SENIORINETTI

Pilmari

Toisaalla kerrottiin SENIORINETTI suljettu.
Syytettiin minua tästä.
Koskaan en ole kirjautunut ko. sivustoille
saati pyrkineeni jäseneksi.
Tälle foorumille rekisteröidyin jo v. 2000 kesällä.
80 palstalla keskustelimme muutaman viikon vilkkaasti ja
asiallisesti aikanaan. Samat häiriköt sotkivat tuolloinkin
kuin näkyy tekevän edelleen.

40

2693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hevas

      sIELLÄ SENIORINETISSÄ,olivat sairaan röyhkitä ja ilkeitä. Yriti aloittaa joskus asia ketjuja ,ehei ei onnistunut.

      • Sigulöhöröngölö

        Niin se on joskus Suomi 24 sivuillakin. Taannoin sinne ei kelvannut mikään teksti. Nytkin on niin, että jos laitat nimimerkiksi jonkun suomeksi ymmärrettävän nimen niin se varmasti on käytössä ja se hylätään. Kirjoita nimimerkiksi joku ihan käsittämätön teksti joka ei ole oletettavasti mitään kieltä. Lisäksi on ilmennyt tällaista että aivan kuin salaa yritetään estää kirjoittamasta virheetöntä tekstiä. Nyt oletan näin, että tämän tihutyön tekiät ovat ns seriffejä joitten itsensä oikeinkirjoitus ja tekstin hahmottaminen on kyseen alaista. Minullekkin tuli ehdotus, että haluanko kirjoitusten seriffiksi en halunnut. Siis minua jota ei tunnettu pyydettiin hyväksymään ja hylkäämään toisten kirjoituksia törkeätä. Tämä nyky ongelma siitä nimimerkistä: Kirjoita vaikka: "Nimgolokonöhölä" tai jotain muuta käsittämätöntä, niin nimimerkkiäsi ei ehkä hylätä siksi että se on olemassa. Saman nimimerkin käyttö ei enää onnistu useamman kerran saman hekilön käyttämänä ainakaan.
        En tiedä haluako herra Seriffi julkaista tämänkään tekstin, mutta olen saanut hylättyjen kirjoitusten tähden monta raivo kohtausta. Tietäähän sen olet kirjoittanut ehkä tunnin kaikkia sääntöjä noudattaen, niin sitten joku valtaa käyttävä älykääpiö hylkää tekstisi.


    • Mikro Mikko

      Pilmari, koeta kestää, elämä on joskus hyvinkin epäoikeudenmukaista!
      Onko tämä SENIORINETTI sama mitä mainostetaan MUKANETIn sivuilla?

      • Suhalupöngölö

        Kirjoita Seniorinetti 80 Suomi 24 Seniori palstalle Ehkä Seniori netillä ei ole mahdollisuutta vittuilla kirjoittajille niin paljon kun sivut on kahden eri järjestön hallussa.


      • Singuarhörhölö

        Monilla jekuilla voi jekkuilla takaisin kun Seniori netti yrittää ehkäistä kirjoituksesi julkaisun. Minä olen käyttänyt jekkua joka estää sen että kirjoitustani ei hylätä. Käännyn takaisin aloittajan alkuperäisen aiheeseen siis siniselle tekstille ja ei kun takaisin varsinaisen aiheen tekstiin, ja kas kummaa se estää vittuilun monta kertaa.


    • Tulit, Pilmari, sa-

      malla hetkellä tänne 70 lle kuin Seniorinetti suljettiin.
      Mistä yhteensattuma?

      • SATTUMA
        Etsin joskus "sattumia" lautaseltani.
        Olin toki Hesassa palaverissa aikoinaan kun Seniorinettiä puuhattiin.
        Marja Aramn aloite:
        Aioin toki mukaan, mutta se jäi aikomukseksi.
        Samat höperehtijät, jotka tämänkin
        80 palstan häiriköiksi tulivat
        kun aloitimme hyvät keskustelut.
        Ruuneperi maalaismiehineen
        ja muutaman mummon kanssa
        - miksi tulivat ja katosivat kun "tuhotyö tuli tehdyksi ?"


      • Persepuotila

        Seniorinetti on niin sekava, ettei sinne kannata kirjoittaa. Sieltä häipyy kirjoituksesi kyllä Jo aloitus sivut on sellaiset jotka ei vaikuta ollenkaan kirjoitus sivuilta. Esille tulee ikään kuin raportti jostakin jutusta. Miksiköhän tästä seniorinetistä halutaan tällä tavalla luopua. Pääseehän tästä vähemälläkin sen kun sulkee koko homman.


      • Persepuotila

        Miksiköhän Seniorelle halutaan vittuilla kun avaat jonkin palstan, niin siinä voi olla vain lautasen kuvia ja matka mainoksia. onko tämä joku kaupallinen juttu. Tämähän toimi yhteen aikaan ja oli jopa helppo kanava. Hyvät kanssa seniorit poistutaan yhdessä Seniorinetistä Suomi 24 ei tiedä kuka heistä on seniori joten pelkästään senioreille vittuilu ei onnista.


      • 77vutiasmieskurppa
        Persepuotila kirjoitti:

        Miksiköhän Seniorelle halutaan vittuilla kun avaat jonkin palstan, niin siinä voi olla vain lautasen kuvia ja matka mainoksia. onko tämä joku kaupallinen juttu. Tämähän toimi yhteen aikaan ja oli jopa helppo kanava. Hyvät kanssa seniorit poistutaan yhdessä Seniorinetistä Suomi 24 ei tiedä kuka heistä on seniori joten pelkästään senioreille vittuilu ei onnista.

        Eiköhän keksitä seniorinetille uusi nimi. Olkoon se vaikka: " Seriffien vauva vittuilu foorumi"


    • seniorinettiläinen

      Missä luuraa
      Ruunperi mummoineen?
      Missä Marja?

    • kaliiperit on

      Kumma palsta
      kun ei minkäänlaista oikeaa keskustelua.
      Joku "pulla-ulla" joskus höpisee itsekseen ja kirjoittanee usealla rekkaamattomalla nikillä itsekseen.
      Kaliiperi oli vuosikausia kirjoittaen sotamuistojaan
      vastaamatta milloinkaan asiallisiin tiedusteluihin
      lisätietoa kaipaavalle.

      • Olen aina käyttänyt rwekisteröituä nikkiä . En hyväksu parjaamista , rehellisyysmaanperii.


    • häjypoika

      Uskomaton Ulla
      Mikähän kalakotkas tuossa naapuripalstalla höpisee?
      Koskahan poikaset lentävät pois pesästään?
      Miksi tunget asiattomuuksinesi tähänkin keskusteluun?

    • Niin mikäs olikin tämän aloituksen aihe , itseäsikö tulit tänne mainostamaan . Kaikki tietää muutenkin jo Pilmarin . sehän on hän joka haluaa yksistään jutella . Sano aihe kerrankin että päästään alkuun .Keskustelu on sellaista että odottaa että joku ottaa keskusteluun osaa, Eikö vaan .

      • Tena Tellervo

        Niin. Miten se on. Käyttääkö kaikki yli 80v vaippoja?


      • 20

        Pysy poissa
        Ullamirjami ja muut höperehtijät omissa ympyröissänne.


      • tiu+

        Helve te
        Pysyisit poissa omissa keskusteluissasi


      • tutkiiskelija

        Ulla Mirjami Lehto
        on on ollut melkoinen häirikkö keskustelupalstoilla tehdessään jopa ASIATTOMIA, PERUSTELEMATTOMIA ILMIANTOJA rekatuista nikeistäni ja hänen ilmoitukensa johdosta laitettiin nikit kieltoon ilmoittamatta
        asiasta KOSKAAN ASIANOMAISELLE ITSELLEEN PÄÄTÖKSISTÄ.
        EI EDELLEENKÄÄN!!


      • heta-helvi

        ULLA MIRJAMI--TULE..FACEBOOKIIN......Olemme siellä naamalla ja oikealla nimellä...
        odotan sinne sinua..


    • isoisoäiti

      Tena Tellervo, ei kaikki yli 80v käytä vaippoja! Ei vaippojen käyttö ole iästä kiinni, kyllä kai sinäkin, irvailija, sen tiedät.. ...
      Tiedätkö käyttääkö kaikki alle 1v vaippoja entäs alle 2v, miten se on käyttävätkö??? Tarviiko soutuvene maissa pohjatappia? Tiedätkös?

      • V.Aippa

        Mielenkiintoinen keskustelunaihe, odotan kovasti erilaisia mielipiteitä. Tena Tellervo osasi avata monien mielestä tärkeän keskustelun.

        Palstalla onkin valmiiksi usea syvällinen keskustelija, jotkut jopa uskonnollisia ja pelkkää hyvää tarkoittavia väärinymmärrettyjä.
        Heillä on hyvä muisti, ja jokainen mielipide vuosien ajalta on heillä tallentunut muistilokeroihin, ja nyt kun ollaan Tena Tellervon odottamassa vaippa-iässä, päästään uusiin aiheisiin ja ehkä voimme lopulta unohtaa vuosituhansien vaihteessa tapahtuneet kuohuttavat asiat.

        Laajan tietomäärän omistavat keskustelijamme ovat tuominneet jotkut entiset osallistujat höperehtijöiksi, ja siitä viisastuneena moni on poistunut joukosta. Nyt vain järkevät ja ymmärtäväiset ovat jäljellä, joten vaippakeskusteluun tullaan saamaan todella painavia mielipiteitä.


      • Vittuilutpois

        Joo mää en oo kehittyny joten keskustelkaa vaan te kehittynee nyt niin kun haluatte. En edes löydä koko keskustelu palstoja, saata sitten keskustelisin. Ennen täällä oli esm ns Vauva tunnuksella varustettu keskustelu foorumi, en minä ainakaan semmosta täältä mistään löydä. Yhteen aikaan Seniori netti oli noin puoli vuotta suljettu. On muitakin keskustelu foorumeja. Miksiköhän juuri Seniori palstoilla on näitä ongelmiä. Kyllä Senioritkin on tietokoneensa ostaneet ja netti maksunsa maksaneet.


    • suopursu3

      Se oli hyvä paikka keskusteluille oli tosi harmillista että se suljettiin siellä ei ollut rotuerottelua kuten täällä. Miksi se suljettiin en tiedä.

    • fiiuliin'''

      Noista vaipoista tuli mieleeni, kun miehet tykkäävät katsella nuorten tyttöjen pyörähteleviä pyllyjä, niin vanhan mummon pylly vaipan kanssa paljon kauniimpaa katsottavaa. Seuratkaappa te vanhat ukon köriläät noita söpösiä vanhoja vaippapyllyjä.
      Itse en ole vielä saanut kokeiltavaksenikaan, kuinka somalta minun pyllyni vaipan kanssa näyttäisi, ootetaan, ehkä sekin aika vielä koittaa.

      • Pyllylogia

        Pihtailkaa nyt vaan sitä vaippa pyllyänne, ei siihen kukaan enää viehäty. Silloin kun siitä vielä joku oli kiinostunut niin pihtasitte sitä omalta avio siipaltannekki joten jatkaa nyt vaan rauhassa samaan mallin kiinnostuneet vähenee päivä päivältä eikä vaippakaan tee sitä kiinnostavammaksi.


    • Fii Uliin

      fiiuliin
      mikä lie.
      Vaippojen puutteessako jo lienet?

      • LAPISTAkorven kyynel

        Toden-näköisesti se suljettiin, kun pojille tli ikävä tissiä..Niitä alkoi olla jopa
        a4 kokoisia sivuja täynnä,siis riippu tissejä,mistä lienevät vohkineet.
        Keskustelua ei sopinut,eikä aiheita muuta ollutkaan... SAIRASTA.


    • Vakoilia

      Seniori netti häiriöistä on puhuttu näköjään myös. Sine saa kirjoittaa kyllä, mutta kun muutaman kerran olen sinne kirjoittanut, niin kun lopetat ja poistut sivuilta, niin et löydä kirjoituksiasi mistään, koko Seniori netistä. Taannoin oli Suomi 24 samanlainen, kirjoitukset hävis tai sitten tuli ilmoitus, että on joku häiriö. Sisällössä ei ainakaan minun teksteissä ole vikaa. Halutaankohan tahallaan tehdä tälläistä kiusaa. Ne seriffit taitaa olla niitä joilla on menny valta päähän. Kirjoittajaa tälläinen pännii. Jos se on ns seriffien aiheuttamaa ja heidät tunnettaisiin niin varmasti turpiinsa saisivat, mutta kun se on nimimerkin suojassa hyvä tehdä tälläistä vallan käyttöä. Saa nähdä meneekö tämä perille.

    • jäsen.aD.MM

      YLLÄPITO&VALVOJAT
      eivät toimi kuten jokainen HYVÄMAINEINEN YRITYS VAATII
      HENKILÖKUNTANSA TOIMIVAN.
      Suomi24.fi ei kuulu hyvämaineisiin yrityksiin.
      Toimitusjohtaja.hallitus/johtokunta mukaan lukien

    • Onko.aihe.tärkeä

      Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, miksi tämä vanha ketju on esilletuotu?

      • köökyymönö

        Mille o tärkeä mille ei.


    • seni.orit5

      Kummasti kiinnostaa Nuijasota Jaakko Ilkka ja Kaarlo Kramsu
      monta keskustelua avattu eilenkin. Miten tämä Seniorinetti voi?

    • höpö.nassut

      Vanhoja keskusteluja ja tietoja tuodaan jatkuvasti kun voisi laittaa linkin tms. aiheeseen - yli kolmen liuskan keskustelupuheenvuorof varsinkin tuolla tupasessa yli 200 höpinöissä.

    • Nyt hoksasin miksi näitä vanhoja tänne nostetaan -- Näin saatiin minutkin lukemaan ja jopa kirjoittamaan , että elän ja kukoistan --ikuna ei ole ollut elämä näin mukavaa -- ei tule vanhat mieleen --jaaniin siittä vanhasta ilmiannosta oli taas kyse -- .Etkö vieläkään ole löytänyt täältä internetistä " vastaavaa"?

      Ja ne sinun Sähköpostit missä minua "panettelit" ovat kyllä tallella - Katsos kun osaan jopa ARKISTOIDA -Lähetänkö --niin saa muutkin ihmetellä kuinka "hävitä " et osaa miinkun mies .

      U M

      • mielenkiintoista-se-

        Teeppä se, siis laita ne s-postit meille kaikille tiedoksi.


    • avaaja

      ULLAMIRJAMILEHTO
      ei ole koskaan vastannut ASIALLISESTI ainoatakaan kertaa
      eikä kertonut missä äprofiilissani olet havainnut VAHVAA PORNOA!!

      • Näyttöä oli --ei muuten oltais Profiiliasi laitettu Hyllylle -


    • No onko jo Aloittaja Hiljentynyt --Kokeilen kun minua ei olla vielä . Nääs meinaan Saatu hijaseksi .
      U.M

    • Sigumöholafage

      On käsittämätöntä se miksi Senori netissä halutaan vittuilla. en tarkoita sitä, että kirjoittajat kirjoittelee eri näkemyksiä ja mahdollisesti vittuilee. Mutta koko sivut ei toimi. Nyt neuvon teitä kanssa seniori. Kirjoita SUOMI 24 SENIORI 80 foorumille kaikki onnistuu ja tiedän miksi, siksi kun SUOMI 24 ei vittuile ja Seniori net 80 on pakko noudattaa SUOMI 24 sääntöjä näin onnistut. Sinun ei tarvitse ilmaista ikääsi, näin ei sinua tunnisteta senioriksi. JOs halutaan vittuilla siten, että nimimerkkejäsi useasti hylätään niin kirjoita täysin käsittämätön teksti niin sellainen meneeläpi siis teksti joka ei ole oletettavasti mitään kieltä Vaikkapa yököbyysaljotohos. Uskoisin, että menee läpi. Mistä tälläine seniori viha sitten lähtee, onkohan se jotain ikä rasismia vai mitä se on jätetään vain Seniorinetti rauhaan miiltä osin kuin olen kirjoittanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1753
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1431
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1242
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1214
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      879
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      845
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      219
      832
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      785
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      664
    Aihe