Miehen lapset rassaa, anteeksi

Kyllä tilanne siitä vain pahenee. Miehen lapset tulevat olemaan siinä vielä pitkän tovin ennenkuin saat miehen vain itsellesi. Lapsilla on myös oikeus isäänsä ja on kunnioitettava isä koska huolehtii ja on myös lasten kanssa.
Vähemmällä pääsisit jos luovuttaisit nyt tässä vaiheessa, ennenkuin lapset alkavat haukkumaan sinua, koska he vaistoavat ettet välitä heistä tippaakaan ja se ei ole leikkiä vaan totisinta totta, se suunsoitto jonka he aloittavat. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.
Pois turhat haavekuvat, arki alkaa jokatapauksessa jonakin päivänä.
Sitähän sinä kysyit..

Kukapa täällä tietäisi miten toisen mieli muuttuu. Teinien mieli muuttu vähän väliä mutta että aikuinen nainen kysyy moista, on se vaikeaa. :D

Luovuta, kun vielä voit. Jos teette yhteisiä lapsia, peli on menetetty.

Jos et todellakaan halua edes itse koskaan lapsia, suosittelen sinua tässä vaiheessa poistumaan hiljaa takavasemmalle. Jos jatkat miehen kanssa, hänen lapsensakin tulevat olemaan kuvioissa mukana elämänne loppuun saakka. Jos muutatte yhtään, tämä asia konkretisoituu. Sinulla ei sitten enää ole sitä omaa kämppää, johon mennä kun kyrsii, vaan ne lapset tulevat sinun kotiisi ja se on myös heidänkin kotinsa. Jos ajatuskin yhteen muuttamisesta tuntuu mahdottomalta, ei se ajatus sen kummemmaksi muutu, pahenee vaan.

Etkä sinä ole itsekäs. Ei se ole itsekkyyttä, että tiedostaa asioita ja uskaltaa myöntää piirteitä itsessään. Sinä et kauheasti välitä lapsista etkä halua omia. Ei se tee sinusta itsekästä.

Minulla oli seurustelun alkuaikoina samansuuntaisia ajatuksia. Minä kuitenkin olen aina tiennyt haluavani myös omia lapsia, eikä ajatus lapsiperheen arjesta sinänsä tuntunut mahdottomalta. Nyt olemme naimisissa, ja meillä on myös 3 yhteistä lasta mieheni kanssa. Kaikki perheemme lapset ovat tärkeitä ja kaikki sisarukset läheisiä. Tiedän, kuinka mahdottoman rakkaita mieheni lapset ovat yhteisille lapsillemme, ja olen hyväksynyt heidät täysin osaksi elämääni.

Joku kommentoi ketjussa niin, että miltä tuntuu sitten olla ikuinen kakkonen...?? Tämä kommentti tuntuu minusta erittäin hämmentävältä. Ei ole kypsän ihmisen puhetta asettaa perheenjäseniä, lapsia tai aikuisia, "paremmuusjärjestykseen". Minä en ole miehelleni kakkonen. Minä olen yksi tärkeistä perheenjäsenistä. Olen hänen aviovaimonsa ja hänen kahden lapsensa äiti. Eikä myöskään mieheni ole minulle kakkonen lasten rinnalla. Ihminen rakastaa eri tavoin puolisoaan ja lapsiaan, rakkaus on erilaista mutta yhtä vahvaa, eikä ketään ole tarpeen arvottaa.

Jotenkin huvittavalta tuntuvat myös nämä palstan "uusikot on kamalia lapsettomia naikkosia"-jutut. Mieheni ei koskaan ollut exän kanssa naimisissa, asuivat yhdessä vain pari vuotta. Minä ja mieheni olemme olleet avioliitossa pian 10 vuotta, ja meillä on enemmän yhteisiä lapsia kuin miehellä exänsä kanssa. Eipä minusta oikein "uusikkona" voi puhuakkaan. Mutta tällä palstallahan ei oteta huomioon yksilöitä, vaan kaikki tungetaan yhteen muottiin "ihmislajin" mukaan, eli näin ollen sinäkin aloittaja olet "kamala perheenrikkoja uusikkonaikkonen, joka haukkuu lapsia ja antaa heille huonoja vaikutteita ja yrittää väkisin tunkea miehen ex-vaimon luokse kahville" :D

Jätä mies, kai tajuat itsekin että hankaloitat omaa, miehen ja miehen lasten elämää. Lapset eivät häviä siitä KOSKAAN! Silloinkin vielä kun ovat isoja ja omillaan, ovat isänsä lapsia.
Joten lähde pois!
Ainoa hyvä asia, että tajuat itse ongelman ja sen että ainoa ongelma olet sinä itse.

pakko vähä korjata..en tarkota paremmuus järjestystä..tilanne1 teen ruokaa perheelle,15 v poika tulee siihen väsää leipiä ja jättää kaiken levällee,pyydän,pyydän,komennan kovaa siivoomaan jälkensä,poika tulee keittiöön ja rupee heittelee ruokia pitkin keittiöö ja käskee painuu vittuun ja äiti kattoo vierestä eikä sano mitään.painuin vittuun ts kotiini ja poika sai seuraavana päivänä uuden pelin..miten tosta tilanteesta ei tuu semmonen olo et tosiaan et oo minkään arvonen......eli kakkonen.

niinpä,minä oisin vetäny ympäri korvia mut kato ku ei voi ku ei oo oma kakara ja äiti vaan totee et voivoi kun sillä on se murrosikä ja täs kyseises tilantees on jo tapeltu joka päivä samoist asioist 3v plus muitten kakaroittenkaa saatanan vääntöö joka asiast.tää oli vaan yks esimerkki uusperheen auvoisesta arjesta kun kädet on sidottu ja suu teipattu,yritä nyt sit sii pitää jotain kurii....toivotonta ja äärimmäisen turhauttavaa,siks asunki jo muual ku ei jaksa

Hei "yks vaan", oletpa kärsivällinen.
Tosiaan itsekin ilmoittaisin tuolle 15 v- kurittomalle, että on aivan etuoikeus, JOS saa asua kotona, koska on aina vaihtoehto jos ei velli maita. Ja kyllä tuo pojan äitikin jonkun herätyksen tarvitsee, pian. Kaikkea ei voi laittaa murrosiän piikkiin ja siksi vain hiljaa hyväksyä.
Jos ei voi väläyttää kasvatuslaitosta, niin sitten jääkaappi tyhjäksi.

Aloittajalle sanoisin, että kyllähän tämä tässä menee, vaikka on toisinaan kuin jäitä polttelisi. Ei se helppoa ole, mutta aika kuluu. Lapset tietysti ovat aina, eivätkä mihinkään siitä katoa, mutta kyllä ne käynnit iän myötä harvenee. Kuinka pieniä miehesi lapset ovat?
Jostain asioista joutuu luopumaan siksi aikaa, kun lapset tulevat, mutta muutoin voi olla ja elellä ihan entiseen malliin.
Jokainen voi miettiä tilannetta, että säännöllisin väliajoin kotiisi tulee vieraita, etkä mahda sille mitään. Se on vain hyväksyttävä. Mutta ei siinä ruletissa lapsille tarvitse mitään ylimääräistä sirkusta ylläpitää. Isäänsähän lapset tulevat katsomaan.
Ihmisiä on eri luonteisia, toisille tämä istuu ihan itsestään, toisille se on tervanjuontia. Elämässä kuitenkin vaan nyt on yleensä niin, että jos jotain saat, niin jostain pitää luopuakin. Vaikka välillä keittääkin.
Jos pysyt miehesi matkassa, niin muista se, että lasten pitää saada tavata isäänsä ja isän lapsiaan. Se on pakko kestää, vaikka kuinka ärsyttäisi. Eikä meillä siihen kyllä olekaan mitään sanomista.
Eihän Sinun tarvitse olla siinä koko ajan, kun lapset tulevat.

Etkän se ole sinä joka raassaa miehen exää ja lapsia. Ota vastuu tekosista, äläkä syytä heitä, jotka ovat isän ja miehen menettäneet katkeralle ihmiselle. Häpeisit ees.

Itsekäs äitipuoli, tiedän tasan tarkkaan miltä Sinusta tuntuu. Ja sen voi tietää vain toinen samanmoisessa tilanteessa elänyt. Vaikka kuinka koittaisi, niin ei ajatuksiaan ja tunteitaan voi pakottaa.
Minä ainakin ymmärsin kovastikin hyvin tuon kun kirjoitit, että lapset eivät ole enää ihan pieniä. Onhan 10 v. molemminpuolin oleva varmaan ihmisiässä mitattuna pieni, mutta tarkoitit siis juuri sitä, että eivät ole enää ihan muutaman vuoden ikäisiä.

Eikä Sinun tarvitse hävetä yhtään mitään. Älä vain ala pakottaa itseäsi mihinkään. Hakekaa teidän kuvioihin sopiva kompromissi...näköjään olette jo hakeneetkin, kun olet välillä omassa kotonasi lasten ollessa isällään.

Kuitenkin välität miehestäsi ja siksi haluaisit, että se onnistuu. Ja onnistuuhan se. Ei tarvitse noudattaa mitään standardikuvioita, eli ei Sinun tarvitse olla siellä aina vaan olet niinkuin tuntuu. Miehesi varmasti ymmärtää.

Minullakin on kolmen viikon kesäloma vielä edessä, mutta kyllähän asia on niin, että missään tapauksessa en vietä lomaani tässä, kun miehen lapset tulevat, vaikka mukavia ja fiksuja lapsia ovatkin, ja samanikäisi kuin Sinun tapauksessasi. Kaksi viikkoa kolmesta kesälomaviikosta olisi minulle liian kova tinki, mutta miehelle se on päivänselvää ja pitääkin olla. Hyppisin seinille, jos minun pitäisi olla kaksi viikkoa samoissa kuvioissa.
Yksi viikko jää sitten yhteistä lomaa. Vähänhän se on, mutta valintoja on tehtävä.

Nimimerkki "yks vaan" kirjoittaa myös rehellisesti ja aikaslailla tosiasioita. Tietää, mistä puhuu.

Ymmärrän tosi hyvin sinun tilanteesi, koska olen itse käynyt läpi vastaavia tunteita. Olen ollut mieheni kanssa 5 vuotta. Tavatessamme mieheni tytöt olivat 12 ja 6 vuotiaita. Aluksia ajattelin, että ihan ok, että miehelläni on lapsia.. mutta sitten myöhemmin pintaan nousi kaikenlaisia tunteita. Rakkautemme on ollut kuitenkin niin vahva, että olen läpi käynyt kaikki tunteeni.

Vanhempi tyttö asuu meillä ja nuorempi äidillään. Vanhemman tytön kanssa olen käynyt melkoiset valtataistelut ja riitelyt. Niin paljon tämä teini on mua ärsyttänyt, ettei sitä sanoin voi kertoa. Monta kertaa olemme sanoneet toisillemme suorat sanat. Alkuaikoina itsekin käyttäydyin melkoisen lapsellisesti, enkä pystynyt kauheasti ymmärtämään teinin tunteita ja tilannetta.

Monta kertaa ajattelin, että helvetti mä en jaksa tota ärsyttävä teinikakaraa.. niin voimakkaita tunteita teini minussa on herättänyt. Teini on haastanut mut ottamaan oma paikkani ja löytämään oman voimani.

Nyt näitten vuosien jälkeen olen kiitolinen siitä kuinka paljon olen kasvanut ja muuttunut ihmisenä. Tällä hetkellä välit 17 vuotiaaseen ovat ihan asialliset ja hyvät. Arki sujuu ihan mukavasti. Enää en raivoa, mutta suoraan sanon, jos toivon teinin imuroivan tai en pidä jostain mitä hän tekee. Olemme molemmin puolin oppineet suhtautumaan toisiimme.

Minusta sinun kannattaisi muuttaa yhteen ja katsoa miten elämä lähtee sujumaan. Lapset voivat antaa sinulle myös hyvin paljon, joten älä ajattele heitä pelkästään negatiivisesti. Mieheni nuoremman tyttären kannssa meillä on ollut alusta asti läheinen ja rakastava suhde ja olen iloinut suuresti suhteestamme. Uusperhe jalostaa sinua ihmisenä, mutta samalla myös palkitsee.

Minulla ei ole omia lapsia ja tällä hetkellä tuntuu, etten niitä haluakaan. Nyt iloitsen kuitenkin mieheni lapsista. Minulla on perhe, vaikka omia lapsia ei olekaan. Tulevaisuudessa saan olla tärkeä osa tyttöjen elämää. Voin saada lapsenlapsenkin, vaikka se ei biologisesti minun olisikikaan. Mummoja ja pappoja lapsilla ei ole koskaan liikaa. Ajattele asioita laaja- alaisemmin. Älä lannistu heti ensimmäisten ongelmien tultua. Omaa kasvuaan ihminen ei pääse karkuun.. niin minäkin rakastuin lapselliseen mieheen, vaikka vannoin etten halua lapsellista miestä.

Tsemppiä ketjun aloittajalle! Olen itse samantapaisessa tilanteessa: miehellä 3 lasta, joista nuorin poika 15 v. on JOKA viikonloppu isällään ja koko v-tun kesäloman ja kaikki muutkin lomat...

Mies ei tietenkään näe mitään ongelmaa.

Poika on mukava, ja tullaan toimeen. Mutta en jaksa tuota roikkumista koko ajan. Ehkä en sittenkään muuta miehen kanssa yhteen kovin pian... Vieras lapsi on kuitenkin vieras lapsi.

Mies ei tietenkään kiellä pojaltaan mitään. Mut voi haukkua samasta asiasta, mistä pojalle ei sano mitään (esim. tavaroiden levälleen jättö).

Omat lapseni ovat jo aikuisia, joten kokemusta kasvattamisesta on.

?? ? Kenellä kasvatusvastuu, aivan, omilla vanhemmilla.

Jos mies kommentoisi minua tavaroiden levälleen jättämisestä, tietäisin mitä tekisin ;)
Olen meillä se joka siivoaa kun kaksi olemme, mutta en tee sitä kun meitä on enemmän paikalla. Syystä.

Lasten biovanhempi saa itse siivota jälkeläistensä jäljet ja hoitaa sen kasvatuspuolen. Minä korkeintaan vihjaan miehelle jos vessanpöntöstä jälleen kerran on jäljet siivoamatta, tai pyyhkeet pitkin vessan lattiaa, lavuaari täynnä hammastahnaa. En ole sisäkkö. Miksi olisin?

et ansaitse miestä ollenkaan kun sinulla on tollanen asenne...

Miksi et halua lapsia,saako kysyä?Itse en myöskään halua,en ole ikinä halunnut ja oon 35 vuotias nainen..tiedän asian näin pysyvän,maailmassa on muutenkin liikaa lapsia joita hankitaan,kun vaan sattuu siltä tuntumaan ja nälänhätää kärsiviä lapsia on liikaa.älkää tehkää omia,adoptoikaa vaikkamielummin.älkää olko ITSEKKÄITÄ.

Ota ihan oma mies, äläkkä kenenkään toisen ja vielä lapsien kanssa.

Rakastatko tuota miestä ihan tosissasi? Jos niin, on ero varmaan hankalampaa... Suhteesi lapsiin tuskin muuttuu (itselläni kokemusta samasta 5v.) ja eroon päättyi, mikä oli helpotus. Mulla ainakin alkoi tuntua aina vaan tuskaisemmalta olla niitten lasten kanssa...

Enpä tiedä sinun haluista mitä ne on.Mutt - olipas kaunis hyvin vaalea nainen tänää kauppakeskuksessa erittäin mustan miehen kainalossa.Täytyy sanoa että en hyvällä silmällä katsonut.Kiinitti huomioni , sillä tämä tyttö oli erittäin kaunis.
Usein nuiden seurassa olevat suomalaisnaiset ei ole siitä kauniimasta päästä.

Sanon sen suoraan, että pahoin voisin jos oma tyttäreni tois tuollaisen vävy ehdokkaan kotiini.

Lapset olivat ennen sinua, oletkohan sinä ylimääräinen riippa heille?
Miehen mennyt elämä ei kuulu sinulle pätkän vertaa, ihan sama mikä siitä muistuttaa, onko lapset tai joku muu asia; menneisyys on jokaisen oma asia!
Älä muuta yhteen jos se tuntuu mahdottomalta!
Olen elänyt uusperheessä yli 20 vuotta ja molempien lapset ovat asuneet mieheni ja minun kanssa. Asennetta nainen!

Älä huoli, et ole ainut joka painii asian kanssa. Itselläni on ihan sama homma ja tismalleen sama elämäntilanne menossa. Itse en usko, että oma mieleni muuttuu. Kysyt voiko mielesi muuttua?? Esittämällä tuon kysymyksen samalla vastasit jo siihen. Et usko itse muutokseen, eikä se tosiasia muutu vaikka kuka vastaisi mitä :(

Minä olen sit siellä toisella puolen aitaa tässä asiassa. Lapset asuu mulla, mutta viettävät paljon aikaa isällään, kiitos siitä hänelle.
Lapset tykkäävät äitipuolikokelaastaan, joka tekee kaikkea kivaa heidän kanssaan ja koitan olla kannustava ja iloinen heidän puolestaan, vaikka välillä ärsyttää todella kuunnella kun tulee sellanen olo et minä olen veepää... noh jos se äitipuolikokelas tosiaan siinä kuvioissa pysyy pidempään niin eiköhän se karu arki vielä vastaan kolise..

