Eli siis. Pentumme on pientä rotua, paimenkoira ja 7 kk vanha. Ongelmamme on hihna käyttäytyminen. Koira kävelee yhden, korkeintaan kahden, ihmisen kanssa kauniisti ihmeemmin vetämättä, mitä nyt sillon tällöin liikaa innostuu.
Ongelma ilmenee kun lenkillä on enemmän ihmisiä, etenkin lapsia, ja silloin kun kävelemme kaupungissa. Koira vetää niin että röhkii, sen kanssa käveleminen on suora mahdottomuus. Tänään viimeksi yritin saada siihen jotain kontaktia, ja kun en sitä muuten saanut, niin käänsin koiran maahan selälleen jotta sain sen rauhoittumaan; seurauksena se, että koira näykkii/puree minua ja ärisee. Muutoin ei minkäänlaista ongelmakäyttäytymistä.
Homma alkaa riistäytyä käsistä, sillä en tiedä mitä tekisin asialle, enkä oikein uskalla tehdä mitään etten tee väärin. Koira on vielä nuori ja rauhoittuu varmasti iän myötä, mutta en voi rajoittaa lenkkejä vain syrjäseuduille kahdestaan. Olisin hyvin hyvin kiitollinen, mikäli joku osaisi minua auttaa!
Ongelma ilmenee kun lenkillä on enemmän ihmisiä, etenkin lapsia, ja silloin kun kävelemme kaupungissa. Koira vetää niin että röhkii, sen kanssa käveleminen on suora mahdottomuus. Tänään viimeksi yritin saada siihen jotain kontaktia, ja kun en sitä muuten saanut, niin käänsin koiran maahan selälleen jotta sain sen rauhoittumaan; seurauksena se, että koira näykkii/puree minua ja ärisee. Muutoin ei minkäänlaista ongelmakäyttäytymistä.
Homma alkaa riistäytyä käsistä, sillä en tiedä mitä tekisin asialle, enkä oikein uskalla tehdä mitään etten tee väärin. Koira on vielä nuori ja rauhoittuu varmasti iän myötä, mutta en voi rajoittaa lenkkejä vain syrjäseuduille kahdestaan. Olisin hyvin hyvin kiitollinen, mikäli joku osaisi minua auttaa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin ja lisätäkseni, pysähtymistä koiran kiskoessa on yritetty sekä suunnan vaihtamista... Koira on niin vauhkona, että se saattaa istahtaa odottamaan matkan jatkumista, mutta jatkaa oitis vetämistä...
Hihnakäyttäytymisessä se pysähtymisjuttu on paras tapa. Vaikka se tuntuisikin lähes mahdottomalta, täytyy olla vain kärsivälinen. Oman koiran kanssa oli sama ongelma heti kun pysähdyin ja lähdin liikkeelle alki vetäminen. Maltillisesti aina vain pysähdyin, vaikka se hemmetin vaikeaa olikin. Myös namit voivat auttaa asiaa pidät koiran aivan vierellä ja jos se hetkeksikin lopettaa vetämisen annat palkinnon, ja ohitustilanteissakin on helppo opetella, jos annat koiralle koko ajan namia ohituksessa se tuskin vetää ja keskittyy vain sinuun.
Tuosta selälleen laittamisesta voisi olla jopa huolissaan. Kun laitat koiran selälleen niin samalla alistat sen. Silloin sen pitäisi rauhassa maata aloillaan, kunnes päästät irti. Jos koira rimpuilee ja puree se on merkki siitä, että se ei alistu sinulle eikä pidä sinua lauman johtajana. Kun koiraa alistaa ja se ei alistu oitis pidät kiinni vaikka poskista niin kauan että se pysyy maassa ja lopettaa rimpuilun sekä puremisen.
Pysähtyminen on varmaan paras tapa lopettaa kiskominen... Sun vaan pitää tehdä niin, että kun kiskoo pysähdyt ja jos se liikeelle lähdettäessä yrittää yhtään kiskoa, niin et astu askeltakaan eteenpäin vaan pysähdyt uudelleen ja palautat koiran samaan paikkaan missä oli ennen liikkeelle yrittämistä, vaikka se tarkoittaisi sitä, että olette kaksi tuntia portin pielessä tekemässä lähtöä. Liikkeelle lähdetään vasta sitten kun koira suostuu kävelemään remmi löyhällä, ja heti jos remmi kiristyy niin matka tyssää siihen. Et myöskään saa hermostua itse noissa tilanteissa, vaan sinun pitää pysyä rauhallisena. Ja mitä enemmän kävelet sen kanssa kaupungissa ja paikoissa missä käyttäytyy huonosti, sen tavallisemmaksi asiaksi se sille muuttuu, ja sen myötä riehuminen vähenee ja loppuu. Kai sitä vaan jännittää ja hermostuttaa, suakin ehkä jännittää ja hermostuttaa ja se tarttuu koiraan. Sun pitää siis pysyä rauhallisena koko ajan.
"Koira kävelee yhden, korkeintaan kahden, ihmisen kanssa kauniisti ihmeemmin vetämättä"...siis tarkoittaako tämä mitä? Toimii perheessä joaain paremmin ja jollain ei, vai lenkillä olevaa ihmismäärää?
"Koira on niin vauhkona, että se saattaa istahtaa odottamaan matkan jatkumista, mutta jatkaa oitis vetämistä..."
No tuohan on hyvä juttu, että se istahtaa :D Odota että se istuu ja lähde sitten liikkeelle. Jos koira ampasee lujaa, pysähdy ja odota, että remmi jälleen löystyy. Jatka tätä rataa sinnikkäästi. Kilometriin voi kulua tunti, joten varaudu lyhkäsiin matkoihin... Menkää seisomaan vilkkaalle tielle. Älä ihmeessä rupea nyt välttelemään ihmisiä vaan hakeudut paikkoihin missä on erittäin paljon vilinää! Mitä enemmän sen parempi. Samalla kontaktiharjoituksia, eli ota nameja mukaan joka lenkille ja palkkaat heti kun koira vilkaiseekin suhun -> pikkuhiljaa koira katselee sua aina vaan enemmän.
Joo niin elikkä siis alistaessani koiran maahan, koira kyllä lopulta rauhoittuu, mutta sitä ennen näykkii ja rähisee. En oikein osaa sanoa alistuuko se, vai toteaako se vain että pääsee helpommalla rauhoittuessa. Se ei muutenkaan kestä komentamista, vaan ikäänkuin ''loukkaantuu'' ja yrittää näykkäistä... Tällekkin asialle siis pitäisi tehdä epäilemättä jotain...?!
Ja siis niin tosiaan, koira kävelee nätisti kun ihmismäärä rajoittuu yhteen tai kahteen lenkittäjään, riippumatta ketä ihmiset ovat. Tilanne on kuitenkin pahin jos mukana on lapsia, jolloin se yrittää tempoa niiden perään tai luokse, lapset kun tunnetusti ei kävele erityisen rauhallisesti siinä vierellä. Koira myös näykkii edessä käveleviä, joka tietysti on tuota paimennusviettiä... Siitä tietääkseni pääsemme kuitenkin eroon vain kieltämällä napakasti asiasta... Vieraampien ihmisten kanssa se on vaan erittäin noloa jos koira näykkää ja erittäin ikävää lasten kanssa tietysti...
Täytynee tosiaan varmaankin edelleen tehdä tuota pysähtymis harjoitusta. Jos vaikkapa kaupunkiin lähtisi koiran kanssa harjoittelemaan...