Hankin koneelleni ensin Intego Virus barrierin ja myöhemmin Avastin antiviruksen. Kun käynnistin Avastin ensimmäistä kertaa, se antoi ilmoituksen, että koneellani on toinen antivirusohjelma Intego, joka pitää ensin poistaa, jotta Avastia voi käyttää.
Minähän en moista öykkäröintiä katsellut, joten vedin Avastin roskakoriin. Jotain salattavaa ja hämäräperäistä sellaisessa ohjelmassa täytyy olla, joka pelkää muita antiviruksia. Ei mikään muu kokeilemistani antivirusohjelmista ole aiemmin tuollaisia ilmoitellut.
Avast rupesi öykkäröimään.
3
193
Vastaukset
Avast toimi täysin oikein!
Ei koskaan kahta jatkuvasti taustalla toimivaa virustorjuntaa yhtäaikaa koneelle!!!!- Ap.
Felix hyvä. Kyse ei ole siitä. Olen hankkinut erilaisia virustentorjuntaohjelmia kokeillakseni, mikä on paras. Tähän mennessä paras on ollut Intego, siksi olen sen säilyttänyt ja poistanut muut. Koskaan ei ole koneella ollut yhtä aika toiminnassa kahta viruatorjuntaa, sillä aina, kun olen kokeilllut uutta, olen sulkenut vanhan. Mikään ohjelma ei ole koskaan käskenyt poistamaan edellistä, mutta Avastt käskee.
Virustorjunta ohjelman sammuttaminen ei auta, koska Avast tunnistaa sen silti tietokoneelta. Vasta kun toinen virustorjunta ohjelma on poistettu kaikki sen jättämät kansiot niin sen jälkeen Avastin ei pitäisi "naukua" enää toisesta virustorjunta ohjelmasta.
Sama juttu taitaa olla myös MSE virustorjunta ohjelmassa ja ainakin F-secure 2012 versiossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1483642Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki953584Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423133Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172490- 1812142
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu241356- 901165
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241041Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt69978Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt114947