Koiralla kärpäsen toukkia iholla!!!!

Koirani mun

Ihmettelin, kun 12-vuotias koiramme alkoi kulkea yhtäkkiä häntä vasemmalle puoltaen. En huomannut koirassa muuten mitään outoa, kunnes eilen se alkoi nakertaa pakaraansa... Aloin syynätä koiraa, ja kun nostin hännän, maahan ropisi toukkia ja niitä luikerteli karvojen sisään, yäk!!! Kyseessä siis pitkäkarvainen koira, joka kesäisin viettää päivät ulkona ja yöt sisällä. Käy itse uimassa pitkin päivää omalla tontillamme, saa olla aina vapaana. Näin ollen on siis turkki kosteana lähes jatkuvasti, kuten joka ikinen kesä pitkän elämänsä aikana. Luulin ensin että on madoista kyse, ja äkkiä apteekkiin hakemaan matokuuria. Googlettelin vähän lisää, kun ei jotenkin tuntunut nuo madot kuitenkaan ihan oikealta vaihtoehdolta. Kunnes löysin jonkun kokemuksen kärpäsen toukista... Lähdin syynäämään koiraa, leikkasin saksilla turkkia kerros kerrokselta pois ja mitä sieltä löytyikään.... Satoja toukkia luikerteli samaa tahtia pakoon syvemmälle ja syvemmälle!!! Luoja sitä järkytyksen määrää!!!!

Soitin hädissäni eläinlääkäriin, puolen yön jälkeen koira oli rauhoitettu ja sen turkki ajettiin koko takamuksen alueelta pois. Sillä oli tulehtunut iho ilmeisesti kosteuden vuoksi ja se oli houkutellut kärpäsen munimaan koiraan!! Ja tämä on tapahtunut siis 1-2 päivän aikana. Osa toukista oli ihon alla, suurin osa pinnalla. Sai loishäätölääkkeen, antibiootit ja kipulääkkeet.

Tällaisesta haluan varottaa, koska itse en olllut koskaan edes kuullut vastaavasta, ja näitä tapauksia kuulema tulee suht paljonkin vastaan! Olen erittäin järkyttynyt edelleen, ja niin pahoillani että koirani on joutunut tällaista kokemaan. Nyt se siirtyy sisähoitoon, turkki saa olla aivan lyhyt kauttaaltaan ja ihon tarkastus tulee tapahtumaan päivittäin! Toivon vain että rakkaani selviää tästä... On muutenkin jo jatkoajalla, 12-vuotias jättirodun edustaja

16

11494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Kuulostaa karmivalta! Hyvä että sai hoitoa ja teet tarkistuksia päivittäin.

    • turkintarkastaja

      Aikoinaan kyllä kasvattaja varoitti tollasesta mahollisuudesta ;( mutta sitä tietysti pidettiin lähes vitsinä, kunnes eräälle pentueen koiralle sitten ilmestyi niitä. Joten ei ole vitsi eikä naurata yhtään.

    • yök

      Hyi kamalaa, en ole tuollaisesta ikinä kuullutkaan! :( Toivottavasti koira toipuu nopeasti. Kannattaa varmaankin pitää kesäisin turkki aina lyhyenä ja kuivata se kunnolla uimisen jälkeen.

      • kärpstöuk

        mun tuttavalla kuoli kaks koieaa kun piti vain häkissä eikä harjannut eikä pessyt.lopulta molemmat olivat niin täynnä toukkia että menehhtyivät.


      • Lappari
        kärpstöuk kirjoitti:

        mun tuttavalla kuoli kaks koieaa kun piti vain häkissä eikä harjannut eikä pessyt.lopulta molemmat olivat niin täynnä toukkia että menehhtyivät.

        Jassoo... oiskohan eläinrääkkäyksen kriteerit täyttyneet?


    • lansu-täti

      Hei!
      Olen itse lansun omistaja ja meillä oli perässä kärpäsen toukkia.
      Ne kehittyy pienestäkin määrästä ulostetta ja kuulema yhdessä tunnissa.
      Harjasin ne hammasharjalla pyllystä ja pesin.
      Karva irtosi hännän alta ja myös pyllyn ympäriltä.
      Sisähoitoon olen omankin koiran laittanut koska oli niin ällöä touhua että huh huh..
      Ne oli kuin hottentotit tuulessa.
      Kiitos jakamastasi kirjoituksestasi.
      Koira tulisi tarkastaa päivittäin, koska tällaiset asiat tapahtuu NIIN nopeasti!
      t.lansu-täti p.s minkä rotuinen koira itselläsi on?

    • Koirani mun

      Koira on venäjänvinttikoira, siis todella pitkäkarvainen. Kastroitu, eli turkki on vielä sellaista karkeaa. Osa toukista on kaivautunut ihon alle, nyt kun karvat on pois, niin näkee hyvin ne onkalot mitä ovat kaivaneet :( Äärimmäisen ällöttävää ja voi luoja mikä tuska on koiran puolesta!

      Ehdottomasti sisähoito, ja saa jatkossa käydä uimassa vaan niin että kuivaan päälle. Meinasin myös sanoa, että jatkossa saa olla kaikki kesät lyhyellä turkilla, mutta tuskin tässä montaa kesää enää edessä on.