Mielestäni on todella väärin lapsia kohtaan jos esittää mukavaa ja silti oma olo aikuisella on tukala. totuus tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin ja mitään valtataistelua lasten ja isän välillä on turha kehitellä. Lapset valitsevat aina isän ensin ja isä valitsee lapset, tai niin tahdon uskoa.

Reilu peli heti ensi alkuun ja ei sun tartte ap olla mikään maailman mukavin ihminen niille lapsille, ole oma itsesi ja osaa ottaa sitä omaakin aikaa, vaikka lapset onkin isänsä luona. Eihän ne lapset varsinaisessa kodissaankaan saa jakamatonta huomiota, varsinkaan jos perheeseen kuuluu isäpuoli ja mahdollisesti uusia sisaruksiakin...

juuri vastaavan ongelman vuoksi muutimme erilleen toisistamme, vaikka olisimme halunneet olla yhdessä. lapset olivat aivan kauheita käytökseltään.

eli älä muuta koskaan yhteen, kun tunnet jo nyt noin. ja mieti löytyisikö joku toinen mies.

Kerrankin on ap:n kaltainen nainen, joka uskaltaa ottaa paikkansa uusio parisuhteessa, eikä jää siinä jalkoihin!

Koska itselläsi ei ole lapsia ja ihastuksen kanssa tulee muutama (mahdollisesti tulevia) lapsipuolia, myllertää aina mieltä lasten tullessa kylään.
Tuo lapsiin tottumattomuutesi aiheuttaa myllerryksen ja mitä vanhempi ihminen on, sitä vaikeampi on tottua lapsiin, vaikka he ovat hyväkäytöksisiä.

Mikäli mies ei laita lapsiaan etusialle tyyliin "Et saa määräillä lapsiani", ei synny lisää ristiriitoja.

Tilannetta vielä pahentaa tuo, ettet oikein voi puhua asiasta miehelle. Hän saattaa tulkita asian väärin.

Se kuitenkin on jo mainittu tosiasia, et lapset tulevat olemaan elämässänne loppuelämänne. Aikanaan heidän käyntinsä tulevat harvenemaan.
Aikanaan tulee tulee seurustelukumppaniensa kanssa, sitten lapsiensa kanssa.

Olet kannustanut lapsia käymään useammin isänsä luona, jotenkin vaikuttaa, et alitajuntaisesti valmistelet eroa miehestä ja useamin käyvien lasten toivot täyttävän tyhjiön miehessä, minkä eronne häneen jättää.

Kaikkinensa hienoja sanoja, "Lapsella on oikeus vanhempiinsa". Hyvin meni siihen saakka kun pappi sanoi aamenen uuden naisen kanssa, sen jälkeen lapseni eivät enään olleet tervetulleita ns. uusio perheeseen saatikka tapaamaan isäänsä. Lopputulos on se, että lapset eivät enään halua tavata isäänsä lainkaan. Näinkin voi loppujenlopuksi käydä.

Niin, nythän teillä on vielä ihan kivaa, sinä yrität miellyttää, näyttelet mukavaa ja lapset tavallaan myös. Mutta kohta on tilanne, että lapset jyräävät luultavasti vastaan, se vaan menee niin. Lapset tulevat panemaan hanttiin siinä vaiheessa, kun muutatte yhteen ja se ei tule olemaan helppoa. Silloin aikuisen pitäisi olla aikuinen ja ymmärtää ja lopulta voittaa tilanne. Helpommin sanottu kuin tehty, jos kerran et pidä lapsista, siis asumassa saman katon alla, et halua lapsia tulevaisuudessakaan. Miten pystyisit olemaan siis se aikuinen aikuinen siinä mielessä. Hyvä olisi muistaa myös se, että puolisosi ja exänsä välinen ero ei ole lasten vika, lapset oireilevat noita kuvioita ihan varmasti, ja lapset kyllä osaavat temppuilla ja vetää oikeasta narusta. Joten joudut kyllä miettimään tarkoin, mitä teet. Tavallaan ei ole oikein, että joudut pakottamaan itsesi elämään lasten kanssa, toisaalta miehelläsi on lapsia ja lapset menevät aina edelle, niin pitääkin olla. Sinulla on siinä mielessä hieno kumppani. Mutta tosiasia on se,että teillä on siis ongelma. Mies tuskin voi luopua lapsistaan, jos hän sen vuoksesi tekisi, hän katuisi sitä ja se rikkoisi lopulta ehkä teidän välinne. Ehkä sinä olet se, jonka on tehtävä vaikea päätös. Mutta ei ole myöskään sinun vikasi että haluat elämältäsi sitä mitä haluat, jokaisen pitää olla sopivasti itsekäs, huolehtiakseen siitä, että oma elämä on sitä mitä haluaa.
Vaikea tilanne, ei käy kateeksi, varsinkin, kun olen itse ollut vähän samanlaisessa. Tosin niin, että minulla oli jo omat lapset, mutta tajusin, että siihen vielä miehen lapset ja soppa on liian sekava minulle. Kokeilin, mutta luovutin. En tiedä olinko liian itsekäs, mutta tajusin, etten olisi ollut hyvä "äitipuoli" niille lapsille, omat lapseni menivät aina edelle. Toisilla voi olla toisin, minä en vaan niin jaloksi yltänyt :) Meidän tapauksessamme oli vielä se rankka kuvio, että miehen exä keksi kaikenlaista jäynää. Hankalaa..

Voimia, olet tilanteessa, jossa on vain vaikeita päätöksiä. Mutta, jos päätät kokeilla, yritä sitten pitempään. Voi olla, että opit jopa rakastamaan niitä lapsia, toisaalta lasten kannalta ei ole hyvä, että jatkuvasti heidän elämässään vaihtuvat välittävät aikuiset.

Jos et pidä lapsista he kyllä huomaavat sen. Pilaat heidän elämänsä jos tuolla asenteella astut heidän elämäänsä. Toivon sinun mahdollisimman ajoissa luopuvan miehestä, sillä pilaat monen ihmisen elämän tuolla asenteella.

Että voi ihmiset olla itsekkäitä ja pilata viattomien lasten elämän moninkerroin,kun jo vanhemmat eronneet,sitten uusia äiti-/ja isäpuolia lappaa huushollissa. ÄLKÄÄ ikinä tehkö lapsia jos ette pysty elämään yhdessä lastenne kanssa,edes niinkauan kun ovat täysi-ikäisiä. Sekopäisiä lapsia on jo ihan tarpeeksi maksamassa vanhempien mukavuuden halusta ja näyttämisestä vanhemmilta. Hävetkää aikuiset,voi lapsiparkoja joita hylätään ja riepotetaan edestakaisin ,ei lapsi ymmärrä tällaista leikkiä!Hylätyksi tulemisen pelko jatkuu koko elämän,ymmärrättekö edes milltä se voi tuntua!!!!!!

Sanoisit suoraan että et tarvitse muuta kuin mulkkua

No sehän oli tiedossa alussa jo kun aloit säätämään miehen kanssa,vai luulitko että saat pelkän miehen et koko pakettia?
No jos tosissasi kirjoitat niin mielestäni se jo että kommentoit täällä kertoo että olet varmempi suhteen loppumisen kannalta kuin jatkamisen kannalta.
Ovatko lapset oikeasti niin paljon viemässä teidän yhteistä aikaa että se on häiriöksi asti?.
Asiahan on äärettömän helppoa,mene itseesi ja mieti mitä halauat ja vievätkö lapset oikeasti teidän yhteistä aikaa liikaa,ja kestätkö sen että lapset ovat siinä mukana koko elämän

Luovuta suosiolla.Turhaan ittees kiusaat.

Löydät takuu varmasti vielä ihanan miehen joka haluaa nauttia elämästä kaksin, ilman lapsia! Itse asiassa koko ajan vain harvempi haluaa lapsia joten meitä kyllä riittää!:) Niillä jotka lapsia haluavat on parin löytäminen huomattavasti hankalampaa.. (Paitsi jos on vaan omassa pienessä päässään päättänyt hankkiutua raskaaksi ja väittää miehille syövänsä esim pillereitä) Näitähän tapauksia riittää!! Itselle ei tulisi mieleenkään hankkia omia lapsia ja olen erittäin onnellinen tämän päätöksen kanssa. Nimim. Naimisissa onnellisesti jo yli kymmenen vuotta miehen kanssa joka ei myöskään halua lapsia.

epäuskottava aloitus, harjoitteleeko joku jotainäidinkielen yo-koetta, anteeksi suuresti

lapset ovat osa ihmisen elämää, toivottavasti ainakin, koko vanhemman eliniän ajan, joten

jos sellainen eronnut ja karannut kiinnostaa, jolla on lapsia, niin eihän siitä mitään tule, jos eletään kaksijakoista elämää, minun lapseni ja minun muu elämäni Sinun kanssasi.

No, älä ainakaan ala vaatia että mies viettäisi lastensa kanssa vähemmän aikaa. Vanhemman ja lasten välistä suhdetta tulee kunnioittaa, ja sen rikkomisesta ei ole ainakaan kenellekään kuin hallaa.

Jos rakastat miestä ja hänen kanssaan haluat olla, niin sitten vain totut tilanteeseen.

Jos sinusta taas tuntuu siltä, että tilanne on... pääsemätön... niin sinuna nostaisin kytkintä.

Miehiä on maailma täynnä,jos et tule toimeen lapsien kanssa älä sotke hyvää perhettä.Siintä se alkaa uuden panomiehen kanssa.

Muuta mun luo olen vapaa ja lapseton mies??

Täytyykö sinun olla miesystäväsi luona silloin kun hänellä on lapset? Voitahan sanoa että suot heille yhteistä aikaa ja touhuilet omiasi silloin. Käyt ystävillä, sukuloimassa, siivoilet ihan mitä vaan, otat sen aikana itsellesi :) Kaikki ei pidä lapsista ei pidäkkään. Yhteen teidän ei kannata muuttaa, vielä vuosiin :)

Sanon tämän suoraan kaikella kunnioituksella. Mies ja lapset ovat yksi kokonaisuus, kunnes lapset ovat 18 v. Jos suhteesi hänen lapsiinsa ei tule hyväksi niin satutat heitä ja miestä. Olisi parempi, että odottaisit heidän tulevan täysi-ikäisiksi ennenkuin tuotat heille enemmän surua (äitinsä menettämisestä).

Valitse se vaihtoehto, joka tuntuu sydämessäsi oikealta :)

Tiedätkö, ne ovat ihan lapsia. Senjälkeen kun sinä olet kasvanut aikuiseksi itse, kestät kyllä ne lapsetkin, jotka silloin ovat jo aikuisia, ja ehkä sinun silmissä ihmisiä.

Se, ettet koskaan osannut kohdata heitä silloin kun he olivat siinä ihanimmassa iässään. Vain omia itsejään ja miettivät vain niitä omia salaisuuksiaan.

Rakkaus lähtee sydämestä. Ei siitä millaisia tulevan puolison lapset ovat.

Rakkaus kasvattaa, tuntee ja pitää hyvänään kaikki, jotka siihen lähipiiriin joutuvat.

hehe vielläkin mulle omat lapset rakkaita,vaik yritin useitaki suhteita..miks te naiset vaaditte mun luopumaan kolmesta ihanasta tytöstä?jot olisitte saannu omat lapsenn mun elätettäväksi?elän järvenrnnalla isossa maalaistalossa ja japset tulee auttamaan minua miehineen joka on ihaaa yhdessä oloa ja vähän puutarhan kitemistä josta jokainen saa talveksi muun muassa perunat joita ei ole kasvatettu apulannalla.puhumattakaan kasvihuoneen antimista..nam tomaatit,tillit,prersiljat,ym muut.porkkanoitakin monta penkkiä..ihana viettää kesää lasten kas kun ovat luonnani,vaik kaipaankin sitä oikeaa naista rinnalleni.

Koeta kaikessa itsekkyydessäsikin yrittää tehdä itsellesi selväksi, että lapsilla on oikeus isäänsä, mutta sinulla ei ole mitään oikeuksia tähän mieheen.

Sinulle vaikeaa? Millaistahan se mahtaa olla miehelle, jonka vaikeutta vain lisäät asenteellasi, tai näille lapsille, jotka joutuvat "vaikeutesi" takia todelliseen tunteelliseen ristiriitaan, vieläpä kasvuikäisenä.

Olet asenteinesi juuri sellainen nainen, johon en koskisi metrin kepilläkään.

Ota lapseton mies. Isänä lapset on etusijalla ja jos "äitipuoli "ei välitä niin selvähän on kuka lähtee.

Miksi tuollainen ongelma ,kun et edes asu heidän kanssaan
Hoitakoon vanhemmat lapsensa ,nauti sä miehestäsi ja elämästäsi.

Niin ne lapset vat taas tiellä kun vastuuttomat vanhemmat vain täyttävät omaa elämäänsä omilla haluillaan. Mutta mitä kasvatatte niin sitä saatte kun he kypsyvät teidän ikään ja päättävät asioista. Muistakaa teidän vanhuuden vaivojenne hoitajat kasvaa teidän omissa seikkailuissaan. Vastuu kun on unohdettu ja huoraamista harrastetaan niin tämmästä leiikä se sitten on. Älä koske huoriin äläkä tee itse niin on neuvvo jossa on ainoa toimintamalli.

Sanon mitä kaikki ajattelevat. Olet tyhmä! Kaikkea hyvää isälle ja lapsille :D

Ei kukaan täyspäinen kiljuvia mukuloita haluakaan perheeseensä. Ne ovat yksi hemmetinmoinen riesa ja piina.

Ymmärrän sinua, aloittaja täysin!

Pistäkää mukulat johonkin pois vaikka äidille.

Tuolla treffiosastolla on aika paljon nuoria naisia lasten kanssa. Itse ottaisin lapsetooman, koirattoman, kissattoman, ei tartte olla kuvan kaunis. Jos harrastukset ja muu matsaa, niin hyvä, rakkauskin on kiva, mutta ei se kauaa kestä ( 1,5v Keltikangas).

Sinulla on väärä asenne:"muistuttavat menneestä elämästä". Siis lapsethan kuuluvat nyt MIEHEN elämään, nyt ja tulevaisuudessa. Tuo ajattelutapa on kehittymättömän mustasukkaista. Sinun täytyy irrottaa lapset tavallaan erillisiksi ihmisikseen. Ettet näe heitä jonain "toisen naisen lapsina" tai" menneen suhteen tuotoksena". Hyvänen aika hehän ovat suunnattoman kallisarvoisia ihmisolentoja, omia persoonoitaan! Voit asennoitua heihin aivan eritavalla, positiivisesti, voit tutustua heihin nyt, hehän ovat" nyt", eivät "eilen", vain josssain toisessa parisuhteessa eläneitä muistoja.Jos otat miehen ne luonnollisesti kuuluvat pakettiin, jonka kanssa sinun on tultava toimeen. lapaset ovat vanhemmalle aina tärkeimmät ihmiset, osa häntä, joten sinun on kyettevä rakastamaan häntä lapsineen, vai onko rakkautesi sittenkin vain sitä että haluat itsellesi rakkautta? Mieti mitä rakkaus on? Lueppa raamatusta kaikki se mitä oikea rakkaus on rakkaus on pitkämielinen,..etc.ja mieti sitten Onko tunteesi edes rakkautta ollenkaan?vaikuttaa ette ole kasvanut vielä aikuiseksi itsekään ja sinun on varmasti sen takia vaikea tätä täysin ymmärtää kun et ole kokenut vanhemmuutta itse. Tunteillesi et voi mitään, mutta aikuisena sinun tulisi käsitellä ne, kasvaa ja mennä eteenpäin. Jos pidät negatiivista asennetta lapsiin yllä olosi tulee vain myrkyllisemmäks ajan myötä.Ehkä on parempi jos et muuta asennettasi että pysyt itseksesi. Lapset kyllä vaistoavatvastenmielisyytesi teeskentelysi. Ellet kasva tuotat heille ja miehelle murhetta. Toisaalta voit avautua ja kasvaa ihmisenä.

Sama tilanne, samat tuntemukset :(
Ei hajuakaan mitä tekisin...

koirallinen nainen tosi kamala.hän anta kiralle enempi huimiota kuin miehelle,jopa koira saa pusuja usein,mies saa jos on tehnyt jotain naisen mieleistä hyvää.

Voi sösses. Vaikka pennut on kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen välillä, niin parikymppinen Nauku-Maija soittaa iskälle, että tuo mulle sukaata. Ja iskä vie. Olen asunut jo pari vuotta miehen kanssa jolla on neljä täysi-ikäsitä lasta ja yksi lapsenlapsi. Joka helvetin vapaan tuo nuorin paikymppinen avovaimona asustava pilalle hemmotellut kakara pilaa meidän yhteisen ajan ja suunnitelmat. Mies oli jo eronnut kun tapasimme joten en rikkonut perhettä ja hänellä taisi olla muutama syrjähyppy liiton aikana ennen kuin vaimo pakkas tavarat ja heitti miehen ulos. Mies ehti asua pari vuotta yksin ennen kuin muutimme yhteen, mutta edelleen lapset tekee meidän yhteisestä ajasta helvettiä. Alan olla kypsä. Lapset on lainaa ja heille tulee (pitäisi tulla) oma elämä, mutta kumppanin kanssa pitäisi jakaa arki.

kyllä nää ihmissuhteet on tosi vaikeita,itse errosin 20 vuotta sit,enkä viel löytäny kumppannia.ei nyky naisille kelpaa maalais mies,vaan parempi jokun linnan kundi tai vastaava.onneksi lapseni voi keroa murheensa tai ilon sa milloin vaa,niistä keskustellaan vai keskelläyötä

senkin pölkkypää! sinun on pakko hyväksyä faktat.

