Minua kiinnostaa kuulla...Minkä ikäisiä olette olleet kun olette saaneet ensimmäisen lapsen? Ja kuinka kauan olette tunteneet toisenne miehen kanssa? Tai jos suunnittelette ensimäistä lasta, kuinka vanhoja olette ja kuinka kauan olette tunteneet toisenne? :)
Meillä ensimmäinen suunnitteillä ja vuosi ollaan tunnetu toisemme, kummatkin valmiita vanhemmiksi (suhde, raha-asiat, kaikki asiat kunnossa..),minä 23.v ja mies 28.v. :)
Meillä ensimmäinen suunnitteillä ja vuosi ollaan tunnetu toisemme, kummatkin valmiita vanhemmiksi (suhde, raha-asiat, kaikki asiat kunnossa..),minä 23.v ja mies 28.v. :)
Vastaukset 35
Vanhimmat
Älkääpä hosuko! Teillä on lapsen aika tuossa 9 vuoden kuluttua suunnilleen, jos olette edes enää yhdessä.
Aika myöhäinen aika tuo 9 vuoden kuluttua. Ei siinä mitään vikaa ole mutta lapsien saanti aina vaikeampaa mitä kauemmin odottaa..
Kunnosta se on kiinni.
Juu kyllä nim. Pippanalla on aikaa, mutta minä sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana, ja ihan tarkoituksella. Kyllä se niin nuorelle raskasta oli, mutta yhdesä ex-aviomieheni kanssa siitä selvitiin (olimme silloin yhdessä.) Olihan hän silloin jo 29-vuotias.
Enää ette ole yhdessä? Kaikesta selviää, mutta miksi mennä prse edellä puuhun? Muutaman kymmenen vuotta odottaa, niin tilanne ihan paljon parempi.
Sillä on ainoastaan väliä,että teillä on ammatti ja ehkä työpaikkakin ennen lapsien hankkimista. Jotkut ovat valmiita vanhemmiksi 1v, 4v tai 10v seurustelun jälkeen ja ei se 10v seurustelu aina takaa sitä,että ollaan loppuelämä yhdessä. Hyvin 1v seurustelun jälkeen voi lapsia tehdä ja se voi hyvin kestää paljon kauemmin,kun olla ensin se 10v yhdessä. Kokemusta on ystäväpiirissä siitä.
Uskon,että tulet lapsen kanssa pärjäämään. Eikä kannata kaikkien puheista välittää. Itse kuitenkin päätöksen teet miehesi kanssa,niin toivotan sinulle onnea mitä, sitten päätätkin :)
Minä 21 ja mies 35. :) Pillerit lopetettiin tässä kuussa ja ollaan parisen vuotta yhdessä olleet. Raha-asiat,suhde kunnossa. Ammatti löytyy. Mies käy töissä ja itselläni työt loppui kuukausi sitten,kun olin osa-aikatöissä. Enkä heti ole töitä löytänyt,kun se työpaikka missä olin on tämän kuun kiinni, niin sinne ei nyt pääse.
Ettei sulla ole ns. " oma lehmä ojassa"?
Vittu mikä looseri!
Mitähän tulet tänne päätäs aukomaan! Miehen kanssa yhdessä päätettiin lopettaa pillerit,kun siitä ollaan jo kauan puhuttu ja päätös tehtiin, että jätän ne kokonaan pois. Ei minun elämä sinulle kuulu, mitä päätöksiä teen mieheni kanssa... Molemmat halutaan lapsia ja oltaisiin onnellisia, kun raskaaksi tulisin.
Kyllä se on koko yhteiskunnan ongelma, kun tyhmät tekee lapsia yleensäkin ja varsinkin lyhyisiin parisuhteisiin.
Ei se kaikilla tarkoita sitä, kun tekee lapsia niin parin vuoden päästä erotaan,vaikka ei olisi ollut sitä 10v yhdessä. Ystäväni tuli raskaaksi 3kk ollessaan miehen kanssa yhdessä ehkäisyn petettyä. Nyt ovat olleet 8v yhdessä ja kolmas lapsi tulossa! Enkä usko,että miehen kanssa ollaan eroamassa,koska suhteemme on hyvässä kunnossa ja uskon sen kestävän siltikin, kun lapsia tulee.
