautintoa, ja mikä parasta, yhteiskunta maksaa viulut.

Te jotka maksatte kuluni, laulakaa yhdessä tämä kappale kertosäkeineen hartaudella, tämä on tärkeä kappale minulle ja omistettu teille, se käsittelee velkaani minkä maksatte...

http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

Ja kertosäe oikeen sydämeen pohjasta: "maksamme velkaa......oi joi joi.....maksamme velkaa !! "...

Hyvää kesää :)
16330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On siinä palstalla 55/7 roikkuva yhäriruikku pähkäillyt taas illan keskiketterän voimin ja surkuhupaisana tuotoksena on noin läpinäkyvä provo....
Mitä aiot palstalla 56/7 roikkuva yhäriruikku pistää vastineeksi sillä seuraavalla "nimimerkilläsi" tuohon kyhäämääsi ("isän" kirjoittamaan) aloitukseen? ;)

Äänestä

Ton jutun kun luki, niin enpä ihmettel, että vaimo vaihtoi miehen. Aikamoinen vätys.

Äänestä
  • Lueppa palstan juttuja vähän pidempään niin huomaat ettei täällä todellakaan ole kaikki sitä mitä voisi olettaa...
    Olen lukenut näiden palstan täysin valloittaneiden yhäreiden juttuja jo sen verran pitkään että minulla ei käynyt edes mielessäkään että tuon aloituksen olisi kirjoittanut oikeasti joku isä.
    Tuo aloitus on yhden niistä monista monista palstan yhäriruikuttajan kirjoittamista ja tuon ruikun ainoa tarkoitusperä tuollaisen provon kirjoittamiseen on se että se säälittävyys saisi hirveän kirjoitusvyöryn aikaan isiä vastaan..
    (ensin se komppaa itse itseään tuohon aloitukseen kun kankkuseltaan siihen pystyy..)
    Tottakai palstan vakiruikuttajayhärit lähtee helposti tuohon provoon mukaan ja sen näet! ;)
    Nyt saunaan kun tässä vuoroduunissa sellainenkin on mahdollista :) (tosin palstan vakiruikkuyhäreiden mielestä dokaan taas näin yöllä ja ainoa kanava ulkomaailmaan on yhäriruikuttajien omima palsta ;)

    Äänestä

  • Näin se vaan menee! kirjoitti:

    Lueppa palstan juttuja vähän pidempään niin huomaat ettei täällä todellakaan ole kaikki sitä mitä voisi olettaa...
    Olen lukenut näiden palstan täysin valloittaneiden yhäreiden juttuja jo sen verran pitkään että minulla ei käynyt edes mielessäkään että tuon aloituksen olisi kirjoittanut oikeasti joku isä.
    Tuo aloitus on yhden niistä monista monista palstan yhäriruikuttajan kirjoittamista ja tuon ruikun ainoa tarkoitusperä tuollaisen provon kirjoittamiseen on se että se säälittävyys saisi hirveän kirjoitusvyöryn aikaan isiä vastaan..
    (ensin se komppaa itse itseään tuohon aloitukseen kun kankkuseltaan siihen pystyy..)
    Tottakai palstan vakiruikuttajayhärit lähtee helposti tuohon provoon mukaan ja sen näet! ;)
    Nyt saunaan kun tässä vuoroduunissa sellainenkin on mahdollista :) (tosin palstan vakiruikkuyhäreiden mielestä dokaan taas näin yöllä ja ainoa kanava ulkomaailmaan on yhäriruikuttajien omima palsta ;)

    No, etäriräyhääjäkin on hereillä:) Ja ihan töissä.Toivottavasti ei ole monta työkaveria, olisi aika rankkaa olla yöllä töissä kuuntelemassa tuollaista katkeruuden määrää.

    Äänestä

Täytyy todella ihmetellä minä X-vaimo sinussa edes näki?

No lapset sitten ainakin oppivat arvonsa isän silmissä joten älä valita tyhjän saat eikä tarvitse pyytää.

Äänestä

Te kateelliiset pe.rhanat haukutte. Teitä ottaa pannuun kun noi elarirahat eivät mene minun LIHASTA. Yhteiskunta maksaa elatusmaksut lähes kokonaan puolestani !

Mielestäni tämä ratkaisu on tuhat kertaa parempi kuin olisin alkanut riehumaan ja olisi tullut ikävää jälkeä.

