Miten moni

jaksaisi elää stressitöntä elämää jossa kummankin lapset ovat sijoituksessa?Tosin eritavalla.Toinen on otettu huostaan ja toinen laitettu.Toinen on aikuisten takia ja toinen taas lapsen oman edun takia.Asiaan.Olemme uusperhe johon kuuluu 2 aikuista ja 17v.lapsi,sekä tämä sijoitettu 12v.lapsi.Minun lapseni on 13v.sijoitettuna sijaisperheeseen ja puolisoni lapsi perhekotiin.Puolisoni lapsi saa soittaa joka päivä mutta minun lapseni kerran viikossa tai oikestaan minä soitan hänelle.. Sitten tämän lisäksi puolisoni lapsi käy isällään vaikka lapsi ei haluaisi.
Ei saa ottaa puhelinta mukaan.Lapsemme ovat erilaisia.Minun lapseni on aika rauhallinen ja ei halua keskustella mistään asioista jos kysellään.Puolisoni taas eläväisempi ja keskustelee enemmän.Puolisoni lapsen isä mollaa meitä ja kiroilee lapselle tämän siellä ollessa.Kun lapsi tulee isältään meille niin hän purkaa kaiken pahan olonsa meihin.Kun lapsemme ovat samaan aikaan lomilla niin yhteistä säveltä ei aina löydy,vaan he saattavat touhuta omiaan.Sitten on vielä poika joka on kohta 18v ja minun ja hänen kanssaan ei kemiat synkkaa.Tämä puolisoni lasten isä on pilannut lasten tunne-elämän.He eivät osaa käsitellä kaikkea oikein.Lasten isä haukkuu omaa poikaansa eikä ole ollut missään tekemisissä yli vuoteen.Kaiken kukkuraksi tulevat vielä appivanhemmat jotka paapovat poikaa välillä.Jos esim .minä ja puolisoni ollaan menossa risteilylle niin heillä tulee huoli että mitenkäs tämä poika tulee toimeen yksin kotona?Eikö jo kohta 18v.pitäisi alkaa itsenäistymään?
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uusperheet ovat yksi syy huostaanottojen lisääntymiseen. Kun kuviot menevät kovin monimutkaisiksi ja alkaa olla lapsia joka sormelle ties kenen kanssa, siitä seuraa lastensuojelun tarvetta. Valitettavasti.

Äänestä

No oli tuo edellinen nyt aika typerä kommentti aloittajan ongelmaan.
Ihan kuin viranomainen olisi ollut asialla, että voi-voi-sentään-ihana sauma uusiin huostaanottoihin kun on kyse uusperheestä.

Itse olen nyt niin väsynyt, just tulin vasta iltavuorosta, en jaksa nyt enempää, mutta palaan vaikka huomenna asiaan paremmalla ajalla.

Äänestä

On teillä aika monimutkainen kuvio kaiken kaikkiaan, mutta sen varmaan tiesitte jo yhteen mennessänne, joten ette varmaan ole haasteita pelkäävää sorttia.

Eniten huomioni kiinnittyi vaimosi lapsen asemaan, ei todella ole hyvä, että lapsi pakotetaan käymään huonosti käyttäytyvällä isällään. Lapsi voisi vaikka äänittää isänsä huonoa käytöstä joku kerta ja annatte hänen sossujensa kuunnella äänitteen jälkeenpäin. Jos sossut tosiaan ovat lapsen asialla, niin luulisi tapaamisia olevan helppo harventaa isän tuollaisen käytöksen perusteella.

Älkää stressatko suotta kohta 18-v:n paapovista isovanhemmista. Tämä maailma on lopulta niin kylmä paikka, että toisista aidosti välittäviä ihmisiä on todella harvassa. Ei hän ikuisesti saa isovanhempiensa seurasta nauttia, minunkin lapsella on enää vain yksi isovanhempi elossa ja hänkin niin huonossa kunnossa, että ei jaksa paapoa enää yhtään ketään.

Sinullahan on hyvä tilaisuus näyttää lapsille, että vaikka ei kaikkien kanssa kemiat synkkaa, niin kaikkien kanssa voi silti pärjätä eli erilaisen ihmisten sietäminen on tärkeää puolin ja toisin. Noinkin iso poika saattaa olla sisimmässään vähän kateellinen uudelle miehelle, joka on vienyt hänen isänsä paikan perheessä, on aivan sama, millainen suhde hänellä isäänsä on, se ei ratkaise asiaa. Olisiko teillä mitään sellaista yhteistä tekemistä, joka olisi vähän kuin "miesten" juttuja, jokin harrastus vaikka. Yritä näyttää kotona reilua ja rehtiä asennetta toisia kohtaan, samoin ulkopuolisiin ihmisiin, se on aina jotain sellaista, jota aikuistumassa olevat lapset varmaan arvostavat.

Olisiko mahdollista, että seuraavan kerran kun sijoitetut tulevat yhtä aikaa lomalle, niin lähdette heidän kanssaan risteilylle, kylpylään tms. Ne ovat aina sellaisia paikkoja, jossa nuoret liittoutuvat keskenään toistensa seuraan, jolloin heillä olisi mahdollisuus myös tutustua paremmin keskenään.

Äänestä

Vanhempien uusi pöyristyttävä villitys.

Lapsia raivataan pois uusperheen tieltä.

Vanhemmat pyytävät lapsilleen huostaanottoa, koska he häiritsesvät uusperheen onnea.

Löytyisikö tässä Iltalehdessä 14.1.2009 olleessa uutisessa jotain sellaista, jota olisi syytä pohtia, etenkin lasten kannalta.

http://www.iltalehti.fi/perhe/2011042613610228_pr.shtml
-------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11 kirjoitti:

jaksaisi elää stressitöntä elämää jossa kummankin lapset ovat sijoituksessa?Tosin eritavalla.Toinen on otettu huostaan ja toinen laitettu.Toinen on aikuisten takia ja toinen taas lapsen oman edun takia.Asiaan.Olemme uusperhe johon kuuluu 2 aikuista ja 17v.lapsi,sekä tämä sijoitettu 12v.lapsi.Minun lapseni on 13v.sijoitettuna sijaisperheeseen ja puolisoni lapsi perhekotiin.Puolisoni lapsi saa soittaa joka päivä mutta minun lapseni kerran viikossa tai oikestaan minä soitan hänelle.. Sitten tämän lisäksi puolisoni lapsi käy isällään vaikka lapsi ei haluaisi.
Ei saa ottaa puhelinta mukaan.Lapsemme ovat erilaisia.Minun lapseni on aika rauhallinen ja ei halua keskustella mistään asioista jos kysellään.Puolisoni taas eläväisempi ja keskustelee enemmän.Puolisoni lapsen isä mollaa meitä ja kiroilee lapselle tämän siellä ollessa.Kun lapsi tulee isältään meille niin hän purkaa kaiken pahan olonsa meihin.Kun lapsemme ovat samaan aikaan lomilla niin yhteistä säveltä ei aina löydy,vaan he saattavat touhuta omiaan.Sitten on vielä poika joka on kohta 18v ja minun ja hänen kanssaan ei kemiat synkkaa.Tämä puolisoni lasten isä on pilannut lasten tunne-elämän.He eivät osaa käsitellä kaikkea oikein.Lasten isä haukkuu omaa poikaansa eikä ole ollut missään tekemisissä yli vuoteen.Kaiken kukkuraksi tulevat vielä appivanhemmat jotka paapovat poikaa välillä.Jos esim .minä ja puolisoni ollaan menossa risteilylle niin heillä tulee huoli että mitenkäs tämä poika tulee toimeen yksin kotona?Eikö jo kohta 18v.pitäisi alkaa itsenäistymään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu