Warettamo

Kehitteellä on siis suomalainen peliyhteisö jota työstetään hullunlailla koko kesän.
Warettamo oli ennen (2011) pelien waretus sivusto, mutta SOPA:n ja Megaupload -tapauksien jälkeen emme ottaneet tuota riskiä. Sitäpaitsi kaikki linkkimme johtivat melkein Megauploadiin.

Mutta nyt puhaltaa uudet tuulet!

2012
Warettamo pyrkii todella laajaan ja kattavaan peli yhteisöön. Tulemme tekemään paljon sivuuudistuksia ja töitä tämän saavuttamiseksi. Tulevaisuudessa pyrimme saamaan myös muutamia tapahtumia eri pelejen yhteydessä. Pyydämme siis käyttäjiä osoittamaan aktiivisuutensa tulemalla mukaan keskusteluihin ja rakentavan kritiikin antoon yhteisöä parannellessa. Valvojien puutteessa valitsemme luotettavia hakijoita aina tarpeen nähtäen riittävän määrän. Valvojilta edellytetään myös osallisuutta foorumeiden paranneltavuuteen mutta pääasiassa siihen mihin meillä ei ole niin paljoa aikaa: pitämään tämä paikka siistinä. Saa nähdä mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan.

Tule siis auttamaan kehityksen kulussa ja osallistu keskusteluihin ja jaa mielipiteitäsi.

Warettamo.palstani.com

(Domain vaihdetaan maksulliseen versioon tulevaisuudessa jos saamme yhteisöstä niinkin laajan että foorumeiden laajennusta tarvitaan.)

Kiittäen -Mosakau
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

bit.ly/wT6fN5

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mosakau kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu