Juu, siis olen joutunut umpikujaan romaaniyritykseni kanssa.. Novelliksi se luultavasti jää, mutta olisi kiva saada se kuitenkin etenemään. Olen kirjoittanut prologin sekä kolme ns. lukua, mutta ne ovat niin lyhyitä, että itse kirjassa/novellissa täytyisi siksi olla vähintään 80 lukua.
Laitan tähän prologin, josta saatte kertoa täysin vapaasti ja kriittisesti mielipiteenne, ja jos kiinnostaa, voin laittaa julki myös seuraavia lukuja, jotta kävisi ilmi millaisessa tukossa olen tällä hetkellä.
Jos jossain kohdin löytyy jotain todella tönkköä tai epätodellista, kertokaa ihmeessä, niitä olen yrittänyt äitini avustuksella tekstistä poistaa.
/Huom olen viisitoistavuotias tyttö ja näin edespäin, eli en mikään aito kirjailija.
Laitan tähän prologin, josta saatte kertoa täysin vapaasti ja kriittisesti mielipiteenne, ja jos kiinnostaa, voin laittaa julki myös seuraavia lukuja, jotta kävisi ilmi millaisessa tukossa olen tällä hetkellä.
Jos jossain kohdin löytyy jotain todella tönkköä tai epätodellista, kertokaa ihmeessä, niitä olen yrittänyt äitini avustuksella tekstistä poistaa.
/Huom olen viisitoistavuotias tyttö ja näin edespäin, eli en mikään aito kirjailija.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Prologi
Adelaide Charmon nukkui rauhallista unta olohuoneensa eteläisessä nurkassa, lähellä ikkunaa sijaitsevassa matalassa nojatuolissa. Tummaksi lakattu pähkinäpuu piilotti naisen muuten tumman varjonsa sisälle, mutta hänen kasvoistaan heijastui välkkyvää, keltaista valoa. Ikkunan takana ulkona satoi ja ukkosti, ja yksinäinen katulamppu välkkyi liian vanhana toimimaan. Sade ropisi kovaäänisesti vasten Adelaiden kartanoasunnon kovaa peltikattoa, ja oli ihme ettei nainen herännyt naputukseen. Adelaide oli liian väsynyt herätäkseen sateen ropinaan valvottuaan monta yötä peräkkäin, miettien mitä hän miehensä kanssa oli tehnyt väärin.
Ulkona sateessa pariskunta käveli hitaita askelia suuren mustan sateenvarjon alla, kumpikin nyyhkyttäen hiljaa lohduttomasti. Nainen kantoi sylissään kääröä, harmaaseen kankaaseen käärittyä ihmislasta, joka ei pitänyt kylmästä sateesta vaan kurtisteli kulmiaan ja itki äänekkäästi. Äiti halasi lastaan hellästi viimeisen kerran ja laski lapsen suuren punatiilisen kartanon kuistin ensimmäiselle portaalle. Isä sen jälkeen laski sateenvarjon lapsen suojaksi ja kuiskasi muutaman hellän hyvästin sanan.
Lapsen silmät koittivat kääntyä kuopissaan ympäri seuratakseen äidin ja isän askelia pois hänen luotaan, hänen silmänsä kostuivat ja pojan suu aukeni leveään kirkunaan. Hän ei halunnut tulla hylätyksi, kuka meistä haluaisi jäädä yksin sateeseen tuntemattoman oven eteen. Kuullessaan oman poikansa itkun, nainen purskahti kyyneliin ja tunsi pakonomaista halua hakea lapsensa takaisin. He molemmat kuitenkin tiesivät etteivät voineet hakea lasta enää, he eivät enää olleet pojan vanhempia. He olivat sydämettömiä ihmisiä, mutta tiesivät ettei heidän tilanteessaan kasvatettaisi yhtä suuta lisää. He tiesivät että kartanon omistaja pitäisi pojasta hyvää huolta. Sateen kastellessa heidät läpimäräksi he kävelivät yhä kauemmas toisiinsa kietoutuneina. He aikoivat kostaa itsellensä ja kävellä koko matkan kotiinsa, vaikkei se rangaistukseksi riittänytkään.