Haluan lapsen en akkaa!

Minun mielestäni voi olla niin, jotta ne edellisen liiton lapset eivät tuo ongelmaa parisuhteeseen. Mutta, kun äiti tuo lapsia isälle ja isä vie lapsia äidille ja heillä on kaikenlaista yhteistä puhetta ja puuhaa lasten suhteen. Niin siinä voi tämä uusi parisuhde kärsiä - voit joutua kokemaan, jotta vanha suola janottaa.

Kirjoitan sinulle nyt miehen syvällä kokenuksen rinta-äänellä. Erosin lapsieni äidistä jo ammoisina aikoina. Rakastuin ex-avopuolisooni runsaat 10 vuotta sitten. Tajusin nopeasti jo seurustelumme alussa, että lapseni olivat kovasti ongelmallinen rasite. Itse ajattelin, että kyllä aika hoitaa ns. äitipuolen asiat kuntoon, Elimme avopuolison kanssa n. 10 vuotta yhdessä. Suhteet lapsiini eivät koskaan muodostuneet hänelle luonteviksi aikuis- lapsi suhteeksi. Päinvastoin, avopuoliskoni vetäytyi aina pois kun tapasin lapseni. Meille normaaleille isille uskoisin, että nuo jälkikasvut ovat kovasti tärkeä asia,. Minulle se on tärkein. Ainoa asia, jonka vuoksi uhrautuisin.
Olet ollut tietoinen lapsista, kun olet tämän suhteen alkanut. Jos sinusta tuntuu siltä, mitä kirjoituksessasi kuvasit, niin... vaikka rakkautesi kyseiseen mieheen olisi kuinka syvää, lapset ovat tärkeimpiä.

Luin koko ketjun ja olihan tekstiä...

Haluaisin kuitenkin kannustaa jatkamaan suhdetta, koska lapset alkaa olla parhaassa iässä eikä heistä koituva *vaiva* ole mitään sen kaiken mukavan rinnalla, tämä on oma kokemukseni. Tunteesi tässä vaiheessa eivät ole epätavallisia.

Oletko nähnyt elokuvan Äideistä parhain? Se nyt ei liity tähän kuin vähän, mutta suhde toisen lapsiin voi kehittyä myös hyvään suuntaan jopa niin pitkälle, ettei heistä haluaisi luopua mistään hinnasta.

Olis varmaan paljon muutakin, mutta tämä tällä kertaa.

Sinähän se tässä päätät. Ratkaisuja on vain yksi, koska et halua lapsia.
Oma lapsellisuutesi estää nyt tekemästä järkevää päätöstä.

Tuttu ongelma. Itse seurustelin miehen kanssa, jolla on tytär. Omat lapseni olivat jo aikuisia ja asuivat omillaan. Mies ei heti edes kertonut, että hänellä on tytär, joka asuu äitinsä kanssa. Asian selvittyä, oletin, että pystyn olemaan ns äitipuolena tytölle. Vaikeuksia alkoi tulla..tytär kuiskutteli isälleen pyyntöjä ja menemisiä (oli silloin 14 v.) isä ilmoitti vain, että nyt tehdään näin. Eli minulta ei kysytty sopiiko ja mitä mieltä olen asiasta, jopa ruoka piti olla tyttären sanelema. Tytär oli meidän kanssamme kaikki lomat ja aika usein viikonloppuisin. Pikkuhiljaa aloin tympääntyä siihen touhuun. Olimme asuneet yhdessä jo kolme vuotta, kunnes en enää halunnut muuta kuin päästä kaksikosta eroon. Niinpä erottiin, enkä ole katunut asiaa. Jos epäilys tulee mieleeni, muistutan itseäni, että tyttö olisi joka paikassa mukana. Epäröinnit ja ikävät loppuvat kyllä siihen. Nyt siitä on jo kolme vuotta, enkä enää haksahda mieheen, jolla on lapsia jotka eivät ole aikuisia. Nytkin olen tutustunut taas mukavaan mieheen, mutta katkaisin sen kun kuulin, että tälläkin 58 v. miehellä on 12 v. tytär. En laita itseäni minkään pakon eteen enää. Mieluummin yksin ja vapaa kuin lasten ehdoilla taas.

Uusperheongelmista kärsivät, menkää suosiolla osoitteeseen http://www.uusionni.net/phpBB3/

Tuolla voi tuulettaa tunteitaan ja keskustella muiden samoja asioita kokevien kanssa. Hyvä vertaistukipalsta.

Älä jatka tuon miehen kanssa, etsi sellainen joka ei halua lapsia.

Sun täytyy vaan pohtia, onko rakkaus mieheen suurempi, kuin "riesa" lapsista =)

Onko oikeesti vielä noin lapsellisia naisia olemassa. Miksi ylipäätän olet alkanut seurustelemaan miehen kanssa, jolla lapsia, kun et itse niistä välitä. Kannattaisi katsoa muuallekkin kuin omaan napaansa, mutta älä kuitenkaan ylös sade säällä, ettet huku.

No ehkä kannattaa sitten lopettaa suhde suosiolla. En ymmärrä miksi pitää iskeä päätä seinään. Varmaan löytyy miehiä joilla ei ole lapsia.

oletko,sairas mieleltäsi, tiesit kun aloit seukkaamaan, että lapsia on, joko otat tai et, valinta on sinun.

Hei, annan yhden neuvon, luovuta, jos nyt tunnet miehesi lapsia kohtaan noin niin se tunne ei häviä, puhun omasta kokemuksesta. En usko että mielesi muuttuu, saatat kyetä elämään heidän kanssaan, mutta minusta nuo tunteesi ovat aika vahvat ja silloin tulee päivä jolloin kadut että tuhlasit aikaa sellaiseen jonka tiesit ettei onnistu. Minulla on itselläni lapsia ja toivon joku päivä löytäväni uuden puolison itselleni, mutta sellaisen joka oikeasti tykkää lapsistani...Tsemmpiä sinulle

En malttanut olla sekaantumatta tähän keskusteluun. Mikä on itsestä oikein , on monen milestä väärää. Mielipiteitä ja ajatuksia on just niin monta ku on ihmisiä. Ainoa oikea mielestäni on se että kuuntelee....... Sulla on kax asiaa . Suhde ja ( joka tapauksessa tulevat lapset"lapset. Kumpi asia on lapsille tärkeä? ( heikoimmat tulevat aina ensin, eli lapset ) suhde vai lapset ?.Lapset ei tee mitään väärää.... aikuiset tekee valintoidensa kautta ja heillä on jo kokemusta. Lapsilla ei ole mitään kokemusta. Vanha sanonta " Sopikaa välinne sano varpaat toisilleen " , tilaa pitää antaa kaikille . Mikään ei oo sen yksinkertasempaa ja vaikeempaa tajuta kuin elämä. Se vain aina otetaan itsestään selvyytenä..... Aikaa suhteelle, ymmärtämystä molemmin puolin ja lapset itsetään selvyytenä koska ISÄ EI SUHTEEN VUOKSI VOI HYLÄTÄ LAPSIAAN: Sehän on heitteelle jättö. Otatko itsesi itsestään selvyytenä vai...?. Tämän jutun häviät , jollet jousta. Ei oo koskaan lapsien syy jos aikuisilla on vaikeeta....

Etsi itsellesi mies, jolla ei ole lapsia !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Olet infantiili (=lapsen tasolla huonossa mielessä) jos et kestä sitä että miehelläsi on lapsia ja ns- entinen elämä.

Parasta vaan erota.

Olen kokenut tuon saman tilanteen ja tunteen aikanaan, päädyin pitkän harkinnan jälkeen siihen että en halua olla osa-aika äiti toisen ihmisen lapsille enkä sopeudu siihen että he valtaisivat kotini ja elämäni. Hekin olivat ihan ok-lapsia mutta heidän mukanaan se miehen entinen elämä tulvehti aina mukana, soittelivat paljon pitkiä puheluja lasten asioista, tottakai, eivätkä tehneet sitä salaa, mutta tunsin itseni kauhean ulkopuoliseksi ja turhaksi. Myös oman kodin valtaus joka toinen viikonloppu tuntui tosi pahalta, kun lapset tulivat tavarakuormineen. Se ei vaan ollut mun rakkaustarina ja kun se loppui, olin helpottunut.
Onnellisempi valinta oli leskimies, jonka ainoa poika asui ulkomailla perheineen.
Mieheni kävi siellä parikin kertaa vuodessa ja viipyi niin pitkään kuin viihtyi, täällä kun kävivät niin perhe yöpyi mieluummin hotellissa kuin pienessä kodissamme, silti vietimme paljon hyvää aikaa yhdessä ja luulen että kaikki olivat tyytyväisiä järjestelyyn. Nyt olen ollut "avoleski" jo jonkun vuoden, mutta yhteys pojan perheeseen pelaa edelleen.
Kannattaa miettiä mitä oikeasti haluaa omalta elämältä ja jättää ihmisten arviot omaan arvoonsa, vastuullisempaa on tehdä hyvä perusratkaisu kuin että pakkotunnelmissa vetäisi roolia jota ei ole halunnut.

Moi
Ehkä sinulla ei ole omia lapsia?? Koittaisit kasvaa aikuisena. Miten ihme se se ois käsittää että kaikista lapsisista vanhemmat on vastuussa. Ei ne joilla ei ole lapsia niin käsitä sitä kuinka moinen vastuu on siis se 20 vuotta varmaan. Minulla voiton puolellA. Siis minulla kolme ja nuorimman kanssa viel' 10 v.

Itse olen vähän eri tilanteessa eli olen yh-isä jolla lapset ovat suurimman osan ajasta itselläni ja ovat vain käymässä äidillään. Tässä ajatuksia joita toivoisin miehenä ja lasten isänä kuulevan naiselta tuossa tilanteessa.
Toivoisin naisen kertovan minulle rehellisesti tuntemuksistaan. Tämä on asia joka syö käsittelemättömänä myös kahdenkeskistä parisuhdetta. Jos tällaisesta asiasta ei saada asiallista keskustelua aikaan, kannattaa tosissaan miettiä koko parisuhteen jatkuvuutta.
Jos asiasta päästään keskustelemaan niin sovitaan pelisäännöt. Jos lapset ovat vaikka viikon niin olet esim kaksi päivää alusta ja päivän lopusta. Väliaika on isä-lapsi aikaa. Jos tulet lasten kanssa edes toimeen niin tehkää yhdessä asioita ja sinullekkin saattaa tulla positiivisia tuntemuksia. Lapsillekin tulee hyvä fiilis ettei isä joudu valitsemaan heidän ja sinun välillä. Ja kyllä miehesikin varmasti arvostaa.
Toinen asia jossa pitää olla pelisäännöt on aika jolloin olette "perheenä". Yhtenäiset kasvatustavat ja rutiinit, astiat tiskikoneeseen, siivoukset yms. Tässä on tärkeää että molemmat aikuiset on samassa rintamassa. Uskoisin että tämä luo myös lapsissa turvallisuuden tunnetta. Lapset alussa tätä koettelee, mutta yllättävän äkkiä hyväksyvät jos miehesi ei asiasta lipsu.
Sääntöjä voi aina päivitellä tuntemuksen mukaan, mutta sanoisin että älä luovuta jos saat asiallisen keskustelun miehesi kanssa aikaiseksi.

Aikuiset ihmiset osaavat valita oikean tai väärän tien ( tai pitäisi) ja siittäkin alaspäin ( niin ku pyramidi) on aina oikea tai väärä. Mikä kullekin on tärkeää. Joka tapauksessa pitää aina mennä itseensä ja miettiä mikä on oikein. Aikuiset tekee valintoja ja lapset katsovat lapsen silmillä ja opituista asioista. Totuus kumminkin on että suhteessasi lapset olivat ennen sinua joten katkera kalkki on nieltävä... lapset seuraavat isää ( tuttu ja turvallinen) ja isä lapsia joten... " Ken nöyrtyy ja hyväksyy , se pärjää".

Jaa...vaikea sanoa kun itselle kyllä miehenkin lapsen kelpaisivat ,,,kun ei noita omiakaan ole siunaantunut...ja jos ihan hyvin minuun suhtautuisivat vielä, niin eihän siinä mitään ongelmaa olisi.

Olet jakojäännös eli sinkku. Sinä ja normaalit lapset ovat mahdoton yhdistelmä. Pysy yksin tai kaltaistesi seurassa äläkä tuhoa perverssillä käytökselläsi lapsia ja varasta aikaa normaalilta isältä joka sentään osaa arvostaa omia lapsiaan eronkin jälkeen. Hanki vibraattori ja älä häiritse normaaleja yksilöitä panohimoillasi.

En voi arvostella, en neuvoa enkä kannustaa, voin vain kertoa miten minun kävi:) Yritin täysillä olla suhteessa, jossa miehellä oli kaksi alle kouluikäistä lasta. Lapset olivat äärettömän kilttejä. Mies antoi minun osallistua kotielämään siis tarkoitan, että osallistuin myös kasvatukseen tavallani. Sain puuttua, kieltää ja komentaa jos syytä oli. Lapset eivät ikinä sanoneet, että älä meitä komenna, et ole äiti etc. En ollutkaan äiti ja pidin myös omalta osaltani siitä kiinni, etten ikinä niin luullutkaan, heillä oli äiti. Ja kasvatukseen puuttumisella tarkoitan myös sitä, että he olivat myös minun kodissani, meidän yhteisessä kodissa, jossa myös minulla oli sanavaltaa ja ihan lasten turvallisuudenkin takia puutuin. Olinhan toinen aikuinen kun he meillä olivat. Syötin juotin puin ja pesin. Lapset eivät edes olleet puolta ajasta meillä ja kun vanhemman koulu alkoi tulivat he lähinnä viikonloppuisin, lomilla olivat enemmän. Minulla ei ole ainuttakaan syytä haukkua lapsia tai miestä, vika oli minussa. Meillä oli jopa hauskaa, niinkuin itsekin totesit, että pelaatte ja vietätte muutenkin aikaa ja jopa pidät siitä. Niin minäkin aikani. Ja kyllä, tiesin miehen lapsista heti. Ja kyllä, luulin, että pystyisin siihen ja kyllä sumutin itseäni pitkään. Toisen lapsiin ei vaan kiinny niinkuin omiin, jopa siskonpoikani on minulle rakkaampi kuin miehen lapset ikinä. Kai veri on vettä sakeampaa. Minä yritin pitkään yli 6 vuotta sopeutua, aluksi oli helpompaa ja näin jälkikäteen olen varmistunut myös siitä, että minulla oli myös näyttämisen tarvetta, että kyllä minä ja minun luonteellani tästä selvitään. Vuosien mittaan lasten läsnäolo vain alkoi melkein kuvottamaan. Lasten äiti ei ollut mitenkään ongelma, ei ollut niitäkään vaikeuksia vaan tosi asillisesti mies ja ex hoitivat tapaamiset. Mutta kun ei niin ei loppujen lopuksi pystynyt. Kyllä ne vaan muistuttaa menneestä. Aivan eri asia suunnitella perhettä jonkun kanssa, jolla ei vielä ole valmista pakettia. Mietin silloin, että (jonkun mielestä nyt lapsellista), mutta haluan mennä esim synnytykseen miehen kanssa jolle myös kokemus on ensimmäinen, ei kolmas, yhtä uutta ja ihanaa kuin minullekin. Silloin ainakin lapset ovat muistutus menneestä, ei sitä tunnetta, joka on jo koettu voi kokea uudelleen vaikka kuinka yhteistä lastakin suunniteltaisiin. Miehellähän on jo kokemusta perhe-elämästä, eikö se muka muistuta. Tiedän ainakin mitä tarkoitat. Myönnän olleeni jopa mustasukkainen kaikille ja kaikesta! Eikä todellakaan ole itsekästä haluta elää elämää, jossa todella on sisäinen rauha. Olen nyt naimisissa miehen kanssa, jolla ei ole lapsia. Yhteistä kovin toivotaan. Jos olin itsekäs niin sitten olin. En ainakaan voinut pidempään huijata itseäni enkä myöskään muita. Se olisi tullut jossakin vaiheessa esiin ja rumasti. Sisällä on rauha, että olen oikeassa paikassa, oikean ihmisen kanssa. Toivottavasti pian perheenä. Mieti tarkkaan mihin olet valmis vain rakkauden takia. Muista myös itsesi, se ei ole itsekkyyttä vaan tervettä järkeä! Kaikki ei ole kaikille eikä kokeilematta tiedä, mutta niin tutun kuuloista jos nyt epäilet että se paremmaksi muuttuisi. Minulle ei niin käynyt. Nyt on hyvä. Tsemppiä!

