pphoitoon 11 kk:na

Moi, minun pikkuinen on 11 kk, kun menee perhepäivähoitoon. Miten teillä meni, oliko lapselle vaikea jne?
2438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuon ikäinen usein vierastaa uusia ihmisiä ja paikkoja. Tottuminen uusiin asioihin on ihan lapsen temperamentista kiinni ja siitä miten vanhemmat hoitavat erotilanteen. Hoitopaikan hoitajan tapa suhtautua lapseen vaikuttaa myös.

Helpottaaksesi eroa kannattaa yritää seuraavia asioita.

Menkää tutustumaan hoitopaikkaan yhdessä, anna hoitajan ottaa vauva syliin ja pitää sylissä ainakin vähän aikaa.

Sitten, kun hoitoaika alkaa, tehkää silloin lisä tutustumiskäyntejä, eli aloittakaa hoito n. kuukausi ennen kuin menette töihin, näin lapsella on mahdollisuus useisiin "harjoitteluhoitoihin".

Ensimmäiset päivät hoitopaikassa ilman vanhempaa, on tietysti hyvä olla lyhyitä, mukana lapsen lempilelu tai kaksi. Toivottavasti normaalitkin hoitopäivät ovat lyhyempiä kuin 8 h .

Lapsi voi erotilanteessa itkeäpyristellä rajustikin, varsinkin parin hoitopäivän jälkeen, kun on tajunnut mistä oikein kyse. Eroitku loppuu viikossa parissa. Olen kuullut, että jotkut vauvat itkevät parikin kuukautta, jopa puoli vuotta, mutta silloin on ollut jotain vikana.

Soittakaa vaikka hoitopäivän aikana niin kuulette taustalta itketäänkö hoitopaikassa.
Menkää myös käymään kesken hoitopäivän niin näette miten sujuu, se kyllä tarkoittaa lapsestanne, että olette tullut hakemaan, varautukaa siihen. Keskustelkaa hoitajan kanssa kun haette lastanne.

Vielä aamulla eroamisesta. Halit ja pusit olisi parempi hoitaa ennen ovikellon soittoa. Kun luovutatte vauvanne hoitajalle, ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa vaan lähteä mahdollisimman nopeasti, vaikka vain hei heit sanomalla.

Kun saatte tietää varahoitopaikoista, voisitte käydä tutustumassa niihinkin, ovat sitten tuttuja nekin.

Näistä minä aikoinani sovin hoitolasteni vanhempien kanssa. Kannattaisi keskustella tulevan hoitajan kanssa, hän tietysti tietää omalta kohdaltaan, miten asiat hänen luonaan hoituu parhaiten lapsen kannalta.

Äänestä
  • Meillä oli puoli vuotta sitten sama tilanne, ja tyttömme vierasti tuolloin. Kävimme useampaan kertaan tutustumassa hoitopaikkaan, ja eri aikoihin, käytiin leikkiin niin sisällä kuin ulkonakin välillä äitin, välillä isin kaa ja välillä oltiin kaikki. kysyin tarkkaan hoitopaikan rytmit ja tavat, ja muutimme kotona sitten omat rytmit hoitopaikkaa vastaavaksi. Esim. ruoka-ajat, nukkumistavat ja ajat.. Kuukautta ennen töihin lähtöä aloiteltiin, ja n. viikko ennen töihin menoa tyttö oli muutamia tunteja päivässä siellä yksin. Itkut tuli kun lähdettiin, mutta hoitaja oli jo ns. tuttu ja itku loppui vähän ajan päästä. Nyt tyttö juoksee riemusta kiljuen muiden lasten kaa leikkimään ja pikasen heipan vilkuttaa ovelta. Välillä tuntui että hoitoon vienti oli pahinta äitille..joten kyllä se siitä teilläkin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti77 kirjoitti:

Moi, minun pikkuinen on 11 kk, kun menee perhepäivähoitoon. Miten teillä meni, oliko lapselle vaikea jne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu