Tässä tällainen nopeasti väsätty tarina marsilaisesta invaasiosta!
Marsinlaisten hyökkäys oli koittanut. Niiden pieniä vikkeliä aluksia lenteli kaupungin yllä kierrellen autoja ja ihmisiä, jotka kauhuissaa yrittivät juosta suojaan. Korkeammalla leijaili myös heidän emoaluksensa. Se oli suuri kuin vuori ja muodoltaan se muistutti kananmunaa ja pinnaltaan se oli peilimäinen heijastaen kaiken ympärillään. Pienet alukset pyörivät sen ympärillä kuin kärpäset sontaläjässä. Pian ne laskeutuivat aluksillaan maahan ja luukut aukesivat niiden pohjasta. Ulos vipelsi pieniä vihreitä miehiä joiden jalat olivat vain pelkkiä tynkiä vailla polvitaivetta ja niiden keskivartalo oli pitkä ja hoikka ja kädet niillä olivat pitkät ja hipoivat maata. Ne juoksivat hullunkurista pingviini juoksuaan eikä niillä ollut aseita. Joku huusi jostakin; "Jos nuo ovat niitä marsilaisia niin eiköjän pojat potkita niitä persiille!". Ja suuri joukko väkeä ryntäsi piiloistaan kadulle ja marsilaiset pysähtyivät tuijottamaan suurilla mustilla silmillään hurjaa joukkoa joka lähestyi raivokkaiden huutojen saattelemana. Samassa ne lähtivät vipeltämään pikavipellystä takaisin aluksiinsa, mutta monet olivat liian kaukana ja ihmiset ottivat ne kiinni ja antoivat isän kädestä. Toiset laitettiin roikkumaan jaloistaan ja niitä hakattiin pesäpallomailoilla ja kepeillä ja niitä potkittiin ja lyötiin. Pakoon päässeet pikkualukset sujahtivat takaisin emoaluksen suojaan ja suuret luukut sulkeutuivat.
Sisällä emoaluksessa komentaja mietti syntyjä syviä. Hyökkäyksen päällikkö saapui pian komentajan puheille puimaan hyökkäyksen epäonnistumista. Päällikkö ihmetteli ihmisten hurjaa kestävyyttä ja luontoa sillä kukaan ei koskaan ennen ollut kestänyt 10 minuuttia pidempään heidän erikoisjoukkojensa rynnäköintiä. Olivathan he sentään Marsin kunnioitetuin ja pelätyin sotajoukko, joka oli tehnyt suuria valloitusretkiä pitkin galaksia aikaisemmin. Mutta vieläkään he eivät kyenneet murtamaan ihmisten hurjaa luontoa vaikka olivat kehitelleet sotataktiikkaa ja strategiaa hurjasti eteenpäin sitten viimekertaisen hyökkäyksen 1000 vuotta sitten, jolloin marsin iskujoukko DeltaFox2 epäonnistui yrityksessään. Komentaja ei sanonut mitään, sillä tämä tappio koituisi hänen uransa turmioksi. Joten hän mietti, miten syyttää päälliköä epäonnistuneesta sotaretkestä. Hän kuitenkin tiesi, että mikään ei enää auttaisi häntä, joten hän päätti määrätä päällikölle rangaistuksen ihan muuten vaan. Rangaistus oli yksi marsin raakalaismaisimpia mitä punaisen planeetan kidutusmestarit olivat koskaan keksineet. Nimittäin Komentaja määräsi Päällikön tekemään kuuluisat Kahdeksan Kuperkeikkaa julkisesti. Rangaistus oli suoritettava huomiseen mennessä. Päällikkö oli kauhuissaan eikä voinut uskoa todeksi tapahtunutta. Ja nyyhkyttäen hän aneli armoa Komentajalta ja hän yritti selittää itku kurkussa tehneesä kaiken niin kuin Komentaja oli käskenyt, mutta anelut kaikuivat kuuroille korville. Sotilaspoliisit ilmestyivät ovelle ja Komentaja kertoi heille, että huomiseen mennessä Päällikön olisi suoritettava rangaistus. Hän saisi itse valita ajankohdan. Sotilaspoliisit tarttuivat Päällikköön joka parkui jo täyttä kurkkua ja aneli armoa samalla kun häntä raahattiin takaisin huoneistoonsa.
Huoneistossaan Päällikkö itki kovaa kohtaloaan ja alkoi suunnitella pakoa. Mutta pako oli mahdoton, sillä 12 hurjaa sotilaspoliisia vahti hänen huonettaan. Ilmastokuilua pitkin hän kyllä pääsisi ilmalukolle kenenkään huomaamatta. Ja hän ymmärsi hetkensä koittaneen. Olisi parempi kuolla kuin joutua tekemään Kahdeksan Kuperkeikkaa julkisesti ja siltä istumalta hän hyppäsi sisään ilmastointikuiluun. Entisenä RoyalGreyAlfa100 joukkojen kommandona hän hallitsi ahtaat paikat ja kiemurteli nopeasti tiensä ilmalukolle. Päästyään sitten ilmalukon sisälle ja suljettuaan sisemmän luukun hän vielä rukoili Suurta Vihreää olemaan armollinen. Ja hän ajatteli perhettään ja oli iloinen, että heidän ei tarvitsisi kokea Kahdeksan Kuperkeikan häpeää. Ja hän veti vivusta ja ovi avautui ja Päällikkö sujahti avaruuteen eikä hänestä sen koommin ole kuultu...