Raskaus on aina ihana asia. Suosittelen itse että odottaisitte vielä vaikka vuoden jotta kerkeätte vielä tutustumaan toisiinne kunnolla :) sitten on paljon parempi pienen lapsosen kanssa. Kannattaa aina muistaa että nuorempi äiti jaksaa hyvin vauvan kanssa ja lapsi on suuremmalla todennäköisyydellä terve ja hyvinvoiva. Onnea yrittämiseen :)
Lapsi ei estä elämästä nuoruutta jos osaa vain sovittaa elämän piltin aikatauluihin ja vaatimuksiin :)
Eu rakaus ole likikään aina ihana asia. Nuorena ei jaksa yhtään paremmin kuin hyväkuntoisena nelikymppisenä, kun muut houkutukset ja kokemusenhalu vie voimia nuorena.
Ihan urbaani lehenda että: " nuorena jaksaa". Mutta saahan virheitään silläkin selitellä:)
40- vuotiaat eivät aina olla hyväkuntoisia,vaan silloin ei paikat kyllä kestä enää niin hyvin,kun parikymppisenä! Sori vain!
paikkojen kestämisestä ei ole kiinni 40-kymppisenä. Muuten vaan tuntee olonsa vanhaksi toisten pikkulasten äitien kanssa. En kuitenkaan tehnyt aborttia kun vahingossa 40-kymppisenä raskaaksi tulin. Kaikki on mennyt hyvin. Vanhin lapsi on 15-vuotias. Muuten en suosittele tämänikäisenä enää suunniteltuja raskauksia, kuitenkin otin vastuun vahingostani :)
Nyt esikoista odotellaan. Minä 21v ja mies 23v. Seurustelua takana reilut 6 vuotta ja yhtä kauan tuntemistakin :)
Teinirakkaus kariutuu. Lyön vetoa, että 25 vuotiaana olet eronnut ja ehkä yh. Miksikö - no kun niin se menee!
Olimme olleet yhdessä puoli vuotta kun jätimme ehkäisyn pois ja toisesta kirerrosta tärppäsi. Nyt odotellaan :) En ymmärrä miksi pitäisi odottaa kymmenen vuotta. Kaikki eivät edes voisi sitten enää lapsia saada, mahtaisi harmittaa kun on haaskannut parhaat vuotensa. Sitäpaitsi mielummin yh äiti kuin eronnut ja lapseton!
Oltiin oltu mieheni kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta, kunnes nyt kevällä 34 vuotiaana tulin ensimmäisen kerran raskaaksi.
Mieheni ei halunnut aiemmin isäksi, vaikka itse olisin lapsia jo halunnut ja naimisiin mennessä oltiin sovittu, että lopetan pillerit kolmikymppisenä. Mies kuitenkin otti kortsut käyttöön, kunnes viime jouluna ilmoitti, että on vihdoinkin valmis isäksi ja huhtikuussa meillä sitte tärppäsi.
Ehkä teidänkin kannattaisi vielä ainakin se vuosi miettiä, sillä minuun verrattunahan te olette vielä todella nuoria.
me saatiin esikoinen olin 21v ja ukko 23. yhessä ollaan oltu yli 5vuotta..
jätin pillerit pois ku tuli kauheita pääkipuja.. päätettii et lapsi saa tulla jos on tullakseen.. nyt tyttö 8.5kk :)
19 vuotiaana ensimmäinen(suunnitellusti). lapsen syntyessä yhdessäoloa 2,5 vuotta takana. nyt toinen haaveissa kun ikää "jo" 21 ja 5 vuotta alkaa olla yhteiseloakin takana ;) oma mielipiteeni on ettei ole iästä kiinni millon on valmis vaan ihan siitä ihmisestä ja niistä syistä miksi lapsia alkaa tekemään.... ja raskauden, ja ensimmäisten äitinä olo kuukausien aikana kasvaa henkisesti tosi paljon :) mutta tämä on niin yksilöllistä.. JA TIETTY TÄRKEÄÄ ON ETTÄ SE PARISUHDEKKIN KESTÄÄ JA LAPSI SAA KASVAA KUMMANKIN VANHEMMAN KANSSA....
Sen näkee sitten joskus kannattiko. Todennäköisesti ja tilastollisesti ei. Riski on sen suurempi mitä nuorempia ja kokemattomampia olette yhdessä ja elämässä.
http://m.suomi24.fi/node/10773991
Oma kantani on, että mitä rumempi pari, tottakait siksi lapsi ja perhe, sen todennäköisemmin jaksavat olla yhdessä. Rumilla ei ole vara valita! Pientä petturuutta on havaittavissa myöskin rumien parejen naisissa tilaisuuden tullen.