Pienen lapsen itku kuitenkin tunkeutui Adelaiden samean ja syvän unen läpi herättäen hänet kouristusmaisesti. Adelaide nousi tuolistaan ja käveli ikkunan eteen, laski kämmenensä ikkunalaudalle ja siristi silmiään nähdäkseen mistä ääni oli lähtöisin. Hän näki mustan sateenvarjon kuistinsa portailla ja henkäisi kiivaasti. Jättäisikö joku oman lapsensa kaatosateeseen? Adelaide puki ylleen tummansinisen, silkkisen aamutakin ja jalkoihinsa nahkaiset varsikengät ja lähti ulos ovestaan. Hän jätti etuoven raolleen ja juoksi kuistille, hän poimi sinisilmäisen poikalapsen harmaassa, kostuneessa huovassaan syliinsä ja hyssytteli tätä. Adelaide poimi myös sateenvarjon ja käveli sen suojaamana takaisin sisälle.
Sisällä Adelaide riisui lapsen märän ja likaisen huovan ja näki lapsen vaaleaihoisen vartalon ja reilusti ulkonevat kylkiluut, ne kammottivat häntä. Hän tutki poikaa ja huomasi tälle puhjenneen jo kaksi hammasta , hän myös huomasi lapsen koittavan kovasti tarttua hänen hiuksiinsa. Näistä Adelaide päätteli, että poika oli ehkä vuoden, jonkin verran alle. Hän kietoi lapsen paksuun lämpimään ja pehmoiseen karvapyyhkeeseen ja lämmitti puuhellan yllä pojalle kattilassa pullollisen verran maitoa. Hän etsi kaappejaan läpi ja löysi pienen posliinisen kastikekannun, nokallisen pienen vaalean posliinikupin jota päätti käyttää pojan juottamiseen. Adelaide hyssytteli lasta sylissään ja alkoi kaataa hitaasti kannusta maitoa lapsen suuhun. Pojan käsivarret koittivat tarttua kannuun hänen hotkiessaan maitoa alas kurkustaan. Sen ahnaasti juotuaan poika nukahti ja vaipui rauhalliseen uneen hiljaisesti tuhisten Adelaiden sylissä. Hetken Adelaide mietti, miksei lapsi pelännyt häntä tai vierastanut.. Sitten hän kohautti olkiaan ja huuhteli astiat ja käveli sen jälkeen lapsi sylissään olohuoneeseen. Hän istuutui samaan pähkinäpuiseen nojatuoliin ja hämärä varjo hautasi hänet taas, tällä kertaa kokonaan. Katulamppu oli sammunut, eikä kuu loistanut Adelaidea kohti.
Tunnelmaa on. Jos olet blokissa, hyppää kertomaan tarinaa myöhemmästä kohdasta.
Tekstissä on joitakin alkeellisia virheitä, joita voit editoida ihan lopuksi. Esim. adjektiiveja kannattaa välttää, sekä tautologiaa eli asioiden toistoa (esim. "nukkuu unta", tai "ikkunan takana ulkona") Mutta noista ei tosiaan kannata välittää, vaan kirjoita tarina valmiiksi.
Kirjoita seuraavaksi vaikka romaanin viimeinen kappale!
Sellainen kirja, jossa ei ole adjektiiveja, taitaisi olla aika tylsää luettavaa.
Laske lempikirjasi yhden sivun adjektiivit ja vertaa määrää omiin teksteihisi.
Lempikirjani on tällä hetkellä muuttolaatikossa, joten enpä taida. Voin kuitekin ulkomuistista sanoa, että adjektiivejä kyllä viljellään, kirjailija kun on Terry Pratchett.
...Mutta voin esimerkin vuoksi laskea lähimmän kirjan yhden sivun adjektiivit. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras, joka siis on voittanut Tähtivaeltaja-palkinnon, sivu 46: otsikkoa laskematta 17 adjektiivia/adjektiivi-sanaparia. Ilman adjektiiveja sivu olisi kuolettavan tylsä ja väritön.