En jaksanut lukea koko ketjua, siksi en tiedä minkä ikäisiä lapset ovat. Onko kauan odottaa kun lapset kasvavat ja muuttava omiin asuntoihinsa? Miehelläni on toinen ihan tavallinen, häntä tapaan jos on asiaa, mutta toinen on ihan kusipää, hänet vain tipautin elämästäni, enkä tapaa lainkaan. Mieheni on surullinen mutta ymmärtää minua. Jos mies vaatisi muuta niin siitä vaan tyttärensä kanssa elämään. Ei ole vielä lähtenyt. Kertomatta typerän tyttären käytöksestä minua kohtaan katson että olen ratkaisuni ansainnut. Halua vain mieheni, en hänen lapsiaan. Toki mieheni saa heitä tavata ihan niin usein kuin tahtoo, menevät vain muualle kuin sinne missä minä asun.

Jätä tuo mies ja ota itsellesi lapseton mies. Sellaisiakin löytyy.

Ajattele vähän! Jos sillä mies ystävälläsi on tyttö ja tarvitsee murrosiässä aikuisen naisen apua nii sinä voit häntä autaa kun murrosikäiset tytöt eivät kehtaa kaikkia aisoita kertoa omalle äidille. Sinä olisit sille tytölle oikeanlainen apu, niin sinun kannattaa ottaa mies lapsineen päivineen vastaan. Jos on taas poika niin joka on erittäin kiinnostunut ATK:sta niin sitten kun sinulla tulee ongelma esim. tietokoneella niin pyydä poikaa auttamaan niin kyllä sen pitäisi koneen saada kuntoon. Jos sillä on molemmat tyttö ja poika niin silloin sinä voit jakaa murrosiässä olevalle tytölle neuvoja pojista ja muusta naisen elämään liittyvästä, ja poika auttaa sinua ATK:ssa.

Jos rakkaallasi on lapsia, valitset koko paketin kitisemättä tai et valitse.

Jos et valitse myös lapsia, häivyt ja nopeasti.

Olin aviossa naisen kanssa joka teki lasten elämästä erittäin vaikeaa, koska ei voinut sietää. Ongelmana oli se, että se tapahtui peitellen, kaksi eri ihmistä, silloin kun olin paikalla, ja silloin kun en ollut. Edessä enkeli, takana hirviö. Ainut oikea neuvo on hyväksyä lapset..jos sitä ei ole valmis tekemään, rakastuminen ja suhde täytyy jättää tapailuksi ilman lapsia.

kaikkien kirjoituksia, mutta siitähuolimatta kehoittaisin, että jos
toisen osapuolen lapsen häiritsevät, niin on parempi, ettei edes
yritä parisuhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia.

HATTUA NOSTAN MIEHELLE, JOLLE LAPSET OVAT
ETUSIJALLA JA KEHOITAN ODOTTAMAAN SELLAISTA
NAISTA, JOLLA ON ÄIDINTUNTEET KOHDALLAAN -
SAMOINKUIN NAISELLE !!!!!!!!!!!!

LIIAN PALJON ON IHMISIÄ, JOILLE LAPSET EIVÄT
MERKITSE MITÄÄN....NYKYAJAN TYPERIÄ JA
VASTUUTTOMIA IHMISIÄ. KEHOITTIAISIN ODOTTAMAAN
SELLAISTA PARTNERIA, JOKA VÄLITTÄÄ MYÖSKIN
LAPSISTASI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

INHOTTAVAA LUKEA TUOLLAISISTA IHMISISTÄ,
JOTKA EIVÄT VÄLITÄ LAPSISTA MITÄÄN JA JOITA
VAIVAA VAIN OMA NAUTINTO JA JUHLIMINEN !!!!!!!!

Voi hellanlettu sentään. Onhan se metritavara sentään ihan kivaa ja tiesit, että joku muukun on sitä saanut. onko tuota maailmalle pakko huutaa - ja huolehdi itse ehkäisystäsi, että taasSEURAAVAN tarvitse itkeä

Joku isä täällä kirjoitti, miten olisi mukavaa jos uusi avopuoliso kertoisi tunteistaan. Sekin olisi IHANTEELLISTA, mutta taas, 99% tapauksista, jos uusi puoliso sanoo, että "minua ahdistaa lapsesi, vaikken niin haluaisikaan tuntea", kääntyykin homma yhtäkkiä niin, että avopuoliso VIHAA MIEHEN LAPSIA!
Eli rakentavassa hengessä ei voi keskustella.

Yritä siinä sitten sinnitellä, kun ystävät on ydinperheellisiä, eikä mitenkään käsitä ahdistustasi, ja miehesi menee puolustuskannalle. Vaikeaa on olla puolivanhemman kengissä!

Jos sanot tälle miehelle (käytän nyt esimerkkinä miestä, käy kumminkin päin!), että hänen lapsensa tekee sitä tai tätä väärin, (esim levittää sotkuja, ei siivoa, ei tottele, käyttää rumaa kieltä, mitä nyt yleensä lapset/teinit saattaakaan "töpeksiä") tulee taas puolustuskanta päälle ja keskustelu on täysin turhaa.

Monesti neuvotaan vanhempipuolta vääntymään ja tekemään sitä ja tätä.
Tottakai pitääkin osata joustaa. MUTTA. YLEENSÄ suurimmat ja tärkeimmät muutokset lähtee uusperheen BIOVANHEMMISTA.

Siinä on vanhempipuolen ihan turha sinnitellä, jos biovanhemmat vesittää kaiken, eikä kuuntele vanhempipuolta, tai ylipäänsä ole samalla linjalla vanhempipuolen kanssa. Ne tärkeimmät langat on niillä vanhemmilla.

Haista paska!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jos nyt on noin vaikeeta ihmettelyyn herää miks itket valintahan on sun ,mut olen ylpeä kaikkien isien vuoksi jotka tykkää lapsistaan ja eivät anna uusien suhteitten sotkea sitä . 1 yhteinen ja 2 aikaisemmasta liitosta 33v nykyisessä onnelisessa yhdessä olossa.

Minulla vastaanvanlainen kokemus toisinpäin kuin sinulla eli olen lasten kanssa elävä ja lapset tärkeintä mitä elämässä voi olla. Meillä on paljon vastoinkäymisiä itsestä riippumattomista syistä. Kohtasin vuosia sitten kivan miehen,joka vannoi ettei lapset este. Rakastuin häneen. Kuitenkin lapsista tuli kompastuskivi. Ensimmäisen vuoden ajan hän yritti ja oli paljon kanssamme. Lapsetkin tykästyi kovasti häneen. sitten kuin pala kerrallaan kaikki hiipui. Hän olisi halunnut vain minut ja se satutti ja meillä oli kovia riitoja sekä eroja toisensa jälkeen. Hän ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan vaan aina vaan yritti takaisin ja toistamiseen lapset oli esteenä. Monet menneet vuodeet tapailimme vain kuin lapset isällään.Vain satunnaisesti hän poikkesi niin,että lapset näki hänet. Hän kyllä lupaili kaikkea. Humalassa myönsi ettei jaksa lapsiani. Nyt en enää halua jatkaa kanssaan ja suhde kariutui jo jokin aika sitten. Tosin mies kokee toisin eikä luovuta. Lapset ovat liian arvokkaita sellaiseen suhteeseen ja koen,että menetän kasvoni kaikkien ihmisten sekä ystävieni edessä jos jatkaisin.Lisäksi rikon itseni. Minusta ainut keino seurustella sellaisen ihmisen kanssa jolla lapsia on se,että hyväksyy koko paketin. Tulee rakastaa toista niin paljon,että hyväksyy hänen menneisyytensä, arvostaa sitä mitä häneen kuuluu ja joustaa myös kumppanin asioiden edessä. Lapset on sellainen asia mitä ei voi työntää taustalle. Ne kasvaa ja oppii ymmärtämään asioita. Heistä tulee teinejä,silloin he käsittelevät asioita. He ei enää hyväksy jos heitä ei oikeasti hyväksytä. Nyt olen tutustunut ihmiseen,joka hyväksyy koko pakettini ja todella välittää minusta kaikkineni ongelmineni myös. Mutta nyt minulla ongelma siihen todelliseen läheisyyteen. Ei ole helppoa...onkohan kellään niin,että koko paketti toimisi. Ovatko jotkut suhteessa jossa vain tapailevat toista ilman lapsia? se kuulostaa niin julmalta..

Kyllähän se on niin, että Itsekkään äitipuolen ajatuksia ymmärtää vain ihminen, joka on käynyt saman asian läpi. Ärsyttää nuo haukkujat ja nimittelijät ja neuvojat, että vaihda mieheen, jolla ei ole lapsia. Kun se olisikin aina niin helppoa. Minäkin rakastuin lähes 30 vuotta sitten mieheen, jolla oli 5 ja 9 v. tytöt. Avioero oli miehellä riitaisi. Lapset olivat meillä alkuun joka toinen viikonloppu, aina. Minulta ei koskaan kysyttä, sopiko se minulle. Exä suurinpiirtein lateli pöytään ehdot ja aikataulut ja muut. Rahaakin tarvittiin milloin mihinkin ja sitähän he saivat kun vaan ilkesivät pyytää. Kyllä minulla oli paha mieli monta kertaa. Voisiko sen sanoa vaikka niin, että meillä ei ollut ns. omaa elämää. Miehen lapset menivät aina minun edelle. No, ehkä olin tyhmä kun suostuin kaikkeen, en koskaan hennonnut sanoa miehelle, että minulle ei joku asia käy. AINA oli ensin miehen lapset. Lomatkin piti exälle ilmoittaa hyvissä ajoin ja piti tietää, mitkä viikot lapset on meillä ja sitä rataa. Seitsemän ensimmäistä jouluaattoakin mies oli exänsä ja lastensa luona, ettei nyt vaan tytöille tulisi paha mieli. Minun mies taisi kyllä olla ääliö, olen ajatellut jälkeenpäin. Tai ehkä se ääliö olin minä, kun nielin kaiken mukisematta. Ehkä olisi pitänyt joskus sanoa, että nyt ei käy lasten tulo, että teemme jotain kahdestaan yhdessä. Ajattelin joskus että eihän tämä kestä ikuisuutta, eikä tietysti kestänytkään. Nythän nämä lapset ovat jo aikuisia ja heillä on jo lapsia. Matkan varrella on ollut kuitenkin kaikenlaista ja olen monta monta kertaa kahdehtinut niitä pareja joilla ei ole lapsia entisestä elämästä mukana kuvioissa. Voin sanoa, että en ole koskaan ollut lämpimissä väleissä mieheni lasten kanssa. Toimeen on kuitenkin tultu. Enkä ole koskaan ajatellut että olisin heille äitipuoli. Olen vaan heidän isänsä uusi vaimo. Aika muuttaa asioita mutta kyllähän he ovat kuvioissa mukana koko elämän ajan.
Meillä on kaksi yhteistä lasta ja heillä on hyvät välit miehen lapsiin vaikka näkevätkin harvoin kun asuvat eri paikkakunnalla.
Melkein voisi neuvoa, että kokeilkaa yhteiselämää. Mutta pelättävissä on, että kakenlaista kränää tulee lasten takia. Itse olen kokenut sen niin, että jouduin jakamaan mieheni ja ehkä katkeruus jäi siitä, että minä olin aina se, joka jäin toiseksi, aina. Eikähän multa edes koskaan kysyttä, sopiko minulle joku vai ei, se vain oli sovittava. Jälkeenpäin ajatellen, olin tyhmä monta kertaa mutta ehkä ajattelin niin etten voi rajoittaa mieheni ja hänen lastensa tapaamisia.
Nämä eivät ole helppoja asioita ja kuten alussa sanoin, näitä ei ymmärrä sellainen ihminen, jolla ei ole kokemusta tällaisesta.
Minä ymmärrän kyllä ajatuksesi aivan täysin. Ja olen puolellasi. Tilanteesi ei ole helppo. Rakastat miestä mutta pelkäät, että joudut hänet jakamaan. Niin sinä joudut, sille ei voi mitään. Välillä iskee sitten mustasukkaisuus tai vastaava. Voimia sinulle.

Hyvä, että joku kirjoittaa aiheesta: vkonloppu isistä lapsineen..yh-äidit saa mennen tullen arvostelua ja isät lilluu siel jossain taustalla..jos ollenkaan.
Seurustelin myös miehen kanssa, jolla samanikäinen poika kuin minulla..Pojan äiti työnsi joka vkonloppu pojan isälleen ja kaikki lomat..Äiti itse heilasteli uuden miehen kanssa täysin rauhassa.(Poika ei kuulemma hyväksynyt äidin uutta miesystävää..) No, ei sitten hyväksynyt minuakaan tai poikaani..ja joka ainut vkonloppu samaa p as kaa...Raivokohtauksia ja aivan sairaita tarinoita milloin mistäkin..Töni ja löi poikaani aina kun silmä vältti..Syytti ja valehteli minusta ja isänsä uskoi, ihan naurettavissa asioissa..(kuten "toi ei antanu mulle leipää"..)..Tuli silmilleni pojan nähden muka puolustaen lastaan..Siis mitä?? Oli pakko ottaa taukoja aika ajoin tapaamisiimme..Hirvittävän itsekäs isä ja aina oma poika etusijalla..minun 2v nuorempi poika sai tyytyä heidän tahtoon ja tapoihin..Loppu hyvin kaikki hyvin..Otin ja lähdin lopullisesti suhteesta. (emme asuneet onneksi yhdessä).Eikä ole ikävä.Vaikka kiinnyin ajan kanssa tuohon ärsyttävään lapseen..Lapsikin alkoi hyväksyä meidät, mutta en enää löytänyt arvostusta mieheen..Aikuisen on osattava olla tasa-arvoinen lasten suhteen, oli ne sitten omia tai toisten...Ja aikuisen on osattava/kyettävä tunnistaa omat voimavarat eli aloittaja tekee oikein pohtiessaan rehellisesti kykyään sietää toisten lapsia.Kaikki ei halua lapsia edes itselleen, ei omia eikä adoptoituja.

Mielestäni ihmisen ei ole mikään pakko pitää lapsista, saati haluta omia sellaisia. Se on lähinnä yhteiskunnan saatetta, poljentoa samaan muottiin. Kas on 'normaalia' saada lapsia tietyssä iässä, kaikki kun on normalisoitua nykyään.
Tämähän ei johda muuhun kuin siihen että ihminen omana persoonana katoaa.
Eikös ihmisen elo ole alunperin värkätty henkilökohtaisesti elettäväksi - jopa nautittavaksi !
Yhtään en kumppanisi tarpeita kommentoi sen kummemmin.
Pidäpääsi ja häntä korkealla, onhan meillä kesä ja kärpäset :)

"Paketti" on todella naurettava ilmaisu. Jos olet eronnut niin on on oltava muitakin mahdollisuuksia. Osta puutarhajyrsin niin saat paketissa vuoden kukkasipulit ja ilmalämpöpumpun...

Kyllä meillä mahdollisuuksia on kunhan me vanhemmat vaan ollan valmiita niitä rakentamaan. Kaksi kämppää ja sovitut viikonloput. Uusiokumppanista ystäviä ei äiti/isäpuolia. Näillä ohjeillla tuli mun lapsista maistereita :-)

Hae lapseton mies!

pelottaako ajatus omista lapsista? mä luulen että jossain vaihees sulle tulee vaihe että haluat omia lapsia ja ajatus on fantastinen,lapset on elämän valo ja seuraava sukupolvi,ei niiden pitäis olla mikää taakka niskassa :D omassa kokemuksessa ne on ollu taakka mutta silti ajattelen et ne on sentään niin tärkeitä.

meillä on toisin päin miulla lapsi ja miehellä ei , asenne kysymys sekin on miiten suhtautuu , olemme olleet 1,5v yhessä ja hyvin on sujunut kaikki ei oo ongelmia.

Aikuiset ihmiset täällä valittavat, kun elämä ei mene niin kuin haluaa ja joutuu toisten lapsiakin vielä katsomaan. Miettikääpä kuinka moni lapsi joutuu elämänsä aikana tuohon uusioperhetilanteeseen ja aikuiset vaativat sopeutumaan.
Monesti tilannetta on verrattu siihen, että puoliso tuo uuden kumppanin kotiin ja vaatii toista puolisoa ottamaan iloinen hymy naamalla vastaan - kuinka moni aikuinen suostuisi??? Lapsia kuitenkin vaaditaan sopeutumaan.

Ei elämä ole pelkkää "mullaonkivaa" vaan siinä on monenlaisia mutkia ja erilaisia ihmissuhteita, jotka kasvattavat. Etenkin tänä päivänä tämä kaikkimullenytheti-narsismikulttuuri on voimissaan ja nämäkin viestit siitä kertovat paljon. "Kun mullei oo kivaa ja ne uusiperheen kakarat on perseestä" - asenne vallitsee aikuisilla ihan järkyttävän paljon näissäkin kirjoituksissa. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi lapset voivat niin pahoin...

Omassa työssäni näitä lapsia ja nuoria joutuu ihan liian paljon kohtaamaan. Usein moni ongelma olisi vältetty sillä, että aikuiset osaisivat käyttäytyä vanhempina vastuullisesti ja ottaa huomioon myös muiden, etenkin lasten tunteet. Ei mitään avaruusgeometriaa vaan inhimillisiä perustaitoja jotka ovat kyllä monelta tämän päivän aikuisilta ihan hukassa!

Ole Aikuinen...pyydän luovuta jos sinun pitää kysyä tuota tälläisessa foorumissa ...ole kiltti ja jatka omaa elämääsi eteenpäin...Kaikkea hyvää sinulle mutta jatka eteenpäin...

