En voi käsittää sellaisia ihmisiä, jotka näillä kesäkeleillä jättävät koiransa autoon, kun itse poistuvat autosta asiomaan kuka minnekin.
Ikkunat saattavat olla muutaman sentin raollaan ja koiraparat läähättävät sisällä henkitoreissaan.
Olen moneen liikkeeseen mennyt sanomaan, että nyt kuulutatte autoa se ja se rekkari, että koira heti ulos autosta tai soitan poliisit paikalle. Joka paikassa on asia otettu tosissaan ja kuulutus on kaikunut kauppaliikkeessä ja ääliö omistajatkin ovat tulleet autolle ihmettelemään, että mistä on kyse. Ikkunathan on raollaan. Kele ja tana mitä idiootti porukkaa meissä koira ihmisissä onkaan.
Itse en ikinä enkä koskaan sorru moiseen, ja siksi sarvet kasvaa päähäni kun näitä tapauksia näen.
Ikkunat saattavat olla muutaman sentin raollaan ja koiraparat läähättävät sisällä henkitoreissaan.
Olen moneen liikkeeseen mennyt sanomaan, että nyt kuulutatte autoa se ja se rekkari, että koira heti ulos autosta tai soitan poliisit paikalle. Joka paikassa on asia otettu tosissaan ja kuulutus on kaikunut kauppaliikkeessä ja ääliö omistajatkin ovat tulleet autolle ihmettelemään, että mistä on kyse. Ikkunathan on raollaan. Kele ja tana mitä idiootti porukkaa meissä koira ihmisissä onkaan.
Itse en ikinä enkä koskaan sorru moiseen, ja siksi sarvet kasvaa päähäni kun näitä tapauksia näen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mä soitan suoraan hätä keskukseen ja kerron missä auto on ja rekkarin vielä. Tämän teen siis kävellessäni kuuluttamaan omistajaa
Ottaako ne hätäkeskuksessa vastaan moisia soittoja. Olen kissoista joskus soittanut ja saanut kyllä aika ynseitä vastauksia.
Kyllä nämä kuulutukset on tähän asti ainakin tehonneet.
Koiranäyttelyt kesällä ovat aivan vihonviimeisiä paikkoja. Siellä jos missä koiria jätetään autoon. Valvontaa olen sinnekin vaatinut.
Ettekö te veen viherpiipittäjätytöt ymmärrä mitään? JOS autossa on ikkuna pari senttiä auki, sen tarkoituksena on että koira saa raitista ilmaa sitä kautta. Enempää ei voi laittaa, muuten koira karkaa tai idiootit alkaa rääkkäämään tai auto ja koira varastetaan.
Hankkikaa elämä tai edes jotain oikeata murhetta itsellenne...
niinpä, hankkikaa elämä kyttääjät!!!! mulla on koira jonka jätän AINA vain hetkeksi autoon, jos jossain pikasesti käyn. koirallani on autossa lattialla AINA vesi-astia. ei se sinne kuole janoon ja ikkunat on mulla auki just sen pari senttiä, sillä mun koira on nii ihana kaikille että se ei millekkä varkaille mitää tekis, vaikka suden näköinen onkin... oikeesti ne koirat on erikseen jotka oikeesti on tunti tolkulla siel autossa ilman et ikkunat tai vesi-astiaa.... hohoijaaaaa
Joo on mullakin koira ja en ikinä jätä sitä KUUMALLA ilmalla autoon ja en tule koskaan ymmärtämään sellaisia idiootteja jotka niin tekevät oman koiransa kanssa.
Halooooo jos ikkuna on muutaman sentin raollaan ei siitä ilma vaihdu, Kokeilkaa istua itse siellä esim. 10 minuuttia niin aika tukalat olot tulee ja todella hiki.
Mutta teitä näyttää riittävän ihan joka lähtöön siis koiran pitäjiä...terveisien viherpiipertäjä tyttö jolla ikää kohta 100 vuotta.
Ihan kuulkaas eläinlääkäritkin ovat tätä mieltä ettei koiraa jätetä kuumalla autoon.
Jos ette heitäkään usko niin tuskin tarvitsette heidän apua missään tilanteessa.
http://www.elainlaakariin.fi/koiran-lampohalvaus/
Tässä vielä kennelliiton neuvot. Sielläkin taitaa näitä saunantaakse suositeltuja piipertäjiä olla. Ottakaa nyt järki käteenne jos sitä edes hitunenkaan teillä on jotka heti hyökkäätte täysillä.
Eläinten parasta kait tekin ajattelette kun ihan vesikupin jätätte autoon. justjoo.
"Kyllä minun koira voi hyvin autossa kun se ikkuna on pari senttiä auki ja sillä on vesikuppi!"
Harmi vaan että se ei viilennä auton sisällä kohoavaa lämpötilaa ja koirat kun kestävät muutenkin ihmistä huonommin lämpöä.
Kyllä se lämpö kohoaa aika vinkiää sellaisessa pienessä tilassa kun auto pysähtyy ja ilmastointi sammutetaan, testatkaa vaikka.
Täälä joku idiootti laittaa miinusta ainoille järkeville kommenteille ja plussaa ei-järkeville...
Totuus on se, ettei ikkuna raollaan viilennä autoa YHTÄÄN. Jos ulkona on 28 lämmintä eikä tuule, miten se muka viilentää? Auton viilentyäkseen, pitäisi olla auton ilmastointi päällä.
no eiköhän ne tapaukset jossa koira jåtetty autoon ni ne on kuollu sinne ku ne on ollu siellä kauemmin ku sen 10 min... ja mä kyllä aina etin sen varjosen paikan autolle, en sitä paahtavaan aurinkoon jätä. jos mä esim käyn vaikka jäätelön ostaa kaupasta se mun koirani tuskin varjossa vesi astian kanssa autossa kuolee, uskallan väittää. mites kuuman ilmaston maat esim afrikka jossa lähennellään 50 astetta auringossa, onko afrikassa ollenkaa koiria, ei varmaa, nehän kaikki kuolis pystyy sinne auringon takia. afrikan villieläimetkin menee varjoon jos niillä liika kuuma eikä ne sinne kuole,m uutakun kuiva kausina jolloin vettä ei tule kuukausiin. järjen käyttö sallittu!
Miten on pärjätty ajanlaskun alussa ilman ilmastointia? Miten on päästy pysähtymättä paikasta A paikkaan B? Luultavasti siten, että niin koirat kuin ihmisetkin ovat joutuneet kärsimään helteillä siitä kuumuudesta. Pysähdykset on tehty siten, että auto on jätetty mahdollisimman varjoiseen paikkaan lasit raolleen ja lattialle vesikuppi. Pysähdyksen kesto on pidetty koiran takia alle varttitunnissa ja pysähdyksen jälkeen tai sitä ennen on koiraa uitettu ensimmäisessä mahdollisessa paikassa.
Autottomat ja kortittomat nillittäjät täällä taas valittavat turhasta. Juoskaa koirinenne koskeen.
Itse ainakin teen niin, että jos on pakko käydä asioilla kun koira on kyydissä, ajan sinne pihaan minne olinkin menossa, etsin onko siellä varjoisaa paikkaa johon ajaa - jos ei niin sitten ei voi mitään. Ennen asioille menoa käytän koiraa happihyppelyllä ulkona - annan tehdä tarpeet ja hakeudun hetkiseksi varjoon. Sitten vien koiran takaisin autoon, jätän vesikupin lattialle ja laitan jokaisen ikkunan raolleen sen verran että kuonon saa juuri siitä mahtumaan (sellainen houdini että jos päänsä saa mahtumaan ni sieltä tulee silloi koko koira). Yhdelle osaa penkkiä jätän myös viilentävän maton jonka otan aina varulta mukaan autoilumatkalle, koska voi tulla myös kuuma autoilessa eikä pelkästään ilman että lähden asioimaan minnekkään. Hyvin on koira pärjännyt, yleensä löydän puoliksi makaamassa tästä matolta ja osalta ihan penkillä ja siristelee silmiään kun heräilee :)
Ainakin meillä jätän kääkkäni autoon, jos käyn nopeasti asioilla.
Ikkuna raolleen ja auto varjosaan paikkaan parkkiin. Kyllä koira siellä hetken pärjää. Tietysti jos viipyy pari tuntia shoppailemassa ja aurinko porottaa suoraan autoon, ni varmasti on koiralla kuuma ja voi tulla lämpöhalvaus.
Järkeä kun käyttää, ni tietää kuinka kauan se koira siellä autossa voi kesällä olla.
Ihan oikeesti, nyt käsitän vasta mitä tarkoitetaan kun ehdotellaan koira-ajokortteja ihmisille. Silloin karsiutuu nämä ihmiset pois, jotka eivät piittaa lainkaan koiran hyvinvoinnista. Jos joku vertaa, että miten ennen pärjättiin kun ei autoissa ollut ilmastointeja. Ihan samoin kuin nyt te jotka käytte vessassa paskalla ja vedätte vessan. Ennen mentiin ulkohuussiin. Nyt ette varmaan haluaisi enää tätä vanhaa käytäntöä takaisin.....Sama se on elukoiden pidossa. Ennen koirat ja kissat olivat pihan perällä. Ei niitä autoissa kuskattu. Kuolivat sinne kun aika koitti. Nyt käytetään lääkärissä kun tulevat sairaiksi ym. Joten ajat ovat muuttuneet ja järki pitäisi olla eläimen pidossa jokaisella. Jos ei hiuksia halkomaan käydä, niin ehkä nyt ei kukaan tarkoita, että jos kipaiset pikaisesti jätskiä ostamassa ja koira jää autoon ei kait se olekaan se katastrofi mutta jos puolikin tuntia koira joutuu helteillä autoissa olemaan niin se ei ole ollenkaan hyväksi koiran kannalta. No näitä tajuttomiksi menneitä koiria hoidetaan eläinlääkäri asemilla ja osaa huonoin menestyksin. Itse olen tosi onnellinen siitä, jos minua sen takia pilkataan. että pidän koirastani tosi hyvää huolta. Harmittaisi kovin jos kuuluisin tähän ryhmään joka täällä jäärää itsestään selvän asian takia.
Koira helteillä kotiin ei AUTOON.
Tuo auton ikkunat auki helteellä on kyllä huono vaihtoehto siihen alle viiden minuutin pysähdykseen. Jos ei tuon kauempaa viivy, niin se kuumuus tulee niistä ikkunoista nopeammin sinne autoon sisälle, kuin että ilmastoinnin viilentämä auto seisoo sen ajan ikkunat kiinni. Kokeilkaa vaikka ja istukaa itse siellä autossa, niin uskotte. Ja happihan sieltä autosta ei lopu siinäkään ajassa, kun ei se mikään umpio ole.
Ja joo, en kannata koirien säilyttämistä kuumassa autossa kauan, en edes ikkunat tai koko takaluukku auki, jos vaikka häkki siellä olisikin.
Vaan matkoilla kaikilla ei ole sitä kaveria vahtimassa ja viilentämässä koiria, kun on pysähdyttävä välillä. Älkää siis olko liian fanaattisia "eläintenystäviä". Silloin, kun koira vielä pää pystyssä läähättää, niin ei ole aihetta ärsyttää omistajaa. Sitten kun se alkaa näyttää pyörtyvältä, niin sitten vasta kannattaa toimia. Kiitos!
Tuttu koirien kasvattaja kertoi, että hän lukee lakia jokaiselle pennun ostajalle ja on äärimmäisen tarkka kenelle pentuja ylipäätään myy. Testaa ostajia etukäteen jo siitä miten meinaavat kesällä koiraa autossa kuskata. Että jos tulee näitä tällaisia vastauksia, että joo jätän autoon kun käyn kaupassa, ikkunat raolleen ja vesikupin lattialle...ei taatusti kauppoja synny. Silloin ovat suurpiirteisiä muissakin asioissa eli pitävät koiraa vaan koirana.
Koirat ja ylipäätään eläimet ovat ihmisten armoilla ja toivoisi, että ne armot ottaisivat huomioon mitä eläin kestää ja mitä ei.Näitähän näkee päivittäin, koirat läähättävät silmät nurinpäin päässä autossa kun omistajat ovat "asiolla" ihan pikaisesti, ja ikkunat on raollaan, siis ei mitään hätää. Voivoi, miksei sitä maalaisjärkeä käytetä jos sitä ripauskaan on itselle annettu.
Sitten joku nimimerkki " piipittäjätsaunantaa" antaa tulla tuutin täydeltä ja on niin
pahalla tuulella asiallisesta kirjoituksesta jossa vain ajatellaan koiran parasta.
