Uusiko?

Digitys

Tässä nyt kun olen jo yli 2 vuotta leikkinyt digikuvausta, tällä ensimmäisellä halpakamerallani, niin siitä on jo jotain tullut mieleen.
Suurin puute on varmaan parempi zoomi. Ei läheskään aina ole mahdollista mennä itse lähemmäksi, tai sitten tarvittaisiin helikopteri.
Sellainenkin epäkohta tässä on, että kamera kohdistaa joskus väärään kohtaan. Tuossa yksien hautajaisten kuvissa näkyy, kuinka ne kohdehenkilöt jäivät epäselviksi ja eräiden muiden päälaet näkyvät taas liiankin hyvin. Lisäksi se kohdistun on liian hidas. Kun painaa sen laukaisimen puoliväliin, niin silloin hakee kohdistusta ja johonkin parhaaksi katsomaansa paikkaan kamera laittaa näytölle vihreän ruudun. Lisäksi kuuluu äänimerkki. Mutta siihen menee aikaa ja lisäksi se kohdistuspaikka voi todellakin olla väärä. En varmaan osaa käyttääkään kameraa täysin kaikkien niksien mukaan, mutta usein se kuvaustilanne on jo ohi, koska ihmiset liikkuvat ja kulkevat yleensä.
Lisäksi tuo automaattisalama toimii joskus, kun ei pitäisi ja viimeksi nyt sunnuntaina, kun kuvasin vieraita kyläilemässä, niin eipä vain salama suvainnut toimia, vaikka otin monta kuvaa, jotka sitten jäivät liian tummiksi. Taustalla oli kyllä ikkuna, vaikkakin päivä ulkona oli hyvin pilvinen.
Ja vielä väreistä. Joskus kamera on ottanut hieman kellertäviä kuvia, vaikka samasta kohteesta on tullut kirkkaammankin värisiä kuvia?
Niin, että auttaisiko uusi ja laadukkaampi kamera näihin? Sitä Canonia tässä haaveilen vieläkin.

13

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auttaisi älyttömästi, jos sanoisit mikä se halpakamerasi malli on. Vaikka kamerat ovat hyvin automaattisia, ei automaatit ole idioottivarmoja. Tarkennus tai valotus voi mennä väärän kohdan mukaan. Siksi onkin hyvä laittaa se kiekko tai säätö edes P-asentoon, jolloin voi aremmin kontrolloida minkä mukaan tarkennus menee. Nopeisiin tilanteisiin kameroissa on omat ohjelmansa, esimerkiksi Canonilla on n. Lapset ja Lemmikit. Tarkennuksen voi myös lukita tai siirtyä manuaalitarkennukseen. Osassa kameroita voi valita myös tarkennuksen, joka seuraa kohdetta. Äänimerkeistä pääsee eroon, kun laittaa kameran äänettömälle. Tuntuu, ettet ole tutustunut kunnolla nykyiseenkään kameraasi. Älä siis oleta, että uusi kamera tuo ihmeitä, jos et viitsi tutustua siihenkään.

      Älä pidä mitään automaattisalamia, vaan päätä itse käytätkö salamaa vai etkö käytä. Taustalla oleva ikkuna helposti pimentää kuvan. Käytä salamaa tai ota valotus pistemittauksella tai yksinkertaisesti lisää valitusta. Opettele kameran käyttö!!!

      Puhu paremmasta zoomista. Tarkoitat kai pidempää. Sinulle kävisi siis ns. superzoom kamera. Näitä on kahta tyyppiä, pienempiä taskuun mahtuvia ja suurempia etsimellä varustettuja. Edellisiä on Canonilla mm. Powershot SX220/230 ja SX240/260 (jälkimmäiset uudempia, 230:ssa ja 260:ssa on GPS). Isompia malleja Canonilla on SX40. Hnnat allista riippuen n. 200-400 euroa.

      Yleisesti on mahdotonta päätellä mitään kuvista kertomien.

      Jos ostat uuden kameran, niin ensiksi siirrä se kiekko pois Auto-asennosta, äläkä takaisin siirrä.

      • kollaankoski

        Tämä oli hyvä esitys. Itse olen opetellut Nikon D700 kameralla kuvaamaan, jonka hankin muitten tärkeimpien seikkojen lisäksi, siksi että siitä eo löydy automaattiasentoa lainkaan. Ainoa oikea tie on tutustua kunkin kameran yksilöllisiin ominaisuuksiin, ja erehdysten ja onnistumisten kautta oppia vähitellen lisää. Monta kertaa käy niinkin, että hetkisissä tilanteissa unohtaa oppimansa ja sählää väärien asetusten kanssa. Niin saattaa monta tärkeää kuvaa pilaantua. Mutta ei itketä, sitten vaan kohti uusia seikkaluja ja yritetään tehdä asiat seuraavalla kerralla vähän paremmin.

    • haaveet

      Onneksi et kirjoittanut tätä tuonne Canon osastolle. Nyt me muutkin saimme tietää, että Canonia haaveilet.