Onhan meitä miehiä tarjolla ilman lapsia, turhaan iniset yleisillä palstoilla. Tai oliko keksitty juttu taas täällä, niitähän on viljalti.

mikäs on tilanne tänään?
olen itse ollut lähestulkoon samanlaisessa tilanteessa
on vain kaksi vaihtoehtoa....mitä mitse ajattelet

Sori mut lapsilla on oikeus isäänsä koko isän loppuelämän ajan. 18-v EI OLE SAMA ASIA KUIN AIKUINEN. Harva 18-vuotias oikeasti pärjää ilman vanhempiaan mutta valitettavan moni pakotetaan pärjäämään. Lapset on osa isänsä elämää aina ja varsinkin varhaisaikuisuudessakin kun tulee itsenäistymisen haasteet. Siinä tilanteessakaan ei puoliso saisi tulla tielle.

Itse yritin samaa asiaa, naisen kanssa jolla ei ole lapsia. Ei tullut mitään-
7 vuotta turhaan. Nyt onneksi pääsin siitäkin ämmästä eroon. Ainainen tappelu omasta tyttärestä loppui ja saa rauhassa puhua muidenkin ihmisten kanssa, ilman jatkuvaa mustasukkaisuutta.

Jos joskus vielä naisen otan. Niin en ainakaan yli kolmekymppistä lapsetonta.
Nillä yleensä kun on tuo vietti omistamiseen päin, kun ei ole tarvinnut välittää kun omastta ulkonäöstä :)!

Parhaiten menee,kun pitää yh:t hoitoina ja lapsettomat mahdollisina tulevina kumppaneina.Aina ei voi tietty voittaa,mutta miksi hävitä tahallaan?

Uusiosuhteissa on kai ihan sääntö, että toisen lapsia ei ainakaan heti voi täysin rinnoin rakastaa. Minunkin miesystävälläni on ihan kivoja lapsia ja lapsenlapsia, mutta vaikka heidän isänsä on minusta aivan ihana, he ovat enemmän äitinsä kaltaisia. Olemme eri aallonpituuksilla täysin. Minua suututtaa se, että aikuinen poika lypsää vanhalta isältään tuhansia ja tuhansia elämiseensä, vaikka itse on töissä. Tytärkin on tylsä, keskivertopulliainen, ja valittaa, kun minä olen niin pidättyväinen. Hän kun nyt vaan ei sytytä minua. Vaikka ihan leppoisa ihminen onkin, ei vaan mikään älykkö.

Haluan silti yrittää. Ehkä välit lapsiin kehittyvät vähitellen, jos sille antaa aikaa. Heillä on ihan hyvät välit äitiinsäkin, joka on ihan fiksu ihminen. En tunne ottavani äitipuolen roolia, olen vain heidän isänsä mahdollinen uusi kumppani. Niin, olen ainut, jolla ei ole lapsia. Olen iloinen, ettei minulla ole lapsia. Tavallaan voisi olla ihan kiva, että lähipiirissä olisi pikkulapsia ilman, että itse on tarvinnut tehdä niitä. Tunnen, että suhteiden kehittyminen riippuu eniten minusta. Lapset tuskin muuttuvat kovin paljon. Minussa on aineksia muuttumaan jatkuvasti. Olen toiveikas.

Toivotas onnea sinulle. Kyllä se siitä. Älä odota itseltäsi liikaa. Anna aikaa tunteillesi. Koe tunteet, ole rehellinen itsellesi. Tunteitaan ei voi pakottaa, mutta käyttäytymistään voi, kuten olet huomannut.

En taida oikein ymmärtää aloittajan tekstin tarkoitusta.
Lapsethan tulee aina olemaan vanhemmille tärkeitä, ja parempi on kun siihen väliin ei mennä draamaa ja hämmennystä luomaan. Aloittajalla tuntuu olevan lapsenomainen käsitys lapsista isän kanssa: EIHÄN KUKAAN aikuinen nyt tosissaan voi alkaa kilpailemaan kumppanin huomiosta lasten kanssa. Kakkoseksihan siinä jää niin kuin kuuluukin. Aikuinen ulkopuolinen kyllä pärjää ilman kumppaniaan, lapset eivät pärjää ilman isää.

jätä se...

Elin itse reilu 2v suhteessa, jossa miehellä oli 2 lasta ennestään. Aluksi en meinannut millään tottua ajatukseen... Asuimme jo yhdessä mieheni kanssa kun usein menin meidän makuuhuoneeseen "rauhottumaan", koska en tiennyt kuinka toimia kun lapset eivät totelleet ym. Monet päivät mietin, että voiko tällaisesta suhteesta tulla mitään? Lopulta päädyin ratkaisuun, että rakastan tätä miestä niin paljon, että mun täytyy opetella elämään myös lasten kanssa. Tunsin todella paljon vääryyttä lapsia kohtaan, koska he varmasti huomasivat myös tämän.
Olin itse ollut sinkku jonkun aikaa kun "päädyin" tähän suhteeseen. Olihan se iso muutos sinkkuelämästä äitipuoleksi. Ajan mittaan rakastuin lapsiin todella paljon. Lopulta jopa toivoin, että he olisivat useammin meillä kuin sen ajan mitä saimme heidän kanssaan olla. Tyttö jopa sanoi mulle usein, että olen hänelle ihan kuin äiti. Ihan kuin hänellä olisi kaksi äitiä. Silloin tiesin että kaikki tämä "taistelu" oli ollut sen arvoista. Valitettavasti lasten äiti teki meidän elämästä todella vaikeeta. Oli hyviä aikoja ja sitten oli taas niitä aikoja kun mistään sopimuksista ei pidetty kiinni. Olimme kuitenkin päättäneet mieheni kanssa, että emme luovu lapsista mistään hinnasta ja taistelimme jopa oikeudessa lasten huoltajuudesta. Ja lopulta saimme onneksi yhteishuoltajuuden.
Valitettavaa on se että se entinen puoliso tulee aina olemaan kuvioissa jollain tapaa. Meillä vielä pahimmalla mahdollisella tapaa, koska yritti estää meiltä kaiken mahdollisen ajan lasten kanssa. Mutta mustasukkainen en ollut tästä lasten äidistä. Miksi olisin ollut? Ilman häntä en olisi koskaan saanut tutustua näihin aivan ihaniin lapsiin. Valitettavasti meidän suhde päättyi mieheni kanssa lopulta ihan muista syistä. Mutta tänäkin päivänä kaipaan ja ajattelen noita lapsia, vaikka erosta on jo 3-4 v aikaa. Rehellisesti tuo "perheen äidin arki" on ehdottomasti ollut parasta aikaa elämässäni. Ja voin sanoa etten koskaan uskonut että voisin rakastaa toisen ihmisen lapsia ihan kuin omiani, mutta niin vain kävi. Kun erosimme mieheni kanssa, tuntui kuin olisin joutunut myös luopumaan "omista lapsistani" ja se oli kamalinta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Se on ihan itsestä kiinni kuinka päättää elämänsä kanssa tehdä. Sinun täytyy miettiä rakastatko miestäsi koko sydämestäsi?! Ja oletko valmis rakastamaan myös noita lapsia? Jos et, niin parasta luopua siitä suhteesta, koska muuten teet todella väärin paitsi miestä, myös noita ihania lapsia kohtaan. Elämä on täynnä valintoja.

Todellakin kannattaa lähteä tuosta tilanteesta menemään..ajan myötä tilanne vain pahenee lasten murrosiän yms vaikeuksien myötä. Lapset eivät saisi hallita ja terrorisoida suhdetta.

Ja olisihan ollut sellaisiakin miehiä, joilla ei ole ennestään lapsia.

jos et hyväksy lapsia voit myös unohtaa myös lasten isän lapset tarvii myös isää etkä sinä voi niitä eroittaa.luovuta hyvän sään aikana.

Kyllä se mieli voi muuttua, jos ei muuten niin psykiatrin avulla.
Luovuta ja elä omaa itsekästä elämääsi. Sen miehen tekemissä lapsissa ei ole palautusoikeutta, kuten sinussa.

Ymmärrän tunteitasi tosi hyvin. Se on kyllä niin, että jos ei ole mitään kokemusta lapsista niin vaikeaa se on. Ihmisten on hyvä arvostella tätä. Minulla oli kaksi kertaa ystävä, jolla oli lapsia. Toinen oli keski. Lapset olivat kauhean kärttyisiä ja toitottivat minulle heti alkuun: "Et sinä kuulu meidän perheeseen!" Ja niin lähdin - en tietenkään ollut muuttanut hänen kanssaan yhteen. En halunnut näitä ilkeästi suutaan soittavia elämääni. Joihinkin lapsiin voi todella kiintyä, mutta se tapahtuu ajan kanssa. Myöhemmällä iällä elämä ilman lapsia voi olla yksinäistä!
Seuraavalla ystävälläni oli yksi tytär, joka oli hyvin vaikea. Hänellä kaksi lasta. Joka ikinen päivä oltiin heidän kanssaan tekemisissä. Isällä pitkät puhelut tyttären kanssa ja viikon varrella ties montako muuta aktiviteettia tämän perheen kanssa. Koirien yhteisulkoiluttamisia tuntisotalla, yhteisiä retkiä lasten huvipuistoihin ja ties minne. Joka reissulla tuntikausien ostoksia lastenlapsille. Minun piti ryöstämällä ryöstää aikaa, että saisin omat ostokset hoidettua. Minun kohteilleni ei ollut koskaan sekuntiakaan aikaa eikä minun toivomuksiani edes kuunneltu. Tytär saneli kaiken ja mentiin vain hänen kohteisiinsa. Rumba oli ihan loputon. Koskaan en tiennyt mitä seuraava päivä toisi tullessaan, minulta ei kysytty mitään. Lopulta en tiennyt mitä roolia esitän tässä kuviossa - luultavasti en muuta kuin seuraneitiä. Olisi pitänyt tehdä kai työsopimus, olisin saanut sitten asianmukaiset korvaukset ja lomankin. Onneksi en ollut muuttanut yhteen - seuraukset olisivat olleet tuhoisat. Jos et ole muuttanut yhteen miehen kanssa, voit jatkaa - mutta tee se ilman mitään illuusioita. Joko hyväksyt tilanteen tai sitten et. Kaikkea ei voi saada. Mutta helppoa ei varsinkaan alku tule olemaan, koska ex on siellä taustalla aina jossain. Lomat olivat pahimmat. Lomallakin tytär oli mukana ulkomailla ja kaikissa kohteissa mukana. Tämän lapset tietenkin myös, joten mitään lomarauhaa ei tullut koskaan. Niinpä sitten lähdin - enkä ole katunut päivääkään. Jokainen, joka tässä kritisoi, miettiköön itse lähtisikö todella moiseen mukaan.

...menin nuorena neitseena naimisiin ja sain ihanan tyton..no kuusi vuotta mies haukkui huoraksi ym hirveilla nimilla ja tein yksin kaikki tyot..ps sairautta oli jo silloin koska mies joutui myohemmin elakkeelle nuorena..no mika kamalinta han teki katalan tempun otti tyton plus kaiken muun minka sai irti ja laittoi minut syylliseksi eli elamani pahin kriisi..ei se siihen loppunut..mies loysi heti toisen eronneen naisen jolla oli kaksi lasta ja laittoi minun tyttaren tahan sekaperheeseen ..uusperhe..minut sysattiin ulkopuolelle ja alkoi se taistelu pitaa yhteytta haneen koska muutin toiseen kaupunkiin..olin yksin ja loukattu ja sain niin tarpeekseni naista eroista ja sekaperheista no olin vapaa mutta en pystynyt enaa rakastumaan ja yrittamaan uudelleen perhetta vaikka olin nuori..vasta 10v jalkeen uskalsin luottaa mieheen ja kun luotti uudelleen niin tama kamala asia ei ollut enaa mielessa joka paiva ..samalla lama ajan taistelun jalkeen en nahnyt enaa mitaan syyta olla Suomessa ja lahdin maapallon toiselle puolelle aurinkoon.. samalla tyttoni kun tuli 17v ikaiseksi niin meni naimisiin ja aloitti oman elaman siella Suomessa..uskon etta hanelle sekaperhe oli kova paikka koska ei halua edes puhua siita..Suomessa erot sekoittaa kaikkien elaman..hyva jos jaksaa..mina en jaksa sellaista enka jaksa rakastaa kaikkien lapsia ..joillekin se sopii mutta ei kaikille..minulla kaikki tama on takana pain ..asuin Turkissa vuoden ja siella ei erota kuten Suomessa..perheet ovat omissa karsinoissaan eika niita helposti menna rikkomaan..siella kaikki koko suku on mukana..no nainen ei ole vapaa tai siella ei ole sellaista vapautta ..kun tulin Australiaan..kaikki pain vastoin..naiset vapaita tosi vapaita taalla kuten Suomessa..en tieda jotenkin tykkasin kun Turkissa mies pitaa kurin paalla ja jarjestys..se on tarkeata muuten kaikki menee sekaisin ja karsitaan..asuin tavallisten ihmisten en turistien kanssa..turistimeno ei ole sita tavallista turkkilaista elamaa..

Jos haluat vain miehen niin vaihda miestä. On turha elää omassa haavemaailmassa tuossa kuviossa, mikäli et tunnusta todellisuutta.

Lasten olemassaolo vaati kaikilta aikuisilta kypsyyttä sitoutua aikuisuuteen suhteessa lapsiin ja siihen tosiseikkaan, että et kilpaile lapsien kanssa miehesi huomiosta. Te aikuisina olette lasten hyvivoinnista aina vastuussa - piste. Sinun tulee arvostaa miestäsi ja hänen lapsiaan - se on myös fakta, jos haluat, että suhteesi onnistuu tähän mieheen. Muuten olet vielä todella kypsymätön tasavertaiseen kypsään parisuhteeseen.

Symbioosi Toisen alistaminen vain itselle) on aina parisuhteen kuoleman tae, joten tee itsellesi selväksi, mitä elämältä todella haluat. Jos haluat itsellesi marionetin, jota voit hyppyyttää ja hyödyntää, miten haluat niin jää sinkuksi. Tulee mieleen narsistinen ajatusmaailma.

Jos taas haluat kypsyä ja kehittyä hyvään kestävään parisuhteeseen niin hyväksy todellisuus sellaisena kuin se on. Sinun ei tarvitse alkaa "viikonloppuäidiksi", mutta viikonloppuisin ja lasten läsnäollessa sinun pitää olla vastuullinen ja lapsia huomioiva aikuinen halusit tai et.

Lapset vaistoavat feikin ja se tulee myös tuhoamaan suhdettanne, mikäli et voi olla aidosti itse kehitystä ja kasvua tavoitteleva aikuinen.

Sinulla ja miehelläsi on aina oleva menneisyys ja se todellisuus, joka on muokannut teistä juuri sellaisen, joka nykyhetkessä olette.

Mikäli olet mustasukkainen miehesi menneisyydestä niin katso peiliin. Noin lapsenomaista ajatusta hautova on itsekeskeinen ja kypsymätön ihminen. Jos et vielä ole itse valmis tämän miehen tuomaan todellisuuteen niin tee molemmille palvelus ja luovu suhteesta. Jos taas väkisin ajatuksinesi jatkat niin tulee hetki, jolloin huomaat tehneesi väärän ratkaisun.

Toivon sinulle oikeaa valintaa. Keskustele asiasta, vaikka asia onkin kipeä, miehen kanssa ja tehkää selkeä ratkaisu. Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan. Sinun ei tarvitse olla kumpikaan, mutta vastuullinen aikuinen huomioi varsinkin lapset ja kaikki suhteelle läheiset ihmiset asiallisesti, teeskentelemättä ja avoimesti niin, että lapsikin voi luottaa todelliseen tunteeseen, joka vuorovaikutussuhteissa aina on. Toivottavasti tunne tuo turvaa ja vapautta olla lapsena oma itsensä, uskaltaa pyytää ja vastaanottaa huomiota ja apua, kun sitä tarvitsee pelkäämättä salattuja taustan vihaa. Vain aitoina ihminen voi olla onnellinen joten ole aito ja rehellinen niin itsellesi kuin muillekin. Jos et ole valmis niin odota sitä oikeaa.

Televisioista tulee juuri ohjelma Satuhäät. Siinä nuori nainen menee avioiliittoon miehen kanssa, jolla on SEITSEMÄN LASTA edellisestä avioliitosta!Ja lapset asuvat isän kanssa. Jot silleen. SINUN KANNATTAA ETSIÄ lapseton mies!

Etsi itsellesi kaltaistasi seuraa, samanlainen erakko, narsisti peräkammarinpoika, jolta äitee on just kuallu

vaihda ukkoo apina!

Juu meneehän ne naimisiin vaikka ei ole lapsia ollenkaan..
Ja eroavat sitten kun on lapsia..
Satuhäät ja satuerot...se on sitä nykyajan vaaleanpunaista höttöä...

Huvittavaa kun kokoajan toitotetaan, että "että sinun, iskän uusi puoliso, pitää kunnioittaa ja arvostaa miehen lapsia ja kohdella heitä hyvin ja tasavertaisesti ja olla uusi turvallinen aikuinen" ja blaa blaa blaa. Tätä pidetään itsestäänselvyytenä.

Mutta kukaan ei sano, että yhtälailla näiden lasten tulee arvostaa ja kunnioittaa ja kohdella inhimillisesti myös tätä isän uutta puolisoa. Tämän pitäisi päteä myös päinvastoin. Mutta ei. Lapset saavat käyttäytyä miten vain koska he ovat "erolapsia" ja heillä on ollut rankkaa, heitä täytyy ymmärtää, heille täytyy antaa aikaa, kaikesta huolimatta uuden puolison pitää olla se aikuinen ja ottaa aikuismaisesti kaikki paska vastaan ja mukisematta toimia näiden eroperhereppanoiden negatiivisten tunteiden tunkiona. KOSKA AIKUISET OVAT AIKUISIA JA LAPSET OVAT LAPSIA.

Paskat, sanon minä. Aikani elelin uusperhehelvetissä, jossa mieheni oli niin helkkarinmoinen tossukka, joka pelkäsi uhkailevaa ja tossuttavaa exäänsä ja joka koki niin suurta syyllisyyttä erosta, joka ei edes ollut hänen vikansa, että antoi lasten käyttäytyä niin törkeästi kuin halusivat. Exä piruili, uhkaili ja vielä tänäkin päivänä saan kylmiä väreitä ja oksennusta nousee kurkkuun kun ajattelenkin tuota. Samoin lasten kanssa, jotka kuin äitinsä kuvajaisina tulivat joka toinen viikko kotiimme rellestämään ja vittuilemaan minulle päin naamaa. Jopa mieheni äiti sanoi, että "kaikki johtuu vain siitä kun nämä pikkureppanat ovat joutuneet käymään läpi eron, heitä täytyy ymmärtää"!! Kauhulla mietin, mitä näistä lapsista joskus tulee. Heitä paapottiin ja hemmoteltiin ja lähes palkittiin huonosta käytöksestä, ja ajan myötä he oppivat tosissaan käyttämään sitä hyväkseen. Kaikki rajat katosivat kun heistä tuli eroperhereppanoita. Toisaalta, aivan sama minulle nyt.

Minä tuhlasin omasta elämästäni monta vuotta olemalla tuon perheen sylkykuppi. En ymmärrä, miksen lähtenyt aikaisemmin. Lähtöni oli elämäni paras päätös.

Ei enää koskaan miestä kierrätyksestä.

jaahas.. taas tätä tekopyhää jankutusta kuinka rakastaa toisen lasta kuin omaa, ja pah! miten joku kehtaa olla noin tekopyhä! itse asun uusperheessä ja yhteen on otettu miehen lasten kanssa, mutta toimeen tullaan just sen verran kuin tarviiki, pitää olla myös itselle armollinen, kukaan ei ole taydellinen. silti voi olla onnellinen. ei kannata luovuttaa!

Itsekäs äitipuoli, ymmärrän täysin kirjoituksesi. Olen samankaltaisessa tilanteessa, miehellä kaksi lasta, iältään /- 10v. Olemme asuneet mieheni kanssa alle kaksi vuotta yhdessä ja seurustelleet vähän kauemmin. Tiesin lapsista alusta asti ja silloin lähes kauhistutti ajatus, että olen rakastunut mieheen jolla on lapsia. Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla useamminkin.

Lapset ovat mukavia ja hyväkäytöksisiä, eikä ongelmia ole ollut. Ennen kuin muutimme yhteen kävin itseni kanssa melkoisia taisteluita siitä haluanko todella ryhtyä tähän, mutta rakkaus mieheni kanssa on niin suuri, että päätimme ottaa sen askelen. En tiedä oletko puhunut miehesi kanssa miten sinä koet tilanteen? Itse suosittelisin juttelemaan, ei syytellen tai toista omien, vaan rakentavalla kannalla miten voisitte yhdessä helpottaa tilannetta. Jos mies sinua todella rakastaa ja näkee sinut mahdollisena elämänkumppaninaan, et sinä ole mikään kakkonen kuin ehkä symbolisesti. Tottakai miehen rakkaus lapsiaan kohtaan on ääretön ja niin sen pitääkin olla, ovathan lapset kuitenkin osa häntä, mutta jos sinä olet hänen elämänkumppaninsa, niin sinä olet ihmisenä yhtä arvokas kuin hänen lapsensa vaikka tuo rakkaus onkin erilaista.

Me olemme mieheni kanssa keskustelleet alusta asti kaikesta mahdollisesta liittyen lapsiin, parisuhteeseemme ja siihen miten saamme kokonaisuuden toimimaan. Mieheni ymmärtää, että ei minun tunteeni automaattisesti syty hänen lapsiaan (tai ketään muutakaan ihmistä) kohtaan. Haluaisin sydämestäni oppia rakastamaan tai edes pitämään paljon mieheni lapsista ja toki samalla toivon heidän tunteiltaan samaa minua kohtaan.
Oma suurin ongelmani taitaa lähinnä olla se, että en ole ollut kovinkaan paljon lasten kanssa tekemisissä, etenkään tyttölasten ja tunnen välillä oloni vaivautuneeksi kun en osaa välttämättä olla tarpeeksi luonteva. Nuoremman, pojan, kanssa osaan ehkä olla luontevammin, sillä siskollani ja yhdellä ystävälläni on samanikäisiä poikia ja olen tottunut sitä kautta sen ikäisiin poikiin.

Nyt olenkin yrittänyt yksitellen etsiä niitä asioita, jotka mieheni tyttäressä ärsyttävät tai muuten vain vaivaavat, jotta voisin ymmärtää häntä ja myös itseäni paremmin ja ehkä huomata joidenkin ärsyttävien asioiden heijastelevan vain omaa samankaltaista luonnettani. Esim. minua on ärsyttänyt todella paljon tytön pikkuvanha luonne. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että se kuuluu tytön ikään ja jos oikein muistelen niin taisin olla itsekin aikanaan vähän pikkuvanha. Sehän kertoo vain tytön halusta oppia ja näyttää, että hänkin jo tietää ja osaa, eikä minun tarvitse siitä ärsyyntyä.

Minustakin on ihan mukavaa välillä pelata ja touhuta porukalla yhdessä, mutta välillä tarvitsen omaa aikaa ja otan sen. Mieheni ymmärtää tämän täysin. Ehdin kuitenkin elää itsekseni melko pitkään ennen kuin tapasimme ja olen luonteeltani muutoinkin itsekseni viihtyvä, joten en näe mitään syytä yrittää muuttaa perusluonnettani antaakseni jatkuvan huomion lapsille, jota he tuskin edes kaipaavat. Ei siinä ole mitään itsekästä. Itsekästä olisi vain se, jos yrittäisin estää lasten meille tulon. Ymmärrän täysin että kun lapset ovat meillä (kuitenkin melko harvoin), heillä on "etusija" isäänsä ja mieheni huomioi myös minut silloin.

Eihän koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, voi olla että en tulekaan koskaan rakastamaan/välittämään tarpeeksi mieheni lapsista ja eroamme siksi tai ehkä jostain muusta syystä, mutta haluan ainakin yrittää. Mieheni on kaikkea sitä mitä olen aina elämänkumppanistani kaivannut. Tai ainakin lähes, eihän kukaan täydellinen ole, en minäkään. Kompromisseja joutuu aina tekemään. Punnitse niitä oikeasti hyviä asioita ja kun kerran ilmeisesti tulet hyvin toimeen miesystäväsi lasten kanssa, niin voihan se olla että ajan kanssa ärsyyntyminen vähenee ja lakkaakin olemasta. Eihän teidän tarvitse vielä yhteen muuttaa, mutta ehkä vasta se näyttäisi todellisen tilanteen kun asunto, jossa viettäisitte aikaa yhdessä, olisi myös sinun kotisi ja myös sinulla olisi enemmän sanavaltaa auktoriteettinä ja vastuullisena aikuisena. Äitejä emme tule ikinä olemaan miestemme lapsille, eikä meidän tarvitsekaan olla ja tuskinpa lasten oikea äiti sitä haluaisikaan.

Jos tilanne ei muutu tai etenkin jos se pahenee, niin koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia, mutta jos et edes kokeile, niin et voi tietää ja saatat luopua juuri siitä ihanasta miehestä jota jäät kaipaamaan. Tottahan se on, että kyllähän sitä varmasti lapsettoman ja hyvänkin miehen vielä näin yli kolmikymppisenäkin löytäisi, mutta itse teen mielummin pieniä kompromisseja kuin luovun erittäin hyvästä parisuhteestani.

Miksi te ihmiset ette yritä tosissanne , ettei tarvitsisi erota? Meilläkin on oltu aviossa 40v., riitoja pienempiä ja suurempia, mutta sillä periaatteella on menty, että kotia ei rikota. Asiat selvitetään ja huumoria avuksi.
Ettekö osaa hillitä itseänne? Pitääkö aina mennä sinne minne kulli näyttää?Ettekö keskustele, syö ja naura yhdessä? Kuvitteletteko että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen?

Lapset on osa miehen elämää ja siihen sinun on tyytyminen.
Mitä sä valitat, olisit tyytyväinen kun ei ole ongelmia jälkikasvun kanssa. Suurin ongelma taitaa olla itselläsi.
Tuskin kukaan pyytää sinua rakastamaan ko. lapsia, mutta jos välität miehestä kannattaisi tutustua lapsiin lähemmin. Itse kun aikoinaan muutin yhteen miehen kanssa jolla oli 10 v lapsi, tein heti selväksi etten aio ruveta äidiksi, koska olin jo itse tehnyt kasvatustyön. Ystävystyin pojan kanssa ja silloin kun hän oli isän luona touhuttiin kaikkea kivaa kimpassa. Edelleen olen yhteydessä pojan kanssa vaikka isä on menneen talven lumia;)

Kysymyshän on SINUN elämästäsi. Itsellänikään ei ole lapsia ja vaikka pidänkin lapsista , en haluaisi niitä aikuisena. Ymmärrän sinua niin hyvin ja mielestäni et ole itsekäs, jokainen päättää itse omista valinnoistaan ja kantaa niistä myös vastuun..,kieltämättä vaikea tilanne.

Hyvä ,olkaa aikuisia , NÄIN ON . Miksi rupeatte seurustelemaan naiset sellaisen kanssa jolla on lapsia ,kun ette tykkää lapsista.oletteko niin mitättömiä ettette saa yksinäisiä miehiä pitää pakkautua miehelle vaikka perhe hajottaa kun muita ei saa.ÄLÄ VALITA olet tiennyt sen jo silloin kun aloit seurusteleen miehen kanssa.LAPSET YKKÖS ASIA TÄYTYY OLLA JOKAISELLA ÄLÄ SEKOITA NIIDEN ELÄMÄÄ.

lol oot vaa kade

Mun miehen kersat on vallan ärsyttäviä, osaa ärsyttää joka pivä. Minä yritän onlla tosi kiva, enkä suutu helpolla,m utta nämä kersat ...nyt on vika vallan näissä pilalle hemmotelluissa tenavissa, ei jaksa ei... kasvais äkkii 18 v, vois heittää pihalle, tai lähtis opiskeleen vaikka inariin, yhtään emme kaipaisi heitä.

Olen yleensä kiltti ihminen, mutta jossain menee raja.. jos kersat ei kohta häviä, lähdenminä, mikä nyt on huono vaihtoehto, sillä mua ei ala ikäiset pois aja. Enkä oo kakaroita halunnu, omat lapset riittää. Miehen otin, mutta sivuosumat tuli kaupanpäälle.

luovuta SUOSIOLLA

Miten ihmiset voivat heti ensimmäiseksi ehdottaa eroa? Pitäisikö jättää mies, johon on rakastunut, koska ei pidä lapsista? En halua kuulostaa inhottavalta, mutta ei ihme, että avioerot (Suomessa) lisääntyvät, kun asenne on tämä. En usko, että aloittajalla on henkilökohtaisesti miehen lapsia vastaan yhtään mitään, vaan enemmänkin ajatus heistä ärsyttää ja ahdistaa.

Kannattaisi ensin puhua miehelle. Jos pystyisit eroamaan lasten takia, pystyt varmasti ottamaan asian puheeksikin.

Jos miehenex osaisi kasvattaa lapset yhtä hyvin kuin me uudet miehen puolisot, ei meidän tarvitsisi enää kasvattaa ja komentaa miehen lapsia. En ymmärrä miski se ero ottaa niin koville, että ei jaksa omia lapsia. Miehellä on oma uusi perhe, ei hän jaksa huonosti kasvatettuja kersoja, vaikka onkin omia, enää ex vaimon kasvatuksen jäkeen paikata. Se kuuluu äidille, ei isälle.

Mulla on sama tilanne nykyisen mieheni kanssa, mutta tämän lapsi on aivan suloinen ja todella hyvä käytöksinen.. lapsella ikää 2v. marraskuussa 3v. Itse tulen toimeen lapsen kanssa ja hyvin. Rakastan tätä kyseistä miestä ja pidän hänen lapsestaan ja lapsi tuntuu pitävän myös minusta, joten ongelmaa ei siis ole :) (mies siis näkee lastaan kerran kk)
Ennen seurustelua mies kertoi, että hänellä on lapsi aikaisemmasta suhteesta, mutta ei se minnuu kauheesti liikuttanu. Lapset on ihania ja joskus sitten itsellääkin varmasti sellainen. :) mutta ei varmaa nyt ainakaan viiteen vuoteen ole tulossa.. koulutkin alkamassa ja kaikki muutkin asiat elämässä pitää selvittää ensin.

huvittaa ja säälittää nuo kommentit "älkää tehkö lapsia jos ette niitä voi hoitaa"
olisko teillä ehdotuksia mitä tehdä niille lapsille jotka nyt on jo tehty, useimmiten sillä hetkellä toimivan parisuhteen aikana. ei niitä tekemättömäksi saa vaikka parisuhde kaatuu! kannattas pikkusen ajatella ennenkun laukoo tollasia "totuuksia"...

En nyt tiiä miten tohon muuten kommentoisin, mut voin omasta kokemuksesta kertoa, että se lapsihomma alkaa maistua erille kun niitä omia alkaa siunaantua. Tosin jos ei omia ikinä halua, niin se voi olla vaikeampaa sitten jos tuntuu nyt jo pahalta. Mulla oli ex-miehen kanssa "lapsipuoli" (vaikka puolitella ei saisi), ja alku oli tosi hankalaa.Mulla oli ihan samoja tuntemuksia kuin aloittajalla. Sitten kun jonkun vuoden päästä oma syntyi, asenne lapsia kohtaan muuttui. Tai ainakin itse koin niin että exän tyttärenkin kanssa oli helpompaa.

Olen seurustellut miehen kanssa vajaan vuoden, emme asu yhdessä. Itselleni on muodostumassa ongelmaksi miehen lapset, jotka asuvat äitinsä kanssa, mutta ovat myös isällään aika paljon. Mitään varsinaista ongelmaa ei pitäisi olla: lapset ovat mukavia ja tulemme hyvin toimeen. Itselläni kun ei lapsia ole, enkä ole koskaan niitä halunnutkaan, en vain totu ajatukseen, että he olisivat osa yhteistä elämäämme. Koska en ole tottunut lapsiin, minusta on suunnattoman rasittavaa olla miehen luona silloin, kun lapset ovat siinä. He tuntuvat ylimääräiseltä riipalta, jotka kaiken lisäksi muistuttavat miehen menneestä elämästä. Ajatus yhteen muuttamisesta tuntuu mahdottomalta.

Tiedän kyllä, ettei kannattaisi valittaa, monella on oikeasti vaikeaa puolison lasten kanssa. Tiedän myös, että tein tietoisen valinnan alkaessani seurustella miehen kanssa, jolla on lapsia. En vain arvannut, että siitä tulisi minulle näin vaikeaa. Ja kyllä, olen itsekäs, saa haukkua. Mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Voiko mieli tästä muuttua, vai pitäisikö luovuttaa suosiolla?Olen seurustellut miehen kanssa vajaan vuoden, emme asu yhdessä. Itselleni on muodostumassa ongelmaksi miehen lapset, jotka asuvat äitinsä kanssa, mutta ovat myös isällään aika paljon. Mitään varsinaista ongelmaa ei pitäisi olla: lapset ovat mukavia ja tulemme hyvin toimeen. Itselläni kun ei lapsia ole, enkä ole koskaan niitä halunnutkaan, en vain totu ajatukseen, että he olisivat osa yhteistä elämäämme. Koska en ole tottunut lapsiin, minusta on suunnattoman rasittavaa olla miehen luona silloin, kun lapset ovat siinä. He tuntuvat ylimääräiseltä riipalta, jotka kaiken lisäksi muistuttavat miehen menneestä elämästä. Ajatus yhteen muuttamisesta tuntuu mahdottomalta.

Tiedän kyllä, ettei kannattaisi valittaa, monella on oikeasti vaikeaa puolison lasten kanssa. Tiedän myös, että tein tietoisen valinnan alkaessani seurustella miehen kanssa, jolla on lapsia. En vain arvannut, että siitä tulisi minulle näin vaikeaa. Ja kyllä, olen itsekäs, saa haukkua. Mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta. Voiko mieli tästä muuttua, vai pitäisikö luovuttaa suosiolla?Olen seurustrsinaista ongelmaa ei pitäisi olla: lapset ovat mukavia ja tulemme hyvin toimeen. Itselläni kun ei lapsia ole, enkä ole koskaani seurustella miehen kanssa, jolla on lapsia. En vain arvannut, että siitä tulisi minulle näin vaikean kuulla muiden kok

Piupaupaulle, M itä me teiltä kadehtitaan ,miehiäkö toisten jätteitä ja itsekkäitä lasten hylkääjiä. pidä hyvänäsi.

