Vanha kissa

Minulla on kohta 19 vuotias kissatyttö,tai oikeastaan mummo! Onko kenelläkään tämänikäistä kissaa? Ois kiva vaihtaa kokemuksia vanhasta kissasta!
5436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä en tiedä minkä ikäinen kissamuorini on, koska se oli jo aikuinen kun sain sen. Edelliselle omistajalleen se on tullut jostakin ulkoa joten historia ei ole tiedossa.

N. 7 vuotta sitten kun sain kissani niin eläinlääkäri päätteli kissan hampaista sen olevan keskimäärin 8 vuotta vanha. Hampaat olivat päässeet aika huonoon kuntoon ja tällä hetkellä kissaltani puuttuu useita hampaita.

Kissani on hyvin rauhallinen ja hyväluontoinen. Ylipainoa on kertynyt enkä ole saanut kissaa laihdutetuksi vaikka eläinlääkäriltä on vuosien mittaan ostettu erityistä laihdutusruokaa. Kissani varmaan pitää itseään jo niin aikuisena että leikkimiset eivät kiinnosta.

Haluaisin jotenkin aktivoida kissaani että se vähän lisäisi liikkumista. Tarkoitus on laitattaa verkko parvekkeelle, niin kissa voi viettää parvekkeella enemmän aikaa kun minun ei tarvitse vahtia vieressä koko ajan. Tosin joku sanoi että tuo kissa ei varmaan enää hyppää parvekkeelta, mutta haluan silti verkon varmistukseksi, ettei kissalleni vain tapahdu vahinkoja. Tilasin Zooplus-kaupasta kissalle aktivoimispelin, koska sitä suositeltiin myös vanhoille ja sairaille kissoille. Toivon kissalleni vielä monta hyvää vuotta koska kissani on minulle tärkeä ja hyvin rakas.

Äänestä

Minun kissa on 17 v. ja laiska leikkimään enää yhtään. Ulos kuitenkin lähtee vielä mielellään, valjaissa, ulkoiluaika on pari tuntia päivässä. Hiiret jää vielä kynsiin kun vaan sattuvat lähelle, kuulo on huonontunut jonkin verran. Kissani on aina ollut hyvin nirso ruokailija ja onkin pysynyt laihana ja terveenä mutta ummetus on vaivannut tänä kesänä ja helpotusta saadaan Levolakilla. Kiltti ja ihana kissa nyt vanhana mutta nuorena oli hankala tapaus, kuusi vuotiaaksi. Kissa ollut minulla kolmekuisesta asti että kotia ei ole tarvinnut vaihtaa. Ikävä on hirmuinen kun milloin lähtee paremmille hiirestys maille.

Äänestä

Meidän perheen sydämenvaltaajia ovat 16- ja 17-vuotiaat kissaherrat. Kolmas ihanuus nukkui pois viime talvena 18-vuotiaana äkillisen sairauskohtauksen saaneena. Ikävä on vielä todella suuri.

Varsinaisia vanhuudenkremppoja en ole näillä millään kissalla juuri havainnut, en edes sillä vanhimmalla, mutta muita terveysongelmia on kyllä tässä vuosien mittaan ollut joista on onneksi aina onnellisesti hyvän hoidon avuin selvitty. Kiitos päteville eläinlääkäreille!

Kissani ovat reippaita ja pirteitä, siis silloin kun ne eivät nuku. Suurimman osan päivästä ne kyllä ovat unten mailla muistaen kyllä herätä aina silloin kun on ruoka- tai ulkoiluaika! Meillä varsinkin talvisin mennään aika lailla säännöllisen rytmin mukaan, tosin näin kesällä maalla ollessamme ei kelloa tuijotella. Emme me ihmiset eikä kissat.

Joka päivä kissani ulkoilevat valjaissa ja edelleen jaksavat kävellä kohtuupitkiäkin matkoja, ihan huvituksen mukaan. Kaikkein kestävin ja innokkain lenkkeilijä oli edesmennyt kissani, mutta kyllä nämä nuoremmat puolensa pitävät. Toinen näistä on aika lailla koiramainen joten usein taluttaja saa suunnan päättää, mutta toinen on kuin edesmennyt killi eli hyvin omapäinen ja oman tiensä kulkija. Joskus siis kävellään ja joskus istahdetaan rantahiekalle auringonlaskua ihailemaan pitkäksi pitkäksi aikaa.

Nuorimmainen ei ole kiinnostunut saalistamisesta, mutta kaksi vanhinta ovatkin sitten hyvin metsäverisiä eli taluttimessakin jahtaillaan kaikenlaisia pikkuötököitä ja niitä jopa kiinni saadaan kunhan taluttaja on tarpeeksi nopsajalkainen. Pitäisi tietysti toisen kissan osalta puhua menneessä aikamuodossa, mutta vielä se on niin elävänä mielessäni että edelleen puhun kaikille että mulla on kolme kissaa.

Milloin vanhuus ihan todella iskee? Luulen että sitkeänä eläimenä kissa huononee yht´äkin eikä vain ala hiipua pikkuhiljaa kuten koirani teki. En tiedä eli tuo on ihan vain mutuilua. Ovatko kissani normaalia reippaampia vanhuksia? Sitäkään en tiedä, mutta olen kyllä tehnyt parhaani jotta ne saisivat kunnollista ruokaa (ei koskaan raksuja), säännölliset eläinlääkärintarkastukset ja hoidon sekä hyvin paljon liikuntaa ja ulkoilua.

Rakastan kissojani, mutta näin vuosien jälkeen totean että kissa on työläs lemmikkieläin. Joskus tuntuu siltä että koirani kanssa pääsin helpommalla kaikin puolin vaikka se ei tarpeitaan hiekkalaatikolle tehnytkään.

Rakastan kissojani.

Rakastan niitä niin paljon että en tiedä kestänkö enää näiden kahden vanhuksen menettämisen. En ole vielä päässyt yli vanhimman kissani kuolemasta, enkä oikein koiranikaan vaikka sen poismenosta onkin jo useampi vuosi aikaa. Yritän nyt kuitenkin tehdä näiden kahden papan viimeisistä vuosista onnellisia, hyviä ja niin aktiivisia kun niiden kunto vain sallii. Onneksi tällä hetkellä kaikki on hyvin.

Äänestä

Mulla on 19 v juuri täyttänyt vanharouva. Ihana pörröinen kehräävä karviainen :)
On ollut aina terve ja hyväkuntoinen, mutta nyt löytyi munuaisten vajaatoimintaa. Kokeillaan ruokavaliota, sikäli kun se ruoka maistuu. Välillä täytyy silti vähän herkutella. Aika paljon kisu nukkuu, mutta välillä jaksaa pikku hetken leikkiäkin silloin kun sille päälle sattuu. Toivon, että pärjäilisi vielä muutaman vuoden!

Äänestä

Naapurillani oli 3vuotta sitten 20vuotias kissa.
Se kuoli 20½ vuotiaana.

Se oli suloinen ja niin ihmisrakas ja puhelias kisu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kismet kirjoitti:

Minulla on kohta 19 vuotias kissatyttö,tai oikeastaan mummo! Onko kenelläkään tämänikäistä kissaa? Ois kiva vaihtaa kokemuksia vanhasta kissasta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu