Välttäkää Flyhi.fi:ä!

nettilentäjä

Matkustan melko paljon ja olen aina onnistuneesti ostanut lentolippuni netistä eri nettilentomatkatoimistoilta, kuten budjet tai ebookers jne. Ostin nyt ensimmäistä kertaa liput flyhi.fi:stä eikä mikään ole sujunut kuten yleensä. Maksaminen luottokortilla ei onnistunut lainkaan edes kahdella eri luottokortilla kokeiltuna, mutta yhtiö kuitenkin teki katevarauksen kortilleni niin, ettei sen käyttö muuhun tarkoitukseen enää onnistunut. Soitin Flyhi.fi:lle kalliiseen ulkomaiseen palvelunumeroon, mutta he eivät tehneet asialle mitään. Jouduin lopulta maksamaan matkan suoraan pankkitililtäni, koska korttimaksu ei mennyt läpi useista yrityksistä huolimatta ja siinä vaiheessa oli myöhäistä enää yrittää varata lentoa jotain muuta kautta sillä hinnat olivat päivässä kohonneet pari sataa euroa.

Toiseksi, en saanut normaaliin tapaan sähköpostiini vahvistusta ja sähköista lippua, ainoastaan "lippuni on aktivoitu" -viestin sekä lopulta linkin, josta pääsin netistä tulostamaan "sähköisen lipun", jonka tyyli ja sisältö oli kuitenkin kaukana muiden yritysten tarjoamasta normaalista lippusisällöstä.

Seuraavaksi yritys perui lentoni ja sain sähköpostiviestin, että minun pitää soittaa suoraan lentoyhtiöön. Kyseessä oli Amerian Airlines, jonne kallis palvelu-ulkomaanpuhelu kesti 20 minuuttia ja he sanoivat lopulta, että he eivät tee asialle mitään, sillä flyhi.fi oli alunperin reitittänyt lennon väärin ja vaihtoaika oli ollut liian lyhyt, minkä johdosta lennon peruuntumisesta syntyin ongelma. En enää halunnut soittaa Flyhi.fi:lle, koska olin jo maksanut itseni kipeäksi puhelukuluissa, joten olin heihin yhteydessä chatin kautta. Uusi lento järjestyi pitkällisen väännön jälkeen.

Sitten yritin normaaliin tapaan järjestään lennoilleni erikoisruoan flyhi:n kautta, mutta he sanoivat, että minun pitää olla yhteydessä lentoyhtiöön eivätkä he tee tätä ruokavarausta. Joudun nyt siis toisen kerran soittamaan AA:lle kalliiseen ulkomaiseen numeroon saadakseni kaikissa muissa nettimatkatoimistoissa normaalisti tarjottavan palvelun.

Kaikkiaan se noin satasen muita halvempi hinta on kulunut näihin ylimääräisiin puhelukustannuksiin, minkä lisäksi olen joutunut stressaamaan lentojeni aikataulujen ja järjestelyjen puolesta ihan käsittämättömän paljon.

Ainoastaan Budjet.fi:stä minulla on aiemmin huono kokemus silloin, kun lentoyhtiö peruutti lennon eikä kyseinen matkatoimisto tehnyt asialle mitään. En siis voi suositella Budjetiakaan, mutta tämä Flyhi.fi on jo tökerössä toiminnassaan ihan omaa luokkaansa. Suosittelen välttämään viimeiseen asti lippujen ostamista kyseisen operaattorin kautta.

9

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä käytä tollasia

      En ole koskaan moisesta lafkasta kuullutkaan. Onko tässä käynyt silleen, että suo on kusetettu?

      • eipä oo

        Ei ole kusetettu, joka paikassahan tuota flyhi.fi:tä nykyään tyrkytetään, jos hakukoneella etsii lentoja.

        Mutta niin, olen aikaisemminkin nähnyt kyseisestä firmasta paljon negatiivista, joten täytyypä pysytellä edelleenkin kaukana siitä.


      • EIKULUTTJANSUOJAA

        VIROLAINEN HALPISNETTIMATKATOIMISTO


      • taustoja

        Company profile
        We are a Lithuanian – Estonian capital firm – UAB Interneto Partneris. We began operations in 2002 and currently provide online air ticket booking services in thirteen countries. Having started under the brand Greitai.lt, we learned about the expectations of today's travellers – being able to book plane tickets online without hassle and with ease.
        Ease of use, efficient service and attractive flight deals led us to success – very quickly becoming the leaders in this field in Lithuania.
        In 2008, UAB Interneto Partneris was nominated as the fastest growing enterprise in Lithuania. The company is an accredited member of IATA, it was given the IATA code 68321035.
        Success in the Lithuanian market has encouraged us to expand to foreign countries:

        In 2002, we began to develop activities in Lithuania with Greitai.lt.
        In 2006, we established ourselves in Poland and Latvia, with Flysiesta.lv, Flysiesta.pl brands.
        In 2007, we acquired one of the largest airline portals in Estonia – Bookinghouse.ee.
        In 2007, a flight booking system was launched in Russia for the Ukrainian and Great British markets – Flysiesta.ru, Flysiesta.co.uk, Aviagid.com.ua.
        In 2010, we created portals for the markets of Finland, Poland, Bulgaria, Czech Republic, Hungary and Romania – Flyhi.fi, Flyhi.sk, Flyhi.bg, Flyhi.cz, Flyhi.hu, Flyhi.ro.
        In 2011, we acquired the fastest growing finnish online agency – Eticket.fi and launched Flyhi.se portal for Swedish market.
        In 2013, we founded portal - Fly.ge, with the ITDC company for the market of Georgia.
        In 2015, we created portal for the market of Germany - Hotflug.de.

        Details
        Interneto partneris UAB
        Perkūnkiemio g. 2,
        LT – 12126 Vilnius
        Company number 125946415
        VAT number LT259464113
        IATA code: 68321035

        Operating since 2002 © Flyhi.se airline tickets. About us Privacy policy Airlines Airports


    • no Flyhi

      Välttäkää! Ostin 767 euron lentoliput. Luottokortilta oli veloitettu ylimääräinen 25 euroa, jota ei mitenkään näytetty tai mainittu oston yhteydessä eikä myöskään heti oston jälkeen tulleessa kuitissa. Luottavat siihen, että asiakkaat eivät tsekkaa luottokortin tiliotetta ja jos tarkistavatkin, niin sitten otetaan käyttöön asiakkaan väsytystaktiikka asiakaspalvelutilanteessa, kun asiasta valittaa heille. Jankuttavat vain, että kuuluu lipun hintaan.

    • Never from east

      Eikös se Flyhi ole alkuperältään itä-euroopasta....eikö ole jo mennyt jakeluun ettei noihin idän ihmeisiin kannata luottaa.......itse en ostaisi yhtään mitään yritykseltä jonka kotipaikka on entisen neuvostoliiton alueellaa......joo,listaan kuuluu viro,latvia,liettua......sekä kaikki muut itä-blokin maat........siellä ne edelleen tehtailevat konnuuksia rautaesiriipun takana.

      • EastSucks

        Olet aivan oikeassa noiden idän ihmeistä.....viro,latvia,liettua jne...ne ovat edelleen sitä samaa nuvostoliittolaista touhua ja sellaisina ne myös tulevat pysymään,näkeehän sen jo tallinkin laivalla ja norwegianin lennoilla...henkilökunnalla naamat vääränä....virolaisia kun ovat.


    • kyllik899

      Tein eilen varauksen kahdelle hengelle lentolipuista koska olivat halvimmat Flyhissä. Maksoin varauksen heti luottokortilla ja se näkyi katevarauksena. Flyhiltä ilmoittivat parin tunnin päästä että eivät ole saanut maksua, ja varaus perutaan keskiyöllä jos maksua ei tule. Soitin heille, ja sanoivat etteivät voi tehdä mitään. Soitin myös pariin otteeseen luottoyhtiölle ja pankille, ja he sanoivat että kaikki on kunnossa, ja maksu on mennyt läpi. Oli silti katevarauksena koska Flyhi ei ollut prosessoinut maksua omassa päässään. Flyhin asiakaspalvelija pyysi tekemään uuden maksun, ja se näkyi kanssa vain katevarauksena. Selitin heille tilanteen mitä pankista sanottiin, että on heidän päässä vika nyt kun ei maksua näy. Lopulta ilmoittivat että "lentoyhtiö ei ole voinut prosessoida lippuja koska toisen matkustajan nimi on liian pitkä". Ihan normaalisti kirjoitin koko nimen kuten aina kirjoitan. Ihan käsittämätöntä. Sanoivat että minun täytyy tehdä kokonaan uusi varaus, ja kokonaan uusi maksu. Aloin tekemään varausta mutta samoja lentoja ei ole enää saatavilla, joten peruin koko homman. Lupasivat että rahat ei luottokortiltani lähde, ja toivotaan että näin on.. Ei enää koskaan Flyhi.fitä.

      • OHJEET

        ILMOITA LUOTTOYHTIÖLLE JOS PERIVÄT MAKSUN JA KIISTÄ MAKSU

        SÄILYTÄ SÄHKÖPOSTIT


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe