Mulla on tällänen ongelma:
Oon seurustellu poikaystäväni kanssa pikkusen yli vuoden, rakastan häntä tositositosi paljon. Meillä menee hyvin, mutta mä pelkään silti kokoajan että menetän hänet. Joka kerta kun menee vähän kauemmin, ettei hän ota yhteyttä tai minä en kerkeä, ajattelen että nyt hän on kyllästynyt tai löytänyt jonkun toisen. Luotan kyllä häneen 100%, tiedän ettei hän pettäisi minua. Mutta silti pelkään että hän jättää mut. Pelkään sitä mikä musta tulee sen jälkeen.. Miltä musta tuntuu sitten..
Mietin aina iltasin että mitä jos se nyt sanois ettei se enää haluu olla mun kanssa. Mä tiiän etten kestäis sitä. En haluu vaikuttaa mitenkään angstiselta pikkuteiniltä, mutta luulen etten selviäis siitä ihan... satuttamatta itteeni. Luulen että kaikki mun ympärillä joutuis myös kärsimään, enkä haluu sitä.
Pelkään myös sitä, että poikaystävälleni käy jotain. Pelkään sitä ihan helvetisti. Mitä jos joku soittaisi että hän on joutunut onnettomuuteen? Mitä jos hän sairastuisi vakavasti? Pelkään myös jos häneen sattuu henkisesti. Jos joku hänen läheisensä kuolee tai jotain vastaavaa.
Tunnen olevani jotenkin riippuvainen poikaystävästäni, jokainen hetki sattuu, tuntuu aina kuin olis joku tyhjä reikä rinnassa ja hengittäminen on vaikeeta. Oon jo jotenkin tottunu siihen, mutta aina kun itken, siihen sattuu aivan hiton paljon. Miten mä saisin itteni lopettamaan tän etukäteen murehtimisen? Tää hermoilu imee kaiken mun elämänilon :(
Auttakaa mua?
Oon seurustellu poikaystäväni kanssa pikkusen yli vuoden, rakastan häntä tositositosi paljon. Meillä menee hyvin, mutta mä pelkään silti kokoajan että menetän hänet. Joka kerta kun menee vähän kauemmin, ettei hän ota yhteyttä tai minä en kerkeä, ajattelen että nyt hän on kyllästynyt tai löytänyt jonkun toisen. Luotan kyllä häneen 100%, tiedän ettei hän pettäisi minua. Mutta silti pelkään että hän jättää mut. Pelkään sitä mikä musta tulee sen jälkeen.. Miltä musta tuntuu sitten..
Mietin aina iltasin että mitä jos se nyt sanois ettei se enää haluu olla mun kanssa. Mä tiiän etten kestäis sitä. En haluu vaikuttaa mitenkään angstiselta pikkuteiniltä, mutta luulen etten selviäis siitä ihan... satuttamatta itteeni. Luulen että kaikki mun ympärillä joutuis myös kärsimään, enkä haluu sitä.
Pelkään myös sitä, että poikaystävälleni käy jotain. Pelkään sitä ihan helvetisti. Mitä jos joku soittaisi että hän on joutunut onnettomuuteen? Mitä jos hän sairastuisi vakavasti? Pelkään myös jos häneen sattuu henkisesti. Jos joku hänen läheisensä kuolee tai jotain vastaavaa.
Tunnen olevani jotenkin riippuvainen poikaystävästäni, jokainen hetki sattuu, tuntuu aina kuin olis joku tyhjä reikä rinnassa ja hengittäminen on vaikeeta. Oon jo jotenkin tottunu siihen, mutta aina kun itken, siihen sattuu aivan hiton paljon. Miten mä saisin itteni lopettamaan tän etukäteen murehtimisen? Tää hermoilu imee kaiken mun elämänilon :(
Auttakaa mua?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskity myös itseesi sillä et voi elää elämääsi huolehtien ja murehtien...ota ilo irti seurustelusta! Murehtimisella menetät vain hetket jotka pelkäät menettäväsi. Onko siinä järkeä? Luulenpa että poikiksesi pitää kyllä huolta itsestään:)
Vaikuttaa siltä, että kärsit hylkäämisen pelosta ja/tai jostakin vastaavasta. Sinua ohjaa tunnelukko, joka on peräisin menneisyydestä. Taustalla saattaa olla vaikkapa hylkäämiskokemus. Palaa ajassa taakse päin ja mieti hetki. Jos pystyt tunnistamaan ongelmasi ja puhumaan poikaystävällesi asiasta, olet saavuttanut jo puoli voittoa. Tuo pelko on häiritsevä, mutta se on mahdollista tukahduttaa, ainakin osittain jollei ihan kokonaan. Kannattaa elää tässä hetkessä ja ajatella positiivisesti. Kaikki taitaa olla tällä hetkellä hyvin. Iloitse siitä.
Kiitos teiän vastauksista..
Aloin miettimään tota hylkäämiskokemusta ja multa todellakin löytyy sellainen, isä jätti meidät kun olin pieni, eikä elämässäni ole sen jälkeen oikein ollut miehiä millään tavalla. Ja nyt viimein, kun mulla on oma rakas, pelkään menettäväni sen... :(
jos pelkäät koko ajan et se pettää sua niin silloin sä et luota siihen 100% sulla on selkeesti hellyyden kaipuuta
Kärsiikö joku muukin täällä alituiseen jättämisen tai torjutuksi tulemisen pelosta?
tuosta torjutuksitulemisen pelosta kyllä. En uskalla tehdä aloitetta, pelkään että poika torjuu mut, ja että nolaan itteni. Tän takia mun tunteiden esilletuominen on hemmetin säälittävää vilkuilua ja hihitystä. Ja ongelmaan ei tietenkään auta se, että aina kun joku poika yrittää lähestyy mua tai kertoo että tykkää musta, ahdistun hirveesti ja friendzonaan pojan automaattisesti, vaikka olisinkin tykännyt siitä aikasemmin. En ymmärrä mikä mulla on.
No siis mulla on melkein sama ongelma. Tosin mä pelkään et meil menee poikki ku meil on niin pieni koulu et pitää vaihtaa ylä asteelle toiseen kouluun (minä 13 ja se 12) ja se jää vanhaan kouluu. Asutaan kuitenkii sillai 6,5 km päässä toisistamme et tapaaminen on vähän hankalaa :'( Mut yritä pitää yhteyttä siihen sun rakkaaseen!! Ja asutteko kuin kaukana toisistanne? Maala vai kaupungissa? Tsemppiä teille! Ja muista että jos menee poikki turvaudu kavereihin :) Ja vielä yks neuvo joka toimii ainakii mulle melko hyvin: osta/ota pehmolelu joka muistuttaa häntä tai on tärkeä sulle niemä se poikaystäväs mukaan ja (joka) ilta hyvää yötä ja kerro tunteistas yms. :))
Täältä olen itse löytänyt apua sellaisiin vaivoihin, jotka on oman pään sisällä ja pitäisi häätää: http://www.tunnelukkosi.fi/