Ulkopuolinen

Eräs muori

Lähdin aikoinaan kotoa nuorena maailmalle kun en jaksasut ja halunnut elää sellaista elämää, jossa oli alkoholismia ja väkivaltaa. Äitini ja sisareni ovat minulle katkeria siitä kun lähdin ja jätin kaiken. Minut on tavallaan erotettu perheestäni, kun en ole suostunut elämään heidän mielensä mukaan. Olen kuitenkin onnellinen, että saan elää tasapainoista elämää ilman pelkoa.

2

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työn perään sitä piti lähteä ennen, varsinkin kun oli nuorempia sisaruksia paljon. Ei sitä lapsuutta vietetty kolmekymppiseksi, kuin nykyään näyttää olevan tyylinä. Joku jäi lähemmäs kotipaikkaa toiset lähti kauemmaksi. Ehkä ne vanhemmat yrittivät jonkun sitoa itsellensä vanhuudenturvaksi, vai miten lienee kun toiset ei pääse niistä äidin helmoista oikein milloinkaan.

      Meilläkin 11 lasta joista muutama asuu kotipaikkakunnalla ja olivat vanhempien apuna viimeiset hetket. Mutta kaikkia ei voi saada, jos haluaa maailmaa nähdä niin mentävä on, veri vetää. Itse vietin nuoruuteni, kuusi vuotta, ulkomailla.

      Nyt vanhempien kuoltua olemme me sisarukset tulleet läheisemmiksi, toki pari nuorimmaista ei edes muista kun olen asunut kotona, lähes kuin vieras täti lienen heille aina ollut...

      Taitaa vanhuuteen kuulua ne lapsuuden muistelot joten kannattaa yrittää alkaa hyvissä ajoin kaivella ja muistella niitä parhaita hetkiä, onhan niitäkin kait ollut. Raskaat muistot yrittää joskus vallata ajatukset, mutta sellaista se varmaan kaikilla on. Kaikkilla meillä on omat murheemme ja vaikeuksemme olleet, ja niihin omat selvityskeinot jokaisella.

      Tsemppiä vaan ja aina voi itse ottaa sen ensimmäisen askeleen kohti ystävyyttä ja sovintoa ja tarjota läheisyyttä. Välimatka ei ole nykyään enää este kommunikoinnille ja siksi läsnä voi olla välimatkasta huolimatta....

    • Salander*

      Vai että sun olisi pitänyt uhrautua. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.... jos ne elääkin väärällä aikakaudella? :)

      Joskus olen miettinyt sitä vääristynyttä lojaalisuutta mikä tässä yhteiskunnassa vallitsee. Toisia aikuisia pitää hyysätä ja hyssyttää vaikka se menee kohti turmiota. Olla tukena. Ei moittia. Mun silmissä kannustaa väärälle raiteille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      75
      1438
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      967
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      892
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      838
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      621
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      618
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      613
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      70
      576
    Aihe