Minun mielestä vuosi on liian vähän aikaa sille että olette tunteneen. Kauan olette asuneet yhdessä? Ja en sitten todellakaan ole tuo sama sekopää joka kirjoittelee kaikille että odottakaan kunnes olette 30v. Olen vain sitä mieltä, että eikö kannattaisi asua yhdessä vielä vuosi ja sitten ryhtyä toimiin?
Teillä on vielä edessä parisuhteen kriisejä, on ikävä jos sellainen tulee samaan aikaan kun muutenkin kriiselette lapsen tuloa. Siinä voi alkaa kuvitella että toinen ei olekaan se oikea jne.
Siis en kyseenalaista sitä ettette olisi kypsiä vanhemmiksi, mutta pariskuntana ette saata olla vielä valmiita. Jos kuitenkin jo nyt päätätte hankkia lapsen, niin muistakaa puhua avoimesti siitä että kuka nousee yöllä, kuinka paljon mies osallistuu vaikka käy töissä, miten kotityöt, lastenkasvatuksesta yleensä, oletko varma että olet samaa mieltä kaikesta lapsenkasvatukseen liittyvästä asiasta mistä miehesi onkin /esim monet hyväksyvät nipparit, tukistukset ym). Miten lapsenhoito, oletteko samaa mieltä siitä kuinka vanhana menee hoitoon. Pitääkö lapsella olla harrastuksia. Mikä on toivottava lapsilukumäärä. Onko sukulaisissa jotain sellaista ihmistä jonka luokse ette halua lastanne viedä.Onko lähipiiristä tueksi pikkulapsiaikaan, esim löytyykö samasta kaupungista ihmistä joka voi lapsen ottaa hoitoon joskus. Pullo vai tissi. Itse tehdyt ruuat vai purkkiruuat. Sormiruokaillaanko. Ihan oikeasti voi kuulostaa naurettavalta, mutta noista asioista paisuu isoja jos niistä ei muista jutella ajoissa, varsinkin jos pukkaa parisuhteeseen muutenkin kriisiä päälle.
Nuo ovat vain pieni murto-osa niistä asioista jotka minun mielestä tulisi olla puhuttu jo ennen raskauden yrittämistä. Me ollaan poikaystäväni kanssa oltu yhdessä n.3v, ja viimeisen kahden vuoden aikana ollaan makusteltu paljon lapsen hankkimista, ja siinä samassa on tullut todella paljon ymmärrystä siitä miten kumppani toivoo kasvattavansa lapset. Ja myös ajatusta siihen mitä itse toivoo lastenkasvatukselta.
Sekopäitä on nämä tyhmien kyselijät joilla realiteettia ei ole minkäänlaista! Tuo "valistaja" on realisti - totuudentorvi!
Oltiin nykyisen mieheni kanssa 17- (minä, täytin 18 muutaman kuukauden päästä seurustelun alkamisesta) ja 19-vuotiaita (mies), kun aloimme seurustella, puoli vuotta tätä ennen tutustuttiin ja puoli vuotta seurusteltuamme muutimme yhteen (molemmilla muutto samalle paikkakunnalle edessä, minulla opiskelu- ja miehellä työpaikan vuoksi, joten emme nähneet siinä vaiheessa enää järkeä kahden asunnon pitämisessä). 1,5 vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin, kolmen vuoden seurustelun jälkeen ostimme yhteisen omakotitalon. Valmistumiseeni oli aikaa puoli vuotta, kun päätimme, että lapsi on tervetullut. Kuukautta myöhemmin olin jo raskaana. Olimme silloin 22- ja 23-vuotiaita. Menimme naimisiin 4,5 vuoden seurustelun jälkeen, esikoisemme syntyi, kun oli kulunut viisi vuotta seurustelun alkamisesta (mies ehti täyttää 24 ja minä täytin 23, kun poika oli 2kk vanha). Nyt olemme onnelliset 5,5kk vanhan pojan vanhemmat ja pikkukakkonen on jo toivotettu tervetulleeksi, kun tahtoo tulla :) Mielestäni tuo viisi vuotta on oikein sopiva aika, siinä ajassa ehtii jo kunnolla tutustumaan toiseen ja toisen tapoihin, etenkin, jos on suurin osa ajasta asuttu saman katon alla.
Toki on ollut ylä- ja alamäkiä meilläkin, mutta niistä on yhdessä selvitty ja nyt on elämä mallillaan ja juuri sellaista, mistä olen haaveillutkin :) Olemme naimisissa, meillä on oma koti, molemmilla on ammatit (miehellä myös vakituinen työpaikka) ja pääsimme aloittamaan perheen perustamisen nuorina. Mikäs sen ihanampaa? :)
Niin. Olet siis 24v ja tulet tänne neuvomaan muita että kannatttaa tehdä samoin? Oletko oikeasti onnellinen vielä muutaman vuoden päästäkin? - No voin sulle kertoa ja anteeksi kun sanon; mutta ET SINÄ OLE. Miksikö? - No siksi, kun niin se vain yleensä menee nykypäivänä tasa-arvon aikaan.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa tulevaisuudessa; erota ja olla yh tai sitten kituuttaa vastoin omia unelmiasi ja tunteitasi siinä suhteessa, lasten ehdoilla.
Heh. Täällä aina niin hyviä nämä neeuvot tyyliin: "me olemme 23v ja meillä on lapsi joka 5.5kk" - Onko niin kuin järkeä kommentoida ja valistaa muita samaan, jos itse on siinä mahdollisesti uppoavassa laivassa kyydissä?
Sitten joku aikuinen ja asiat kantapään kautta kokenut neuvoo, niin ollaan barrigadeilla heti. Huomaa kyllä, että on "mulle mulle kaikki heti nyt mulle -sukupolvi" kyseessä.
Ehkä minä en osaa kirjoittaa tai sinä et osaa lukea, mutta olen 23-vuotias. ;)
Noh, asiaan... En ole tullut tänne ketään neuvomaan, kerroin vain ja ainoastaan oman kokemukseni. Toki on muitakin tapoja elää, enkä kritisoi kenenkään valintoja (toisin kuin eräät täällä kokevat itsensä tarpeellisiksi, kun voivat neuvoa niitäkin, jotka sitä neuvoa eivät edes kysy). Meillä tämä on onnistunut eikä ainakaan tällä hetkellä ole ero vireillä ;) Mainitsenpa tähän vielä tällaisen "tilastoihmeen"; tätini erosi juuri 48-vuotiaana 17 avioliittovuoden jälkeen, eli ei se aina suju, vaikka kuinka odottaisi yli kolmekymppiseksi. Ei varmasti suju kaikilla nuorillakaan, mutta ihan turha väittää, että yli 30-vuotiaaksi odottamalla saa takuuvarmasti onnellisemman elämän.
On surullista, että olet noin kyyninen (ehkäpä olet niitä, jotka odottivat kunnes oli jo liian myöhäistä ja nyt ketuttaa?), siihen ei taida olla edes apua saatavilla... Toivottavasti saat asiasi kuntoon, ettet pilaa koko elämääsi murheillasi.
Jos mielestäsi viisi vuotta yhdessäoloa osoittaa, että olen "kaikki mulle heti" -tyyppiä, en voi sille mitään. Enkä todellakaan anna sinun mielipiteesi vaikuttaa omaan mielialaani hyttysen pierun vertaa ;)
Piti vielä kirjoittaa tuohon pari muutakin "tilastoihmettä": omat isovanhempani juhlivat viime viikolla 50-vuotishääpäiväänsä, he ovat naimisiin mennessään olleet 23-vuotiaita ja äitini syntyessä 25-vuotiaita. Omat vanhempani ovat nyt olleet naimisissa 24 vuotta, äitini on minut saadessaan ollut 25-vuotias, isäni 24-vuotias. Molemmat ovat tavanneet 19-vuotiaina.
On se kumma, miten he voivatkin edelleen olla yhdessä ja vielä kummallisempaa on se, että minä ja mieheni olemme jotain erikoista sukupolvea, vaikka jo ainakin kolmannessa sukupolvessa elämme suunnilleen saman aikataulun mukaan. Enkä ole aloittanut perheen perustamista siksi, että haluaisin matkia näitä em. ihmisiä. Tahdoin vain kertoa sinulle, että kyllä se on ihan mahdollista elää onnellisesti, vaikka nuorena aloittaisikin... Ja se on myös kumma, että kovin tuntuvat molemmat nauttivan elämästään; omat vanhempani ovat alle 50-vuotiaita, joiden lapset ovat jo muuttaneet kotoa ja heillä on nyt aikaa ja rahaa matkustella ja harrastaa, ei ole teini-ikäisiä lapsia valvottamassa ja kiukuttelemassa eikä raha ole este, mitä se helposti alle 30-vuotiaana on :)
Tiedän, ettei sinun kaltaistesi kanssa kannata ryhtyä väittelemään, olette liian ylpistyneitä ja ilkeitä ihmisiä pystyäksenne myöntämään, että on muitakin tapoja olla ja elää kuin se teidän tapanne. Mutta ehkä joku muu lukiessaan huomaa, että vaihtoehtoja onnistumiseen on monia ;)
Ja toivottavasti kyynisyydelläsi et pilaa kovin monen elämää tai pahoita mieliä. Kannattaisiko harkita pään tutkituttamista, jos ajatukset ovat noin synkät? Voihan kyseessä olla vaikka masennus tai terapeutin kanssa traumojen purkaminen saattaisi auttaa? Oma on asiasi, mutta jos omassa päässäni olisi vain noin pahansuopia mietteitä, olisin huolissani. Enkä tarkoita, että neuvominen olisi pahasta saati jotenkin ilkeää, mutta kyllä tervejärkinen ihminen pystyy asiallisestikin asioista keskustelemaan, vaikkei kasvotusten ollakaan. Sinulle ei ole tainneet vanhemmat opettaa, että erilaisilla ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä eikä oma mielipide välttämättä ole yhtään sen oikeampi kuin muidenkaan mielipiteet?
Itse ainakin hyväksyn täysin sen, että toiset haluavat odottaa ja toiset taas päättävät perustaa perheen jopa meitäkin nuorempina ja huomattavan lyhyenkin yhdessäolon jälkeen. Jokainen päättää itse elämästään eikä toisten elämään oikein voi vaikuttaa, vaikka itse luulisikin näkevänsä, että metsään menee.
Onnea sinulle Elämä sujuu! :) Melkein samallalailla mulla mennyt elämä, kun sulla. Puolen vuoden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen ja nyt on melkein 1,5v oltu yhdessä ja mennään kihloihin. Lapsista ja omakotitalosta en tiedä,koska ne tulee. Miehellä vakituinen työpaikka ja itselläni tiedossa töitä elo-syyskuussa, ehkä jopa vakituinen ;) Elämä on muutenkin mallillaan. minä 21 ja mies 35.
SINÄ SINÄ SINÄ...Vittunaama on sairastunut narsismiin? Sinä olet tyypillinen älykääpiö lapsentekokone joka ei muuhun kykene, laiska paska, ruma vitun lehmä, ja PISTE! olet kääntänyt pettymyksesi elämään muka eduksesi, vaikka todellisuudessa olet epäonnistuja joka yrittää vahingoniloisena houkutella muita samaan uppoavaan paskalaivaan! Sairas horovittu!! Myönnä epäonnesi ja suksi vttuun täältä käännyttämästä näitä muita vitun älykääpiövalaita tekemään lapsia rumista hanureistaan! Jättäkää lapsenteko laadukkaimmille ihmisille jotka tajuavat sentään vetää rajan kahteen lapseen eivätkä tee viidelle eri miehelle perhettä ja epäonnistu siinäkin kokeilussa!
Vihaan teitä!? Kannattaisiko sinun vaihtaa palstaa,kun et kestä toisten ihmisten onnea! Enkä usko,että kukaan yrittää täälä käännyttää toisia ihmisiä tekemään lapsia. Minä en ainakaan sitä tee. Sinä et päätä, mitä muut ihmiset päättävät tehdä elämällänsä. Kaikki eivät ole hyviä valintoja,mutta niitä on hyviäkin olemassa..
Siinä päälle kolmikymppisenä ja 10 vuoden yhteiselon jälkeen.
NO 16 VUOTIAANA... SUUNNITELLUSTI JA EI OO NYT 30 VUOTIAANA (MIES 34) VIELÄKIN YHESSÄ... YHTÄÄN JÄÄNY HARMITTAMAAN... ETTÄ ONNEA VAAN TEILLE 40 V... ODOTETAAN VIELÄ SE 10 VUOTTA TYYPEILLE...
kyllä se 16 on ihan hyvä ikä minustakin, en itse vielä ole raskaana, mutta suunnitteilla on. olen nyt 15vuotta ja poikaystäväni on 22 vuotta ja olemme olleet jo 2vuotta onnellisesti yhdessä! poikaystävälläni on hyväpalkkainen työ ja minäkin aloitan kohta työelämän.
Ai että TE olette kaikki? Ei ainakaan järki päätänne pakota teillä tuulipuvuilla:) Et ole oikein kartalla, koska kaikille ei käynyt eikä käy nuin hyvin.