Hypridi yaris-loppunut kaupoista

HY on loppunut kaupoista ja maahantuojilta. Jos nyt käy tekemässä varauksen toimitus hlemikuussa, ei ihme että uusien autojen kauppa takeltelee, kun ei myyjillä ole tavaraa. /c
13413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • ei pöllömpi ajatus ollenkaan ostaa tuolta. Yarista vaan tyrkytyksessä on litraisella koneella. Mutta eiköhän listahinnalla saa, joka tosiaan on jonkun tonnin alle täkäläistä autoverotonta hintaa.

    Kattelin tarjouksista, että Avensis ja Verso olisivat houkuttelevia. Samoin Priuksen hankinta. Melkein kymppitonnin siinä "säästäisi".

    Mitenkähän takuuasiat sujuisivat? Toyotallahan on totuttu, että takuuseen tulee usein enemmän kuin mitä asiakas älyää pyytää.

    Äänestä

Saksasta saa vaikka mitä halvemmalla kuin Suomesta

Äänestä

Paljonko tuo sakasan tuonti tulee sitten maksamaan a) euroja b) tunteja. Senpä harva pystyy kertomaan. Lisäksi ei se saksastakaan välttämättä hyllyltä tipahda, pari kuukautta voi joutua odottelemaan.

Äänestä

Tohon tulee päälle ajoneuvoivero joka on 5-7000 sekä Uusien kuljetusvälineiden arvonlisäverosta 23% hankintahinnasta eli
14 000 + 14 000 *0.23 +6000 = 23 000€ eli ei tossa omilleen pääse.

Äänestä
  • herääkin kysymys miksi auto maksaa suomessa 4000 enemmän...

    Äänestä

  • yarpan autovero on 2500€ ... ei "5-7000€"

    Suomen Yaris-hinnassa on aivan sikapaljon "liikevoittoa"

    Äänestä

  • 2+9 kirjoitti:

    yarpan autovero on 2500€ ... ei "5-7000€"

    Suomen Yaris-hinnassa on aivan sikapaljon "liikevoittoa"

    Uuden Priuksen hintakin on laskenut 5000 vuodesta 2009. Toyota Auto Finland ottaa omansa.

    Äänestä

  • SoToy kirjoitti:

    Uuden Priuksen hintakin on laskenut 5000 vuodesta 2009. Toyota Auto Finland ottaa omansa.

    Prius ehti maksaa hetken aikaa 30500€ ... nyt se taitaa kustantaa 35000€ (autoveroton hinta 29800€)

    vertailun vuoksi...

    USA: 20.000€ (kuluttajavähittäishinta)
    Saksa: 22.400€
    Espanja: 24.900€

    Eli Toyota-liike voi hyvin hyvittää vanhasta Corollasta 1000€ enemmän kuin kilpailija, sillä uuden auton hinnassa on katetta ihan riittävästi.

    Äänestä

Oisko siksi että tänne harvaan asuttuun pöndelään ei muuen pystyttäisi rakentamaan teitä?

Äänestä
  • Toyota Finlandko ne tiet rakentaa?

    Äänestä

  • äläostasuomesta kirjoitti:

    Toyota Finlandko ne tiet rakentaa?

    Toyota finlandko ne autoverot kerää?

    Äänestä

  • Tienestori kirjoitti:

    Toyota finlandko ne autoverot kerää?

    Tienestori on nyt vähän tyhmä.

    Tienestorin kannattaa lukea koko viestiketju ja todeta, että Toyotan verottomat hinnat Suomessa ovat tuhansia euroja korkeammat kuin muissa maissa. Siihen tulee päälle sitten vielä autovero, jolla "ylläpidetään" tieverkostoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onni Varis kirjoitti:

HY on loppunut kaupoista ja maahantuojilta. Jos nyt käy tekemässä varauksen toimitus hlemikuussa, ei ihme että uusien autojen kauppa takeltelee, kun ei myyjillä ole tavaraa. /c

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu