Onko kukaan ollut lomailemassa Rodoksella lokakuussa, millaiset kelit silloin mahtaa olla? Vai kannattaisiko lähteä reissuun syyskuun loppupuolella, silloin ainakin
oletettavasti lämmintä vielä pitäisi riittää...?
Rodoksen sää lokakuussa
14
17420
Vastaukset
- eikö lomalle?
Olin Rodoksella kaksi vuotta sitten lokakuun puolivälissä, viikon 42. Se oli viimeinen pakettimatka ko. kohteeseen silloin. Oli muistaakseni tavanomaista lämpimämpi syksy, ja päivisin oikein ihanat ilmat. Illalla toki viileni niin, että sai laittaa pitkähihaista päälle ja kahtena päivänä satoi. Mielestäni 20 lämpötila lokakuussa tuntui ihanalta, kun siihen aikaan Suomessa on tosi ikävät ilmat. Yhtään lämpimämpää en reissussa kaivannut, koska en muutenkaan nauti ihan järjettömistä helteistä. Mieluummin nautin Suomen valoisasta kesästä ja lähden rantalomalle vasta myöhemmin.
- kukilo
lokakuun alku vielä menettelee muutama vuosi sitten oli vesisadetta ja ukkosia lokakuun viimesellä viikolla mutta päivisin lämmintä kuitenkin noin 20 aurinko ei porota enää kovasti ruskettumis vaaraa ei enää lokakuussa.
- killova
Olemme myos menossa Rodokselle 12.10-19.10.2012. Lähtö on Vaasasta, mistä ei juurikaan ole syksystä suoria lentoja Rodokselle. Ajankohta on kyllä herättänyt hieman epäilyjä ilmojen suhteen. Sellainen vähän yli 20 astetta riittäis, mutta onko sateet ja tuulet kuinka tavallisia siihen aikaan.
- raining?
killova kirjoitti:
Olemme myos menossa Rodokselle 12.10-19.10.2012. Lähtö on Vaasasta, mistä ei juurikaan ole syksystä suoria lentoja Rodokselle. Ajankohta on kyllä herättänyt hieman epäilyjä ilmojen suhteen. Sellainen vähän yli 20 astetta riittäis, mutta onko sateet ja tuulet kuinka tavallisia siihen aikaan.
Sateet ovat yhtäkuin ukkoskuuroja, menevät nopeasti ohi.
- Pefkos fani
Vuodesta toiseen vaihtelee. Pefkosissa oli 34 ast. 2 vuotta sitten lokakuun ekalla viikolla. Ja yli 30 koko ajan, toki tuossa kylässä on lämpimämpää kuin Rodoksen kaupungissa ja sateita vähemmän.
- Afrodite*
Vuonna 2009 olin Rodoksella lokakuun viimeisen viikon ja oli aivan ihanan lämmin. Lähtöpäivänä rupesi satamaan ja ukkostamaan, mutta muuten kelit oli kuin kesällä.
Eihän voi koskaan tietää aivan tarkalleen, niinkuin ei tätä Suomenkaan "kesää", vettä tihkuttaa koko viikon nytkin.
Paremmat kelit siellä on kuitenkin kuin Suomessa vastaavana aikana. Joka tapauksessa lämpimämpää, vaikka sataiskin ja eri maisemat:)
Siispä viikolla 43 olen siellä satoi tai paistoi!!!!!!!! - Pefkos-fani
Lokakuun ensimmäisellä viikolla olen ollut monta kertaa Rodoksen eteläosassa eli Pefkosissa. Lämmintä on ollut, todella ihanteellista, merivesi lämmintä ja maa lämmin. Paljon parempi kuin keväällä.
Rodoksen kaupungissa sataa huomattavasti useammin kuin tuolla etelämpänä saarta.
Rodos ja Kreikka ei ole Suomea eli ei kannata säitä verrata toisiinsa. Parhaimmat rusketukset eli pitkään pysyvät olen myöskin saanut juuri lokakuussa.
Harkitaan taas syyskuun lopun viimeistä lähtöä Pefkosiin. Harmi kun matkanjärjestäjät ovat ahneuksissaan lyhentäneet kausia, matkat loppuvat aivan liian aikaisin. - Matkaava
Viime vuonna oltiin viikko 42. Lämmintä piisasi.
Päivisin sellainen 25. Iltaisin oli kyllä niin vilpoista, että sai laittaa boleron päälle.
Sadetta oli yhtenä päivänä (koko viikon lomasta) ja sitä kesti ehkä vartin.
Pikkasen ripsautti vettä. Tunnin päästä ei ollut tietoakaan, että olisi satanut.- sepeteus s
Pieni sateen ropsaus vaan raikastaa ilmaa, lämpö tulee heti. Ukkoskuuroja ne sateet ovat. Rodosken kaupungissa sadetta on enemmän kuin muualla saarella.
- tarsis
Olen tehnyt kymmeniä reissuja Rodokselle yleensä siinä syys-lokakuun vaihteessa. Silloin ilmat ovat vielä ok ja turistejakin kohtalaisen paljon. Lokakuussa monesti alkaa kovat tuulet ja illat saattavat olla kovin viileitä. Turistien määrä myös vähenee ja joitain kauppoja saatetaan jo sulkea. Sateet ovat yleensä ohimeneviä ja yhtenäisiä sadejaksoja ei ainakaan minun lomien aikana ole koskaan ollut.
- :)
ollaan menossa rodokselle viettämään 18-vuotissynttäreitä viikolla 41-42. onko menossa nuorempaa porukkaa silloin?
- ...
"Onko kukaan ollut lomailemassa Rodoksella lokakuussa, millaiset kelit silloin mahtaa olla?"
Rodoksen KELEISTÄ ei kannata olla huolestunut. Lunta ei sada koskaan, joten liukastumisvaaraa ei ole. Joskus syksyisin keli on kylläkin märkä, mutta se ei haittaa kävelemistä - yläkroppa saatta kastua ilman sateenvarjoa.- kokemusta on
Rodos on mielestäni lokakuussa Kreikan lämpövarmin paikka. Monta kertaa on oltu jossain vaiheessa lokakuuta saaren eteläosassa. Lämpöä on ollut, merivesi lämmintä. Tuttava oli viime vuonna Lindoksen lähellä puoli vuotta yksityisesti. Meni huhtikuulla ja tuli takaisin loka-marraskuun vaihteessa. Ei mitään kylmää eikä sateista, sisi pitkiä sateita koko aika. Lokakuu lämpimämpi kuin huhtikuu.
Rodos on lähellä isoa manneraluetta, se vaikuttaa lämpötiloihin. Ukkoskuuroja saattaa tulla, mutta menevät nopeasti ohi.
- Aurinkoon Rodokselle
Rodokselle 3.10 ja olen luottavaisin mielin sään suhteen. Tälläkin viikolla 29 ja ensi viikolle suunnilleen samanlaisia kelejä luvassa. Joten kyllä vielä lokakuussa Rodoksella saa aurinkoa ihan riittävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216805Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562323- 1471877
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981075- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91971- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon154789