Minun tekstissäni on kamalasti adjektiiveja koska pidän siitä että jokin ei vain tapahdu vaan se tapahtuu jollain tavalla.
Millainen, minkänäköinen, verbin edessä millä tavalla?
Muttakun minulla ei ole minkäänlaista ajatusta millaisia juonenkäänteitä välissä on ja ajattelin pojan kasvaessa muuttaa tekstin hänen minäkuvakseen ja vaihdella sitä ssatunnaisesti adelaiden minäkertojaan.. Mutta en tiedä mitä väliin pistäisin.. Tuntuu kuin tekisin täytesämpylää eikä kaapissa ole muuta kuin margariinia..
Ärsyttää. Teksti muuten on täysin tekijänoikeuksien alaisena.
Tykkäsin tekstistä, hevitomaatti. Romanttinen kerrontapasi muistuttaa sattumoisin kovasti omaani. Jos olet 15v niin nostan hattua. Vähän toistoa löytyy yms. pientä, mutta perusasiat on kunnossa.
Minulla oli nuorempana samantyyppinen ongelma, eli sujuva tarinanalku löytyi, mutta en "keksinyt" jatkoa. Osittain kyse oli kärsimättömyydestä, täytyy vaan lyödä takapuoli penkkiin ja keksiä joku muu kohtaus, joka voisi sopia romaaniin. Siitä mielikuvitus lähtee taas liikkeelle ja vähitellen romaani syntyy, osan materiaalista sitten lopuksi voi hylätä jos palaset ei yhdisty.
No tuo on vain yksi työskentelytapa, eikä varmaan kovin ammattimainen, mutta se on toiminut itselläni. Tosin kokonaista romaania lähden kirjoittamaan vasta, kun minulla on riittävästi mielikuvia kirjan tapahtumista, teemoista ja tunnelmista.
Teksti viittaa ehkä historialliseen romaaniin. Lukemalla ko. aikakauden ja maan historiasta voit saada paljon ideoita, mitä kirjassa voisi tapahtua, miten historian suuret linjat koskettivat henkilöitäsi.
Pitkää pinnaa ja kirjoituksen paloa ...
Muutama huomio.
En vaihtaisi näkökulmaa noin nopeasti vain yhden kappaleen jälkeen: olet ensin kartanossa, sitten yhtäkkiä kuvaat ulkona kävelevää pariskuntaa. Joko ensimmäinen kappale pois tai sitten kerrot alun kokonaan päähenkilösi näkökulmasta, kuten yleensäkin kannattaa.
Voit aloittaa vähän kauempaa. Kuka päähenkilö on? Onko hän lapseton? Haluaisiko hän lapsen? Voisit aivan kaikessa rauhassa pohjustaa päähenkilön elämäntilannetta - jonka täytyy liittyä jotenkin lapseen eli joko haluaisi kauheasti oman lapsen tai sitten ei todellakaan haluaisi, joista jälkimmäinen on kerronnallisesti riittoisampi, koska siinä on valmis ristiriita - minkä jälkeen sitten pistät tämän löytämään lapsen ulkoa. Kirjoittaessa ei kannata kiirehtiä.
Juonenkäänteitä kyllä riittää: jos ei halua lasta, mutta on moraalisesti pakotettu tämän ottamaan, aiheuttaako lapsi tälle ristiriitoja esim. nykyisen miesystävän kanssa, estääkö lähtemästä minnekäään, miten vaikuttaa töihin? Entä jos alkaa kiintyä lapseen ja lapsensa hylännyt äiti haluaakin lapsensa äkkiä takaisin? Vai alkaako päähenkilö etsiä lapsen vanhempia, kuten loogista tietenkin olisi? Tai jos on dekkarimaisempi, yrittääkö salata tämän ympäristöltä saadakseen pitää lapsen itsellään? Ja niin edelleen.
Kertojanvaihtamistekniikka on helppo tapa saada sivuja, eli se,että tarinaa kertoo välillä toinen ja välillä toinen, mutta siinä on vaarana se, että tarinasta katoaa punainen lanka.