Te kateelliset, ah niin katelliiset suomalaiset. Häpeän olla suomalainen, sillä suomalainen ihminen on kateellinen, kyylää toisten ihmoisten asioita ja on aidosti pahalla päällä jos joku toinen ei kärsi.

Noh, siinähän kateellisina kärsitte, ja KAHTA KAUHEAMMIN laulan nyt kotosalla kertosäkeen, kuunnelkaa kovalla äänellä tää biisi nyt oikeesti:

" MAKSAMME VELKAA............"

" MAKSAMME VELKAA.........."

ps: Ihan hyvä että moni luulee minun olevan feikkaava yksinhuoltaja nainen. Ehkä sen takia että totuutta on niin vaikea kestää. Olen kyllä aito ja alkuperäinen tekstin kirjoittaja ja vielä osittain katkera etäisä.

Te kateelliset haluaisitte minun kärsivän lisää, ette haluaisi että älykkyydelläni pystyn järjestämään monia ulkomaan- ja rantalomareissuja vain muutamalla kuukaudella töitä vuodessa.

Voi sanoa että saan melkein jopa seksuaalista tyydytystä siistä kun ei tarvii maksaa elatusmaksuja yhteiskunnalle, vaan yhteiskunta maksaa ne mun puolestani.

Ja nyt, nyt jätkät ja ämmät:


"....MAKSAMME VELKAA......"

LINKKI KAPPALEESEEN JOS ON UNOHTUNUT, KUUNTELE VIELÄ KERRAN:

http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

Äänestä
  • Minä en ainakaan usko että olet yksinhuoltjanainen, olet juuri sitä mitä sanotkin. Eli mies, joka ei välitä lapsistaan ja luulee olevansa niin fiksu, että kaikki kadehtivat häntä, vaikka tosiasiassa kaikki säälivät hänen lapsiaan joilla on noin tyhmä isä.

    Äänestä

  • ymmyrkäinen kirjoitti:

    Minä en ainakaan usko että olet yksinhuoltjanainen, olet juuri sitä mitä sanotkin. Eli mies, joka ei välitä lapsistaan ja luulee olevansa niin fiksu, että kaikki kadehtivat häntä, vaikka tosiasiassa kaikki säälivät hänen lapsiaan joilla on noin tyhmä isä.

    En mä tiedä onko se tyhmyyttä jos saa panostettua lähes maksimiteholla lasten taloudellisen hyvinvointiin.

    Sen 8-9 kuukautta mitä olen "työttömänä", itse käytnä sanaa "lomalla", on hyvin aktiivista aikaa lasteni kanssa.

    TODELLISUUDESSA tapaan lapsiani niin paljon, että elatusmaksuja voisi tarkistaa minulle edulliseen suuntaan, koska lapset ovat paljon useammin luonani kuin sopimuksessa oleva joak toinen viikonloppu.

    Mutta....mulle ihan sama mikä toi elastusmaksut on numeroina, ihan hyvä vaikka lasteni pettäjä äiti saa hyvät elarit....KUNHAN NE RAHAT EI TULE MUN LIHASTA !

    Tarkoitan käsitteenä "raha tulee lihastani", silloin kun ansaittu raha tulee työtätekemällä ja rehkimällä. Rehkimällä ansaittu raha on ansaittu omalla lihalla.

    Ja minun lihasta ei revitä elatusmaksuja, sen verta katkera olen !!

    Äänestä

Lapsellehan sinä kostat, lapsellehan se raha kuuluu ei exälle.

Kiusaat omaa lastasi, sano se hänelle, että sulle ne sitte maksa mitää.

Äänestä
  • Sinulle "lapsesi vain kärsii". Pitääkö sinulle kateelliselle paheksujalle VÄÄNTÄÄ RAUTALANGASTA. Lue seuraavat kohdat läpi JA AJATUKSELLA VARINKIN KOHTA NUMERO 4:

    1) Pidän 100% huolen että elatusmaksut pyörii lasteni äidille ja hän saa ne AINA ajallaan.

    2) Maksaja on KELA, siis tavaa nuo 4 kirjainta ja älykkäänä ihmisenä ymmärrät mik instanssi maksaa elatusmaksut puolestani.

    3) KELA perii minulta elatusmaksut velkana, ja se kuinka hoidan tuon velan on MINUN JA KELAN VÄLINEN ASIA. Joskus siinä on ulosottomieskin hosumassa, mutta se miten ja missä aikataulussa velan hoidan, ei vit..tuakaan kuulu sinulle. Hoidan velan tavalla , mikä on minulle optimaalisin.

    4) Kun en tuhlaa rahojani elatusmaksuihin vaan ne maksaa yhteiskunta, minulle jää REILUSTI, monta tonnia rahaa itseeni ja lapsiini. Nytkin on yhden lapsen synttärit ja ostin hänelle kolminumeroisella summalla lahjoja ( yli 100 euroa) ja hänen sisaruksilleen lisäksi vajaalla satkulla....KOSKA MULLA ON VARAA JA HALUA HOITAA LAPSIA JA OSTAA NIILLE KIVAA !!

    Miten pieni älykkyysosamäärä pitää ihmisellä olla, joka kehtaa vielä väittää ettne välitä lapsistani, joihin kohdistuvat rahakanavat ovat lähes maksimiteholla ?

    JOS VIELÄ KERRAN sanon tämän, elatusmakasujen maksajana on yhteiskunta ja saa ollakin niin kauan kun kaikki lapseni ovat täysi-ikäisiä.

    Uskoisin että jos olisin jollain säälittävällä 2000 euron bruttopalkalla vakiotyössä ja maksaisin elarit kuuliaisesti, MINULLA EI OLISI VARAA TEHDÄ HOTELLIMATKOJA LASTENI KANSSA.

    Mutta nyt on, kiitos teille jotka maksatte velkaani, laulakaamme vielä yhdessä, laulakaamme edes noi kertosäkeistöt:

    http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

    " maksamme velkaa.........." .........

    "Mies länsimäinen tuli sinua käännyttämään....jotta hän hyvin voisi...."

    ja minähän voin hyvin lasteni kanssa :)

    Äänestä

Ihan hyvä systeemihän tuo on kun kerran vietät lasten kanssa aikaa ja käytät ulkomaillakin. Ei sitä isyyttä mitata maksetuissa elareissa vaan LÄSNÄOLONA. Ja exähän saa elarinsa kuitenkin.

Muistathan kuitenkin, että lapsille se isä on rahaa tärkeämpi? Lasten rakkautta ei voi ostaa. Mutta jos todella vietät aikaa lasten kanssa ja törsäät siinä sivussa, niin ok :)

Me kaikki maksamme veroja, ja sitä emme voi tietää mihin juuri ne itse maksamamme rahat menevät. Minulle on aivan sama vaikka maksaisinkin juuri sinun elareitasi :)

Äänestä
  • juuri näin !

    Nyt vähän rauhoittuneena voin todeta että mikäli löytäisin vähän paremman suunnan ja työuran elämässäni kannustavalla palkalla, voisi asiat taloudellisten säätämisten suhteen olla toisinkin.

    Nimenomaan yhteinen aika lasteni kanssa on kullanarvoista eikä raha oikeasti merkitse mitään. Sen takia hyökkäävästi ilmaisen sijoittavani paljon rahaa lapsiin, koska moni kateellinen ääliö väittää että toimintani olisi jotenkin lasten ruokarahoista tai heidän elämästään pois. Puolustukseksi sanon että taloudellisesti lasten hyvinvointi ja rahan saaminen ruokaan leluihin ja harrastuksiin on mitä parhain.

    Myönnän myös suoraselkäisesti olevani katkera tapahtuneista. Varmasit on vielä minuakin katkerampia etäisukkeja, isukkeja jotak tahtomattaan joutuivat pettämisen ja jättämisen uhriksi.

    Moni isukki hajoaa, eikä osaa käsitellä tunteitaan, eikä puhua. Moni sekoaa niin täysin että tekee pahimmillaan jotain todella ikävää. Siksi ihmettelenkin niitä isukkeja jotka tarttuvat miekkaan, VAIKKA vaimo ja lasten äiti olisikin ollut uskollinen ja eron syyt ovat puhtaasti isukissa itsessään ja hänen toilailuissaan.

    Tämä on minun tapani selviytä ja ajatella: ajattelin että jos kerrna yhteiskunta ja jumala tai kuka tätä maailmankaikkeutta pyörittääkään, tämä kohtalon herra todella määrää minut eroon lapsistani ja kokemaan tämän kaiken nöyryytyksen, niin hyväksyn sen selkä suorana. MUTTA...mutta tosiaan en niele tätä kakkaa kokonaisena. TOimin täysin omalla tavallani ja laskelmoivana ihmisenä teen juuri niinkuin teen jotta koen elämäni mielekkääksi.

    Kehottaisin muitakin isukkeja ajattelemaan samalla tavalla kuin minä ja aukaisemaan silmänsä. Moni tietämäni eroisä on tehnyt itsarin tai muuta ikävää tai vaipunut psykoosiin.

    Itsekään varsin kovana elämässä kokeneena en näkisi missään nimessä vaihtoehtona tehdä raskasta työtä pienellä palkalla ja rahoittaa eksän elämää. Silloin itsekin hyvin vakavasti harkitsisin oman elämän lopettamista, en koskaan missään tilanteessa ulkopuolisten satuttamista.

    Saankin vilpitöntä tyydytystä toiminnastani, aj IHMETTELNKIN SUURESTI miten sadistisen eron kokeneen lähivanhemmat ja heidän huutokuoronsa tuomitsevat minut ja HALUAISIVAT minun alistuvan kohtalooni nöyrästi.

    Enkähän minä ole tässä erossa se nöyryytetty osapuoli joka kaikkien kipujen jälkeen jäi henkiin ja selvisi. Ja aion ollakin vanhaksi asti niin hyvä isä kuin mahdollista....

    MUTTA, vain omalla tavallani. Toimintani ei ole millään muotoa rikollista, toimintani on annettujen pelisääntöjen optimaalista pelailua.

    Näillä eväillä minä selviän, ja oikeastaan vain näillä toimintamalleilla haluan selvitä. Sanokoon joku kateellinen panettelija ihan mitä tahansa muuta.

    Toki olen pahoillani niitä yh-mammoja kohtaan, jotka ovat olleet se alistettu osapuoli, jotka ovat kokeneet väkivaltaa tai pettämistä. Minä en ole sellaist aikinä tehnyt.

    ja vielä kerran, laulu raikakoon:

    http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

    "........olla sait apulainen hänen systeemissään...sinut orjaksi tehtiin jotta hän hyvin voi....entistä velkaa....maksamme pois...."

    Laulakaa kuorossa ja kokekaa yhteenkuuluvuutta !!

    Äänestä

Hyvä juttu. Et ole ainoa joka vie tältä yhteiskunnalta varoja. Parasta sinussa onkin juuri se, ette ole päihdeongelmainen,huumeidenkäyttäjä tai perhesurmaaja. Joka vie yhteiskunnalta vielä isomman potin omine ongelmineen.

Tee keikkojasi ja törsää rahasi lapsiisi ja itseesi. Kuhan sulla on hyvä olla ja mukavaa omanlaisesi koston kanssa.
Ne päihdeongelmaisethan eivät kanssakaan maksele mitään, vaan maksavat tuplaten omine ongelmineen yhteiskunnalle lisää.

Hyvää kesää sullekin :)

Äänestä

************** RUMMUTTAA VILLISTI RINTAANSA *********************'

AOOOOOOO ! Villi Tarzanin huuto !!!!!!!!!!!!!!!

Vielä yksi villi huuto:

Aooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo !!!!!!!!!!!!!!!

Miehisyys ja kaikkivoipaisuus puristuu ulos testostaronin kanssa.

Olen sama elarienvälttäjä, mahtavaa kun kaikki panettelijat menivät hiljaiseksi ja minä äijä p.e.rhana en niitä elareita maksele saatavana !

Laitetaas tää viesti hetkellisesti taas ykköseksi, jotta sellaisetkin ihmiset huomavat tämän jotka ovat olleet kesätauolla tältä palstalta.

On se kiva saada monelle ruikulle jauhot suuhun ja sitten vielä AIKUISTEN OIKEASTI välttää ne elatusmaksut....ja varailla jo etelän matkaa syksylle :)

Kukas ne mun elarivelat maksaa ?

No sinä tietysti...jos olet työelämässä....siinä sulle vähän laulua:

http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

Äänestä
  • No jos ihminen on noin tyhmä ja vielä kerskailee tyhmyydellään, niin kyllä hän sosiaaliapua kaipaakin. Joten maksetaan lapsillesi tuet. Tienaan sen verran hyvin, että voin veroja maksaa.