En minäkään...

Kuule, en voi kun sanoa , että eroa hyvänsään aikaan.Mitä järkeä on seurustella edelleen jos on noin pahasti vinoutuma.Ei ole lasten vika , että ovat olemassa, joten elä hyvä ihminen niihin vihaasi pura.Kyllä jokaisella on menneisyys, joten
mene itsees ja mieti kenessä se oikein se vika onkaan.Vain tulevaan pystyy vaikuttamaan , jos jatkat seurustelua ei auta muu kun tutustua näihin lapsiin ja
voihan käydä myöskin niin ihanasti että ystävytte.Ei lapsillekkaan ole mikään helppo
juttu hyväksyä sinua äitinsä paikalle isän viereen, joten ei asiat ole vain sinusta kiinni.Asioita täytyy aikaisten osata katsoa monelta kantilta.Vaikutat todella itsekkäältä ja todellä typerältä ämmältä.Voi lapsi parat , puhumattakaan niiden isästä.

Ymmärrän sinua hyvin. Olen lähes samassa tilanteessa. Reilu vuoden seurustellut. En koe lapsia riippana enkä ylimääräisenä. Minun on mahdotonta kuvitellakaan yhteen muuttamista, sillä lapset ovat vielä melko nuoria ja me aikuiset olemme jo lähes eläkeikäisiä, kun virallinen vastuu lasten huoltajuudesta päättyy ja alkaa vapaaehtoinen huoltajuus :). Käsitän, että he kuuluvat mieheni elämään aina, mutten ymmärrä miksi minun tulisi olla jatkuvasti läsnä, kun lapset ovat isällään.
Haluan säilyttää oman kotini ja oikeuden omaan rauhaani, silloin kun sitä tarvitsen. En myös halua olla automaattinen lastenvahti enkä varsinkaan kokea syyllisyyttä siitä jollen aina jaksa tai halua viihdyttää ja huolehtia toisten ihmisten lapsista. Tulen lasten kanssa hyvin toimen ja he pitävät minusta paljon.Haluan elää mieheni kanssa aikuisessa suhteessa, jossa minulla on oma koti ja tavata lapsia sen mukaan mikä tuntuu hyvältä, mutta mieheni ei tähän suostu. Miehelläni on yhteishuoltajuus eli lapset ovat hänellä puolet kuukaudesta, toisinaan 3 viikonloppuakin peräkkäin tai pari viikkoa kerrallaan. Miehen kotona asuu myös hänen vaikeaa muistisairautta sairastava äitinsä. Pakkohan minun ei ole tässä olla mukana, mutta toivoisin mieheni ymmärtävän myös tarpeeni muuhun kuin hänen elämäänsä. Omat sukulaiset ja ystävät ovat jääneet miltein kokonaan, kun tämän hullunmyllyn pyörittämiseen menee kaikki voimat. Kun hetkeksi pääsee tästä rauhaan niin tekee mieli olla silloin oman kumppaninsa kanssa...

Juokse kun vielä voit ja etsi itsellesi mies, jolla ei ole lapsia exän kanssa!
Kaikki eronneet pitäisi muutenkin naittaa vain toisten eronneitten kanssa, riidelkööt niissä uusioperhehelveteissään, joissa on sinun-minun-meidän-ja sitä edellisten suhteiden lapset, ex-puolisot, ex-anopit jne jne.

Hanki lapseton mies, älä anna hyväksikäyttää itseäsi. Ei se mies niin ihmeellinen ole, hyvä että heräsit edes nyt todellisuuteen!

Sulla on kasvun paikka - lähinnä sen tajuamisessa, että kaikki ei pyöri sun oman navan ympärillä. Joko otat haasteen vastaan tai sitten jätät kasvusi tähän paikkaan, ja yrität elää vain itseäsi varten. Joka tapauksessa joudut saman kasvupaikan eteen ennemmin tai myöhemmin, aina on muita ihmisiä, jotka pitää ottaa huomioon.

Tee kuten sydämesi sinulle sanoo, muiden virheistä ja hyvistä ohjeista ota vain ne matkaasi jotka sinua kantavat eteenpäin. Uusiokuviot ovat aina oma tarinasa ,sukulaisia myöten,siinä ollaan entisille ja muulle suvulle uusi käsite, ollakko hyväksytty vaiko ollakko lojaali entiselle enojen ,setien ja tätien ,mummojen ja pappojen roolissa... Muistat vaansen että ennen ei voi avata uusia ovia,ennkuin vanhat ovet on suljettu. uusioperheen kokeneena, ei helppoa, mutta antoisaa aikaa,lapset ja ex eivät olleet ongelma,vaan anopin kokelas joka haukkui sekä lapsenlapsensa että ex-miniaansa koko ajan kun miehen silmä vältti,vaikka tämä rehellisesti käski lopettamaan..asuttiin eri paikkakunnilla ja lapset vuoroviikoin isällä..ja kyllä tunsin välillä olevani pelkkä piika, omat lapseni asetin usein toiselle sijalle,kumppanini taas onneksi otti heidät huomioon hyvin.. eroon ei johtanut lapset,heitä minulla on ikävä,näinkin voi käydä,lapset ovat 10-12 vuotiaita.Kovasti aliarvostetaan heidän huomiokykyään , oman asemansa vallankäyttöä ja dominoimista,lapset osaavat olla julmia,mutta alä lähde silloin heidän rooliinsa mukaan vaan kerro että äidin kanssa voitte tehdä niin, mutta teidän yhdessäolohetkenne kuviot ja säännöt ovat erilaiset kuin äidillä/isällä ollessa. lapset kyllä oppivat ne huomaamaan ja toistoja . oma aika sitä ei saa unohtaa.. aluksi pompin kuin aropupu miehen lasten ja anopin käskystä, kunnes opin että hekin voivat osallistua ja tehdä yhteisetä ajasta hyvääkin.. Onnea sinulle , on valintasi mikä lie.Itse olet silloin siihen tyytyväinen ja se on tärkeää.

Hahaaa,,, Kyllä on sööttiä,,,
Latvakakkkoset uusioperheet :D :D
Ei teitä surkuteltavimpia olekkaan :D :D

Hajotkaa tyhmyyn

Hahaa,,, Uusioperheet :D :D
Paljon surkeempia viritelmiä ei oikein voi keksiä :D :D :D
Hajotkaa tyhmyyteen :D :D

Hyvää tuossa on se, että tiedostat tunteesi ja olet työstänyt asiaa :)

Huonommin olisi jos oikeasti olisit itsekäs ja puskisit itsesi perheeseen omilla ehdoilla...

Minusta osoitat kypsyyttä tunnistamalla ja tunnustamalla asian, pohtimalla sitä.

Mitä täällä jauhetaan itsekkyydestä. Lastenteko vasta on itsekästä. Tehdään lapsia ettei tarvitse voivotella vanhoilla päivillä kun yksinäinen. On edes ne kakarat jotka käyvät katsomassa ja jos niihinkin on välit poikki niin voi voi... Ihminen on itsekäs joka suhteessa. Toiset enemmän ja taas toiset hieman vähemmän. Taidamme olla enemmän kyllä jo koneen kaltaisia kuin ihmisiä.

On ihan hyvä ottaa ajoissa asia esille. Tuollaiset asiat tulisi hoitaa ajoissa ja silloin kun ne menevät. Hoityamattoimina tuo tilanne vain pahenee. Omalta kohdaltani voisin kertoa, miten asia voi olla kinkkinen myös vanhempien osalla. Surustelin kolmisen vuotta naisen kanssa, jolla oli kahdesta edellisestä avioliitostaan kaikkiaan neljä lasta ( nyt siis jo aikuisia) Hänen poikaansa en tavannut kertaakan ns yhdessäolomme aikana. Tyttäriään ja heidän perheitään tapasimme melko usein. Vastaavasti mun lapsia, poikaa ja tytärtä tapailimme muutamia kertoa.. Miksikö vain muutamia... Ko henkilöllä oli jokin trauma varmaan mun tytärtä ja hänen perhettään kohtaan. ..kaikki! Myös helpolla" valkkari-vaiheessa" esille tuli lähes aina, miten exäni oli kasvattanut kakarani pieleen... No hyvin näkyvätpärjäävän.
No tämä mun vuodatus vain siksi, että jollei heti aluaa noita asioita saada kuntoon, niin ne elävät kovin ongelmaisina ei pelkästään lasten suusta vaan myös sit toisen liittopuoliskon kanssa. Mielet eivät hevin muutu..

Ny ku kysyit nii joo se on aluks iha kivaa, mut sit ku sitä on joku 1 ja ½ vuotta kattellu nii 666!!!! se on oikeesti iha hirveetä, ite muutin vallan äiten luokse ja käyn isälläni vaan joka toinen vklp. et tuu jaksaa sitä ku lapset haukkuu sua sun selkäs takana tai ne ei tottele sua tai ne rupee näsäviisaiks, lopettaisit suhtees, iha ittes ja erityisesti lasten takia :)

Älä ole miehen luona silloin, kun lapset ovat siellä, isä on lapsiaan varten. Onneksi asutte erillään, kyllä teillä yhteistä aikaa jää - en tiedä ikääsi, mutta luultavasti jos itse kokisin noin, skippaisin tapaamiset silloin, kun lapset tapailee miestä, jos se minusta tuntuisi epämiellyttävältä ja jos en haluaisi olla osa heidän elämäänsä. Lapset määrää aika paljon elämästä, siis miehesi, ja hän on kuitenkin kunnon mies, kun ei pakene vastuutaan. Joko sopeudut tai alat kalppia. Rehellisyys on molempien ja kaikkien kannalta paras ratkaisu, vaikkakin joku voi loukkaantua, mutta valheessa eläminen ei pitkään koskaan kanna hedelmää ja voi olla ikäviä seurauksia, ihmiset tulevat vielä enemmän petetyksi. Ole rehellinen itsellesi, siihen on oikeus, ja myös miehellä ja hänen lapsillaan on oikeus odottaa rehellisyyttä sinulta.

Voin kertoa samanhenkisen tarinan lapsen näkökulmasta mikäli kiinnostaa.

Isäni löysi naisystävän ollessani teini-ikäinen. En asunut tuolloin enkä senkään jälkeen isäni luona vaan äidilläni. Isäni muutti naisystävänsä taloon asumaan suhteen alkuvaiheessa. Vaikka samassa kaupungissa oltiin niin en silti nähnyt isääni kovin usein.

Alussa kaikki oli ihan hyvin ja tulimme mielestäni naisystävän kanssa toimeen hyvin. Kyläilyni olivat ehkä noin joka toinen viikko jos sitäkään ja aina muutaman tunnin ajan. Jonkin ajan kuluttua tilanne muuttuin hyvin oudoksi. Jos soitin isälleni ja kysyin että voinko tulla heidän luonaan käymään niin sieltä kieltäydyttiin lähes aina. Isän naisystävän syyt olivat "ei nyt kun meillä ei ole edes siivottu" luokkaa.

Isäni olisi toki pitänyt sanoa naisystävälleen, että peli ei vetele. Mutta näin ei hän kuitenkaan tehnyt. Voin sanoa että oloni oli kamala kun minulle rupesi valkenemaan etten ole tervetullut isäni luokse. Voin siis tuntea hyvin sympatiaa sellaisia lapsia kohtaan, joiden seuraa ei vanhemman uusi kumppani kaipaa. Olin ainakin itse hyvin surullinen tästä. Ymmärtäisin kyllä jos olisin ollut sellainen angstinen ja vaikea teini, mutta en ollut vaan hyvin kiltisti käyttäydyin.

Suosittelen uuden kumppanin hakua. Rakkaus ei ole ainutlaatuista mutta tästä voi jäädä iso möykky lapsen mieleen kun tajuaa olevansa ei-toivottua seuraa.

Voin kertoa samanhenkisen tarinan lapsen näkökulmasta mikäli kiinnostaa.

Isäni löysi naisystävän ollessani teini-ikäinen. En asunut tuolloin enkä senkään jälkeen isäni luona vaan äidilläni. Isäni muutti naisystävänsä taloon asumaan suhteen alkuvaiheessa. Vaikka samassa kaupungissa oltiin niin en silti nähnyt isääni kovin usein.

Alussa kaikki oli ihan hyvin ja tulimme mielestäni naisystävän kanssa toimeen hyvin. Kyläilyni olivat ehkä noin joka toinen viikko jos sitäkään ja aina muutaman tunnin ajan. Jonkin ajan kuluttua tilanne muuttuin hyvin oudoksi. Jos soitin isälleni ja kysyin että voinko tulla heidän luonaan käymään niin sieltä kieltäydyttiin lähes aina. Isän naisystävän syyt olivat "ei nyt kun meillä ei ole edes siivottu" luokkaa.

Isäni olisi toki pitänyt sanoa naisystävälleen, että peli ei vetele. Mutta näin ei hän kuitenkaan tehnyt. Voin sanoa että oloni oli kamala kun minulle rupesi valkenemaan etten ole tervetullut isäni luokse. Voin siis tuntea hyvin sympatiaa sellaisia lapsia kohtaan, joiden seuraa ei vanhemman uusi kumppani kaipaa. Olin ainakin itse hyvin surullinen tästä. Ymmärtäisin kyllä jos olisin ollut sellainen angstinen ja vaikea teini, mutta en ollut vaan hyvin kiltisti käyttäydyin.

Suosittelen uuden kumppanin hakua. Rakkaus ei ole ainutlaatuista mutta tästä voi jäädä iso möykky lapsen mieleen kun tajuaa olevansa ei-toivottua seuraa.

Voin kertoa samanhenkisen tarinan lapsen näkökulmasta mikäli kiinnostaa.

Isäni löysi naisystävän ollessani teini-ikäinen. En asunut tuolloin enkä senkään jälkeen isäni luona vaan äidilläni. Isäni muutti naisystävänsä taloon asumaan suhteen alkuvaiheessa. Vaikka samassa kaupungissa oltiin niin en silti nähnyt isääni kovin usein.

Alussa kaikki oli ihan hyvin ja tulimme mielestäni naisystävän kanssa toimeen hyvin. Kyläilyni olivat ehkä noin joka toinen viikko jos sitäkään ja aina muutaman tunnin ajan. Jonkin ajan kuluttua tilanne muuttuin hyvin oudoksi. Jos soitin isälleni ja kysyin että voinko tulla heidän luonaan käymään niin sieltä kieltäydyttiin lähes aina. Isän naisystävän syyt olivat "ei nyt kun meillä ei ole edes siivottu" luokkaa.

Isäni olisi toki pitänyt sanoa naisystävälleen, että peli ei vetele. Mutta näin ei hän kuitenkaan tehnyt. Voin sanoa että oloni oli kamala kun minulle rupesi valkenemaan etten ole tervetullut isäni luokse. Voin siis tuntea hyvin sympatiaa sellaisia lapsia kohtaan, joiden seuraa ei vanhemman uusi kumppani kaipaa. Olin ainakin itse hyvin surullinen tästä. Ymmärtäisin kyllä jos olisin ollut sellainen angstinen ja vaikea teini, mutta en ollut vaan hyvin kiltisti käyttäydyin.

Suosittelen uuden kumppanin hakua. Rakkaus ei ole ainutlaatuista mutta tästä voi jäädä iso möykky lapsen mieleen kun tajuaa olevansa ei-toivottua seuraa.

No et saa anteeksi. Sylla on todella ongelmia itsesi kanssa, joten miski kiusaat miehen lapsia kun ymmärrät itse oman tilanteesi, että olet katkera heille!! Säästä edes lapset ilkeyksiltä ja etsi mies jolla ei ole lapsia ja joka on vapaa. Perheenrikkomisesta tulee aina tuollanen olotila.

oletko kokeillut että lasten tullessa isälleen et mene sinne ?

Jos todella rakastat miestä, ei sinun kannata lopettaa suhdetta mieheesi. Rakkaus on arvokas asia eikä rakastumista tapahdu elämässä kuin kaksi kertaa tutkimuksen mukaan. Ei sinun tarvitse muuttaa miehen luokse asumaan missään vaiheessa ja voit myös itse päättää, kuinka paljon aikaa vietät miehen lasten kanssa. Itselläni 6-vuotinen kokemus suhteesta, jossa miehellä lapsia, mutta minulla ei.

Ap:n kirjoitusta voisi sanoa sairaan ihmisen ajatuksiksi. On hyvä että lapset ei ole hänen kanssaan paljon, seura tekee usein kaltaisekseen. Ihme että mies uskaltaa antaa lasten tavata tuommoista.. toivon mukaan ei pakota.

Outoja vastauksia. Kaikilla pitää olla oma paikkansa, samoin ihmisillä. Joku järjestys täytyy olla. Oma lapsi on rakas, mutta lapsen vuoksi suhteen lopettaminen ei ole oikea tapa, Lapsi on vain katkera äidin ase ex miehensä ja hänen naisensa kiusaamista ja suhteen tuhoamista varten.

Ehkäpä miehen lapset näkee että yrität taloudellisesti hyötyä miehestä!! Tottakai jokainen lapsi pitää isänsä puolta ja heidän kannattaa olla epäileväisiä. Jopa tuo otsikko antaaa viitteitä, että olet kiusaantunut miehen lapsista jotka ehkä tietävät jotain mitä et halua heidän tietävän.

Minua härnäsi tuo otsikko, MIEHEN LAPSET RASSAA, ANTEEKSI.

