Heippa!
Olemme menossa syyskuussa Kreetan Hersonissokseen. Onko kukaan käynyt siellä, ja millaiset ovat lomakokemukset kyseisestä paikasta?
Hotellimme on Nana Beach, ja olisi kiva kuulla myös kyseisestä hotellista mielipiteitä, jos joku on siellä ollut. Meillä on all inclusive, ja meiltä tulee kaksi lasta mukaan, 1 ja 10 vuotiaat. Mielenkiinnolla ja vähän jännitykselläkin odotan, miten loma sujuu kahden lapsen kanssa. Varsinkin tuon yksi vuotiaan kanssa matkustaminen mietityttää.
Mutta siis, lomakokemuksia tuosta paikasta kiitos, jos joku "ehtinyt" siellä käydä. taitaa nimittäin olla aika uusi lomakohde tuo Hersonissos, ja tekeeköhän sinne vielä ketään muu matkanjärjestäjä matkoja kuin Apollomatkat!?
Kreetan Hersonissos
4
1227
Vastaukset
- kerran ollut
Ensimmäinen Kreikan matkani oli Hersonissokseen, siitä on 35 v aikaa, noin suunnilleen. Ei ehkä niin pitkää mutta 30 v kuitenkin.
Silloin Hersonissos oli pieni rantakylä, hotelelja jonkin verran. Nythän se on varsinainen nuorison biletysmesta. Eli ei tee mieli sinne enää tässä iässä.
Jos on all inclusive silloinhan ei tarvi lähteä majapaikasta minnekään ja saattaa olla rauhallistakin, riippuen missä kohtaa tuo resort on.
Tuo ei ole niitä kovin myyviä loamkohteita joten se aina tippuu matkanjärjestäjien lístoilta, nuoriso kun kyttää halpoja viime hetken matkoja ilmeisesti.
Sisämaassa on aiankin pari kreetalaista kylää, kannattaa vaikka kävellä sinne jos tiet on sellaisia että rattailla pystyy liikkumaan. - Mummi
Olemme olleet useita kertoja Kreetalla, pari vuotta sitten 4 ja 6 vuotiaiden lastenlasten kanssa. Hersonissos on mainettaan huomattavasti kivempi paikka. Siellä on kaksi vesipuistoa ja n. 10 km päässä todella mielenkiintoinen akvaario, jossa on nähtävää vauvatsa vaariin. Pojat tykkäsivät kovasti. Minijunalla voi käydä kiertoajelulla katsomassa myös ylempänä olevat kolme kylää, jotka ovat oikein mukavia. Kyseistä hotellia en tunne. Itse majoituimme Kutulufarin yläkylässä. Kaupunki alhaalla on todella tukkoinen ja ahdas.
Lentomatka on onneksi lyhyt, joten tuskin on ongelmia. Pientä viihdykettä vaan mukaan ja jos aikataulu sopii, niin vaikka pienet päikkärit lennon aikana. Mukavaa matkaa. - ppppppppppp3
No, millainen paikka oli ????
- mahtava paikka
Mielestäni tosi mukava paikka ja erittäin hienoa koralliranta. Mut tottakai kaikki muut olivat myös ok - ruuat , juomat, lapsille jätski, iltaohjelma, 1,2 km lähin kaupunki (hersonissos ja toisessa suunnassa n. 3-4 km toinen kaupunki). Vuokraisimme paikallisilta myös autoja ja kävimme vuoreilla - tosi mahtava! Oli tosi iso, kaunis ja mutkallinen alue, monta uima allasta, hieno puutarha... Olimme 100% tyytyväisiä!!! Nyt olen etsimässä uutta paikkaa - all inclusive ja korallirantaa, mutta en löytää samanlaista hyvää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16714008Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t10510132Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1019209Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218439Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy437143Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk486837Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516226Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1085190Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri244365En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4071372