Marsinlaisten hyökkäys oli koittanut. Niiden pieniä vikkeliä aluksia lenteli kaupungin yllä kierrellen autoja ja ihmisiä, jotka kauhuissaa yrittivät juosta suojaan. Korkeammalla leijaili myös heidän emoaluksensa. Se oli suuri kuin vuori ja muodoltaan se muistutti kananmunaa ja pinnaltaan se oli peilimäinen heijastaen kaiken ympärillään. Pienet alukset pyörivät sen ympärillä kuin kärpäset sontaläjässä. Pian ne laskeutuivat aluksillaan maahan ja luukut aukesivat niiden pohjasta. Ulos vipelsi pieniä vihreitä miehiä joiden jalat olivat vain pelkkiä tynkiä vailla polvitaivetta ja niiden keskivartalo oli pitkä ja hoikka ja kädet niillä olivat pitkät ja hipoivat maata. Ne juoksivat hullunkurista pingviini juoksuaan eikä niillä ollut aseita. Joku huusi jostakin; "Jos nuo ovat niitä marsilaisia niin eiköjän pojat potkita niitä persiille!". Ja suuri joukko väkeä ryntäsi piiloistaan kadulle ja marsilaiset pysähtyivät tuijottamaan suurilla mustilla silmillään hurjaa joukkoa joka lähestyi raivokkaiden huutojen saattelemana. Samassa ne lähtivät vipeltämään pikavipellystä takaisin aluksiinsa, mutta monet olivat liian kaukana ja ihmiset ottivat ne kiinni ja antoivat isän kädestä. Toiset laitettiin roikkumaan jaloistaan ja niitä hakattiin pesäpallomailoilla ja kepeillä ja niitä potkittiin ja lyötiin. Pakoon päässeet pikkualukset sujahtivat takaisin emoaluksen suojaan ja suuret luukut sulkeutuivat.
Sisällä emoaluksessa komentaja mietti syntyjä syviä. Hyökkäyksen päällikkö saapui pian komentajan puheille puimaan hyökkäyksen epäonnistumista. Päällikkö ihmetteli ihmisten hurjaa kestävyyttä ja luontoa sillä kukaan ei koskaan ennen ollut kestänyt 10 minuuttia pidempään heidän erikoisjoukkojensa rynnäköintiä. Olivathan he sentään Marsin kunnioitetuin ja pelätyin sotajoukko, joka oli tehnyt suuria valloitusretkiä pitkin galaksia aikaisemmin. Mutta vieläkään he eivät kyenneet murtamaan ihmisten hurjaa luontoa vaikka olivat kehitelleet sotataktiikkaa ja strategiaa hurjasti eteenpäin sitten viimekertaisen hyökkäyksen 1000 vuotta sitten, jolloin marsin iskujoukko DeltaFox2 epäonnistui yrityksessään. Komentaja ei sanonut mitään, sillä tämä tappio koituisi hänen uransa turmioksi. Joten hän mietti, miten syyttää päälliköä epäonnistuneesta sotaretkestä. Hän kuitenkin tiesi, että mikään ei enää auttaisi häntä, joten hän päätti määrätä päällikölle rangaistuksen ihan muuten vaan. Rangaistus oli yksi marsin raakalaismaisimpia mitä punaisen planeetan kidutusmestarit olivat koskaan keksineet. Nimittäin Komentaja määräsi Päällikön tekemään kuuluisat Kahdeksan Kuperkeikkaa julkisesti. Rangaistus oli suoritettava huomiseen mennessä. Päällikkö oli kauhuissaan eikä voinut uskoa todeksi tapahtunutta. Ja nyyhkyttäen hän aneli armoa Komentajalta ja hän yritti selittää itku kurkussa tehneesä kaiken niin kuin Komentaja oli käskenyt, mutta anelut kaikuivat kuuroille korville. Sotilaspoliisit ilmestyivät ovelle ja Komentaja kertoi heille, että huomiseen mennessä Päällikön olisi suoritettava rangaistus. Hän saisi itse valita ajankohdan. Sotilaspoliisit tarttuivat Päällikköön joka parkui jo täyttä kurkkua ja aneli armoa samalla kun häntä raahattiin takaisin huoneistoonsa.
Huoneistossaan Päällikkö itki kovaa kohtaloaan ja alkoi suunnitella pakoa. Mutta pako oli mahdoton, sillä 12 hurjaa sotilaspoliisia vahti hänen huonettaan. Ilmastokuilua pitkin hän kyllä pääsisi ilmalukolle kenenkään huomaamatta. Ja hän ymmärsi hetkensä koittaneen. Olisi parempi kuolla kuin joutua tekemään Kahdeksan Kuperkeikkaa julkisesti ja siltä istumalta hän hyppäsi sisään ilmastointikuiluun. Entisenä RoyalGreyAlfa100 joukkojen kommandona hän hallitsi ahtaat paikat ja kiemurteli nopeasti tiensä ilmalukolle. Päästyään sitten ilmalukon sisälle ja suljettuaan sisemmän luukun hän vielä rukoili Suurta Vihreää olemaan armollinen. Ja hän ajatteli perhettään ja oli iloinen, että heidän ei tarvitsisi kokea Kahdeksan Kuperkeikan häpeää. Ja hän veti vivusta ja ovi avautui ja Päällikkö sujahti avaruuteen eikä hänestä sen koommin ole kuultu...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hupasasti olet käännellyt asioita koomisin päin. Marsilaiset ei olekaan uhkaavia valloittajia vaan säälittäviä vipeltäjiä Kahdeksan Kuperkeikan rangaistuksineen. Tulee mieleen Douglas Adams, ei varmaankaan kovin yllättävää.
Lisää tulee marsilaisten valloitusretkistä ja heidän eriskummallisesta sivilisaatiostaan kunhan taas saan mojovan inspiraation kirjoittaa. Ehkä en koskaan... Who knows... =)