Monopolit murenee...

Aikanaan pilkattiin osuuskauppaa, joka oli joku "landepaukkujen" oma kauppa esimerkiksi lauseella "Olo kuin osuuskaupan hevosella..."

No, nyt tuon hevosen appeessa taitaa olla aika paljon kauraa ohranvihneitten sijaan.

K-kauppias oli silloin voimissaan. Kehitys on kuitenkin vuosien myötä ollut tällaiselle monopolikauppiaalle synkkää.

Siellä, missä asun, paikallinen K-kauppias pystyi monopoliasemansa turvin hinnoittelemaan tuotteensa pilviin kilpailun puutteessa.

Lähistölle ilmestyi ABC-asema ruokamyymälöineen. Nyt on hiljaisempaa kauppiaan tiloissa.

Samalla tavoin, esimerkiksi Rengossa, Sale tuhosi K-kaupan.

Näin ne vaan monopolit murtuvat, aikanaan Micro$ontakin.
5160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

myöskään halvimmasta päästä, sulkevat niitä jopa taajamien keskustoissa !

Äänestä

on tottunut pääsemään nettii kännyköillä, joissa mikki$otkulla ei ole mitään jakoa. Nykykersat tietävät ettei mikki$otkua ttarvita nettiin pääsyyn. Mikki$otku ei siis ole must vaan joku pelkkä kummajainen, joka tulee poistumaan kuvioista hyvin nopeasti.

Äänestä
  • kännyn olemattomasta mini-näytöstä nettiä tihrustaa, tämmönen normaali monitori sopii hommaan paremmin, kakaroille ne lelut sopii jossa textit näkyy kirpun kokosena jos näkyy ollenkaan !

    Äänestä

tämän foorumin nykysukupolvi, HAHHAHAHAAAA

on niitä, joilla isä ja äippä ostaa leluja ettei tarttis niitä katella, saa nämä vikisijät pois silmistä

nyt nää tyhmät pennut vikisee täällä, että ME OLLAAN SUUNNAN NÄYTTÄJII

hahaha

olette vain imeneet sontaa aivot täyteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sucsiaco cuuhun ? kirjoitti:

Aikanaan pilkattiin osuuskauppaa, joka oli joku "landepaukkujen" oma kauppa esimerkiksi lauseella "Olo kuin osuuskaupan hevosella..."

No, nyt tuon hevosen appeessa taitaa olla aika paljon kauraa ohranvihneitten sijaan.

K-kauppias oli silloin voimissaan. Kehitys on kuitenkin vuosien myötä ollut tällaiselle monopolikauppiaalle synkkää.

Siellä, missä asun, paikallinen K-kauppias pystyi monopoliasemansa turvin hinnoittelemaan tuotteensa pilviin kilpailun puutteessa.

Lähistölle ilmestyi ABC-asema ruokamyymälöineen. Nyt on hiljaisempaa kauppiaan tiloissa.

Samalla tavoin, esimerkiksi Rengossa, Sale tuhosi K-kaupan.

Näin ne vaan monopolit murtuvat, aikanaan Micro$ontakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu