betonia

Radonturvallisen rakentamisen määräykset toteutuvat puutteellisesti:
Uudiskohteiden radonongelma edelleen suuri

Suomessa edellytetään radonturvallista suunnittelua ja rakentamista koko maan laajuisesti. Rakennusmääräyskokoelman uusi B3 tiukensi vaatimuksia entisestään. Kuitenkin myös uusien talojen radonpitoisuudet ylittyvät jatkuvasti. Säteilyturvakeskus arvioi, että noin 60 000 asuntoa kaipaa radonkorjausta. Erityisesti maavaraisen laatan ja sokkelin eristäminen lyödään laimin, jolloin radon virtaa asuntoon. Ongelma ei koske vain omatoimirakentajia, myös rakennusliikkeiden omakoti- ja rivitalokohteissa on puutteita.

o Radonongelman aiheuttavat Suomen luonnonolosuhteet: uraanipitoinen maa, läpäisevät rakennusmaat ja kylmä ilmasto, joka aiheuttaa sisä- ja ulkoilman suuret lämpötilaerot. Lisäksi 1980-luvulta yleistynyt maavaraisen laatan käyttö edistää huomattavasti radonpitoisen ilman pääsyä asuintiloihin.

Ammattirakentajillakin opittavaa

Tänä keväänä voimaan astunut perustamista koskeva rakennusmääräyskokoelman B3 asettaa radonturvalliselle rakentamiselle tiukat vaatimukset. Riskit on otettava koko maassa huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. Radontekninen suunnittelu voidaan jättää tekemättä vain, jos paikkakuntakohtaiset tutkimukset selvästi osoittavat, että asuntojen sallittu radonpitoisuus alittuu säännönmukaisesti.

”Käytännössä Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään sellaista paikkakuntaa”, toteaa STUKin laboratoriojohtaja Hannu Arvela.

Hänen mukaansa radonturvallisen rakentamisen vaatimuksia lyödään jatkuvasti laimin erityisesti pientalorakentamisessa. Kaikkien kuntien rakennustarkastajat eivät vaadi suunnitelmissa radonturvallisia ratkaisuja. Liian helposti tuudittaudutaan ajattelemaan, että nyt ei olla ongelma-alueella.

Perustusratkaisut ovat avainasemassa ongelman torjunnassa. Laatan ja perustuksen väliin asennettavalla kumibitumikermillä voidaan tiivistää ilmaraot ja siten estää radonin pääsyä huoneisiin. Tämän lisäksi tarvitaan putkistot, joihin voidaan tarvittaessa kytkeä imuri.

Arvelan mukaan ammattirakentajillakin olisi opittavaa erityisesti omakotitaloissa ja pientaloissa, joista löytyy jatkuvasti sallitut arvot ylittäviä uudiskohteita.
”Kerrostalokohteisiin rakennusliikkeet asentavat putkistot käytännössä aina, jos siellä on maakontaktiasuntoja. Pientaloissa nimenomaan tiivistäminen laiminlyödään helposti”, Arvela sanoo.

Hänen mukaansa myös talopakettien toimittajien mallikuvissa pitäisi näkyä radonia torjuvat ratkaisut, koska mallikuvat käytännössä usein ohjaavat suunnittelua voimakkaasti.

Vaatimukset tiukentuivat

Uusi B3 asettaa periaatteessa tiukat vaatimukset rakentajille. Kuntien rakennusvalvontaa ohjaavan ympäristöministeriön yli-insinööri Anja Nylundin mukaan uusi B3 on riittävän tiukka.

”Muutoksen merkitystä on selvitetty kuntien rakennustarkastajille järjestetyissä tilaisuuksissa. Sen vaikutuksesta on parin kuukauden jälkeen vasta vähän tietoa.”

Käytännössä monissa kunnissa on jo tähän saakka vaadittu radonturvallisia ratkaisuja rakennusluvan saamisen edellytyksenä. Mistä syystä ylityksiä kuitenkin on ympäri maata?

”Radonsuojaus on huolellista työtä. Tarkkuutta voi verrata vappupalloon: tarvitaan mitättömän pieni reikä, josta kaasu virtaa ulos”, toteaa Juha Miettinen Tampereen kaupungin rakennusvalvonnasta.

Hänen mukaansa erityisesti kertarakentajat eivät aina miellä huonoon tiivistämiseen liittyvää riskiä. Miettinen korostaa, että savimaalle rakentavankin on hyvä muistaa, että täytesora saattaa olla peräisin korkean radonpitoisuuden alueelta.

Ajoittaisesta radon-kohinasta huolimatta tiedottamista pitäisi Arvelan mielestä lisätä. Rahakysymys ei radonturvallinen rakentaminen nimittäin ole. Bitumikermit ja putkistot saa pientaloon asennuksineen alle tuhannella eurolla. Hannu Arvela korostaa erityisesti ammattirakentajien vastuuta.

”Uudiskohteissa rakennusliikkeen yksiselitteinen velvoite on hoitaa pitoisuudet raja-arvojen alapuolelle.”


Tietokulma

Suomen maaperässä on runsaasti radonia: pahin ongelma on soraharjuilla.
Uudiskohteissa asuntojen sisäilman radonpitoisuus ei saa ylittää 200 Bq/m3 ja korjauksiin pitää ryhtyä, jos pitoisuus on yli 400 Bq/m3.
Radon aiheuttaa vuosittain noin 200 keuhkosyöpää, joka on kymmenen prosenttia kaikista tapauksista.
Perustus on radonturvallisuuden kannalta tärkeää: paras on tuulettuva alapohja ja yhtenäinen saumaton laatta. Maavaraisen laatan saumat pitää tiivistää bitumikermillä ja asentaa lisäksi radonputkisto.
Suomessa on korjattu noin 10 000 asuntoa liian korkean radonpitoisuuden vuoksi, ja STUKin arvion mukaan noin 60 000 asuntoa vaatii korjausta.
3598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

että jos täytesorassa on radonia, niin kauanko siitä sitä lähtee? Vuoden, kaksi, kolme, ikuisesti? Tupakoitsijoiden ei varmaan kannata paljon radonsuojauksesta murehtia...

Äänestä
  • Uraaneilla on pitkät puoliintumisajat. Tupakoitsijat ovat tosiaankin autuaassa asemassa: ei tarvitse välittää radonista eikä veren kolesteroleista tms. Ne ovat pieniä vaaroja terveydelle tupakan rinnalla.

    Äänestä

Näinkin pitkään lainaukseen olisi kohteliasta laittaa lähde. Jos teksti oli kirjoittajan omaa pyydän anteeksi epäilystäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


cancer kirjoitti:

Radonturvallisen rakentamisen määräykset toteutuvat puutteellisesti:
Uudiskohteiden radonongelma edelleen suuri

Suomessa edellytetään radonturvallista suunnittelua ja rakentamista koko maan laajuisesti. Rakennusmääräyskokoelman uusi B3 tiukensi vaatimuksia entisestään. Kuitenkin myös uusien talojen radonpitoisuudet ylittyvät jatkuvasti. Säteilyturvakeskus arvioi, että noin 60 000 asuntoa kaipaa radonkorjausta. Erityisesti maavaraisen laatan ja sokkelin eristäminen lyödään laimin, jolloin radon virtaa asuntoon. Ongelma ei koske vain omatoimirakentajia, myös rakennusliikkeiden omakoti- ja rivitalokohteissa on puutteita.

o Radonongelman aiheuttavat Suomen luonnonolosuhteet: uraanipitoinen maa, läpäisevät rakennusmaat ja kylmä ilmasto, joka aiheuttaa sisä- ja ulkoilman suuret lämpötilaerot. Lisäksi 1980-luvulta yleistynyt maavaraisen laatan käyttö edistää huomattavasti radonpitoisen ilman pääsyä asuintiloihin.

Ammattirakentajillakin opittavaa

Tänä keväänä voimaan astunut perustamista koskeva rakennusmääräyskokoelman B3 asettaa radonturvalliselle rakentamiselle tiukat vaatimukset. Riskit on otettava koko maassa huomioon suunnittelussa ja rakentamisessa. Radontekninen suunnittelu voidaan jättää tekemättä vain, jos paikkakuntakohtaiset tutkimukset selvästi osoittavat, että asuntojen sallittu radonpitoisuus alittuu säännönmukaisesti.