Ja vaikka sinun iässäsi on tyypillistä halu kirjoittaa ns. englanniksi, sijoita kuitenkin tapahtumat Suomeen - nimet suomeksi, asuinympäristöt samoin, ei kartanoita, ei jetset-elämää. Se on viime kädessä uskottavampaa ja ennen kaikkea suomalaiselle samaistuttavampaa.
" Kertojanvaihtamistekniikka on helppo tapa saada sivuja, eli se,että tarinaa kertoo välillä toinen ja välillä toinen, mutta siinä on vaarana se, että tarinasta katoaa punainen lanka. "
- oikeastaan tässä tapauksessa ei, sillä kaikki pojan tekemiset liittyvät äitiin, lopuksi äidin saamiseen hengiltä.
Oi ihmiset mä sain idean!
Inhoan suomesta kirjoittamista, ja rakastan englannin ns aatelisaikoja joten . Mutta kokonaan olem unohtanut tuon että adelaide etsisi pojan vanhempia.
Itseasiassa nico d olet oikeassa siinä, että yhden kappaleen jälkeen adelaidesta siirtyminen ikkunan alla kävelevään pariskuntaan on huono, sitä varmaan muokkaan. Mutta luvussa 1 kuitenkin esitellään adelaidea aika täyteläisesti, joten se voi vaikuttaa toistolta.
Ds kiitos avusta :) todellakin viisitoistavuotias olen ja teksti on omaani. Jos kirjoitan yksittäisiä lukuja ehkä pidempiäkin kuin nämä mitä minulla on jo valmiina. Ja numeroin niitä sitten ehkä keksin väliinkin tekstiä!
Nyt itseäni alkoi häiritsemään se että olen jättänyt kirjoittamatta Taten lapsuuden ja esim Adelaiden etsimisestä oikeita vanhempia.
Hyvin kirjoitat, mutta tekstistä on tunnistettavissa mahdollisesti lukemiesi kirjojen vaikutus omaan tyyliisi. Uskon, että oma äänesi tulee vuosien myötä vielä kehittymään kovasti ja että tässä ei vielä kuulu sinun oikea äänesi ja persoonallinen tyylisi ja miten se voisikaan, koska olet niin nuori vielä, ettei se ole ehtinyt kunnolla kehittyä. Tuollaisia "pähkinäpuisia" huonekaluja välttäisin, ne antavat amatöörimäisen kuvan. Teksti alkaa, että Adelaide nukkuu olohuoneensa sohvalla. Tällaisesta muodosta teen päätelmän, että hän on aikuinen nainen, ja omistaa asunnon. Olet itse 15-vuotias, joten kenties sinun olisi rennompaa ja helpompaa kirjoittaa, jos päähenkilö olisi itsesi ikäinen.
Tiedän mutta en voi huostaanottaa lasta viistoistavuotiaana. Jne. Mulla on selvä käsitys joistain asioista tässä ja olennaista on se että Tatella on äiti.
Hevi hoi: kirjallisuudessa päähenkilö VOI huostaanottaa lapsen viisitoistavuotiaana.
Yhden aiemmmin saamasi neuvon kumoan jyrkästi: älä missään tapauksessa aloita romaania kauempaa, esim. kertomalla henkilöiden taustasta, vaan tee juuri kuten teet: hyppää suoraan tilanteeseen. Taustan voit kertoa myöhemmin, vaikka luvussa kaksi.
Nojoo mutta koitetaan nyt pysyä kuitenkin realistisina. Eli ei viisitoistav äitejä.
Juu alkua en ole sinänsä muuttamassa koskamielestäni alun kuuluukin olla hieman hämmentävä, mutta saada kiinnostuneeks eikä tuputtaa tietoa henkilöistä.
(anteeksi kvirheet kirjoitann kämmykällä tekokynsillä) :D
Sellainen tuli mieleen, että olisiko prologi kiinnostavampi, jos et heti siinä viittaisi siihen miksi pojan vanhemmat jättivät hänet vaan vasta joskus myöhemmin? : D voin olla väärässä mutta se ei mielestäni oikein sovi muuten sopusointuiseen tunnelmaan.
Ei, hups siinä on virhe joka pitää muokata koska ajan mukaan adenaidelle selviää miksi poika hylättiin..