Anteeksi pyyntö tuoss perässä tarkoittanee sitä, että yrität pehmentää sanomaasi ja siirtää syrjään oman syyllisyyden sekä sen tunteen...

Että lukijat hyomaavat että "sulla on sydäntä" mutta tilanne on kuitenkin sinusta inhottava...

Olet kuin poliitikko, teet asioita joita ei hyväksytä, mutta siirrät oman osuuden syrjään, vika ei ole sinussa vaan muissa.

Meillä lapset ovat onnellisia, kun kielsin ex miehen ja ex isän naisten olemasta missään tekemisissä meidän kanssa, ja varsinkin lapsiin ei saanut olla tekemisisä. En uskaltanut riskeerata lapsia vieraisiin ulkopuolisiin naisiin, ja nyt olemme tosi tyytyväisiä, kun täällä lukee näitä miten toistenl apsia kohdellaan, niin todella hyvä päätäös. Lapsekin ovat lukeneet näitä juttuja täällä kun ovat aikusia jo, ja kauhistelevat, sanovatkin että onneksi heillä ei ole ollut tuollaista lapsuutta! Niinpä, lasten suusta kuulee toduuden,
Me emme ole niitä naikkosia tarvinneet yhtään mihinkään, ja olen erittäinylpeä että ysytyi yksin kasvattamaan lapsista todella hienoja aikuisia. Mies ei kyennyt. Kn hän hylkäsi lapset ja vaihtoi vieraisiin ulkopuoliin naisiin, tajusimme että rahkeet ei riittänyt hänellä perheelliseksi. Nyt vaan katuu mutta mitäs antoi perheenrikkojien pilata oman elämänsä!!
Nyt ovat lapset isänsä hylänneet, sitä saa mitä tilaa.
No kerran se naikkonen yritti vietitellä yhdelle lapsistani kun oli vielä pieni, mutta onneksi, onneksi satuin lukemaan viestin kun lapsin äytti että joku kumma viesti, niin yritti salaa tavata meidän lasta ja laitto sairaan viestin!!! Hyvänen aika, Soitin heti ex miehelle ja sanoin että naikkoses lähettelee sairaita viestejä meidän lapselle.. jne...hän lopetti sen touhun eikä ole sen koommin naikkonenm eitä ja lapsia kiusannut.
En käsitä, miksi jotkut vanhmmat antavat moista tapahtua? Se on meille mysteeri. Mun anoppi ja ppi(ex miehen vanhemmat) ovat aivan äimistyneitä että sellaista tapahtuu. Anoppi on mun parjaita kavereita, meillä on aina ollut kivat keskustelut ,e kä hekään voi käsittää misia tapahtumia.
Mutta meille on olu suuri onni, että emme ole koskaan joutuneet pakolla näkemään ex miehen naisia, niitä perheenrikkojia, eikä he ole tunkeneet meille emmekä me ole menneet heitä katsomaan. Se olisi vaatinut jo suuremmanluokan miettimisen ja paljon tukijoukkoa mukaan, että olisimme niin tehneet.
Mieskin on siinä suhteessa reilu, että on pitänyt piilossa poissa miedän näykyvistä naikkosensa, eikä tuo niitä väkisin meille. Suojelee mietä.
Vaikka lapsia ei autakaan millään muotoa enää eikä muista, vaan on aina maksellut naikkostensa laskut ja elämiset lapsille kuuluvilla rahoilla, niin kaikista tärkeempää on se ettei ole tunut naisiaan meille.

Reps :D... Onneks meille ei ole tunkemassa naikkosia ovista ja ikkunoista :D. Sitten pitäis haravalla hätistellä ´niitä kauemaksi.l

Mutta olin aikanani huolissani kun tiesin että perheenrikkojilla ei ole muuta mielessä kuin hajoittaa lapsiperheitä. Kun heillä ei ole mitään ei toisillakaan saa olla.

En olisi voinut uhrata lapsiani täyisin ventovieraiden ihmisten seuraan, jos ei tunne taustoja. Kulut ym päiväkodit ovat erikseen, mutta täysin vieras ihminen, en ole ikinä luottanut eikä lapsenikaan luota vieraisiin ihmisin edes nyt aikusinakaan.

Minusta on sääli, että jotkut lapset joutuvat vasten omaa tahtoaan tekemään asioita, joita aikuinenkaan ei viitsi. Jatkvua matksutelu talonvälisää, ei ole lapsen elämää. Ei myöksään se että joutuu täysin vieraan ihminen käsiin. Huh.. se olisi minusta niin julmaa, että en ikinä suonut ex miehen naikosille sitä iloa, että olisivat voineet pilata lapseni tai kiusaisivat heitä jahaukkusivat.

Täällä on niin paljon näitä juttuja, että kyllä pistää vmiettimään, että olen sentään hyvä äiti ja niin lapsetkin ajattelevat, onneksi.

En olisiv onut olla osa sitä juttua, että antaisin lapseni mennä pilalle vain sen tähnden, että isä halusi vaihtaa lapsemme vieraisiin naisiin.
Olisi ollut erittäin julmaa lapsiamme kohtaan.

Kaikillehan ei sovi, jotkut haluavat olla lapsistaan erossa, oli hoitaja millanen tahansa, mutta minä en ole uskaltanut uhrata lapsiani miehen heikkopäisten ja katalien kierojen naisten kynsiin.

Ei mies sen takia lähde pois ydinperheestä että ei pitäisi lapsistaan, vaan sen takia ettei siedä vaimoaan. Yrittäkää mammat niellä se tosiasia.

Suurin osa avioeroista tehdään naisten aloitteesta, jotta repikää siitä. Miehet eivät siis noin vain lähde itse pois ydinperheestä, vaan he saavat kenkää ydinperheestä.

Miehesi lapset tulevat olemaan aina siis forever osa hänen elämäänsä. Näin äitinä suosittelen, että varmasti sinua varten on olemassa täysin vapaa mies. Sinullekaan elämä ei tule helpottumaan vaan päin vastoin, jos tunne jo nyt noin, tee ratkaisu nyt. On väärin sinua itseäsi, miestäsi ja hänen lapsiaan kohtaan jatkaa, mikäli et tunne miehesi lapsia osaksi teidän yhteistä perhettä. Lapset vaistovat tunteesi, joten ei ole helppoa jatkossakaan. Ei ole mitään tarvetta haukkumiselle, vaan tunteet ovat tunteita ja niitä täytyy kuunnella, mikäli haluaa jaksaa. Puhu ihmeessä avoimesti miehesi kanssa asiastan nyt ajoissa.

Luin juuri jostain uusperhesivustolta että olet jo voitolla jos myönnät että et pidä miehesi lapsista. Itsellä sama tilanne. Silti en halua menettää hyvää ja rakasta miestä vain lasten vuoksi. Teen kaikkeni että tulen heidän kanssaan toimeen ja vältän niin paljon yhteisiä hetkiä kun mahdollista jotta kestäisin heitä joka toinen viikko. En tiedä miten väärin teen, mutta rakkauteni on suurempaa tätä miestä kohtaan kun ärsytys hänen lapsiinsa..

Lapsilla on äiti, eivät he halua uutta, eikä äiti halua toista äitiä. Mutta miehen voi olla vaikea suhtautua naiseen joka ei rakasta hänen lapsiaan. Ehkä koska kokee lasten olevan osa itseään, tai koska lapset ovat niin tärkeitä ja kumppanin pitäisi välittää itselle tärkeistä asioista? Neutraali asenne lapsiin ei siis välttämättä riitä miehelle. Vaikka lapsille se voi hyvin riittää. Kyse ei siis ole lapsen tarpeista. Lapset haluavat isänsä rakkautta ja olla isänsä kanssa. Lapset eivät useimmiten halua sisaruksiaankaan viemään vahempiensa aikaa.

Kiintymystä lapsiin ei voi syntyä ellei laspiin luo jonkinlaista suhdetta. Voiko toiseen ihmiseen koskaan kiintyä ilman yhdessäoloa, yhteisiä hienoja hetkiä?
Varmasti lapset voivat ärsyttääkin jos he ovat vain negatiivista elämään, eivätkä lainkaan positiivisia asioita. Miksi toisen lapsista pitäisi välittää niin paljon, miksi neutraali tai pitäminen ei riitä? Suhde toisen lapsiin on kuitenkin aina suhteessa vanhempaan. Jos suhde vanhempaan katkeaa, ei sinulla ole oikeutta lapsiin tai heidän kanssaan olemiseen.

Pienet lapset eivät ole kuin muut ihmissuhteet, aikuisten väliset suhteet. Vanhemman täytyy määrittää uuden puolison rooli ja hoitaa uuden puolison ja lasten tutustuttaminen.
Mielestäni on outoa vaatia että puoliso välittäisi lapsista jotka kohtelevat häntä huonosti. Erittäin väärin on se, jos vanhempi antaa lasten kohdella puolisoaan näin. Varsinkin kouluikäiset lapset voivat olla julmia. Olen itsekin tälläinen ollut, vaikka vanhemman puolisoissa ei mitään vikaa olisi ollutkaan. Muistan miten vanhempani olivat minun puolellani. Olen kuullut samaa monen suusta. Miten aikuis iällä hävettää oma käytös, kun ei ole voinut sietää vanhemman uutta puolisoa.

Sinä olet sairas. Mistä tiedät ettei lapsesi ole tekemisissä isän ja nyxan kanssa, vaan ne ei kerro sulle? Säälin ex-anoppiasi ja heidän sukuaan, kun joutuneet kuuntelemaan noin sairaita juttuja.
Oletko sen takia katkera koska itse menetit lapsesi ex-miehelle ja hänen uudelle VAIMOLLE eli lastesi äitipuolelle. Lastensuojelu on varmasti puutunut sinun myrkyttämiseesi ja lasten henkiseen väkivaltaan, sillä sinun luona lapsesi olisivat sairastuneet ja pahasti
Lainaten sinun kirjoituksiasi ".Ex-pakotettiin lähtemään vieraan naisen mukaan....HAHAHAHHHAAA, jos lapseni olisivat menneet vieraan naikkosen luo niin ne ois varmaan pakotettu ei ne itse olisi sitä keksineet....BUAHAHAHAA

Miten ex-miehesi pystyy pitämään sen naikkosen ulkopuolella, kun kerran ei pystynyt jäämään teidän luo vaan pakotettuna lähti vieraan naisen mukaan. Mitenkäs sillä on sit munaa pitä se nainen ulkopuolella ettei olisi laspsille nayttäytynyt???...hahhahhaa

Minä olen asunut nyt 2 vuotta miehen kanssa, jolla on kaksi ala-asteikäistä lasta. Alusta asti tulin lasten kanssa hyvin toimeen. Lapset ovat vuoroviikoin äidillä ja isällä, hiukan enemmän meillä, siis isän luona.

Rakastan näitä lapsia ja tiedän, että olen heille tärkeä. Alun perin rakastuin mieheen, ja halusin olla hänen kanssaan. Nyt koen olevani kuin vakiintunut huonekalu, en ole miehelle olemassa. Tätä en halunnut. Olemme puhuneet asiasta parisuhdeterapiassa, ja mies on sitä mieltä, etten vain ymmärrä, että hänen kaikki hellyytensä ja energiansa kuluu lapsiin, ja kun lapset eivät ole meillä, mies haluaa omaa rauhaa, ladatakseen akkuja lasten tuloon.

Tunnen jääneeni parisuhteessa "yli". Olen nyt enemmän rakastunut lapsiin kuin mieheen. Tästä tulee olemaan vaikea lähteä :(

Lopeta suosiolla! Et voi tuhota viattomien lasten elämää. Jos ei kestä lapsia täytyy kaiken järjen mukaan ottaa mies jolla ei niitä ole.

Minunkin mieheni on lapseton, koska tajuan etten olisi hyvä äitipuoli. Minä pidän kaikista lapsista ja haluaisin auttaa siinä että kaikilla lapsilla olisi hyvä olla koko maailmassa. Mutta omat lapset ovat niin tärkeitä, että omaan kotiin ei muita lapsia mahdu. En voisi ikinä viedä lapselta isää, joten vain lapseton mies kävi minulle.

Ymmärrän sinua todella hyvin, koska olen kokenut itse hyvin samanlaisen tilanteen menneisyydessäni. En suunnitellut alkavani seurustelemaan miehen kanssa, jolla on lapsia.. Itse asiassa se oli todellakin jotain mitä en olisi missään nimessä halunnut tapahtuvan. Niin kuitenkin kävi, että rakastuimme.

Rakkauden huumassa ajattelin suurinpiirtein ryhtyväni lapsille äidiksi ja korjaavani kaikki heidän traumansa. Aluksi vietin lasten kanssa vain joka toisen viikonlopun. Se aika oli niin vähäinen, että siinä oli helppo kokea vain positiivisia tunteita.. varsinkin kuin itse eli rakkauden huuma vaihetta.

Kun muutimme yhteen, se oli todella vaikeata minulle. Tuntui kuin pieneltä kuolemalta luopua kaikesta menneestä elämästä.. sellaisena kuin elämään yksin ollessa oli tottunut. Kävin läpi tosi vaikeita tunteita itseni kanssa. Uusi rooli perheen äitini oli kuin olisi astunut ylisuuriin saappaisiin. Oli tosi hämmentynyt olo siitä, että kuka minä olen, mikä on minun tehtäväni, mikä on suhteeni näihin lapsiin ja jne. Olin itselleni kuitenkin luvannut, että haluan käyttää tämän mahdollisuuden ja katsoa mihinh kaikki johtaa. Tiesin, että mitään päätöstä ei kannattaisi tehdä hätäsin perustein. Olin päättänyt antaa aikaa sopeutua ja katsoa että voisko tästä tulla jotakin. Auki oleva takaportti helpotti oloani vaikeina hetkinä.

Toinen lapsista asui ja asuu yhä luonamme ja toinen käy viikonloppuisin. Meidän luonamme oleva lapsi oli murrosiän alussa ja kaikin puolin erittäin haastava. Minä yritin olla ymmärtäväinen ja hyväksyä ja toimia ,ettei riitoja tulisi. Sitten kun vuodet kuluivat, niin aloin muuttua aidommaksi ja antaa palaa myös takaisin. Minulla oli myös oikeus suuttua ja pitää puoleni. Pamauttelinkin toisinaan tosi kovasti takaisn murkulle. Ehkä se ei ole kauhean aikuismaista, mutta jälkeenpäin todettuna se oli tarpeellista.. alkoi teini nähdä itsekin omaa sietämätöntä käytöstään.

Nyt olemma olleet yhdessä jo 5 1/2 vuotta. Elämä on tasaantunut ja tulen tyttöjen kanssa hyvin toimeen. Olemme kaikki kasvaneet tällä matkalla. Olen tosi tyytyväinen siihen millainen ihminen minusta on kaiken tämän jälkeen tullut. Miehestäni ja hänen lapsista on tullut minun perheeni. Omia lapsia minulla ei ole, enkä tiedä tulenko koskaan niitä haluamaankaan.

Jos rakastat miestäsi, niin älä luovuta niin helpolla! Miehesi lapset nostavat sinussa monenlaisia tunteita. Kun kohtaat ne, niin kehityt ihmisenä. Kun annat aikaa itsellesi, miehellesi ja lapsille, niin voit yllättyä siitä mitä tulet saamaan. Voi käydä niin, että jokusen vuoden päästä katsot tilannetta aivan uusin silmin ja et enää todellakaan halua eroon lapsista. Jos taat toteat, että kuvio oli sinulle liian rasittava, niin olet ainakin antanut itsellesi mahdollisuuden ja sinun ei tarvitse jälkeenpäin harmitella sitä mitä olet menettänyt.

Ps. Oletko koskaan ajatellut sitä, että jos hylkäät rakastamasi miehen lasten takia, niin et tule koskaan löytämään hänen kaltaistaan? RAkkaus on niin arvokas asia, että kannattaa punnita asioita tarkkaan ennenkuin kävelee onnensa ohitse!

Antaa huonoja signaaleita sinun ajatuksesi. Lapset ovat olemassa eivätkä ole pyytäneet päästä maailmaan. Ei ole heidän vika että vanhemmat erosivat ja nyt sitten on kaksi kotia.
Kyllähän se niin on että lapset muistuttavat olemassaolollaan miehen entistä elämää, joten tee valinta, että josko tulet jaksamaan elämää miehen kanssa jolla on lapsia.
Jos tunnet ettet ole kypsä elämään niissä olosuhteissa missä lapset ovat myös miehen luona , niin silloin voit miettiä että onko rakkautesi kyllin suuri miestä kohtaan.älaoset kasvavat äkkiä ja ongelmia jos jonkinlaisia tulee olemaan heidän kasvaessaan , niin päätä oleyåtko se joka jakaa elämänsä tämän miehen kanssa vai olisiko joku toinen ehkä sellainen joka ajattelee toisi.äitse olin se lapsi jonka vanhemmat erosivat ja isän piti valita minun alle kouluikäisen ja uuden naisen välillä nainen voitti eikä minulla ollut pääsyä edes tapaamaan isääni. Siksi ajattelen näitä lapsia, ettei kenkään lapsen tarttis koke sitä mikä oli minun isätön lapsuuteni .

Ymmärrän oikein hyvin sinua. Olet itsekäs ja omahyväinen mulkero ja olisi kaikille parasta kun pakkaisit kamasi ja muuttaisit Frans Josefin maalle.