    Äänestä

EVK lusmut ja selkärangattomat luuserit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elarienvälttäjä kirjoitti:

Tulin petetyksi ja hu.or.aavan lasteni äidin ikävän tempun uhriksi.Meni toisen miehen matkaan 7 vuotta sitten ja yhdessä ovat yhä.Meillä 3 lasta.Tässä faktoja:

*en lyönyt
*en tappanut perhettä
*en alkanu dokaa
*olen kestänyt kaiken vit.tuilun vaikka olin pettämisen uhri
* en häirinnyt hänen uutta rakkaussuhdettaan

Henkireikäni on eräänlainen KOSTO, en siis maksa elatusmaksuja ja yhteiskunta ja te veronmaksajat maksatte.Tarkoitan että minulle on hyvin tärkeää että lapset saavat Kelalta elatusmaksut ajallaan, mutta minulta ei elareita revitä.Sitten hyvin tärkeä asia: tapaan alpsiani usein ja annan heille paljon lahjoja ja yhteisiä matkoja. Minulla on yllättävän paljon varaa laittaa itseeni ja lapsiini ja kohta kerron miksi ja silti en maksa elatusmaksuja.
KAKSI asiaa:

1) Työttömänä saan vapautuksen elatusmaksuista täysin, ja velkasaldo kelalle on ja pysyy nollassa.Näin se menee ja pelisäännöt on näin

2) kun teen töitä tai en ole kirjoilla työvoimatoimistossa, elatusmaksut, noin 300e/kk menee perintään ja pahimmillaan ulosottomiehelle. Selvä tähän asti ?

Minulla on tapana tehdä hyvin rahakasta työkeikkaan ulkomailla, sellaista työtä mitä ei kauaa jaksa. Valehtelematta tässä työssä tienaa 3000-4000 euroa käteen kuussa, mutta pitää tehdä ja lujaa.

Nyt kerkesin muutaman kuukauden tehdä ja lujaa. Muutamalta kuukaudelta kertyi ulosottoon kertyvää velkaa elatusmaksuista joita en maksa.

Pe.r.kele sentään, ahneuksissani tein vielä yhden 11 päivän keikan lisää mitä ei pitäny alunperin tehdä. Siitä palkasta, 2100 euroa, ulosottomies nappasi kolmasosan, eli 700 euroa elatusmaksuvelkaan !! Kolmasosa on yleensä se mitä otetaan nettopalkasta.

Nyt lopetin keikat ja taas työttömänä suomessa. Tilit tyhjennetty ja siirretty ulkomana tileille. Kyllä toi 700 euroa on ehdoton maksimi mitä maksan elareita vuodessa, ja sitäkään ei olis pitänyt joutua maksamaan, h.itto ku olin ahne ton 11 päivän keikan suhteen..

Nyt sitten kotona työttömyyspäivärahat,asumistuki ja sosiaalitoimiston maksut juoksee.Palkkarahani työkeikoilta ovat kauniisti Swedbankin ulkomaisilla tileillä, lue monikossa: tileillä.

TE TYÖSSÄKÄYVÄT LUKIJAT maksatte minun elatusmaksut ja elämisen 8-9 kuukautta vuodessa... ja VALTAOSAN elatusmaksuvelastani työssäoloajalta.

Työmarkkinatuen lapsikorotus hiljalleen kuollettaa reilun tonnin velkani nollaan...ulosottomiehen nuollessa näppejään.

Ehkä meen tekee taas keikkaa ensi vuonna 3-4 kk, ehkä en.

Ehkä parannan katekruuttani oikein, ehkä en. Ehkä mun tyyppisen ihmisen olisi pitänyt olla päihdeongelmainen,huumeidenkäyttäjä tai perhesurmaaja ?

Näin minä saan nautintoa, ja mikä parasta, yhteiskunta maksaa viulut.

Te jotka maksatte kuluni, laulakaa yhdessä tämä kappale kertosäkeineen hartaudella, tämä on tärkeä kappale minulle ja omistettu teille, se käsittelee velkaani minkä maksatte...

http://www.youtube.com/watch?v=ojv56pp1kMk

Ja kertosäe oikeen sydämeen pohjasta: "maksamme velkaa......oi joi joi.....maksamme velkaa !! "...

Hyvää kesää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu