Ulkopuolinen

Työn perään sitä piti lähteä ennen, varsinkin kun oli nuorempia sisaruksia paljon. Ei sitä lapsuutta vietetty kolmekymppiseksi, kuin nykyään näyttää olevan tyylinä. Joku jäi lähemmäs kotipaikkaa toiset lähti kauemmaksi. Ehkä ne vanhemmat yrittivät jonkun sitoa itsellensä vanhuudenturvaksi, vai miten lienee kun toiset ei pääse niistä äidin helmoista oikein milloinkaan.

Meilläkin 11 lasta joista muutama asuu kotipaikkakunnalla ja olivat vanhempien apuna viimeiset hetket. Mutta kaikkia ei voi saada, jos haluaa maailmaa nähdä niin mentävä on, veri vetää. Itse vietin nuoruuteni, kuusi vuotta, ulkomailla.

Nyt vanhempien kuoltua olemme me sisarukset tulleet läheisemmiksi, toki pari nuorimmaista ei edes muista kun olen asunut kotona, lähes kuin vieras täti lienen heille aina ollut...

Taitaa vanhuuteen kuulua ne lapsuuden muistelot joten kannattaa yrittää alkaa hyvissä ajoin kaivella ja muistella niitä parhaita hetkiä, onhan niitäkin kait ollut. Raskaat muistot yrittää joskus vallata ajatukset, mutta sellaista se varmaan kaikilla on. Kaikkilla meillä on omat murheemme ja vaikeuksemme olleet, ja niihin omat selvityskeinot jokaisella.

Tsemppiä vaan ja aina voi itse ottaa sen ensimmäisen askeleen kohti ystävyyttä ja sovintoa ja tarjota läheisyyttä. Välimatka ei ole nykyään enää este kommunikoinnille ja siksi läsnä voi olla välimatkasta huolimatta....

Vai että sun olisi pitänyt uhrautua. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.... jos ne elääkin väärällä aikakaudella? :)

Joskus olen miettinyt sitä vääristynyttä lojaalisuutta mikä tässä yhteiskunnassa vallitsee. Toisia aikuisia pitää hyysätä ja hyssyttää vaikka se menee kohti turmiota. Olla tukena. Ei moittia. Mun silmissä kannustaa väärälle raiteille.