Mitä teatteria!

HooKoo vm. kuusysi

Joitakin viikkoja sitten naapurini joutui on-off -miehensä hakkaamaksi ja jouduimme soittamaan poliisit paikalle, useampi naapuri oli soittanut. Pariskunnalla on alle vuoden ikäinen lapsi. Lapsella oli hoitaja ja pahoinpitely tapahtui ulkona heidän asuntonsa edessä. Naapuri huusi minulle, että soita poliisit; hakkaaminen oli pahan näköistä ja ukko lähti hakemaan veistäkin sisältä. Itse olin aivan hysteerinen naisen puolesta ja koko tilanteesta, tärisin pelosta ja mitä lie koin. Hätänumerossa nainen yritti rauhotella minua, ja sanoi että olisin niin kauan puhelimessa, kunnes poliisit tulevat. Ja tulihan niitä, ainakin 6 poliisikoira, mieshän lähti luonnollisesti karkuun. Ko miehellä ei ole itsellään asuntoa. Lapsen vuoksi mukaan tuli tietysi sosiaaliviranomaiset. Pahoinpidelty nainen, reilu parikymppinen, puhui kuinka hän halusi itsekin miehestä eroon, oli saanut aikasemminkin "turpaan" muttei näin pahasti. Tämä tapa, että mies sai lähestymiskiellon, pakotti miehen pois hänen ja miehensä luota.Näin sanoi minullekin ko. pahoinpidelty nainen Itse kuulin sossutätien käynnin. Koko juttu oli ja on melkoista teatteria! Koko viikonlopun naapurilla oli joku mies ja maanantaina näin miten pahoinpitelijä meni asunnolle, mutta en nähnyt hänen poistuvan. Koko viikonlopun pariskunta kävi epätavallisessa paikassa tupakalla, jonne minäja osa naapureista ei nähnyt, ainoastaan kuulin supinaa. Yleensä kun ovat tuossa terassillansa viettäneet aikaa. Kun mainitsin nähneeni pahoinpitelijän tulevan, niin nainen sanoi hänen hakevan joitain tavaroita. Itse olen sitä mieltä, että asunnossa piileskellyt mies oli tämä hänen "ex," pahoinpitelijä.

Itse en ole oikeasti mikään kyttääjä, vasta omakotitalosta vuokralle omaan asuntoon muuttanut ja itsekin suhteessa väkivaltaa kokenut lapseton nelikymppinen. Onko nyt vain parasta antaa asian olla ja antaa naapurin äidin elää miten itse tahtoo? Vai ilmottaa tästä teatterista jonnekkin, mutta minne? Itselläni ei monien sairauksien takia ole lapsia, lääkärit olivat sitä mieltä, että olisi parempi, etten tekisi lasta, sillä minä ja sikiö olisimme molemmat olleet vaarassa. Sen jälkeen tapahtuikin tsiljoona asiaa terveystilanteessa, mm. sairaus vei minut teho-osastolle jne. Itseäni tympii se, etten voi koskaan saada lasta, ja se on väärin, että kaikenlaiset hörhöt saavat vapaasti tehdä lapsia vaikka minkälaisten kusipäiden kanssa ja vaikeassakin elämäntilanteessa.

Nimenomaan haluaisin tietää mikä olisi naapurin lapselle, ja itselleni parasta. Hakkaaja liikkuu kuulemani mukaan juuri tämän alueen hörhö-porukassa, joten tietysti mietin olenko itse vaarassa. Mutta kuka sitä tietää? Oksettaa tämä teatteri! Nainen puhui minulle myös laajennetusta lähestymiskiellosta. Anyway, ukolla on nyt lähestymiskielto ja naapuriin hää tallusteli. Pois en ole nähnyt hänen tulevan. Vastaavanlaista en ole ennen nähnyt, joten en tiedä miten toimia. Kenen vuoksi toimisin jne.

1

188

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13

      Vielä pahemmaksi asian tekee hyvää tarkoittavat puuttuvat naapurit. Silloin kun toisella on hätä pitää soittaa apuja paikalle, mutta muuten kannattaisi antaa jokaisen elää omaa elämäänsä.
      Lapsi ilmeisesti hoidetaan? Neuvolan terveydenhoitajat kyllä ilmottavat sosiaaliviranomaisille mikäli heidän mielestään lapsen hoito on laiminlyöty.
      Kertomuksesi mukaan poliiseilla oli sosiaali.ihminen matkassa mukana.

      Mitä vähemmän puutut naapurisi asioihin sitä pienimpi todennäköisyys on että olisit itse vaarassa. Mikäli koet vaaraa siinä että kyseinen ex majailee mielestäsi naapurisi luona ilmoitus isännöitsijälle ja kertomus siitä että mietit omaa turvallisuuttasi.
      Osaat varmasti ajatella itse ettei sinulle kuulu naapurisi henkiläkohtaiset asiat. Eivät lähestymiskiellot eikä niiden valvominen ole sinun tehtäväsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe