En halua mennä nukkumaan.

Hattivattihattu

Tässä sitä taas valvotaan, eikä unta saada, vaikka väsyttää.

Syitä, miksi en ehkä saa unta:
* kärsin masennuksesta (en ole lääkityksellä)
* olen juonut pepsi maxia koko päivän
* heräsin viime päivänä kello 14 jälkeen (nukuin 10-12 tuntia, heräilin muutamia kertoja yössä, mutta sain heti unta)
* rahahuolet ahdistavat
* olen ollut tietokoneella 8 tuntia
* en ole syönyt terveellisesti
* en ole liikkunut tarpeeksi

Ja suurin syy:
Minua inhottaa todella paljon mennä sänkyyn maate ja kuunnella omia ajatuksiani. Kuunnella huoliani ja miettiä niihin olemattomia ratkaisuja. Välttelen sänkyyn menoa niin kauan kuin voin. En halua mennä nukkumaan. Se tuntuu ahdistavalta. Väsyttää. Kai sitä on ihan pakko mennä yrittää mennä nukkumaan. En vaan jaksa enää ajatuksiani, mutta en saa vaihdettua levyä. :/

Ja ikää vasta 21. Opiskelijana aikaiset aamuherätykset ovat helvetillisiä, en ole aamuvirkku. Nyt kesälomana on ollut se onni, että olen voinut nukkua niin pitkään, kunnes jaksan nousta sängystä ylös. Mutta kuukauden päästä taas on oltava koulun penkillä, enkä kyllä haluaisi, että unirytmini olisi vielä silloinkin näin epäterveellinen.

Olo on tätä kirjoittaessa vähän sekava, kiitos väsymyksen.

16

5645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hattivattitatti

      Käyn terapiassa eli saan apua masennukseeni.

      Ja vielä eräs asia unohtui listalta:
      Olen todella yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä, joita tavata. Koko kesä mennyt tietokoneella ollessa; se viihdyttää, antaa turvaa ja uusia ajatuksia. Koneella katselen elokuvia, luen novelleja, osallistun keskusteluihin ja kuuntelem musiikkia. Olen kyennyt kesällä luomaan nettikaverisuhteita, mutta ei se silti täydellisesti korvaa sitä läheisyyden tarvetta, mitä kaipaisi oikealta läheiseltä ystävältä siinä vieressä.

      Mutta onko täällä muita ihmisiä, jotka kokevat nukkumaan menon jotenkin vastenmieliseksi? Inhottavaksi? Miksi koette niin?

    • nomorenightmares

      Luulin että oon ainoa maailmassa jolla on tämä ongelma. aloin googlettelemaan ja löysin tän keskustelun. kohtalotoveri näköjään löytyy.

      mä inhoan nukkumaanmenoa sillä mulla on pitkä historia sairaitten painajaisunien kanssa. sänkyyn meneminen tuntuu vastenmieliseltä ja suorastaan pelottavalta, ja nytkin on selkä tajuttoman kipeä kun oon nukkunut viikon pienellä kahden istuttavalla sohvalla. oon ollut ihan pienestä asti huono nukkumaan ja oon ollut pari vuotta jo lääkityksellä jota ilman valvon vuorokausia putkeen. ketään lääkäriä ei ole tämä ongelma kiinnostanut kun oon koittanut selitää.. vihaan sitä tunnetta kun menee sänkyyn ja on hiljaista ja yksinäistä, ajatukset alkaa vaeltelemaan ja tietää et kohta alkaa taas ne kamalat unet. pakko aina laittaa joku leffa pyörimään että voi kuunnella sitä eikä omia ajatuksia. ja tää ongelma pahenee koko ajan.

      olis kiva tietää miten sulla menee nyt?

    • mullakin siis masennusta ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi varmistettin kesällä..

    • Pallero

      Mulla on ollut jo pitkään, yli 10 v., ja on edelleenkin, sitä ongelmaa, etten nimenomaan *halua* mennä nukkumaan. Kyse ei siis ole siitä, etteikö väsyttäisi tai ettenkö välttämättä edes saisi unta (vaikka näinkin kyllä usein on). Vaan kyse on nimenomaan siitä, että minua ÄRSYTTÄÄ se että minun *pitäisi* mennä nukkumaan "kunnon kansalaisten aikaan". Siis että jotenkin minussa on jokin sisäinen vastus sitä asiaa kohtaan. Olen kyllä siinä kehittynyt sikäli että osaan rauhoitella itseäni jo paremmin mutta joka ilta minun täytyy kontrolloida itseäni todella paljon, jos mielin päästä ajoissa nukkumaan. Eli tavallaan jos vain "olen" ja annan itseni olla vapaana, ilman mitään kontrollia itsestäni, saattaa humahtaa sinne kello 3-4 asti...............

    • Nuqqu

      Moi!

      Etsin itsekin keskustelua juuri siitä, ettei halua mennä nukkumaan. Itsekin olen sellainen. Tavallaan kiva tietää, että muitakin tällaisia on, mutta eihän tämä mitään mukavaa ole :( Jotenki friikki olo, kun muut menee nukkumaan oikein mielellään väsyneinä tai vähemmän väsyneinä, jopa huvikseen jossei ole mitään tekemistä. Mä en voisi mitenkään kuvitella huvikseni meneväni nukkumaan!

      En tiedä oikeaa syytä tähän. Mielettömän väsyneenäkään en millään haluaisi nukkumaan, vaan yleensä jään jonnekin norkoilemaan niin siksi aikaa että on pakko mennä sänkyyn tai nukahdan johonkin lattialle! Jos en ole yliväsynyt, inhoan sitä, kun hiljetessä tulee mieleen kaikkia asioita ja joudun vaan olemaan niiden kiusattavana ilman mitään tekemistä. Koska kyllä mä haluan tavallisten ihmisten valveillaoloaikaankin olla hereillä... Jos joku tän jaksoi lukea, kiitos! Ja jos mitään vinkkiä olisi tän parantamiseksi, edes jotain mitä kannattais kokeilla, olisin niin kiitollinen! Haluaisin olla kuin muutkin jotka tunnen, ei kukaan mun tuttu tajuu tämmöstä :/

      • Nuqqu

        Mä tässä taas kirjoittelen...

        Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa siitä, ettei halua mennä nukkumaan. Mistään en löydä mitään syvällisempää artikkelia tai edes keskustelua aiheesta aikuisten kohdalla. Senkin edestä löytyy neuvoja lasten nukkumaanmeno-ongelmiin liittyen. Onko tämä oikeasti näin harvinainen ongelma, vai eivätkö ihmiset vain kirjoittele tästä?

        Mulla menee älyttömästi aikaa hukkaan nukkumaanmenoa vältellen! Ja tuo tuhlattu aika on vielä erittäin todennäköisesti ei-tuottavaa aikaa, eli en tee mitään järkevää/hyödyllistä ja se kostautuu silloin kun en ole lomalla seuraavan päivän väsymyksenä (ja loppuviikosta väsymys onkin aivan omaa luokkaansa)... Mietin, että voisikohan joku lääkäri määrätä tähän jotain unen saamista helpottavaa lääkettä? Varsinaista unettomuutta on harvemmin, tätä joka ilta/yö.


    • unetontaas

      Mulla sama vika. Nukkumaanmeno ahdistaa ja sitä koittaa kehitellä kaikkea muuta kuin mennä nukkumaan. Itsellä keskivaikea masennus, paniikkihäiriö ja stressaava elämäntilanne. Mutta muistan kyllä että uniongelmia on ollut hyvin pitkään, varhaisteini-iästä asti. En ikinä sopeutunut kouluaikoina aikaisin nukkumaan-pirteänä ylös-rytmiin. Menin aina heti koulun jälkeen syötyäni rättinä nukkumaan kun olin valvonut koko yön. En ole vieläkään oppinut menemään nukkumaan ajoissa, useimmiten nukun n. 2-5 tuntia yössä. Ja meninpä nukkumaan mihin aikaan tahansa, menee aikaa vähintään 2 tuntia joka ilta ennen kuin saan unen päästä kiinni. En myöskään jollain tapaa halua että päivä loppuu, se on myös yksi syy miksi ahdistaa enkä halua nukkumaan. Todella inhottava vaiva, ja hyvin hankala päästä "normaaliin" rytmiin kun ei vieläkään onnistu, ei sitten millään. Nukahtamislääkkeet minulla oli joskus vähän aikaa, ne olisivat varmasti tepsineet oikealla annostuksella mutta itselläni kävi niin että ensin annos oli liian pieni, menin kummalliseksi lääkkeen vaikutuksesta mutten saanut unta. Seuraavaksi sain kyllä unta hyvinkin nopeasti mutta heräsin kesken kaiken. Se oli pelottavaa. Olen miettinyt nukahtamislääkkeiden hankkimista uudelleen tarvittaessa otettavaksi hätävaraksi mutta se oli niin pelottava kokemus että olisi vaikeaa ottaa lääkettä. Olen kyllä välttänyt muutenkin jostain allergiapelosta tai jostain, en oikein tiedä, johtuen lääkkeitä, en syö edes ikinä buranaa ellei kipu ole aivan sietämätöntä, joten nukkulääkkeiden pelon takana on varmasti tämä yleinen lääkkeiden pelko.

    • 19vlukiopoika

      Mä en saa unta, jos pelkään huomisen päivän olevan turha, stressaan, ja pelkään etten tapaa ystäviäni huomenna, en pääse polttamaan hittiä, en pääse mihinkään koska ei ole rahaa, ahistaa. Joudun huomenna olemaan 10 hereillä sillä joudun menemään mestaan, jonne en edes haluaisi mennä, verikokeisiin, huoh, vielä polkupyörällä, ei saatanan saatana, siis vituttaa ja ahistaa stressaaminen ja pelkääminen. Hitin poltto on helvetin mukavaa ja kuoseissa on.helvetin mukava miettiä omaa elämäntilannettaan, siksi kannabis helpottaa unensaantia, pitää varmaan alkaa laittomasti kasvattamaan, jotta elämänilo säilyy ja jaksaa tehdä töitä ja auttaa itseämme. Kannabis on.laitonta sen takia koska kuoseissa ajattelemme yleensä omaa elämäntilannettamme, ja mitä.voisimme tehdä itsellemme parhaaksi, kun taas selvinpäin ajattelemme valtion ja yhteiskunnan parasta, vittu mitä touhua

    • Samaäijä

      Huomisen Pelkääminen ja stressaaminen vituttaa eli ahdistaa, jonka takia ei kiinnosta nukkua, tuntuu että koko edellinen päivä on ollut helvetin turha. Saatanan suomalaiset, opettelisivat edes kirjoittamaan koulukirjoja. Luin yhteiskuntaoppia tänään noin kaks ja puol tuntia, sain aikaiseksi luettua yhden kappaleen sen epäselvän kirjoituksen takia, kirjoittavat niin epäselvästi, kuin vaan ikinä mahdollista. Perkele

    • Helevetinsuomalaiset

      Vai onko se luku en vittu tiiä, kappale tai luku 10 jossa käsiteltiin hyvinvointivaltiota. Kaikki pitää oppikirjoissa selittää niin helvetin vaikeasti, että motivaatio loppuu ja alkaa masentamaan ja vituttamaan sekä stressaamaan entistä enemmän. Suomiperkele menossa toivottavasti parempaan suuntaan, sille peukkua

    • AINOA_SYY_UNETTOMUUTEESI

      on se että olet paskaloinen.

      • Anonyymi

        Ihan oikeasti herkät ihmiset voi seota tämmöisestä kirjoituksesta ja tehdä vaikka mitä pahaa jota ei voi peruuttaa, ajatelkaa herneen kokoisissa aivoissa haluatko sinä olla se joka on osaltaan vaikuttanut toisen tuntevan ihmisen sekoamiseen ja elämän turmelemiseen. Miten kukaan voi kirjoittaa toisesta tuollaisilla sanoilla. Toivottavasti elämä rankaisee sinua, et pääse tolla asenteella mihinkään muuhun kuin putkaan ja saat paljon vihamiehiä. Ei netti ole mikään psykopaattien leikkikenttä, olet kuin leikki ikäinen hiekkalaatikolla joka kiukustuu kun ei saakkaan lapiota. Tänään katsot peiliin ja sanot kuvajaisellesi :en tarkoittanut mitä sanoin olin nousukännissä. Lapsellista haukkua loiseksi tuntematonta ihmistä,tiedätkö sinä olet perkeleen inhottava Keski ikäinen heteron kuvatus. Milloin opitte käytöstapoja?!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeasti herkät ihmiset voi seota tämmöisestä kirjoituksesta ja tehdä vaikka mitä pahaa jota ei voi peruuttaa, ajatelkaa herneen kokoisissa aivoissa haluatko sinä olla se joka on osaltaan vaikuttanut toisen tuntevan ihmisen sekoamiseen ja elämän turmelemiseen. Miten kukaan voi kirjoittaa toisesta tuollaisilla sanoilla. Toivottavasti elämä rankaisee sinua, et pääse tolla asenteella mihinkään muuhun kuin putkaan ja saat paljon vihamiehiä. Ei netti ole mikään psykopaattien leikkikenttä, olet kuin leikki ikäinen hiekkalaatikolla joka kiukustuu kun ei saakkaan lapiota. Tänään katsot peiliin ja sanot kuvajaisellesi :en tarkoittanut mitä sanoin olin nousukännissä. Lapsellista haukkua loiseksi tuntematonta ihmistä,tiedätkö sinä olet perkeleen inhottava Keski ikäinen heteron kuvatus. Milloin opitte käytöstapoja?!

        Juu, ja laitat itse " vahingon kiertämään "...
        Pitäisikö vähän miettiä, ettet vaikuta olevan moitteitasi parempi ihminen sinäkään.
        Joidenkin typeryyden ja typerät kommentit voi ihan hyvin jättää ilman huomiota.


    • Miksi-elät-muiden-

      muiden siivellä ? Miksi et elätä itseäsi ?

    • ADHDADHD

      Itsellä hieman samaa vikaa mutta diagnoosina adhd, määrättynä aamuisin consertaa ja illalla bentsoja/niiden johdanneisia.

    • Anonyymi

      Mä nukuin uutena vuotena 3 tuntia .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5268
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3762
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      50
      3170
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3045
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3035
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2393
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1878
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      146
      1867
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1825
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1751
    Aihe