      • Digitys

        Kyllä nuo kaikki edellä kerrotut pitävät paikkansa. En ole riittävästi perehtynyt. Kamera on Pentax optio E80, joka oli silloin oikein edullinen (59,-€). Tänään näin Anttilan hyllyllä halvimman Canonin Powershotin hintaan 39,-€, huokaus. On hinnat laskeneet. Tämän kameran (Pentax) mukana tuli suomenkielellä vain hyvin lyhyt perusohje ja "tarkemmat käyttöohjeet mukana tulevalla CD-rom levyllä". Kaikkia muita kieliä siinä onkin, paitsi suomea ei. Alkoi se homma mennä vaikeaksi, kun niitä ulkolaisia koitin ymmärtää. Joten sen jälkeen olenkin selvittänyt toimintaa, vain kameraa räpläämällä. Siinä se.
        Anttilassa oli myös Powershot 230, ja 240. Edellinen n.250:-€ ja jälkimmäinen satasta kalliimpi. Olikohan kalliimmassa nyt hieman suurempi zoomi, mutta en tiedä vielä, mitä muuta parempaa siinä olisi?

      • Digitys kirjoitti:

        On hieman outo minulle tuo Pentax. Speksejen puolesta ihan kelpo kamera, mutta toki käytäntä voi olla toinen. SX240 on tämän vuoden malli. SX230 viimevuoden. SX230:ssa on lisäksi GPS, sen varsinainen uusi versio onkin SX260 HS. SX240/260 HS:ssä on pidempi zoom, suurempi näyttö (4:3 kuvasuhteella, kun vanhoissa oli 16:9) ja uudempi prosessori. Valovoima uusissa malleissa on aavistuksen huonompi.

      • Digitys
        okaro kirjoitti:

        Kiitos informaatiosta. Siellä liikkeessä kun zoomailin näillä 230 ja 240 esittelykoneilla, niin kyllä tuolla uudemmalla sai paljon paremman ja selvemmän zoomauksen siihen kameran näytölle. Tiedän, tai olen tietävinäni, että ei se kameran näyttö siitä kerro, minkälainen kuva tulee olemaan. Mutta kuinkahan suuri merkitys on sillä uudella prosessorilla?
        Nyt on varmaankin joka vuosi tullut uusi malli? Voiko olettaa, että kaikki muutokset ovat aina parannuksia entiseen? Nythän noissa siltä nayttäisi olevan.
        Mutta jos (mallien kehitys) jatkuu samanlaisena, niin mitä uutta ensi vuonna?
        Ainakin hinnoissa tähän asti, vanhan mallin hinta on sitten melkein heti pudonnut satasella.

        Prosessori parantaa kohinanvaimennusta ja siten kuvan laatua. Lisäksi uudella prosessorilla voi saada uusia toimintoja. Canonin uudessa Digic 5 prosessorissa on mahdollista mm. kasvojentunnistus, jolloin kuvia voi vaikka PIcasassa hakea kohteen nimellä. Lisäksi, jos ottaa syntymäpäiväkuvia, se tarkentaa automaattisesti päivänsankariin. (tämä ei ole vitsi).

        Minä ostin SX220:n, vuosi sitten toukokuussa 200 eurolla, joten kovin palon ei tuo SX240 vielä ole pudonnut, Tuo tosin oli lyhyt shokkitarjous.

        Oletko ollut tyytyväinen, siihen SX220 malliin niin, että sillä tuntee tulevansa hyvin toimeen, ilman että kaipailee näitä uusimpien mallien ominaisuuksia, eikä ole aikomusta vaihtaa?
        Olen todella huomannut, että ei niitä vanhempia malleja ole kaupan, enää parin vuoden jälkeen. Valmistus varmaan lopetetaan ja loppuerät kai sitten myydään jollain kampanjahinnalla. Sellainen voisi olla hyvä sauma, jos niissä uudemmissa malleissa ei olisi mitään maankaatavia parannuksia.
        Noista mainitsemistasi tuntuu varteenotettavilta, omassa käytössäni, vain tuo ensinmainitsemasi, eli parempi kohinanvaimennus ja kuvan laatu.
        Mutta eikös ne ole jo SX220 mallissa laadullisesti varsin korkealla tasolla? Kun nyt ajattelee, että vaihtaisin Pentaxini tuohon SX220 tai 230 malliin, niin uskoakseni parannus olisi huiman suuri.

        Kyllähän olen toki tyytyväinen, eikä ole suurempaa tarvetta vaihtaa. Tosin minä ostin vuosi sitten ja silloin pähkäilin SX220:n ja SX210:n välillä ja ostin uudemman. Kyllä vanhoja mallejakin voi olla myynnissä. Netanttilassa esimerkiksi oli juuri SX210 IS 149 euroa. Se on kaksi vuotta vanha malli. Nyt tosin on mennyt. Yleensä, jos kuvaa hyvissä olosuhteissa vanhempikin malli käy. Nykyään kameran elinikä tosin on vuoden pari, jolloin ne poistuvat nopeasti.