”Käytännössä Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään sellaista paikkakuntaa”, toteaa STUKin laboratoriojohtaja Hannu Arvela.

Hänen mukaansa radonturvallisen rakentamisen vaatimuksia lyödään jatkuvasti laimin erityisesti pientalorakentamisessa. Kaikkien kuntien rakennustarkastajat eivät vaadi suunnitelmissa radonturvallisia ratkaisuja. Liian helposti tuudittaudutaan ajattelemaan, että nyt ei olla ongelma-alueella.

Perustusratkaisut ovat avainasemassa ongelman torjunnassa. Laatan ja perustuksen väliin asennettavalla kumibitumikermillä voidaan tiivistää ilmaraot ja siten estää radonin pääsyä huoneisiin. Tämän lisäksi tarvitaan putkistot, joihin voidaan tarvittaessa kytkeä imuri.

Arvelan mukaan ammattirakentajillakin olisi opittavaa erityisesti omakotitaloissa ja pientaloissa, joista löytyy jatkuvasti sallitut arvot ylittäviä uudiskohteita.
”Kerrostalokohteisiin rakennusliikkeet asentavat putkistot käytännössä aina, jos siellä on maakontaktiasuntoja. Pientaloissa nimenomaan tiivistäminen laiminlyödään helposti”, Arvela sanoo.

Hänen mukaansa myös talopakettien toimittajien mallikuvissa pitäisi näkyä radonia torjuvat ratkaisut, koska mallikuvat käytännössä usein ohjaavat suunnittelua voimakkaasti.

Vaatimukset tiukentuivat

Uusi B3 asettaa periaatteessa tiukat vaatimukset rakentajille. Kuntien rakennusvalvontaa ohjaavan ympäristöministeriön yli-insinööri Anja Nylundin mukaan uusi B3 on riittävän tiukka.

”Muutoksen merkitystä on selvitetty kuntien rakennustarkastajille järjestetyissä tilaisuuksissa. Sen vaikutuksesta on parin kuukauden jälkeen vasta vähän tietoa.”

Käytännössä monissa kunnissa on jo tähän saakka vaadittu radonturvallisia ratkaisuja rakennusluvan saamisen edellytyksenä. Mistä syystä ylityksiä kuitenkin on ympäri maata?

”Radonsuojaus on huolellista työtä. Tarkkuutta voi verrata vappupalloon: tarvitaan mitättömän pieni reikä, josta kaasu virtaa ulos”, toteaa Juha Miettinen Tampereen kaupungin rakennusvalvonnasta.

Hänen mukaansa erityisesti kertarakentajat eivät aina miellä huonoon tiivistämiseen liittyvää riskiä. Miettinen korostaa, että savimaalle rakentavankin on hyvä muistaa, että täytesora saattaa olla peräisin korkean radonpitoisuuden alueelta.

Ajoittaisesta radon-kohinasta huolimatta tiedottamista pitäisi Arvelan mielestä lisätä. Rahakysymys ei radonturvallinen rakentaminen nimittäin ole. Bitumikermit ja putkistot saa pientaloon asennuksineen alle tuhannella eurolla. Hannu Arvela korostaa erityisesti ammattirakentajien vastuuta.

”Uudiskohteissa rakennusliikkeen yksiselitteinen velvoite on hoitaa pitoisuudet raja-arvojen alapuolelle.”


Tietokulma

Suomen maaperässä on runsaasti radonia: pahin ongelma on soraharjuilla.
Uudiskohteissa asuntojen sisäilman radonpitoisuus ei saa ylittää 200 Bq/m3 ja korjauksiin pitää ryhtyä, jos pitoisuus on yli 400 Bq/m3.
Radon aiheuttaa vuosittain noin 200 keuhkosyöpää, joka on kymmenen prosenttia kaikista tapauksista.
Perustus on radonturvallisuuden kannalta tärkeää: paras on tuulettuva alapohja ja yhtenäinen saumaton laatta. Maavaraisen laatan saumat pitää tiivistää bitumikermillä ja asentaa lisäksi radonputkisto.
Suomessa on korjattu noin 10 000 asuntoa liian korkean radonpitoisuuden vuoksi, ja STUKin arvion mukaan noin 60 000 asuntoa vaatii korjausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu