Äänilevyboxit maksoivat taannoin noin 100 euroa. Nauhoitin ne kirjastosta.
Todella hyviä ja tasalaatuisia olivat Tapio Rautavaaran ja Kari Tapion boxit,
mutta esim. Junnu Vainiolta ei ole mukana montakaan hyvää biisiä mainoslauluja ja pornolauluja riittää. Myöskään Irwinin boxia ei jaksa kuunnella. Todellisia hittejä
on vain vähän.
Todella hyviä ja tasalaatuisia olivat Tapio Rautavaaran ja Kari Tapion boxit,
mutta esim. Junnu Vainiolta ei ole mukana montakaan hyvää biisiä mainoslauluja ja pornolauluja riittää. Myöskään Irwinin boxia ei jaksa kuunnella. Todellisia hittejä
on vain vähän.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olivatko ne Junnu Vainion pornolaulut kuitenkin hyviä?
Ei olisi pitänyt niitä Junnun pornolauluja levyttää. Täyttä paskaa.
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä mielestäni siinä Junnun boxissa on montakin hyvää kappaletta.
Erityisen hieno on se kirjanen jossa kerrotaan jotain joka kappaleesta.
Mnaah.
Pitääpi muistaa, Vainio oli piisintekijä, se ei levyttäny itse paljon mitään, vaikka tuotanto on erittäin suuri.
Katteles niitten muitten boxereittes piisin tekijät läpi. Joku Kari Tapio ei itse tehnyt montakaan piisijään, mutta mun käsittääkseni Vainio teki sanoituksia. Eikä Rautavaarakaan montaa piisiä tehnyt, taitaa suurin osa olla Topi Kärkeä.
Ja noin sivumennen mainittuna,Watti Vainion poika Ile on kai tällä hetkellä suomen työllistetyin sanoittaja. En nyt ole ihan varma, oletan ei ole ite levyttänyt kai yhtään mitään. Mutta se tienaa musiikin tekemisestä paljon paremmin, kuin net "esiintyvät taiteilijat" jotka sitten loilottaa sen piisejä levyillä.
"Pitääpi muistaa, Vainio oli piisintekijä, se ei levyttäny itse paljon mitään, vaikka tuotanto on erittäin suuri. "
Olet todella perehtynyt asiaan ennen kommentointia, hienoa !!
Junnu Vainio levytti 245 kappaletta jotka ovat kaikki em. boxissa.
"... mutta mun käsittääkseni Vainio teki sanoituksia."
Kyllä, niitä Junnun sanoituksia muut levyttivät 1315 kpl.
Mitä ovat äänilevyboxit?
Onko muuten tullut vastaan missään suoraan levyltä muistitikulle tai tietokoneele äänittävien laitteitten testejä? En viitsisi itse ruveta rakentamaan johtoja ja puljaamaan stereon ja tietokoneen ohjelmien kanssa päiväkausia kun kohtuuhintaan saa valmiita laitteita. Niitten laatu vain epäilyttää ja siksi testitulokset kiinnostavat.
Äänilevyboxissa on useita levyjä, usein artistin/bändin koko tuotanto.
Äänilevyt (vinyyli sellaiset) saa nykyaikaiseen muotoon esim. Lenco merkkisellä
levysoittimella. Lenco on hyväksi todettu laite. Tarvitset vain yhden USB kaapelin, tarvittava ohjelmisto tulee grammarin mukana.
Jos asut pääkaupunkiseudulla, kirjastossa asia hoituu ilmaiseksi.
http://www.lib.hel.fi/Page/28260a68-aa56-41c8-9061-30d450cb37e6.aspx?announcementId=1cb38814-2216-4e1c-9da4-686fdba7fea1&groupId=315b2f67-1011-4808-8b41-c0e3275bda77
OK. Asia selvisi, kiitoksia!
En äänitä mitään. You tubesta löytyy
nopeimmin mitä vaan. Tietsikassa
hyvät toistolaitteet.
Joopajoo, tietsikalla mp3:sia. Käys joskus jossain kuuntelemassa kunnollisia äänentoistolaitteita, jossa laatukajarit ja sitten joltain suorakaiverruslevyltä tai ostetulta cd- levyltä.
Itellä jäänyt musiikinkuuntelu hyvin vähiin, ei viitsi tietokeelta kuunnella ja vinyylien pyörittäminen tuntuu työläältä. Autokäyttöön on tullut poltetuksi, siellä tahtoo levyt mennä pilalle, eikä auton meluäänien takia äänenlaadulla niin merkitystä ole.
=DW=
Ikää plus 50 ja et varmasti erota kunnolla ripattua mp3 tiedostoa (320 bittinen)
audi CD:n äänestä :))
En ole kokeillut. Mutta kuulo vielä hyvä, oikeassa korvassa alapäässä pieni kuoppa ja vasemmassa korvassa snadi tinnitus.
Mutta äänentoistolaitteista tiedän paljon. Painu kruunuradioon ja kokeile jotain Infinityn elektrostaattia kajareita. Eron johonkin tietokonekajareihin ja autokajareihin huomaa kukatahansa. Arjalaisesssa muskeliautossa muuten kaikki Alpinea.
Ai niin, heinäsirkat kuuluu oikein hyvin. Eikä alapään toiston tarvitse olla mitenkään täydellinen, koska alaäänet itseasiassa enenpi tuntuvat kuin kuuluvat.
=DW=
"Painu kruunuradioon ja kokeile..."
Tuttu puoti. Sieltä ostettiin allekirjoittaneelle fillari joskus 60 luvun puoli välissä.
Myöhemmin sinne kannoin eräänkin tilin ja himaan päin "uusinta uutta":))
Hi-Fi harrastus, siinä jos missään myydään mielikuvia.
Ihmiset (minäkin aikoinani) maksavat ominaisuuksista joita ihmisen korva ei edes kuule, ei edes nuoren ihmisen korvat:))
Älä kyseenalaista virallisen palstaidiootti DW:n asiantuntemusta. Hänen ainoa ongelmansa on ettei tahdo löytyä riittävästi niitä asioita joissa voisi olla ainoan totuuden julistaja.
Käsitteet sekaisin. Ei ole olemassa mitään "tietokonekajareita". Tietokone voi toimia lähteenä mille tahansa kaiuttimille.