On varmaan hienooooo olla niin topakka.
omistan 4 seropia, ei yksikään niistä ole saanu lämpöhalvausta eikä kuollu autoon ku käyttää maalaisjärkeä3 tunnin ajo matka mökille ja pysähdyn 2 kert ajon aikana.. eiku hei ei sekää varmaa riitä. mun täytyy varmaan näitte kukka hattu tätien ja piipertäjien mielestä laittaa ne peräkärryy kaikki neljä ni saa ainaki raitista ilmaa ja tuuletusta..... muahahahahaaa. ei perskutarallaa ihmiset teitä. että voi olla noin vajaita ihmisiä. kuinka australiassa afrikassa tai missää missä on helteitä, miten siellä voi olla eläimiä ollenkaa ku sielhän on nii kuuma
nii ja voinko mä ollenkaa viiä mun koiria helteellä pissalle ku nehän voi kuolla tuolla auringossa vai täytyykö mun henki hieverissä kulkea vaan varjossa tai ehkä olis parempi pissata niitten ihan sisälle ku siel on nii kuuma....
Voi jukra, pihallako se lämpö kohoaa yhtä lailla kun pienessä autokopissa!
Haloo!!!! on minullakin koira ja toimin ihan normisti sen kanssa. Vien helteellä pissalle, autosssa kuskaan, missä on ilmastointi, ihan koiran takia hommattu sellainen auto jne.
mutta nyt ei ole OLLENKAAN KYSE näistä teidän älyllä ymmärretyistä jutuista, vaan siitä, että koiria ei jätettäisi kuumaan autoon kun mennään kaupoille shoppailemaan siis PITKIKSI AJOIKSI joka lämpimillä kelillä tarkoittaa tätä mistä nyt laitan tänne linkin.
http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2012/06/1567852/jokakesainen-ongelma-suomessa-ala-jata-koiraa-kuumaan-autoon?kapalakerho/haukkula
jos ette tätäkään tekstiä ymmärrä se on voivoi ja sääli teidän elukoitanne. Vaihtaisivat kotia jos voisivat.
Painu muualle pentutehtailija!
puoli tuntia tai tunti shoppausreissuus on eri asia ku se 4 min jäden hakeminen. ja jos haen jäätelön se ei oo shoppailua. jos jään tunniksi ostaa vaatteita ja soviittaa niitä ,se oin shoppailua!
Mee sinne afrikkaan niiden seropiesi kanssa, elä ja nauti. Eihän afrikassa seropit ole minkään arvoisia. Kulkukoiria jotka syövät mitä löytävät. Että jos haluat meidän oloja afrikan oloihin verrata, niin ihmettelen kovin. Täällä ihmiset pitävät merkkivaatteita afrikassa ei ainakaan kaikki ihmiset joita olen siellä nähnyt. Joten nyt ollaan täällä ja keskustelu koskee meidän helteitä ja meidän oloja.
Piste......ettei vaan teiltä mee hermot paras lopettaa omalta kohdaltani tähän.
HYVÄÄ JA KUUMAA KESÄÄ TEILLE sateiden lomaan ja nauttikaa jätskishoppailuistanne koirienne kanssa.
Osaan minäkin hyvinkin tylysti kirjoittaa ja haukkua sanoilla mutta olen sen verran hyvän kasvatuksen saanut jota myös noudatan, etten sellaiseen saunantaa tyyliin edes alennu.
haha no tolle kommentille ei voinu ku nauraa. ja helle mikä helle ihan sama missä maassa ollaan. ja puhe oli alkujaan siitå että niitä koiria jätetään tunti tolkulla autoon helteellä. jos joku pässi soittaa vaikka virkavallan paikalle jos koira ollu vaan 5 min yksin autossa, ei sitä voi vielä pitää eläinrääkkäyksenä. ja luulis et siin vaihees jo poliisin soittajia nolottas :D eli ihmiset älkää ottako koirianne mukaan autoon edes pakkasella, sit tulee puhetta että koirat ei saa olla autossa pakkasella. ja joo onhan se niinki et jos on saanu hyvän kasvatuksen ni ei edes sorru keskustelemaan tälläsistä aiheista, joten tuus alas pilvilinnoistas :) ja joo hyvää kesää vaan kaikille :)
'näillä kesäkeleillä'
15-20, milloinkahan aurinko näkynyt..