        Jos kuvanlaatu on todella tärkeää, kannattaa harkita järjestelmäkameraa. Pokkari kuitenkin on pokkari. En kähtisi vaihtamaan pokkaria toiseen pokkariin ajatuksena parantaa kuvanlaatua, ellei ole joku aivan tietty syy, jonka takia vaihtaa.

      • Digitys kirjoitti:

        Oletko ollut tyytyväinen, siihen SX220 malliin niin, että sillä tuntee tulevansa hyvin toimeen, ilman että kaipailee näitä uusimpien mallien ominaisuuksia, eikä ole aikomusta vaihtaa?
        Olen todella huomannut, että ei niitä vanhempia malleja ole kaupan, enää parin vuoden jälkeen. Valmistus varmaan lopetetaan ja loppuerät kai sitten myydään jollain kampanjahinnalla. Sellainen voisi olla hyvä sauma, jos niissä uudemmissa malleissa ei olisi mitään maankaatavia parannuksia.
        Noista mainitsemistasi tuntuu varteenotettavilta, omassa käytössäni, vain tuo ensinmainitsemasi, eli parempi kohinanvaimennus ja kuvan laatu.
        Mutta eikös ne ole jo SX220 mallissa laadullisesti varsin korkealla tasolla? Kun nyt ajattelee, että vaihtaisin Pentaxini tuohon SX220 tai 230 malliin, niin uskoakseni parannus olisi huiman suuri.

        Jos olet kiinnisitonut sarjakuvauksesta, niin kannattaa ostaa uudempi malli (SX240/260). Ne ottavat 10 kuvan sarjan täydellä tarkkuudella 10 kuvaa sekunnissa. Vanhemmissa nopea sarjakuvaus on vain kolmella megapikselillä. Lataa Canonin sivuilta kameroiden käyttöohjeet ja tutustu ominaisuuksiin.

        OK. Tutustun ominaisuuksiin. Selvin parannus, tässä aikomassani vaihdossa, on tuo huomattavasti parempi zoomi. Toki muutakin.

      • Digitys kirjoitti:

        OK. Tutustun ominaisuuksiin. Selvin parannus, tässä aikomassani vaihdossa, on tuo huomattavasti parempi zoomi. Toki muutakin.

        Toisaalta huononnuksiakin on. Uusista puuttuu lapset ja lemmikit moodi, jolla tarkennus on nopea. Tuossa uudessa mallissa on ideana, että auto-moodissa se päättelee mitä kuvassa on ja toimii sen mukaan. Se esimerkiksi tutkii onko siinä nukkuva vauva vai leikkivät lapset. Kamera jopa päättää ottaako yhden vai useampia kuvia (voi pakottaa yhteen). Minulle tällaiset eivät oikein iske. Minä haluan itse päättää, milloin käytän mitäkin moodia. Zoom on tuossa kummassakin päässä laajempi. Ehkä tärkeämpi on se alapää. Yläpäässä voi olla hankalaa pitää kameraa vakaana.

        Zoomista ei kannata käyttää termiä parempi vaan pidempi tai laajempi.

        Prosessorista kannattaa lukea Wikipedia artikkeli:

        http://en.wikipedia.org/wiki/DIGIC#DIGIC_5

        Kyllä tuossa valossa uudempi malli kannattaa. Voi vuoden parin päästä potuttaa, jos ostaa vanhemman.

    • Digitys

      Tuo wikipedian artikkeli prosessorista oli todella valaiseva. Digig 5 pros. on siihen edelliseen 4 pros:n verrattuna aivan moninkertaisesti ylivoimainen.
      Vastaan tässä näin puolen vuoden viiveellä, kun nyt olen jo vuodenvaihteesta asti ollut Canon PowerShot SX240HS:n omistaja.
      Ja toistaiseksi kamera on täyttänyt kaikki odotukseni, ollen jopa parempikin :-)
      Kuvien hyvä laatu hämärässä, ilman salamaa, aivan hämmästyttää, kun vertaa edelliseen kameraani. Se valintakiekkokin päällä on sitten kätevä, kun ne toiminnat tulee välittömästi näkyviin näytölle ja selvästi.
      Vielä en ole kaikkin hienouksiin perehtynyt, mutta sekin on tässä parempaa kuin entisessä, että kaikki ohjeet esitetään selvällä Suomella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      68
      2938
    2. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      24
      2276
    3. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      73
      2238
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      145
      1900
    5. Merikarvian nuoriso

      taitaa olla persukasvatuksen tuotosta kun jopa kirkkoherralla palaa käämit näihin paskahousuihin :D
      Yleistä Satakunnasta
      12
      1792
    6. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      149
      1500
    7. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      132
      1474
    8. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      513
      1343
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1234
    10. Outoa toimintaa kaikkinensa

      Jotenkin sairashan se sinäkin olet.
      Ikävä
      29
      1059
    Aihe