      Eilen tuo oli niin heikossa kunnossa, ettei peräpää pitänyt juuri mitään. Olin jo varaamassa lopullista matkaa ell, joka kuitenkin sanoi että huoletta odotellaan ensi viikkoon, tämä on ollut kova ja järkyttävä kokemus koiralle(kin). Tänään on onneksi jo parempi päivä, ruoka ja vesi maistuu ja käydään pihassa käpsyttelemässä muutaman tunnin välein. Lenkkeilykielto on myös ke asti.

      Meidän koiralla niitä oli tosiaan sekä pyllyssä että niissä karvoissa siinä ympärillä ja hännän päällä alaselässä... En olisi varmaan kotihoidolla saanut edes pois, koska niitä oli tosiaan ihon allakin ja koira oli niin kipeä, että heräsi kesken anestesian huutamaan! :(( Kärsin tästä kokemuksesta varmasti koko loppuelämäni, siksi halusin myös varottaa muita.

      • perhoskoiratyttö

        Olipa opettava kokemus. Kiitos kun kerroit meille tuon! ;) osaa syynätä omien koirienkin turkkia tarkemmin uimisen jälkeen. Kuulosti kyllä aika inhottavalta..


      • viime yö
        perhoskoiratyttö kirjoitti:

        Olipa opettava kokemus. Kiitos kun kerroit meille tuon! ;) osaa syynätä omien koirienkin turkkia tarkemmin uimisen jälkeen. Kuulosti kyllä aika inhottavalta..

        Meillä 8v lapinkoira. Eilen illalla alkoi toimia samalla tavalla, kuin sinun koirasi. Luultiin, että käärme oli purrut mökillä ollessamme. Pakko lähteä yöllä eläinlääkäriin. Voi kamala. toukkia oli satoja ja satoja paksun turkin alla. Sai kanssa antibiotit, loishäätö lääkkeet ja kipulääkkeet. Nyt kulkee tötterö päässä ja karvat puoliksi ajeltuna.


    • Ei sitä koiraa

      turhaan kehoteta harjaamaan ja muutenkin hoitamaan...
      Ei kärpäsen toukat parissa tunnissa mihinkään ilmesty.

    • murakami

      Meillä 9-vuotias tiibetinspanieli joutui myös kokemaan järkyttävän toukkainvaasion... Hännän tyven vierestä löytyi sentin kokonen reikä,joka kihisi kärpäsen toukkia ja koko peräpään iho oli aivan tulehtunut. Epäiltiin ensin matoja ja anaalirauhastulehdusta,mut tämmösestä ei oltu koskaan kuultukaan. Nyt on 3 päivää hoidettu kipulääkkein ja antibiootein sekä suihkuteltu ihoaluetta vedellä ja betadinella,mut tuskat on edelleen kovat ja koira vaan makaa... Jos ei tuosta piakkoin yhtään parane,niin mennään kyllä näyttämään uudestaan. Jos koira tästä selviää,niin musta tulee kyllä niin neuroottinen kärpästenhätistelijä jatkossa! Lekuri sanoi että vaatii kyllä ensin jonkin haavan tai ruhjeen koiran ihossa ennenkuin kärpänen simnne munii,eli meilläkin tod.näkösesti ensin ollut joku pieni haava tms jännän vieressä,jota toukat on nakertanu isommaks. Toukat ei kuulemma tule terveeseen ihokudokseen. Ei voi edes kuvitella mitä tuskaa joutuu raukka kokemaan :(

    • mummi52

      voi että on helppoa, kun on lyhytkarvainen koira meillä. Ja vaalea turkki, näkee helposti ötökät koirassa eikä tarvitse harjailla takkuja. Kuivuu nopeasti uinnin jälkeen.

    • Mulla kävi luppakorva kanille samaten. Kyllä se vaiva on tullut pidemmän ajan kuluessa,mutta kärjistyy vasta kun toukat kaivautuu ihon sisälle. Kanini jouduttiin lopettaa. Oli yököttävä kokemus. Olen luonnonvaraisella linnulla tavannut samanlaisen tapauksen.

      • Kärpäsestä-härkänen

        Toukat pitää haavan puhtaana jos kerran kärpäsen toukkia. Ne ei kaivaudu elävään kudokseen sori vaan. Onhan ihmisiäkin pelastunut kun juttuja lukee juuri siksi että onnettomuudessa ja kun ovat viikkoja jossakin viidakossa harhailleet niin juuri toukat on pitänyt haavat puhtaana eikä ole tulehdusta tullut.Toukat syö mätänevän lihan joka voisi aiheiuttaa verenmyrkytyksenkin elävälle olennolle. Tietenkin on olemassa loiskärpäsiä mutta niitä ei suomessa ole kuten ulkomailla. Ne munii toukan jaoka popsii elävääkin kudosta ja kiva niitä napsia ihmisestäkin pois varsinkin kun itsessä oli kerran ja Afrikan reissulla sain.


    • Anonyymi

      Mulla ny kissalla. Het aamul lekuriin.

    • Anonyymi

      Koirilla ei ole ihoa. Ainoastaanihmisellä on iho, muilla eläimillä esim nahka, turkki, suomut ym

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      395
      5863
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1809
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      47
      1232
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1043
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      98
      946
    6. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      47
      943
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      924
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      919
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      46
      907
    10. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    Aihe