Teinitytöt häiritsevät kanssamatkustajia lähijunassa Espoossa

Tämä ei nyt varsinaisesti koulukiusaamiseen liity, mutta kuitenkin julkisilla paikoilla kiusaamiseen.

Kerronpa tarinani, mitä tapahtui eilen klo 15-16 välillä matkustaessani junalla Koivuhovista Espoon Keskukseen.

Nousin junaan ja minulla oli tarve käydä vessassa, joten suuntasin kohti junan vessaa. Siinä vessan oven vastapäätä olevilla penkeillä istui kaksi noin 14-15 -kesäistä tyttöä, kummallakin jalat nostettuna penkeille.

En edes katsonut heidän suuntaan, mutta siinä vaiheessa kun heidät ohitin ja menin vessaan, sain perääni yllättäen huudon "nauti p__hetkestäsi!", niin että koko vaunu sen kuuli.

Sitten kun pääsin vessaan ja sain oven lukittua, alkoi yllättäen kova oven hakkaaminen ja potkiminen ja huudot: "onko kiva ____hetki?!" Tätä oven hakkaamista ja potkimista jatkui koko vessakäyntini ajan, n. pari minuuttia, kunnes tulin ulos ovesta.

Tämän jälkeen hieman kovistelin tyttöjä puhuttelemalla ja sanoin, että "teidän tehtävänne tässä elämässä ei ole häiritä/kiusata tuntemattomia ihmisiä" sekä "keskittykää tekemään oikeasti jotain hyödyllistä tämän yhteiskunnan eteen".

Tämän sanottuani sain perääni "hui kun pelottaa!" -tyyliset kommentit sekä keskisormen heilautukset, jonka jälkeen tytöt poistuivat junasta Espoon Keskuksen asemalla (jossa jäin itsekin) huutaen minulle vielä junasta poistuttuaan "huku idiootti p___" sekä "tuliko punaista vaiko keltaista ___?".

Kysynpä nyt Teiltä arvon lukijat, mitä olisitte itse tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa?

Niin, ja olen aivan normaalin näköinen, 29-vuotias siististi pukeutuva työssä käyvä aikuinen mieshenkilö, joka ei millään tavalla provosoinut tyttöjä edellä kuvattuun käytökseen.

Junissa istun yleensä kiltisti paikoillani ja jos jotain teen, niin autan lastenrattaat tai mummon kauppakassit vaunusta ulos.

Voisin sanoa olevani kyseisen tilanteen jälkeen vähintäänkin järkyttynyt. En niin suinkaan saamastani kohtelusta, vaan siitä, miten pahasti sekaisin olevia yksilöitä kaupungeistamme löytyy jo tuolla iällä. Ja myös siitä, miten itseäni nuoremmat ja heikommat ihmisenalut saattavat heidät toiminnastaan kärsiä.

Ja jos minunlaisen, tytöille ennalta tuntemattoman ihmisen kimppuun hyökätään aivan puskista tuolla intensiteetillä, niin voin vain kuvitella, miten paljon pahaa kyseinen kaksikko saa aikaan lähipiirissään, kuten koulussa.

Noin pahasti sekaisin olevia, tuskaansa viattomiin ihmisiin purkavia varhaisteinejä nähtyäni, en ihmettele yhtään, miksi esim. Enkeli-Elisan kaltaisista tarinoista alkaa tulla arkipäiväistä luettavaa.

Mistä tämä kaikki kumpuaa? Välinpitämättömästä kotikasvatuksesta? Lähiöiden ilmapiiristä? Täytyy kyllä myöntää, että harvemmin ns. "hyvätuloisten alueella" olen vastaaviin tilanteisiin kenenkään kuullut joutuvan.

Kommentteja NUORET ja AIKUISET, oletteko muut alueella asuvat törmänneet julkisissa liikkuessanne vastaavaan? Miten toimitte?

Jos olisin yhtään heikompi mieleltäni, niin olisin junasta poistuttuani lakaissut hieman rautatietä heidän pienillä päillä ja toimittanyt kasvamaan jonnekin, minne ei aurinko paista. Mutta tämä nyt jäi tällä kertaa vain mielikuvaleikiksi.

Ja kyllä tiedän, en olisi tuon toimintani jälkeen enää tässä kirjoittamassa, jos oikein tän maan "lakeja" tulkitsen.
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olisin ainakin ottanut heitä molempia hiuksista kiinni ja vuorotellen tunkenut heidän päänsä vessanpyttyyn, jossa vielä sinne laskemani kuset ja paskat uiskentelivat täydellisessä harmoniassa.

Sitten heidän ei ainakaan olisi tarvinnut kysyä, että tuli keltaista vaiko sinistä, kun he voisivat vain katsoa peiliin ja tehdä omat johtopäätöksensä.

Sakkoahan siitä olisi tullut, mutta olisin kyllä maksellut niitä hymyssä suin.

Äänestä

Moikka !

Olen saman ikäinen tyttö, enkä voi kuvitella itseäni tekemässä jotain noin lapsellista. Itse asiassa en ymmärrä, miksi nämä tytöt haluavat pilata tyttöjen maineen, ovatpahan he itsekin tyttöjä ! Todella noloa, säälittävää ja lapsellista tuollainen touhu. Vanhempansakin varmaan häpeävät silmänsä päästään. Jumala unohti luoda näille tytöille toimivat aivot.. Hankiutuisivat hoitoon !

Äänestä

oo.. mulle ei oikeestaan koulun ulkopuolella sanota mitään.. D= kysyttiin vaan onko kivaa kun talo paloi.. xD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M__29 kirjoitti:

Tämä ei nyt varsinaisesti koulukiusaamiseen liity, mutta kuitenkin julkisilla paikoilla kiusaamiseen.

Kerronpa tarinani, mitä tapahtui eilen klo 15-16 välillä matkustaessani junalla Koivuhovista Espoon Keskukseen.

Nousin junaan ja minulla oli tarve käydä vessassa, joten suuntasin kohti junan vessaa. Siinä vessan oven vastapäätä olevilla penkeillä istui kaksi noin 14-15 -kesäistä tyttöä, kummallakin jalat nostettuna penkeille.

En edes katsonut heidän suuntaan, mutta siinä vaiheessa kun heidät ohitin ja menin vessaan, sain perääni yllättäen huudon "nauti p__hetkestäsi!", niin että koko vaunu sen kuuli.

Sitten kun pääsin vessaan ja sain oven lukittua, alkoi yllättäen kova oven hakkaaminen ja potkiminen ja huudot: "onko kiva ____hetki?!" Tätä oven hakkaamista ja potkimista jatkui koko vessakäyntini ajan, n. pari minuuttia, kunnes tulin ulos ovesta.

Tämän jälkeen hieman kovistelin tyttöjä puhuttelemalla ja sanoin, että "teidän tehtävänne tässä elämässä ei ole häiritä/kiusata tuntemattomia ihmisiä" sekä "keskittykää tekemään oikeasti jotain hyödyllistä tämän yhteiskunnan eteen".

Tämän sanottuani sain perääni "hui kun pelottaa!" -tyyliset kommentit sekä keskisormen heilautukset, jonka jälkeen tytöt poistuivat junasta Espoon Keskuksen asemalla (jossa jäin itsekin) huutaen minulle vielä junasta poistuttuaan "huku idiootti p___" sekä "tuliko punaista vaiko keltaista ___?".

Kysynpä nyt Teiltä arvon lukijat, mitä olisitte itse tehneet vastaavanlaisessa tilanteessa?

Niin, ja olen aivan normaalin näköinen, 29-vuotias siististi pukeutuva työssä käyvä aikuinen mieshenkilö, joka ei millään tavalla provosoinut tyttöjä edellä kuvattuun käytökseen.

Junissa istun yleensä kiltisti paikoillani ja jos jotain teen, niin autan lastenrattaat tai mummon kauppakassit vaunusta ulos.

Voisin sanoa olevani kyseisen tilanteen jälkeen vähintäänkin järkyttynyt. En niin suinkaan saamastani kohtelusta, vaan siitä, miten pahasti sekaisin olevia yksilöitä kaupungeistamme löytyy jo tuolla iällä. Ja myös siitä, miten itseäni nuoremmat ja heikommat ihmisenalut saattavat heidät toiminnastaan kärsiä.

Ja jos minunlaisen, tytöille ennalta tuntemattoman ihmisen kimppuun hyökätään aivan puskista tuolla intensiteetillä, niin voin vain kuvitella, miten paljon pahaa kyseinen kaksikko saa aikaan lähipiirissään, kuten koulussa.

Noin pahasti sekaisin olevia, tuskaansa viattomiin ihmisiin purkavia varhaisteinejä nähtyäni, en ihmettele yhtään, miksi esim. Enkeli-Elisan kaltaisista tarinoista alkaa tulla arkipäiväistä luettavaa.

Mistä tämä kaikki kumpuaa? Välinpitämättömästä kotikasvatuksesta? Lähiöiden ilmapiiristä? Täytyy kyllä myöntää, että harvemmin ns. "hyvätuloisten alueella" olen vastaaviin tilanteisiin kenenkään kuullut joutuvan.

Kommentteja NUORET ja AIKUISET, oletteko muut alueella asuvat törmänneet julkisissa liikkuessanne vastaavaan? Miten toimitte?

Jos olisin yhtään heikompi mieleltäni, niin olisin junasta poistuttuani lakaissut hieman rautatietä heidän pienillä päillä ja toimittanyt kasvamaan jonnekin, minne ei aurinko paista. Mutta tämä nyt jäi tällä kertaa vain mielikuvaleikiksi.

Ja kyllä tiedän, en olisi tuon toimintani jälkeen enää tässä kirjoittamassa, jos oikein tän maan "lakeja" tulkitsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu