Olipas taas melkonen sirkus toi eilinen lähetys.
Lopputulos oli aika yllättävä.
No saahan sitä onneksi "itse" valita kenen esiintyjän keikoille lähtee tanssiin.
Suvi Karjula, me varmasti nähdään.
Lopputulos oli aika yllättävä.
No saahan sitä onneksi "itse" valita kenen esiintyjän keikoille lähtee tanssiin.
Suvi Karjula, me varmasti nähdään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Suvi Karjula esitti aivan ihanasti perjantaina Titanikin, mutta tulkinta vanhasta tangosta ei onnistunut.
Mielestäni paras voitti.
Niinpä valita kuin voi makunsa mukaan.
Pekka Mikkola oli paras noista kolmesta. Suvin laulu ei onnistunut eilen Terhin laulu on puhtaampaa ja soljui kauniisti. Niinpä voi valita kenen keikalle menee tanssimaan.
Onneksi voi valita ettei joudu saman artistin keikoille aina tanssimaan. Pudonneissakin on hyvää valinanvaraa.
Suvi kuuluu jo aiemmin pudonneiden joukkoon, ei tainnut mikään yleisömagneetti silloinkaan olla..
Täytyy viä ihmetellä tota Iskelmistä muuteltuja tangoesityksiä.
Kuka ne oli sovitellu?
Ne oli tosi surkeita, ainut parenpi oli Suvin esitys.
Mut eihän se esitys ratkaissut. (mikä oli oikein, jos joku muu oli sovitellut biisit)
Ne kolme muuta oli sovitukseltaan huonoja.
Niin ja vielä palkitaankin nuon uudet sovitukset. En pidä noista uusista tangoista lavoilla. Vanha luo aina oman tunnelman tangon tanssittavuuteen.
"Täytyy viä ihmetellä tota Iskelmistä muuteltuja tangoesityksiä.
Kuka ne oli sovitellu?"
- et ilmeisesti kuunnellut juontoa että kaikki noi sovitukset tekee se harrikkapartainen pianisti Mika Toivanen, joka on voittanut tangon sävellyskilpailuja ja nyt voitti tangofinlandiapalkinnon. Toivanen tunnetaan myös Eija Kantolan ja Susanna Heikin ex-miehenä.
Kyllähän Terhi lauloi näistä naisista parhaiten. Mies-laulaja oli huippu. Hopee ei ole häviö. Terhihän on aika pakkaus toisin kuin tämä toinen tippunut laulaja.
Terhi oli ilo silmille, ilme ei mennyt myrtsille vaikka jäi hopeelle. Suvi oli niin synkän näköinen kun pisteitä tuli osalta tuomareista vähemmän. Muilla pokka piti tyynenä. Sai kuitenkin kansalta vain 20 % äänistä ei valtavaa ylivoimaa.
Suvi on niiiin nähty, Vaikka voitti yleisöäänestyksen, mutta totuus on että uusi raikas miellyttävä mieskasvo kerää tasan tarkkaan keikoille väkeä. Ja mitä sillä tittelillä Suvi olisikaan tehnyt, jos ei tähänkään mennessä ole mikään yleisömagneetti ollut. Noita Suveja menee 13 tusinaan.
Hupaisinta olisi ollut nobody Janus Hanski olisi voittanut. Tyyppi vaikutti kovin vaivaantuneelta. Onkohan koskaan edes keikkaillut tanssilavoilla, tuskin edes keikkailee nyt kun putosi. Moni muu finalisteista on sen sijaan on valmiimpi lavoilla keikkailuun vaikkei voittoa tullutkaan. En yhtään ihmettilisi että ihan vitsinä lähti Hanskin vintiö kisaan mukaan.
Suvihan oli naisista paras ja ehdottomasti yleisöäänestyksen voittaja.Taas kuitenkin kävi niin, että tuomaristo valitsi "kansalleen" jonkun muun, kuin mitä haluttiin.
Mietin vain sitä, että kuinka paljon ne tuomarit sitten käyvät tanssipaikoilla kuuntelemassa sitä omaa voittajaansa?
Miehistä paras toki oli Mikkola, mutta kansa valitsi hänet toiseksi, ei ensimmäiseksi.
Olisiko aika siirtyä systeemiin, jossa kaunein nainen ja komea mies voittaisivat suoraan tuomarien valinnalla, ja turhat katsojien tekstiviestit/soittelut voisi lopettaa.? Olisi vain sellaiset kivat "tangomissi /misterkisat" tai "missi/ mistertangokisat"...
Hyvä esimerkki oli tämähäntä Amadeus, ei voine sanoa valitsijoita musikaalisuuden perusteella valinneiksi kun sellaisen määkijän silloin ottivat.
"Mietin vain sitä, että kuinka paljon ne tuomarit sitten käyvät tanssipaikoilla kuuntelemassa sitä omaa voittajaansa?"
- voisitko miettiä myös sitä miksi pitäisi? Toki Kantola ja Lustila voivat osua samalle keikalle laulamaan..
uskon että Amadeuksesta kuullaan vielä. Nuori hiomaton timantti on hän ja aika näyttää mitä saavuttaa. Opiskelee musiikkia. Ei välttämättä lavakeikkailu olekaan hänen juttunsa. Mikko Kilkkinen ja Mika Pohjolakin ovat kunnostautuneet ihan eri muusiikin alalla kuin tanssimusiikin.
Itse asiaan. Tangomarkkinat on ongelma TANGOLLE! Siis musiikin lajille joka tulisi todellakin hyväksyä ja asemoida sekä kunnioittaa sillä juuri olemalla TANGO se on sen arvostuksensa saanut. Esiintyjillä ja proilerituotanolla se ei parane ja siksi saa vain inflaatioita arvostuksessaan.
Samoin käy sille itse asialle elli musiikille. Tehkää uusia sovituksia ja versioita mutta se tulisi pitää erillään TANGON karismasta ja sen vetovoimaisuudesta.
Uutuus,"irroittelu" ja taide tai mistä tahansa tyylistä on kyse kun uutta luodaan tulisi se laittaa aivan omaan katekoriaan ja eikä tyrkyttää sitä pakkosyöttönä TANGON nimikettä hyväksikäyttäen. Pyrkiä muuntamaan se iskelmäksi tai muuksi siksi vain että on maksullisten markkinoiden ja tuottovaatimusten ahneuden pakko mukana.
Luottakaa aitouteen ja sen kestävyyteen. Uusi asia vaatii oman historiansa ollakseen kestävä ja ansaitsee arvon syvien kansanrivien arvostuskessa.
Samoin laulajat !! Vain esim joka neljäs vuosi koko kilpailu ja täten oikea kehitysaika aloittaa tangolaulu. Niikuin olympiälaisetkin.