Voiko hallitus kokoontua, vaikka puheenjohtaja ei suostu tulemaan kokoukseen? Isännöitsijä on lomalla.
hallitus koolle
tärkeää
6220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tsekkaa yhtiöjärjestyksestä se että milloin hallitus on päätösvaltainen. Yleensä laillisen ja päätösvaltaisen hallituksen kokouksen voi pitää ilman puheenjohtajaakin.
Voihan se noinkin kokoontua kun joku hallituksen jäsenistä valitaan puheenjohtajaksi. Ongelma tulee sitten äänestystilanteessa. Yleensä nämä "hätä kokoukset" aiheuttaa enempi sotkua kun mitä kokouksessa saadaan aikaiseksi.
Mikä on tilanne miksi pitäisi pitää hätäkokous. LVIS korjaukset ei vaadi mitään hallituksen kokouksia jos ne ovat välttämättömiä suurempien vahinkojen välttämiseksi. Jos taas on kysymys parveketupakoinnista tai partsilla grillaamisesta niin näkisin että asia voi odottaa aikansa.
Näitä sitten puidaan Hallinto-oikeudessa pitkin hampain ja joku joutuu maksamaan.
Hallituksen kokouksella ja isännöisijällä ei ole mitään tekoa keskenään. Isännöitsijä on lähinnä kirjanpitäjä..
Voi kokoontua ilman puheenjohtakaakin.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20091599?search[type]=pika&search[pika]=asunto-osakeyhtiölaki
"Hallituksen päätöksenteko
Hallituksen päätökseksi tulee enemmistön mielipide, jollei yhtiöjärjestyksessä edellytetä määräenemmistöä. Jos äänet menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. Jos äänet menevät puheenjohtajan vaalissa tasan, eikä hallitusta valittaessa tai yhtiöjärjestyksessä ole määrätty muuta, vaali ratkaistaan arvalla.
Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on yli puolet jäsenistä, jollei yhtiöjärjestyksessä edellytetä suurempaa määrää. Määrä lasketaan valituista hallituksen jäsenistä. Määrää laskettaessa esteellisten jäsenten ei katsota olevan paikalla. Päätöstä ei saa tehdä, ellei kaikille hallituksen jäsenille ole mahdollisuuksien mukaan varattu tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn. Jos hallituksen jäsen on estynyt, tilaisuus on varattava varajäsenelle. Jos päätös tehdään pitämättä kokousta, päätös on kirjattava, allekirjoitettava, numeroitava ja säilytettävä, kuten hallituksen kokouspöytäkirjasta 6 §:ssä säädetään."
"Hallituksen kokoontuminen
Hallituksen puheenjohtaja vastaa siitä, että hallitus kokoontuu tarvittaessa. Kokous on kutsuttava koolle, jos hallituksen jäsen tai isännöitsijä sitä vaatii. Jollei hallituksen puheenjohtaja vaatimuksesta huolimatta kutsu kokousta koolle, kutsun voi toimittaa hallituksen jäsen, jos vähintään puolet hallituksen jäsenistä hyväksyy koolle kutsumisen, tai isännöitsijä myös yksinään. Jollei puheenjohtajaa ole valittu tai hän on estynyt, voi hallituksen jäsen tai isännöitsijä toimittaa kutsun."
Jäitä hattuun, mistä moinen kiire. Jos talo palaa sinun olisi pitänyt jo soittaa palokunta...
Nyt on ihmisillä LOMA-AIKA! Mikä on niin tulipalokiireellistä, ettei se voi odottaa normia hallituksen tai yhtiönkokouksen ajankohtaa?
En minäkään keskeyttäisi lomaani ja ajaisi mökiltä kaupunkiin, kun yksi talon eläkeläinen on vailla kattolamppua tai naapurin jannu pitää bileitä parvekkeella.
Jäitä hattuun, ja pidä se kokous oman väkesi kesken, jos siltä tuntuu.
Aina välllä tulee eteen taloyhtiö jonka hallitus ei osaa toimia kuten yrityksen hallituksen kuuluu, kysymys on kuitenkin muiden omaisuuden hoitamisesta ja pelaamisesta asukkaiden rahoilla. Tämä aina välillä pääsee unohtumaan ja taloa aletaan hoitamaan kuten omaa yksityistaloutta, isännöitsijä jonka tehtävänä on tällaisesta huomauttaa jätetään sitten kutsumatta kokouksiin ja heitetään pihalle.
Hyvin harvoin ollaan sellaisessa tilanteessa että hallitus pitää saada koolle edes parin viikon varoitusajalla, jos on kiire niin ammatti-isännöitsijä kyllä osaa hoitaa asiat alulleen kunnes saadaan päätöksentekijät yhteen.
Kun hallitusta kasaillaan loma-aikana ilman puheenjohtajaa tai isännöitsijää herää kysymys mitä tämä hallitus sitten päättää? Ei yksittäinen hallituksen jäsen voi toimia yksin vaan hallitus päättää kollegiona.
Ymmärrän että lomala on aikaa ajatella ja toimia, mutta pitää ymmärtää ettei kaikki muut lomallaan ehkä halua hoitaa taloyhtiön asioita.